Usa jälleenrakentaa iranin 300 miljardilla

Anonyymi-ap

, Yhdysvallat ja sen alueelliset kumppanit sitoutuvat luomaan Iranille jälleenrakennus- ja kehityssuunnitelman, johon taataan vähintään 300 miljardin dollarin rahoitus.

Lisäksi heti aiesopimuksen allekirjoituksesta lähtien Yhdysvallat myöntää poikkeusluvat Iranin raakaöljyn ja petrokemian tuotteiden viennille sekä kaikille niihin liittyville pankki-, vakuutus- ja kuljetuspalveluille.

Eikä siinä vielä kaikki.

Juhannusdiilin mukaan Iranin ulkomailla jäädytettyinä makaavat tai rajoitetut varat vapautetaan välittömästi Iranin keskuspankin vapaaseen käyttöön.

Teheranin ei siis tässä vaiheessa tarvitse purkaa sentrifugejaan tai luopua jo rikastetusta uraanistaan – sen kohtalosta sovitaan myöhemmin lopullisessa sopimuksessa, jos silloinkaan.

Myös lupaus meriliikenteen turvaamisesta Persianlahdella ja miinojen raivaamisesta on Iranille lopulta pelkkä voitto, sillä se varmistaa sen oman öljynviennin esteettömän kulun heti, kun Yhdysvaltain myöntämät poikkeusluvat astuvat voimaan.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/71450e64-0df7-4922-bf79-3c18030997d6

Noin se trump aiheuttanut siis valtavat kulut turhalla rikollisella sodallaan..
sitten hyökkääkö norjaan kohta kun ei saanut rauhan nobelia??

34

98

    Vastaukset 34

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tuohan on aivan irvokasta...ensin soditaan ja sitten suurvalta maksaa korvauksia.,,höh

      Olisipa kommunistiryssäkin maksanut Suomelle 1939 jälkeen ne 300 miljoonaa dollaria aloittamastaan sodasta...

    • Anonyymi00002

      Aikamoinen voitto Trumpille... 300 miljardia Iranille ja jenkit vetäytyy lähialueilta.
      Mielenkiintoista nähdä , miten tuo markkinoidaan suurena voittona

    • Anonyymi00003

      Ja sitten se 14-kohtainen yhteisymmärryspöytäkirja kuten Bloomberg on sen esittänyt, toki suomennettuna.
      https://yle.fi/a/74-20232108

      Täytyy muistaa että varsinainen sopimus tulee vasta 60 päivän kulttua jos on tullakseen,,,

    • Anonyymi00004

      Sitten se kun usa ei ole koskaan ennen sotinut Irania vastaan, trump väittää että kaikki muut presidentit epäonnistui rauhassa iranin kanssa ennen häntä..

    • Anonyymi00005

      Montako sataa miljadia Euroopan pitää panna Venäjän jälleenrakentamiseen, kun Trump näin vaatii, koska hän Irania auttoi niin on Euroopan vuoro?

    • Anonyymi00006

      Kuka sen siis muka maksaa 300 miljardia Iranin jälleenrakennukseen?
      Onko USA koskaan korvannut minkään maan tuhoja?
      Miten kävi Irakin, Libyan, Syyrian?
      Ja saatte nähdä että se on EU joka maksaa vielä Ukrainankin tuhot, olihan tietysti itse syyssä, mutta USAn johdolla.

    • Anonyymi00007

      Pörssitalousjärjestelmässä ylikansalliset pörssipankit painavat 300 miljardia lisää rahaa (velkaa) minkä korot peritään veronmaksajilta ympäri maailmaa.

    • Anonyymi00008

      Ukrainen jälleenrakentamisessa puhutaan biljoonista.

    • Anonyymi00009

      Lukekaas vähän tuota historiaa. Usa on kautta vuosikymmenten ilmoitellut mahtavista summista jälleenrakentamiseen aiheuttaminesa kriisien jälkeen.

      Milloinkaan ei kuitenkaan ole maksettu senttiäkään mihinkään.

      • Anonyymi00010

        Irakin "sodan" lopulla alettiin yllättäen puhua maan jälleenrakennuksesta tulevista maksuista Euroopan maille.
        Eli noin vain, asiaa mitenkään perustelematta alettiin jakaa eri maille maksettavaksi korvauksia.
        Miten siinä sitten kävikään mutta outoa oli, että kaikki Euroopan maat olisi pantu maksajiksi vaikka mitään koalitiota tai muutakaan liitosta koko sotaan ei niillä ollut.
        Ja asiasta puhuttiin vain että paljonko sitä sitten maksettaisiin, kukaan ei protestoinut tai kieltäytynyt, oltiin vain kuin lampaat.

      • Anonyymi00011

        Juu, Juu, kansakoulussa historiaa lukeneena ja päivitettynä, jenkit antoivat eurooppaan jälleenrakentamiseen Marshall-apua (European Recovery Program) nykyrahassa n.150 miljardin dollarin verran 1948–1951 josta sattuneista syistä suomalaiset joutuivat kieltäytymään,,,

        Tokihan jenkit Korean sodan jälkeen käytti miljardeja dollareita Etelä-Korean talouteen ja infrastruktuuriin jälleenrakentamiseen n.35 miljardia dollaria nykyrahassa
        Tosin jenkit ei koskaan maksanut Pariisin rauhanpuheissa (1973) lupaamaansa sodanjälkeistä jälleenrakennusapua Pohjois- tai Etelä-Vietnamille
        Irak sai sodan jälkeen noin 90 miljardia dollaria nykyrahassa jälleenrakentamiseen ja turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen
        jne,,, tosin PsykoPaattinen Oranssi Vihapappa tulee pitämään rahoista kiinni kynsin ja hampain !!!

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Marshall-avun perimmäinen tehtävä ei ollut minkäänlainen auttaminen, vaan kommunismin tukahduttaminen läntisessä Euroopassa. Samalla saatiin avattua markkinat USA:n teollisuudelle.

        Neukuissa oltiin valppaina ja estettiin tämän politiikan valuminen itäiseen Eurooppaan. Myös Suomi "kieltäytyi" ko, avusta.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Samoin Koreassa. Kommunsimia vastaan taisteltiin nyt rahalla, kun sotilaat ei pärjänneet.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Juu, Juu, kansakoulussa historiaa lukeneena ja päivitettynä, jenkit antoivat eurooppaan jälleenrakentamiseen Marshall-apua (European Recovery Program) nykyrahassa n.150 miljardin dollarin verran 1948–1951 josta sattuneista syistä suomalaiset joutuivat kieltäytymään,,,

        Tokihan jenkit Korean sodan jälkeen käytti miljardeja dollareita Etelä-Korean talouteen ja infrastruktuuriin jälleenrakentamiseen n.35 miljardia dollaria nykyrahassa
        Tosin jenkit ei koskaan maksanut Pariisin rauhanpuheissa (1973) lupaamaansa sodanjälkeistä jälleenrakennusapua Pohjois- tai Etelä-Vietnamille
        Irak sai sodan jälkeen noin 90 miljardia dollaria nykyrahassa jälleenrakentamiseen ja turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen
        jne,,, tosin PsykoPaattinen Oranssi Vihapappa tulee pitämään rahoista kiinni kynsin ja hampain !!!

        Irakin sodan jälkeen puhuttiin miljardeista - konkreettisesti ei maksettu milloinkaan mitään.

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Marshall-avun perimmäinen tehtävä ei ollut minkäänlainen auttaminen, vaan kommunismin tukahduttaminen läntisessä Euroopassa. Samalla saatiin avattua markkinat USA:n teollisuudelle.

        Neukuissa oltiin valppaina ja estettiin tämän politiikan valuminen itäiseen Eurooppaan. Myös Suomi "kieltäytyi" ko, avusta.

        Mitä saattanaa kommunisti-tiltu siinä yrittää visertää? NL tuhosi rikollisesti miehittämensä itä-Euroopan maiden vapauden, ei vetänytkään joukkojaan pois 1945.

        Ei korvannut mitään tuolta ajalta, mutta onneksi sortajan puna-armeija edes katosi.

    • Persut pitää tuota ukkoa jonkinlaisena nerona…

    • Pieni summahan tuo on katsoo paljonko meni taaloja sotavoimien käyttöön.

      Obaman sopimus jos olisi vieläkin voimassa olisi kaikilla asiat paremmin.

      • Anonyymi00018

        USA:n vaikutusvaltainen juutalaisklikki varmaan taputtaa jotta kipat tärisee.....

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        USA:n vaikutusvaltainen juutalaisklikki varmaan taputtaa jotta kipat tärisee.....

        Amerikan juutalaiset on demokraatteja!

      • Anonyymi00029

        Eli iranilla ydinase!

    • Anonyymi00013

      Taas Trump uusi yhden uuden rauhansopimuksen. Se oli jo kahdeksas rauha, jonka Trump on neuvotellut. Lisäksi Iran pakotettiin pikkurahalla sopimaan rauha.

      Trump käytti asemahtinsa painoarvoa täysimääräisesti, ja Iranin oli pakko taipua. Loistava voitto Amerikalle.

      Lännellä on Trumpin hahmossa väkivahva voittaja ja suunnannäyttäjä koko vapaalle maailmalle.

      • Anonyymi00019

        Sarkasmia? Rauhansopimus ei koske Israelia joten konfliktille on jatkoa luvassa.

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Sarkasmia? Rauhansopimus ei koske Israelia joten konfliktille on jatkoa luvassa.

        Otappa yks kalja ja ajattele,,ihan ite!

    • Anonyymi00017

      Kyllä suomikin sai jenkkien rahaa aika paljon sodan jälkeen. Lisäksi esim kirkkoja rakennettiin amerikan keräysvaroilla.

      • Anonyymi00020

        Niin rahaa tuli jokusen verran Amerikan ja Kanadan Suomalaisten järjestämistä keräyksistä ei muutoin

    • Anonyymi00022

      En minäkään usko mihinkään sopimuksiin. Haluavat Iranin öljyn ja nukkehallitsijan valtaan. Israelilla on 57-100 ydinasetta. Mitä väliä on jollain Iranin ydinaseella. Tekosyy hyökkäykseen.

      • Anonyymi00024

        Parempi se länsimainen nukkejohtajakin kuin tuo kuvottava keskiaikainen islamilainen pappisdiktatuuri....ei tosiaankaan "tätä päivää".

      • Anonyymi00024 kirjoitti:

        Parempi se länsimainen nukkejohtajakin kuin tuo kuvottava keskiaikainen islamilainen pappisdiktatuuri....ei tosiaankaan "tätä päivää".

        Et liene huomannut että USA on samalla lailla vinksinvonksin?

        Jesusianismi johtaa ihan yhtä lailla tuhoon kuin muhammadanismikin.

    • Anonyymi00023

      Miksei tuolla ollut suomalaiset viisaat poliitikot tekemässä...meillä on tapana..neuvotella... Sopimuksia?

      Naurattaa nää YLE ja HS iltalehti...uutisointi..eli pönttöön ja kakkaa päälle!

    • Anonyymi00026

      Kantsii lukea William Blumin teokset. Aika seikkaperäistä kertomaa USA:n sodan jälkeistä poliittis-taloudellisesta toiminnasta.

    • Anonyymi00030

      "Kyllä suomikin sai jenkkien rahaa aika paljon sodan jälkeen. Lisäksi
      esim kirkkoja rakennettiin amerikan keräysvaroilla."

      Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppaa jälleenrakennettiin suurelta osin jenkkien myöntämän Marshall avun turvin.

      Vuosien 1948...1951 aikana Yhdysvallat lahjoitti yli 13 miljardia dollaria, eli nykyrahassa noin 180 miljardia dollaria teknistä ja taloudellista apua kaikkiaan 16 Euroopan maan uudelleenrakentamiseen,

      Suomi ei kuulunut noiden Mashall-avunsaajien joukkoon. Neuvostoliitto kielsi Suomea osallistumasta tähän läntisen hapatuksen avustusohjelmaan.

    • Anonyymi00031

      "VAIKUTTAA LIIAN HYVÄLTÄ OLLAKSEEN TOTTA,EPÄILEN ANSAA"!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      563
      1154
    2. 63
      766
    3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      259
      622
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      614
    5. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      603
    6. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      588
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      562
    8. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      113
      526
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      201
      504
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    Aihe