Muutin kotoa 18 vuotiaana ja sen jälkeen en ole kotona asunut. Kaikki oli hyvin, tai niin ainakin luulin. Kun kävin vierailulla aloin vähitellen huomata asioita..Äitini joi. Löysin tyhjiä viinapulloja ja niitä alkoi kertymään keittiömme yläkaappiin (ensin muutama sitten useampi, että voi kesällä säilöä niihin mehuja..JUST). Aluksi kielsin ongelman, nyt olen vihdoin myöntänyt sen itselleni ja kerroin siitä (viiden vuoden salailun jälkeen) myös poikaystävälleni. Juominen tuli yllätyksenä minulle, en voinut uskoa että äiti ryyppää. En myöskään ymmärrä miksei isäni tee mitään, hän ei juo lähes ollenkaan ja tuomitsee alkoholistit kärkkäästikin. On hänen pakko tietää asiasta kun äitini kanssa kerran asuu. En ole puhunut äidilleni asiasta. En vain pysty. Olemme aina olleet todella läheisiä ja hän on ollut tukena monissa vaikeissa asioissa. Siksi sydämeni tukahtuu kun hän on salannut minulta jotain tuollaista.
Inhoan kaikkea alkoholiin liittyvää. Hajua, makua ja humalaisia ihmisiä. Ollessani poikaystäväni kanssa säpsähdän heti jos hän kilistelee jotain keittiössä. Viime vuosina olen saanut jos jonkinlaista vaivaa itseeni, uskon että se johtuu tästä ja siitä että teini-iässä jouduin toimimaan isoveljeni tukiana huumeongelmassa. Kymmeneen vuoteen en ole voinut elää normaalisti omaa elämääni vaan olen joutunut huolehtimaan muista.
En tiedä tarkalleen paljon äitini juo, mutta tiedän että hän on alkoholisti. Haluaisin niin kovasti että hän näkisi tulevat lapseni ja olisi heille mummona, mutta en usko että hän on enää silloin järjissään. Hän on juonut ainakin 7-8 vuotta, en tiedä kauan ihminen kestää alkoholia ennenkuin sairastuu, mutta pelkään jatkuvasti että pian se tapahtuu. Ainoa positiivinen puoli on ettei äitini juo koskaan itseään kaatokänniin, oksentele tai ole krapulassa. Hän on vain jatkuvasti hiprakassa. Nykyään en enää tiedä onko hän selvinpäin vai ei..Yleensä kyllä silmistä näkee onko hän juonut.
Itkettää ja masentaa tämä asia. En ymmärrä miten minusta voisi koskaan tulla tasapainoinen kaiken tämän jälkeen.
Inhoan kaikkea alkoholiin liittyvää. Hajua, makua ja humalaisia ihmisiä. Ollessani poikaystäväni kanssa säpsähdän heti jos hän kilistelee jotain keittiössä. Viime vuosina olen saanut jos jonkinlaista vaivaa itseeni, uskon että se johtuu tästä ja siitä että teini-iässä jouduin toimimaan isoveljeni tukiana huumeongelmassa. Kymmeneen vuoteen en ole voinut elää normaalisti omaa elämääni vaan olen joutunut huolehtimaan muista.
En tiedä tarkalleen paljon äitini juo, mutta tiedän että hän on alkoholisti. Haluaisin niin kovasti että hän näkisi tulevat lapseni ja olisi heille mummona, mutta en usko että hän on enää silloin järjissään. Hän on juonut ainakin 7-8 vuotta, en tiedä kauan ihminen kestää alkoholia ennenkuin sairastuu, mutta pelkään jatkuvasti että pian se tapahtuu. Ainoa positiivinen puoli on ettei äitini juo koskaan itseään kaatokänniin, oksentele tai ole krapulassa. Hän on vain jatkuvasti hiprakassa. Nykyään en enää tiedä onko hän selvinpäin vai ei..Yleensä kyllä silmistä näkee onko hän juonut.
Itkettää ja masentaa tämä asia. En ymmärrä miten minusta voisi koskaan tulla tasapainoinen kaiken tämän jälkeen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
anna äitisi lukea tuo sinun kirjoittama teksti.Shokkihoitoa,jollei sen jälkeen tajua hakea itselleen apua,niin ei voi mitään.Itsellesi sinun kannattaisi hakea apua Alanonista,tarkoitettu alkoholistien läheisille,tai Nuorten kriisipisteestä.Voihan olla,että vanhempiesi avioliitto kulissia,ja äitisi onneton,tai masentunut,mutta hoitoon kannattaisi hakeutua.Alkoholisti pettää jopa itseään,häpeästä piilottaa pullot.
mielellään ammattilaisille muualla kuin nettipalstalla. Heti.
Ja lisäksi kysyjän tulee muistaa, että toisia tuleekin auttaa, ja siitä nostan hänelle hattua, mutta hänellä on omakin elämä elettävänä, joten sitä ei pidä uhrata sen vuoksi, että lähimmäinen haluaa uhrata itsensä alkoholille. Hieman tervettä itsekkyyttä.
Sait jo hyviä neuvoja.
Itselläni meni 15 vuotta tajuta, että äitini juo. Isälläsi voi olla samaa alitajuista kieltämistä. Asia on niin vaikea.
Kysyit, kauanko elimistö kestää. Joillakin kymmeniä vuosia. Siitä vaan ei ole mitään hyötyä, kun psyyke muuttuu ja eihän äiti (sinun eikä minun) ole kanssamme, kun on omassa humalaisen maailmassaan, vaikka yhdessä fyysisesti olisimmekin. Lisäksi sairaudet johtuvat aina monista tekijöistä. Ne voi aina selittää, jollain muulla kuin juomisella. Minun äitini käy lääkärissä univaikeuksien, maksavaivojen, huimauksien ja vatsakivun vuoksi. Viinasta nämä eivät johdu. Eivät aina vaan tavallisemmiksi tulevat putoamiset ja kaatumisetkaan!
Mun äiti on myös alkoholisti. On ollut niin kauaun kuin muistan.. Ihan lapsuudesta en muista mitään, silloin hän ei vielä "pahemmin" ottanut. Kun olin neljännellä vanhempani erosivat, isä haki virosta uuden emännän ja silloin äiti ilmeisesti alkoi sitten kunnolla ottaa. Se aika oli järkyttävää, äidillä vaihtui ukot, kavereita ei voinut koskaan viedä kotiin, hävetti niin pirusti, useasti jääkaapissa ei ollut ruokaa joten ruokarahaa piti lainata naapureilta, paljon joutui yksin olemaan.. Sitä helvettiä kesti kun olin 16v asti, sitten lähdin kotoa. Itselle alkoi viina maistumaan n.13vuotiaana, äidiltähän sitä oli helppo ottaa, sen jälkeen sekaannuin huumeisiin... Onneksi järkiinnyin ja lähdin hoitoon. Olen nyt 23v, elikkä äiti on ottanut jo pian 10vuotta, jokapäivä hän joi, semmosta tissuttelua, välillä kännit. Pari kertaa hän on jo joutunut sairaalaan, on ollut haimatulehduksia, mutta kolmisen viikkoa sitten sattui pahin juttu, siskolleni tuli tunne että nyt ei ole äidillä kaikki hyvin, äitini löytyi kotoa, hengitti mutta ei reagoinut mitenkään. Äiti oli oksentanut verta, 5 vuotokohtaa ruokatorvessa, maksakooma;eli maksasolut ovat kuolleet, sekä kaksi aivoinfarktia.Sairaalassa sanoivat että oli minuuteista kiinni että selviääkö äiti, hänellä on diabetes, joten verensokerit olivat taivaissa. Tajuttomana äiti oli monta päivää, kukaan ei osannut sanoa mihinkään mitään. Sitten äiti heräsi, oli todella sekava eikä tuntenut edes omia lapsiaan, se tuntui tosi pahalta. Pikku hiljaa äiti on toipunut, sekavuus hävisi, käveleekin jo itse. Nyt jos kaikki menee hyvin ja äiti pääsee sairaalasta pois, hän ei saisi juoda tippaakaan ja rauhoittavat ovat kielletty myös. Hän ei myönnä alkoholi-ongelmaansa vieläkään, vaikka maksa on kuollut. Lääkäri sanoi meille suoraan että maksansiirtoa ei harkitakaan koska äiti juo, ja hän sen ehdottomasti tarvitsisi. Pelottaa ja ahdistaa miten tässä käy, tämä on todella raskasta meille läheisille. Plaah, ottaakohan tästä mitään selkoa, ajattelin vain kertoa tarinani... Voimia muille samankaltaisessa tilanteessa oleville!!!!