Nuorena maksetut eläkemaksut mitätöitiin.

Anonyymi-ap

Aikanaan alle 23 vuoden ikäisenä maksetut verot eivät kartuttaneet eläkettä.
Nimeän tuon ajanjakson ja säädöksen akateemiseksi kateuskaudeksi. Silloin joku "viisas" sai päähänsä että että henkilö joka alkaa työuransa nuorena, saattaa päästä varsin hyvään eläkkeeseen verrattuna pitkään opiskelleen uran kertymään. Siispä työn tulos leikattiin pois. Varsin tylyä toimintaa eli juuri sitä mihin aiemmin viittasin.
Lyhytnäköistä nuija politiikkaa. Kukaan ei silloin ajatellut ja tuskin edes aavisti tulevien vuosien työttömyys lukuja. Suomen politiikka on ollut hyvin lyhytnäköistä.
Sen seurauksena on menetetty ote talouden hallintaan pitkällä aikavälillä.
Samoin valtion talouden hoito poliittisella yksinkertaisuudella on varsin heikko väline. Yhä edelleen esimerkiksi maalataan uhkakuvia työeläkkeiden riittävyydestä.
Tämä johtuu siitä ettei poliittinen johto ota selvää eläkevakuuttajien tiedoista. Tieto on helppo saada, mutta ihmettelen yhä tuota lappu silmillä sähläämistä.
Itse olen ollut selvillä tilanteesta ja ihmettelen joka kerta kun otsikoissa joku kertoo käänteestä parempaan työeläkkeiden riittävyydestä. Mitään käännettä ei ole ollut.
Ja tilanne pysyy vakaana, jos hallitus ymmärtää hoitaa vain sen oman kassansa.
Menneitten vuosien halitus saldo on niin huono, ettei sitä voi missään nimessä päästää muihin suuriin pääoman hoito juttuihin. Eräs kukkanen, ja kallis sellainen, oli postin kehitys yhtiö. Siinä lensi harakoille lyhyessä ajassa miljoonia (120).

13

140

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Eipä tuo 1950-luvun lopulla säädetty laki ole ainoa tuon ajan laki, joka nyt vuonna 2026 katsottuna näyttää hölmöltä ja jopa epäoikeudenmukaiselta.

    • Anonyymi00002

      Ei työeläkettä rahoiteta veroilla, ei ennen eikä nykyisin, vaan työeläkevakuutusmaksulla.

      Tuolloin alle 23-vuotiaiden työeläkevakuutusmaksu kattoi mahdollisen työkyvyttömyyden, mutta ei kartuttanut vanhuuseläkettä. Eli oli vakuutettu työkyvyttömyyden varalle.

      • Anonyymi00003

        Jep, ja tuo työ ennen 23 ikävuotta oli kertymältään olematon, jos koulun on jättänyt peruskouluun ja päässyt johonkin paska duuniin ilman ammattitutkintoa, pienellä palkalla , niin ei sitä kertymää paljoa tullut.


      • Anonyymi00004

        Totta, mitään ei ole mitätöity…


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Jep, ja tuo työ ennen 23 ikävuotta oli kertymältään olematon, jos koulun on jättänyt peruskouluun ja päässyt johonkin paska duuniin ilman ammattitutkintoa, pienellä palkalla , niin ei sitä kertymää paljoa tullut.

        No miksi nykyään siten kannattaa kerätä noiden paskapalkkojen eläkekarttumat jos niillä ei ole merkitystä?
        Jospa nykyeläkejärjestelmään palautettaisiin tuo vanha sääntö, tulisiko siitä kauhea älämölö vaikkei sillä ole merkitystä?
        Veikkaan että siitä syntyisi jumalattomat lakkoilut yms.

        Myös se että jos niillä aiemmilla eläkekarttumilla ole mitään hyötyä niin miksei niitä olisi voitu ottaa nykyisessä eläkejärjestelmässä huomioon?


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Jep, ja tuo työ ennen 23 ikävuotta oli kertymältään olematon, jos koulun on jättänyt peruskouluun ja päässyt johonkin paska duuniin ilman ammattitutkintoa, pienellä palkalla , niin ei sitä kertymää paljoa tullut.

        Silloin vielä oli perheissä jopa viisi lasta. Hyvä jos vanhemmat pystyi yhden kouluttamaan, koska kaikki piti maksaa omasta pussista. Ei ollut tukiaisia joka lähtöön. Yleensä se koulutettu oli vanhempien suosikki, muut sai pärjätä, miten tahtoi ja mennä töihin, mihin pääsi. No töitä oli, eikä kukaan ollut ronkeli. Palkkaa sai ja tuli vaikka vähempi. Sillä sitten kitkutettiin ja pari viikkoa nähtiin nälkää. Oli se kovaa aikaa, mutta kasvatti. Kotoa ei apuja tullut eikä ollut Kelaakaan, mistä olisi rahaa kerjännyt.
        Sieltä pohjalta se yleneminen.lähti ns hyviin töihin, ihan itse joutji rasittamaan itseään, ei ollut ja tullut äiti, isä, viranomaiset apuun.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        No miksi nykyään siten kannattaa kerätä noiden paskapalkkojen eläkekarttumat jos niillä ei ole merkitystä?
        Jospa nykyeläkejärjestelmään palautettaisiin tuo vanha sääntö, tulisiko siitä kauhea älämölö vaikkei sillä ole merkitystä?
        Veikkaan että siitä syntyisi jumalattomat lakkoilut yms.

        Myös se että jos niillä aiemmilla eläkekarttumilla ole mitään hyötyä niin miksei niitä olisi voitu ottaa nykyisessä eläkejärjestelmässä huomioon?

        Mikset millään ymmärrä, että takautuvaa lainsäädäntöä ei Suomessa tehdä.

        Tuolloin eläkekarttumakin laskettiin aivan eri tavalla kuin nykyisin. Nykylaskennan (2005 lähtien). Tuon ajan kertyvillä saattaisi olla merkitystä, mutta ei käytännössä tuon ajan karttunasäännöillä.

        Jos lähdettäisiin muuttamaan kaikki entisajan ne lait taannehtivasti, jotka tämän päivän lakien mukaan ja elämäntavoilla tuntuvat vääriltä, niin sehän olisi loputon työ. Käytännössä aivan mahdoton toteuttaa.

        Varmasti älämölöä syntyisi, jos nykyinen eläkkeiden karttumasäännöt ja lait muutettaisiin takaisin ennen v 2005 olleiden mukaisiksi. Tietysti se teoreettisesti olisi mahdollista, jos eduskunnassa niin päätettäisiin , mutta silloinkin muutos koskisi vain lainmuutoksen ajankohdasta eteenpäin karttumia eläkkeitäjuuri siksi, ettei takautuvaa lainsäädäntöä tehdä.


    • Anonyymi00005

      Ymmärrän. On kuitenkin hyvä huomioida, että eri ikäisillä eläkkeet myös on laskettu eri tavalla, mm. osalla laskettiin 5 viimeisen vuoden keskiarvosta ja aikoinaan eläkemaksut oli todella mitättömiä siihen nähden mitä nyt saa eläkettä ja mitä muut maksaa.

      Jos on pieni eläke ja ymmärrettävästi harmittaa, kyllä se ratkaiseva syy löytyy siitä mitä on ansainnut 23 v. jälkeen ja onko kenties ollu paljon työttömänä.

      lajijasuris

      • Anonyymi00010

        Omista valinnoista johtuen alkoi eläkettäni kertymään 27 vuotisena. Olin tietoinen niiden vuosien vaikutuksesta tulevaan eläkkeeseeni.
        Loppupään kertymä tavoitti 52v ikäpaalun. Aina vaihatessani työpaikkaa, otin eläkevakuutuyhtiöltä laskelman siihen asti kertyneestä eläkkeestä.
        Kertymän niukkuus ei ollut yllätys vaan harkitun toiminnan tulos.


    • Anonyymi00009

      Aloituksessa muutamia asioita pielessä jo alkuunsa. Maksetut verot eivät ole koskaan kartuttaneet eläkettä. Kertymättömiä eläkkeitä ei ole voitu mitätöidä.

    • Anonyymi00011

      Se on noi politikon runkut ku sotkeutuu joka asiaan. Kaikki mihin ne koskee menee vituralleen. Niin on myös työeläkkeiden laita. Menivät viisauttaan notamaan eläke ikää ja nyt ihmiset roikkuu työttömänä vuosikausia ja eläkkeet leikkautuu. Kiitos noiden kusipäiden.

    • Anonyymi00012

      Nyt oli juttua ruotsalaisesta eläkemallista, jossa suomalaisen eläkemaksun ohessa on työntekijän oma rahasto jonka varat tulevat aikanaan suoraan työntekijän omaksi hyväksi. Työntekijän on oikeus itse päättää minne raha laitetaan ja työnantajan tehtävä on tehdä maksu ohjeen mukaan. Varmaan ihan hyvä näin, ei järjestelmä toimi niin, että eläkemaksua pienennetään ja ihmisen tilille annetaan esim. 50€ kuukaudessa ja käsketään sitten omatoimisesti säästämään. Mutta jos nyt 20v menee duuniin ja saa esim. 50€ omaan eläkerahastoin kuukaudessa, niin 50v päästä siellä on melkoinen lisäosa. Tosin terveelä eläkkeele 70v iässä jäävällä voi olla vuonna 2075 vielä hyvinkn 30v elämää jäljellä ja keskimäärin 800€ vuodessa karttuva lisä ei riitä paikkaamaan muutoin alhaiseksi jäävää nettoeläketä.

      • Anonyymi00013

        Tietysti ruotsalaismallissa on myös se mahdollisuus, että henkilö päättää ottaa vähän suurempaa riskiä vaikkapa joidenkin hype-osakkeiden kanssa, ja hypen päättymisen myötä itse sijoitettu osuus eläkesäästöstä kutistuu murto-osaan.

        Ruotsalaismallin oleellinen juttu onkin, että henkilölle annetaan vapaus valita mihin sitä pottia sijoittaa. Laittaako lotto-osakkeisiin, maailmanlaajuiseen osakeindeksiin vai korkoihin, tai johonkin noiden yhdistelmään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1020
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      974
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      910
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      814
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      693
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      644
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      186
      602
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      587
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      587
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      583
    Aihe