Rydman sooloilee, ja Orpon hallitus kaatuu pian. Tämä on iloinen uutinen. Voidaan saada jopa ennenaikaiset eduskuntavaalit, jolloin SDP:n gallup-suosio realisoituu.
Hallitus kaatuu 95 % varmuudella
75
143
Vastaukset
- Anonyymi00001
*
Ennusteet näyttää -että -SDP:n kannatus -ROMAHTAA- 15,9 % vaaleissa - !
*- Anonyymi00041
Persuloisen puppugenaraattorin suodatin toimii taas päästäen lävitse vain persuloista miellyttävät asiat : )
- Anonyymi00049
Mihin???? Orpoko jatkaa????
- Anonyymi00002
Sdp pääsee viimeistelemään Marinin hallituksen aloittaman tuhotyön, sitäkö venttaat sosiaalidemokraatti?
- Anonyymi00003
Tuhotyötä on tehnyt Orpon oikeushallitus.
Nyt Suomessa on EU:n pahin työttömyys. Toisin sanoen työttömiä eniten kaikista EU-maista.
Lisäksi Suomi on EU:n tarkkailuluokilla sekä liiallisen alijäämän takia että myös heikon sosiaalisen turvan kehityksen vuoksi. Johtuneeko se sosiaaliturvan leikkauksista, kun ulkomaan vain kasvaa ja kasvaa?
Talouskasvua odotellaan, kun "kuuta nousevaa" vaikka mitään kasvua ei näytä tulevan ainakaan pienituloisille, joilta leikataan lisää, lisää ja lisää. Työttömyys vain pahenee ja konkurssit lisääntyvät työehtojen heikennyksistä huolimatta.
Ihan turha on syytellä Orpon hallituksen heikosta talouskasvusta, suurtyöttömyydestä, ja EU:n komission antamista tarkkailuluokista edellistä hallitusta. Orpon hallituksen olisi katsottava peiliin ja myönnettävä virheensä. Vaikeaa se virheiden myöntäminen on hallitukselle ennen vaalia. Kaikki, joilta on leikattu sosiaaliturva sekä työttömyysturva että asumistuki muistavat persujen vaalilupauksen: pienituloisilta emme leikkaa.
Kaikki palkansaajat, joiden työehtoja on heikennetty ja joiden ay-jäsenmaksun verovähennys on poistettu, muistavat heikennykset varmasti vaaliuurnilla. - Anonyymi00029
Anonyymi00003 kirjoitti:
Tuhotyötä on tehnyt Orpon oikeushallitus.
Nyt Suomessa on EU:n pahin työttömyys. Toisin sanoen työttömiä eniten kaikista EU-maista.
Lisäksi Suomi on EU:n tarkkailuluokilla sekä liiallisen alijäämän takia että myös heikon sosiaalisen turvan kehityksen vuoksi. Johtuneeko se sosiaaliturvan leikkauksista, kun ulkomaan vain kasvaa ja kasvaa?
Talouskasvua odotellaan, kun "kuuta nousevaa" vaikka mitään kasvua ei näytä tulevan ainakaan pienituloisille, joilta leikataan lisää, lisää ja lisää. Työttömyys vain pahenee ja konkurssit lisääntyvät työehtojen heikennyksistä huolimatta.
Ihan turha on syytellä Orpon hallituksen heikosta talouskasvusta, suurtyöttömyydestä, ja EU:n komission antamista tarkkailuluokista edellistä hallitusta. Orpon hallituksen olisi katsottava peiliin ja myönnettävä virheensä. Vaikeaa se virheiden myöntäminen on hallitukselle ennen vaalia. Kaikki, joilta on leikattu sosiaaliturva sekä työttömyysturva että asumistuki muistavat persujen vaalilupauksen: pienituloisilta emme leikkaa.
Kaikki palkansaajat, joiden työehtoja on heikennetty ja joiden ay-jäsenmaksun verovähennys on poistettu, muistavat heikennykset varmasti vaaliuurnilla."muistavat persujen vaalilupauksen: pienituloisilta emme leikkaa."
Jotenkin mulla on sellainen käsitys, ettei Perussuomalaiset voittaneet EK vaaleja 2023, eli eivät saaneet HALLITUKSEN MUODOSTAJAN (PM) PAIKKAA!!! Tuolloin olisivat voineet lunastaa lupauksia huomaattavasti paremmin. TAVALLAINEN suomalainen tietää, kuinka hallitus toimii, siellä yhdessä päätetään ja hallituksenmuodostajalla on päävastuu. Muut puolueet sitten saavat omia lupauksiaan läpi hieroessaan "kauppoja" muille hallituspuolueille tärkeitä asioita (lue: antamia vaalilupauksia)!!!!!!!
Orpon hallituksen pienituloisten leikkaukset ovat kuiten VAIN MURTO-OSA 2019-2023 tapahtuneista leikkauksista!!!!! - Anonyymi00032
"SSdp pääsee viimeistelemään Marinin hallituksen aloittaman tuhotyön, sitäkö venttaat sosiaalidemokraatti?"
ONNEKSI Suomalaiset ovat VIHDOIN tajunneet, mitä 2019-2023 kauhukabinetti OIKEASTI SAI AIKAISEKSI, ELI ROMUTTI SUOMALAISTEN TALOUDEN JA HYVINVOINNIN!! SSDP:n kannatus on SYÖKSYNYT viimeisten galluppien mukaan, eli jonkun mainitsema 15,9% voi olla jopa utopistinen!!!! - Anonyymi00034
Anonyymi00003 kirjoitti:
Tuhotyötä on tehnyt Orpon oikeushallitus.
Nyt Suomessa on EU:n pahin työttömyys. Toisin sanoen työttömiä eniten kaikista EU-maista.
Lisäksi Suomi on EU:n tarkkailuluokilla sekä liiallisen alijäämän takia että myös heikon sosiaalisen turvan kehityksen vuoksi. Johtuneeko se sosiaaliturvan leikkauksista, kun ulkomaan vain kasvaa ja kasvaa?
Talouskasvua odotellaan, kun "kuuta nousevaa" vaikka mitään kasvua ei näytä tulevan ainakaan pienituloisille, joilta leikataan lisää, lisää ja lisää. Työttömyys vain pahenee ja konkurssit lisääntyvät työehtojen heikennyksistä huolimatta.
Ihan turha on syytellä Orpon hallituksen heikosta talouskasvusta, suurtyöttömyydestä, ja EU:n komission antamista tarkkailuluokista edellistä hallitusta. Orpon hallituksen olisi katsottava peiliin ja myönnettävä virheensä. Vaikeaa se virheiden myöntäminen on hallitukselle ennen vaalia. Kaikki, joilta on leikattu sosiaaliturva sekä työttömyysturva että asumistuki muistavat persujen vaalilupauksen: pienituloisilta emme leikkaa.
Kaikki palkansaajat, joiden työehtoja on heikennetty ja joiden ay-jäsenmaksun verovähennys on poistettu, muistavat heikennykset varmasti vaaliuurnilla."Tuhotyötä on tehnyt Orpon oikeushallitus."
Harmi kun mikään TILASTO ei tuota VALHETTA TUE!!! Laitahan linkki!!!!
Yhdenkään talouden mittarin suunta EI OLE MUUTTUNUT huonompaan suuntaa Orpon hallituskaudella!!! PAREMPAAN KYLLÄKIN MONI!!!!! - Anonyymi00046
Anonyymi00029 kirjoitti:
"muistavat persujen vaalilupauksen: pienituloisilta emme leikkaa."
Jotenkin mulla on sellainen käsitys, ettei Perussuomalaiset voittaneet EK vaaleja 2023, eli eivät saaneet HALLITUKSEN MUODOSTAJAN (PM) PAIKKAA!!! Tuolloin olisivat voineet lunastaa lupauksia huomaattavasti paremmin. TAVALLAINEN suomalainen tietää, kuinka hallitus toimii, siellä yhdessä päätetään ja hallituksenmuodostajalla on päävastuu. Muut puolueet sitten saavat omia lupauksiaan läpi hieroessaan "kauppoja" muille hallituspuolueille tärkeitä asioita (lue: antamia vaalilupauksia)!!!!!!!
Orpon hallituksen pienituloisten leikkaukset ovat kuiten VAIN MURTO-OSA 2019-2023 tapahtuneista leikkauksista!!!!!Orpon hallituksen pienituloisten sosiaaliturvan leikkaukset ovat vain murto-osa 2019-2023 tapahtuneista leikkauksista.... näin joku kirjoittelee ilman mitään perusteluja tai faktoja.
Viime hallituskaudella alkoi Ukrainan, tuli korona-pandemia, Natoon liityttiin, Fortum oli ostanut enemmistön Uniperin osakkeista Sipilän hallituksen aikana ja Venäjän kaasu-kaupan loputtua Uniperia uhkasi konkurssi, joten miljardi-tappiot siitäkin Suomelle lankesi, vaikka selvittiin onneksi kun Saksa kansallisti Uniperin.
Lievässä taantumassa oltiin edellä mainituista syistä, mutta tarkkailuluokalle ei jouduttu.
Marinin hallituskauden loputtua Suomen talouskasvu oli EU-maiden keskiluokkaa.
Työllisyyttä oli hoidettu hyvin, Suomessa oli uusia työpaikkoja ja 100 000 uutta työllistä. Talouskasvu näytti lupaavalta Marinin hallituksen aikana.
Toisin kävi kun Orpon hallitus ryhtyi välittömästi leikkaamaan pienituloisilta ja heikentämään työehtoja, jotta muka "lusmuilijat" saataisiin töihin.
Tosiasiassa Orpon hallitus ryhtyi toteuttamaan työantajien pitkäaikaisia tavoitteita työehtojen heikennyksistä, niitä jotka Sipilän hallitukselta jäivät kesken, kun Orpo oli valtiovarainministeri. Työttömyysturvan leikkauksista että työehtojen heikennyksistä ei mitään hyvää seurannut, seurasi vain lisää työttömyyttä.
Työehtojen heikennykset eivät ole estäneet konkursseja eikä uusia työpaikkoja ole syntynyt isoista, uusista yritystuista huolimatta. Talouskasvu ei myöskään ole käynnistynyt.
Kun rakennusalan konkurssiaallon alettua. konkurssit lisääntyivät nopeasti myös matkailu- ja ravintola-alalla.
Hallitus ei osannut estää tai ehkäistä konkursseja, jotka ovat lisääntyneet koko hallituskauden ajan.
Talouskasvu on ollut heikkoa ja työttömyys- ja konkurssiluvut suuria. Syitä on hallituksen taholta selitelty: - viime hallituskauden vika, - suomalaiset eivät kuluta, - "lusmuilijat" ei hae töitä, - ne suhdanteet, - yritykset eivät ole investoineet riittävästi, - väestö vanhenee, ja se julkinen terveydenhoito... jne.
Nyt ollaan EU:n tarkkailuluokilla ja odotetaan EU:n vaatimuksia velanhoidosta ja sosiaaliturvan parantamisesta.
- Anonyymi00005
On muuten massiivinen juhlapäivä kun tämä hirmu hallitus kaatuu!
- Anonyymi00007
Demarit ovat tyhjentäneet jo Salen hiivavarastot.
- Anonyymi00036
"On muuten massiivinen juhlapäivä kun tämä hirmu hallitus kaatuu!"
VOI RASSUA!!!! Nyt tiedän, miltä tuntuu, kun lapsukaiselta viedään tikkari!!!!
- Anonyymi00006
Rydman on oikeassa.
Järjestöt perustelevat olemassa oloaan sillä, että ne tekevät arvokasta työtä, joka säästää veronmaksajien rahoja.
Nyt Rydman sitten ohjaa rahoja niille järjestöille ja siihen toimintaan, joilla järjestöt perustelevat sitä tarvitsevansa.
Se, mitä ei ole aikaisemmin sanottu ääneen, on että järjestöt käyttävät suuren osan rahojaan ihan muuhun tarkoitukseen. Sew muu tarkoitus on oman aatteen ja ideologian markkinoiminen ja rahan maksaminen aatetovereille.
Aatteellinen toiminta ei ole pahasta, mutta sitä ei pidä rahoittaa julkisesti ainakaan niin, että kansalaisile väitetään rahan menevät ihan toiseen käytöön.
Rydman risuu muiden naamioita.- Anonyymi00009
Se on ihna sama, kuka on oikeassa, sillä hallitus kaatuu tähän riitaan. Sellaista se vaalien lähestyminen aiheuttaa!
- Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Se on ihna sama, kuka on oikeassa, sillä hallitus kaatuu tähän riitaan. Sellaista se vaalien lähestyminen aiheuttaa!
Onkho ihna sama?
- Anonyymi00031
Anonyymi00011 kirjoitti:
Onkho ihna sama?
🤣🤣🤣👍
- Anonyymi00053
Rydman on oikeassa vain persujen mukaan.
Hallituskriisi on tulossa, kun ministeri Rydman yrittää yksin, ilman muita hallituspuolueita (kristillisten tuesta Rydmanille ei tiedetä) päättää sote-järjestöjen valtion tukien leikkauksista.
Onnistuuko Rydman kaatamaan hallituksen, jää nähtäväksi.
- Anonyymi00008
Rydman on aivan oikeassa ja leikkaukset pitää ehdottomasti tehdä. Suomessa on tuhansia järjestöjä jotka esittävät tekevänsä kolmannen sektorin hyvää työtä, MUTTA eivät tee yhtään mitään. Rahat menevät hyvin pienen, suljetun piirin käyttöön. Monet järjestöt eivät edes halua uusia jäseniä, koska niistähän voisi tulla hankaluuksia kun paljastuisi, että avustuksista ei käytetä centtiäkään siihen tarkoitukseen, mihin niitä on haettu.
Rahojen käyttöä on satunnaisesti tarkastettu ja aina on löytynyt törkeitä väärinkäytöksiä. Eikö se jo riitä perusteeksi lopettaa rahoitus.
On erittäin hyvä asia, että Ville Rydman on ottanut tämän asian esille. Siitä iso arvostus hänelle!! - Anonyymi00010
Melkein kaikki soste-järjestöt pitäisi lopettaa. Suurin osa niistä teeskentelee olevansa kolmatta sektoria, mutta todellisuudessa käyttävät saamansa rahat hyvin pienen suljetun piirin elämiseen. Johtajille maksetaan hulppeita palkkoja ilman mitään perusteita ja mm. rahastonhoitajat pistävät rahoja omaan taskuunsa.
Tästä asiasta esim. sosiaali-ja terveysministeri Ville Rydman puhui taannoin julkisuudessa. Hän sanoi että johtajat ym. järjestöjen toimijat ovat ostaneet itselleen muhkeita osakesijoituksia ym. omaisuutta avustusrahoilla. Tällainen härski laiton toiminta yritetään nyt laittaa kuriin leikkaamalla avustusrahoja. Myös rahojen käytön valvontaa pitää tehostaa.
Ainoastaan ne tahot, jotka itse ovat rikastuneet avustusrahoilla jopa vuosikymmeniä, arvostelevat rahojen leikkauksia. Olisihan se tietenkin kiva jatkaa ilmaiseksi saatujen rahojen kähmimistä.
Tässä linkki sosiaali-ja terveysministeriön (stea) jakamista avustuksista vuodesta 2017 alkaen. Tutkikaapa ja ihmetelkää, miten paljon verorahojamme on jaettu eri järjestöille.
https://avustukset.stea.fi/?sortmode=jarjesto&year=2025- Anonyymi00012
Tuossa on vain pieni osa jaetusta rahasta.
Näiden lisäksi alueet jakavat kenenkään valvomatta omat rahansa ja sen lisäksi kunnat jakavat niitä.
Jokaista pientäkin päätöstä varten jaetaan poliittisia lahjuksia. Meillä se on rakenteellista eli asioita on laitettu joka portaassa "valvomaan" puolueiden sirkus. Jos raha ei mene suoraan puolueille, niin se menee puolueveron kautta eli jokaisesta maksetusta palkasta ja palkkiosta menee puolueelle n10%.
Meillä on suuri byrokratia siksi, että puolueet tekevät sillä rahaa. Ei siksi, että kukaan tarvitsisi sitä. - Anonyymi00016
Ihan sama. Hallitus kaatuu!
PS. Ilon päivä
- Anonyymi00013
Minä laskin kerran, että 5 vuoden aikana avustusrahaa on annettu yli 2 miljardia euroa, siis yli 2000 miljoonaa euroa. Tämä on aivan järkyttävä summa, joka on ollut pois paljon tärkeimmistä asioista.
Kunhan tämä rahan tuhlailu lopetetaan, sekin auttaa osaltaan saamaan valtion taloutta paremmaksi. Ville Rydman tulee saamaan äänivyöryn seuraavissa vaaleissa, kun otti tämän kauan piilossa pidetyn asian esille.- Anonyymi00017
Ville Rydman saa ennenaikaisissa vaaleissa äänivyöryn. Joka tapauksessa hallitus kaatuu ja tulee uudet eduskuntavaalit.
- Anonyymi00021
Anonyymi00017 kirjoitti:
Ville Rydman saa ennenaikaisissa vaaleissa äänivyöryn. Joka tapauksessa hallitus kaatuu ja tulee uudet eduskuntavaalit.
Jos hallitus kaatuu siihen, että rahojen väärinkäyttö lopetetaan, niin saa kaatua
- Anonyymi00026
Anonyymi00021 kirjoitti:
Jos hallitus kaatuu siihen, että rahojen väärinkäyttö lopetetaan, niin saa kaatua
Hyvä, hyvä! Kannatan mielipidettäsi.
- Anonyymi00037
Anonyymi00021 kirjoitti:
Jos hallitus kaatuu siihen, että rahojen väärinkäyttö lopetetaan, niin saa kaatua
"Jos hallitus kaatuu siihen, että rahojen väärinkäyttö lopetetaan, niin saa kaatua"
Ainakaan edellinen 201-2023 kauhukabinettihallitus ei väärinkäyttöön kaatunut!!!! - Anonyymi00064
Minä laskin, että yritykset saavat erilaisia tukia:
suorat tuet, alempi sähköveroluokka ja muut veroetuudet (EU-maiden toiseksi matalin yritysvero) yhteensä 6-8 miiljardia. Tämä on järkyttävä summa, kun tuet eivät ole edistäneet talouskasvua ja eivät ole poistaneet työttömyyttä. Päin vastoin. Työttömiä on 100 000 enemmän.
Tämä yritystukipotti on järkyttävä summa, etenkin kun suuria tukia ovat saaneet ahvenanmaalaiset laivayhtiöt, raviradat ja esimerkiksi metsäteollisuuden isot yhtiöt, jotka ovat sulkennet tehtaitaan.
- Anonyymi00014
Suomi on läpeensä korruptoitunut maa. Eikö nyt edes nykyinen valtava valtion velkataakka velvoita korruption purkamiseen ainakin joiltain törkeimmiltä osin. Vai ovatko päättäjämme todella niin kovettuneet, että eivät vieläkään ymmärrä tehdä oikeita päätöksiä, että Suomi saadaan paremmalle tolalle
- Anonyymi00015
Nyt huomaa Purran puheenvuorossa, mistä Purra luulee että ne uudet työpaikat tulee, Purra puhui omasta nuoruudesta ja mainoksien jakamisesta. Purran puheenvuorosta näki että Purra luulee että työpaikat tulee samoille aloille kun ennen, Purran on täysin unohtanut että nyt eletään 2026. työpaikat tulee eri asioista. Vihreä siirtymä on tärkeässä osassa. PS on täysin ulkona näistä asioista, ne vain ihmettelee miten euroopassa muualla menee paremmin. Orpo taas kehuu että nyt alkaa mennä hyvin, ei käsitä sitä että ei koskaan voi mennä alas koko ajan ,kun on pohjalla niin kaikki sen jälkeen on nousua, ei se silti tarkota että menee hyvin, sitten kun on päästy samaan mistä alettiin tippuun , ja vähän enemmän. se on nousua. eihän sillä voi leuhkia että ei mene yhtä huonosti kun pari kuukautta sitten. Tämä hallitus puhuu sillai niinku tämä tie on ainoa oikea, velka on kasvanut ennätys paljon , veron kevennykset rikkaille ei ole tuonut yhtään uutta työpaikkaa, vaikka sehän on vain retoriikkaa , aina sama. kun veroja tiputetaan prosentuaalisesti.. köyhä ei saa paljon mitään, jää vielä tappiolle kun samalla pienenee monet tuet.
- Anonyymi00020
Oletko kuullut kappalejaosta?
- Anonyymi00033
Anonyymi00020 kirjoitti:
Oletko kuullut kappalejaosta?
Ei se ole. Ei myöskään pilkun käytöstä eikä isoista kirjaimista🙈
- Anonyymi00055
Onko Purra ikinä tehnyt oikeaa työtä?
- Anonyymi00018
Niin, mistä tulee se 5 %, kun hallitus ei kaatuisikaan. No, Rydman eroaa ja hallitus jatkaa ensi vaaleihin 2027.
Aloittaja- Anonyymi00019
Ei hallitus kaadu nyt.
Se voi kaatua kuitenkin niin lähellä vaaleja, ettei vaaleja kuitenkaan ehdi pitää yhtään aikaisemmin. Se on kuitenkin näytöstä. - Anonyymi00025
Anonyymi00019 kirjoitti:
Ei hallitus kaadu nyt.
Se voi kaatua kuitenkin niin lähellä vaaleja, ettei vaaleja kuitenkaan ehdi pitää yhtään aikaisemmin. Se on kuitenkin näytöstä.Hyvä, Rydman siis eroaa! Kannatan mielipidettäsi.
- Anonyymi00023
Joo, ei tämä hallitus kaadu mutta saa seuraavissa valtavan äänivyöryn kun rohkenevat puuttua räikeisiin epäkohtiin. Järjestöille rahan jako pitää lopettaa. Eikö ole kumma että suomessa on vuosikymmeniä paapottu etenkin vasemmiston, demareiden ja vihreiden jäseniä ja puoluetta lähellä olevia tahoja hyväpalkkaisilla suojatyöpaikoilla.
Rahat on julmasti vain otettu etenkin köyhiltä ja keskituloisilta työtä tekeviltä kansalaisilta. Nuo puolueet ovat olevinaan heikoimpien puolta, mutta samaan aikaan ovat vuosikymmenet ryöstäneet heiltä korkeat verot ja erilaiset maksut, että heidän oma kermasakki vaurastuu.
Kenenkään ei pitäisi enää äänestää noita puolueita. Nyt vasemmisto ja vihreät ovat valittaneet Rydmanin päätöksestä oikein oikeuskanslerille. Huh, huh.- Anonyymi00024
Kantelu oikeuskanslerille on paikallaan, sillä syrjivin perustein järjestöjen rahoituksen laukkauttaminen tai muuttaminen on lain vastaista. Oikeuskansleri tutkikoon, onko käytetty syrjiviä perusteita.
- Anonyymi00075
Jos on realisti, ei voi kyllä kehua tätä hallitusta. Arvostelun pohjaksi voidaan ottaa esim. työttömyys. Jos se on Euroopan pahin, on hallitus sen mukaan pahasti epäonnistunut, ei sitä voi muuten selittää. Meillä on huono hallitus, se on totuus. Työn tuloksista nähdään, että hallitus on pahasti epäonnistunut. Rydman on myös mielestäni väärä mies korjaamaan Suomen tilannetta. Parhaiten hallituksen taso, hyvyys tai heikkous, näkyy työttömyysluvuissa. Ei ole luotu työpaikkoja esim, 200.000 ihmiselle. Tämän hallituksen aikana on syntynyt vain uusia työttömiä kuin sieniä sateella. Se on totuus. Arvelen, että myöskään Rydmanin politiikalla ei Suomea rakenneta, ja työpaikkoja synnytetä vaikkapa 200.000 kpl. Kyllä siihen tarvitaan
realistisempi johto, kun Suomea palautetaan maailman kartalle!
- Arvelee Xerxes 2-
- Anonyymi00027
"Voidaan saada jopa ennenaikaiset eduskuntavaalit, jolloin SDP:n gallup-suosio realisoituu."
Pitäisi vaan tapahtua TODELLA NOPEASTI, sillä SSDP:n kannatus ei pysy yli 20% kuin korkeintaan syksyyn 2026 asti!!!! MUTTA vaikka SSDP voittaisi, ei noin 30% kanatuksella äärivihervassudemut saisi hallitusta kasaan!!!! SORRY!!!- Anonyymi00038
Ei ehkä pysy 20 % nurkilla, mutta voi nousta jo syksyksi yli 30 % kannatukseksi SDP:lle. Siihen riittää vain hallituksen nykypolitiikan jatkaminen.
- Anonyymi00028
Yleensä on meillä hallitus kaatunut kun SFP on ilmoittanut että eivät voi millään hyväksyä joitain asioita, jotka kelpasivat vuosi sitten? Ja taas kertovat kuinka ilkeät oikeisto teki pahojaan?
- Anonyymi00030
"Orpon hallitus kaatuu pian." EI ENÄÄ VALLASSA KUIN 9VUOTTA!!!!!
"Orpon hallitus kaatuu pian" Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato ja eli Uskossa!!!
"Orpon hallitus kaatuu pian" Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten!!!!
"Orpon hallitus kaatuu pian" Kokoomus OHITTAA SSDP:n kannatuksessa jo syksyyn 2026 mennessä!!!! SSDP:n kannatus on laskenut useita kuukausia peräkkäin!!! Viimeisimmän mukaan Kokoomus otti kiinni 2%!!!!!!!!!!!!!!!!! kuukaudessa!!!!!!!!!!!
eli ohittaa ennen syksyä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!- Anonyymi00039
Eduskuntavaalit ovat keväällä 2027, joten syksyn 2026 kannatusluvuilla ei tee mitään!!!
SORRY!!!
- Anonyymi00035
Hyvä, että kaatuu. Persut pääsevät aiemmin risumettään 🥰
- Anonyymi00043
Eikä kaadu, mitä sosiaalidomokraatti satuilee?
- Anonyymi00040
Tuskin kaatuu, kun on tällä hallituksella niin vähän aikaa tuhrattavana. Tosin luulen, että Orpo epätoivoisesti haluaa häipyä pääministerin vastuusta mahdollisimman pian. Kokoomuksella ja perussuomalaisilla oli isot luulot itsestään ja kyvyistään, kun henkseleitä paukutelle ja takki auki lähtivät hallinoimaan. Kokoomuksella ei ole enää muuta kuin maailman tilanne ja entinen hallitus, millä puolustella epäonnistumista ja persut syyttävät mamuja kaikesta maan ja taivaan välillä.
- Anonyymi00042
Meinasitko että tekee Sanna Marinit? Marinin hallitus sen Suomen paskoi ja pakeni paikalta, jätti eduskunnankin kun olisi muuten saanut niin paljon kuraa päällensä?
Nythän demareiden entinen ylijumala onkin sitten porvari. - Anonyymi00044
Anonyymi00042 kirjoitti:
Meinasitko että tekee Sanna Marinit? Marinin hallitus sen Suomen paskoi ja pakeni paikalta, jätti eduskunnankin kun olisi muuten saanut niin paljon kuraa päällensä?
Nythän demareiden entinen ylijumala onkin sitten porvari.Mutta Orpo esikuntineen aikoi oikaista taloustilanteen ja kääntää velkalaivan. Se niiden työ olisikin ollut ja aikaa on kulunut kolme vuotta. Siinä lyhyessä ajassa ovat saaneet Suomen koko tilanteen aivan pehvalleen joka asiassa. Nyt ollaan maailmankuuluja konkurssikypsästä valtiostamme.
- Anonyymi00045
Perusteett ovat oikein, johtopäätäkset eivät.
Eihän hallitus nyt halua hajota, kun vihdoin tulokset alkavat näkyä ja talous kääntyy. - Anonyymi00047
Anonyymi00045 kirjoitti:
Perusteett ovat oikein, johtopäätäkset eivät.
Eihän hallitus nyt halua hajota, kun vihdoin tulokset alkavat näkyä ja talous kääntyy.Ai TAASko talous kääntyy? Tilaa kääntyilemiselle on, kun talous niin viivan alla kuin vain voi olla.
- Anonyymi00048
Mitä pikemmin sen parempi
- Anonyymi00050
Demarit ovat narsisteja, vika on aina muissa, ei koskaan itsessä.
- Anonyymi00051
Näin hallituspuolueet ovat koko ajan väittäneet, että vika on muissa, mutta demarit eivät ole hallituksessa. Joten väitteesi osui omaan nilkkaan. AUTS!
- Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Näin hallituspuolueet ovat koko ajan väittäneet, että vika on muissa, mutta demarit eivät ole hallituksessa. Joten väitteesi osui omaan nilkkaan. AUTS!
Ei sentään, hallitus ottaa vastuun talouden käänteestä parempaa.
Oppositio sanoo se olevan heidän ansiotaan koska eivät ole vallassa - Anonyymi00061
Anonyymi00052 kirjoitti:
Ei sentään, hallitus ottaa vastuun talouden käänteestä parempaa.
Oppositio sanoo se olevan heidän ansiotaan koska eivät ole vallassaHallitus on tehnyt kaikkensa, ettei talous kääntyisi parempaan. Joten se ei voi olla heidän tekosia.
- Anonyymi00067
Anonyymi00061 kirjoitti:
Hallitus on tehnyt kaikkensa, ettei talous kääntyisi parempaan. Joten se ei voi olla heidän tekosia.
Demaritolvana?
- Anonyymi00054
Rydman on eri mieltä muiden hallituspuolueiden kanssa
Näin tekoäly AI arvioi Wille Rydmanin STEA-leikkauksista:
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) on ollut jyrkästi eri mieltä muiden hallituspuolueiden edustajien kanssa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen (STEA) avustuslinjauksista.
Erimielisyydet tiivistyvät seuraaviin seikkoihin:
- Uudet avustuskriteerit: Rydman julkisti linjaukset, joiden mukaan valtionavustusta ei jatkossa pääsääntöisesti myönnettäisi keskusjärjestöille, neuvontatyöhön tai sellaisille järjestöille, joiden toiminta ei liity terveyden edistämiseen tai kohdistuu tiettyyn ei-terveydelliseen identiteetti-ryhmään.
Hallituskumppanien tyrmäys:
- Kokoomuksen kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen sekä RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz ilmoittivat, etteivät he hyväksy Rydmanin yksin tekemiä linjauksia.
Heidän mukaansa järjestöjen avustuskriteereistä ja leikkausten vaikutuksista on sovittu päätettävän hallituksessa yhdessä.
Toimintatavat:
- Pääministeri Petteri Orpo (kok) on myös vaatinut, että asia käydään hallituksessa huolellisesti läpi ennen kuin mitään vahvistetaan, muistuttaen että näin merkittävät asiat edellyttävät hallituksen yhteistä käsittelyä.
Rydman puolestaan on ihmetellyt kritiikkiä ja todennut, ettei avustuskriteerien asettaminen vaadi hallituksen kollegion käsittelyä.
Voit seurata asian käsittelyn etenemistä esimerkiksi Yle Uutisista tai Iltalehden politiikan uutisoinnista."
Mitäs se Wille Rydman oikein sooloilee?
Pääministerikin näyttää olevan eri mieltä yhdessä ministeri Ikosen (kok.) kanssa kuin Rydman. Ministeri Adlercreutz (rkp) on samaa mieltä kuin Orpo ja Ikonen. Rydman (persut) jää siten mielipiteineen yksin, ellei kd (kristilliset) kannata STEA-leikkauksia. - Anonyymi00056
Ikinä ei saa päästään Kokoomusta valtaan Suomessa
- Anonyymi00066
Idiootti-demaritko pitäisi?
- Anonyymi00057
Onneksi SDP ei ole tällaisena aikana hallituksessa kun Euroopassa käydään sotaa sekä muutenkin maailma sekaisin. Silloin oltaisiin todella hukassa. Nyt sentään talous näyttä elpymisen merkkejä.
- Anonyymi00062
Onneksi SDP:stä oli pääministeri aikana, kun venäjä aloitti hyökkäysotansa Ukrainassa. Suomi pääsi Natoon SDP:n johdolla pikavauhtia!
- Anonyymi00065
Anonyymi00062 kirjoitti:
Onneksi SDP:stä oli pääministeri aikana, kun venäjä aloitti hyökkäysotansa Ukrainassa. Suomi pääsi Natoon SDP:n johdolla pikavauhtia!
Sdp johdolla? Ei Sauli Niinistö tietääkseni edusta sdp:tä?
- Anonyymi00069
Anonyymi00065 kirjoitti:
Sdp johdolla? Ei Sauli Niinistö tietääkseni edusta sdp:tä?
Kokoomuksen kusipää
- Anonyymi00058
Se on kyllä totta, että Orpon hallitus on epäonnistunut. Karmea määrä työttömiä. Eihän sen näin pitänyt mennä! Ja toinen kehitys , velkaa rajusti lisää. Juuri päin vastoin mitä Orpo lupaili. Ennen kaikkea se suuri työttömien määrä on se pahin ongelma. Myös minä toivon hallituksen kaatuvan. Orpo ja Purra ovat kykynsä näyttäneet. On parempi antaa toisten nyt yrittää, tämän hallituksen näytöt on nyt nähty. Tämä hallitus on epäonnitunut se on totuus! Näin arvelee Xerxes 2
- Anonyymi00059
Xerxeksilla taitaa vetää ratas tyhjää? Kaikki nyt tuulettimeen tuleva paska on seurausta edellisen vihervasurihallituksen aikaansaannosta, asiat kun tapahtuvat taloudessa muutaman vuoden viiveellä.
Täysipäiset ymmärtävät, vihervasurit ei. - Anonyymi00060
Anonyymi00059 kirjoitti:
Xerxeksilla taitaa vetää ratas tyhjää? Kaikki nyt tuulettimeen tuleva paska on seurausta edellisen vihervasurihallituksen aikaansaannosta, asiat kun tapahtuvat taloudessa muutaman vuoden viiveellä.
Täysipäiset ymmärtävät, vihervasurit ei.Tai sitten, jos siirrytään puhumaan totta, niin tämä tilanne on pedattu viimeisen 20 vuoden aikana ja joka ikinen sinä aikana hallituksessa tai eduskunnassakin istunut henkilö on osallistunut siihen.
Rahaa jaetaan yli varojen koska:
- siitä hyödytään itse
- siitä hyötyy puolue
- sillä saa ääniä
- jos ei jaa rahaa, ei pääse eduskuntaan
Keskeisin syy on siinä, että vaalit ratkaisee porukka, joka ei yleensä äänestä. Se on melko pieni, mutta erot puolueiden välilläkin ovat pieniä.
Vaa'ankieliasemassa on joukko, joka on kouluttamatonta ja joka elää enimmäkseen muiden rahoilla. Sitä joukkoa ei saa uurnille kuin jakamalla rahaa ja ottamalla velkaa.
Sille porukalle on täysin yhdentekevää, mikä taloustilanne on tai paljonko joudutaan lainaamaan. He saavat aina kaiken ilmaiseksi eivätkä joudu ikinä maksamaan velkaa pois tai maksamaan enemmän veroja. He eivät joudu myöskään työttömiksi koska jos ei ole työtä, ei sitä voi menettää.
- Anonyymi00068
Viimeistään seuraavissa vaaleissa.
- Anonyymi00071
Tytti lupaa vapputonnin, ei varmaan tiedä montako nollaa tonnissa on saatika miljardissa, demareiden mielestä nollat ei merkitse mitään.
- Anonyymi00070
Aloittaja ilmeisesti luulee 95%:n varmuudella, että vasemmistohallitus tuo onnen ja autuuden sekä rahaa pöytään!!
- Anonyymi00072
En tiedä kuka tuo ja mitä tuo mutta nykymenolla tulee konkurssi .
Eikä enemmistö hallituksen kaadu kun eivät suosiolla luovu vallasta koska haluavat pitää itselleen ja etupiirilleen raha hanat auki. Tuota ei pysäytetä kun seisauttamalla Suomi ja istumalla nuo ulos tai hoitamalla asia vaalien kautta. Ikävä kyllä Koivisto antoi pois Presidentin oikeuden puuttua haalituksen toimintaa silloin, kun se sitä vaatii ja nyt sitten tuo hyväuskoisuus kostautuu. Tu oli selkeä virhe sillä nyt on mahdollista toimia auktoriteettisesti demokraattisista toimitavoista piittaamatta ja toimiin ei puutu kukaan joka on mahdollistanut sen että lainsäädäntöä voidaan käyttää päämääriin pääsemiseksi, jättäen oikeus periaatteet noudattamatta. käytännössä muuttaa toimin valtiomuotoa ,kenenkään asiasta piittaamatta.- Anonyymi00073
Ja mitä puoluetta Koivisto edusti?
- Anonyymi00074
Nykyinen hallitus on paras hallitus kymmeniin vuosiin. Uskaltavat puuttua turhiin rahamenoihin ja leikata niitä. Kaikki aikaisemmat hallitukset eivät leikanneet mistään, vaan ottivat vain lisää lainaa. Nyt sitten rahaa menee jo monta miljardia pelkkiin lainojen korkoihin. Aikaisempien hallitusten holtiton rahanjako on aiheuttanut nykyisen huonon taloustilanteen. Näin on asia.
- Anonyymi00076
Juu ja jakaa leikatut rahat rikkaille. näin on toden totta.
- Anonyymi00077
Ei kaadu hallitus ja vaikka kaatuisikin, niin sama meno jatkuu, niinkauan kuin EU:ssa ja Natossa ollaan. Kurjistuminen jatkuu...
- Anonyymi00078
Tämä hallitus kuuluu mielisairaalaan suljetulle osastolle.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931382
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253647Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584