Minkälaista täytemaana on esimerkiksi louhe? Meillä on isohko rinnetontti, johon tulossa suuriakin täyttöjä paikoitellen? Mitä täytemaan hankinnassa pitäisi ottaa ylipäätään huomioon, vai onko ihan sama minkälaita se täytemaa on? Alkuperäinen maa-aines on jotakin hiekkaa/hiesua. Valaiskaa tyhmempää.
Minkälaista täytemaata
4
6462
Vastaukset
- jopi
Täytemaan laatuvaatimus riippuu täysin kohteesta.
Tuleeko täyttöalueelle rakenteita ja kuormitusta? Vai saako routia?
Louhe on räjäyttämällä syntyneitä isoja kiviä ja lohkareita. Nyrkin kokoisesta vasikan kokoiseen. Vaihtelee. Käykää katsomassa ennen kuin otatte.
Louhe käy jos on isompi täyttö, kuitenkin pohjarakennussuunnitelman mukaan. Louhe on routimatonta ja kantavaa jos ei sotketa routivaan pohja- tai täyttömaahan. Kohteesta riippuen lohkarekoko olisi hyvä olla esim. kolmasosa koko louhetäytön kerrospaksuudesta. Voi olla enemmänkin jos toisarvoinen paikka. Jos louheen päälle tehdään kantavaa kerrosta niin se pitää kiilata levittämällä ja täryttämällä ensin karkeampaa mursketta, sitten hienompaa.
Harkitkaa nyt tuota louhetta. Jos joudutte sitä myöhemmin kaivamaan tai sille alueelle tulee rakenteita, johtoja, kaivoja, niin en suosittele.
Jos saa olla routivaa täytemaata (ei rakenteita), niin helpoimmin saa savea ja muita poiskaivettuja siltti- ja moreenimaita, jotka muuten menisivät maksulliselle maankaatopaikoille.
Parhaita ovat hiekka, sora (maksaa), myös karkeammat moreenit: sora- ja hiekkamoreenit käy. sateella vain tahtovat moreenit mennä velliksi.
Kyselkää paikallisilta maarakentajilta tai autoilijoilta. Merkitkää kippauspaikka valmiiksi, niin tuovat täyttöä kun aikatauluun käy. (Varokaa ettei tule liikaa, käy kalliiksi ja vaikeaksi)- Valaistu
Näin sitä tälläkin foorumilla saattaa törmätä helmeen. Hieno vastaus, josta tampiokin ymmärtää, ettei louhetta kannata joka tontille välttämättä tuoda vaikka ilmaiseksi saisikin. Kiitos.
- riippuu kohteesta.
Meillä louhetta on käytetty tonttiliittymän (tien perustaksi), jossa se on ihan hyvää. Sen päällä on sepeliä ja aivan päällimmäisenä kerroksena kivituhkaa. Tällä tavalla käytettynä se on ihan hyvää. Muualla istutusalueella ja nurmikolla sitä ei kannata käyttää siitä yksinkertaisesta syystä, että esim. puita ja pensaita istutettaessa louheeseen ei jaksa kaivaa tarpeeksi syvää istutuskuoppaa. Nurmikon alla se ei pidä tarpeeksi kosteuttakaan siksi turpeella parannettu savimaa tai pelkkä savimaa (ja multaa tietysti päällimmäiseksi kerrokseksi) kelpaa hyvin täytemaaksi.
Itse pihaa perustaessamme kaipasimme monta kertaa puutarhasuunnitelmaa. Se olisi ollut hyvä olla olemassa koska jos sitä ei ole, pitää koko ajan maata lisättäessä ottaa huomioon mikä on lopullinen maan korko (eli esim. nurmikkoalueella multakerrokselle on varattava 20 cm täytemaan päälle) tontin eri alueilla ja vielä siten, että valumavedet eivät pääse talon perustuksiin eli maanpinnan pitää laskea hieman talolta poispäin. (Tässä ei muuten kannata luottaa pelkkään silmähavaintoon, silmä valehtelee helposti muutaman metrin matkalla). - lähteä sinne pihasuunnittel...
riippuu kohteesta. kirjoitti:
Meillä louhetta on käytetty tonttiliittymän (tien perustaksi), jossa se on ihan hyvää. Sen päällä on sepeliä ja aivan päällimmäisenä kerroksena kivituhkaa. Tällä tavalla käytettynä se on ihan hyvää. Muualla istutusalueella ja nurmikolla sitä ei kannata käyttää siitä yksinkertaisesta syystä, että esim. puita ja pensaita istutettaessa louheeseen ei jaksa kaivaa tarpeeksi syvää istutuskuoppaa. Nurmikon alla se ei pidä tarpeeksi kosteuttakaan siksi turpeella parannettu savimaa tai pelkkä savimaa (ja multaa tietysti päällimmäiseksi kerrokseksi) kelpaa hyvin täytemaaksi.
Itse pihaa perustaessamme kaipasimme monta kertaa puutarhasuunnitelmaa. Se olisi ollut hyvä olla olemassa koska jos sitä ei ole, pitää koko ajan maata lisättäessä ottaa huomioon mikä on lopullinen maan korko (eli esim. nurmikkoalueella multakerrokselle on varattava 20 cm täytemaan päälle) tontin eri alueilla ja vielä siten, että valumavedet eivät pääse talon perustuksiin eli maanpinnan pitää laskea hieman talolta poispäin. (Tässä ei muuten kannata luottaa pelkkään silmähavaintoon, silmä valehtelee helposti muutaman metrin matkalla).On tuossa tontissa sen verran haastetta tavalliselle tampiolle, kun tontti viettää sekä eteen että sivulle. Tonttiliittymä on meillä lyhyt ja jo niin hyvin perustettu, ettei louheen käytölle ole tarvetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4149156Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893760- 212228
- 871393
- 1141148
- 271145
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661122Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss801116- 751110
- 551063