Paha olla suhteessa

Tiedättekö miten on paha olla kun ei voi kertoa kenellekään miten hajalla olen sisältä. Päivät töissä pitää jaksaa hymyillä ja olla iloinen vaikka tekisi mieli itkeä ja huutaa. Töitten jälkeen pitää mennä jonnekin jossa saa olla yksin ja itkeä niinkuin nytkin. Sitten kotia ja siellä syy miksi olen aivan hajalla - avomieheni.

Kaikki alkoi reilu 4 v sitten. Aloimme seurustella, minä 50v ja mieheni 60 v. Molemmilla takana jo päättyneet liitot kauan aikaa sitten. Muutimme yhteen, minä hänen luokse ja olin onnesta soikea. Hehkutin kaikille miten onnellinen olen/ olin, umpirakastunut, ja kyllä, kerroin myös miehelleni kuin onnelliseksi hän on minut tehnyt.
Joka ilta pussailimme ja ennen nukkumaanmenoa tunnustettiin rakkautta ja hän on vain minun oma, kokonaan minun...ja minä uskoin.
Noin vuosi sitten ystäväni löysi mieheni treffi-ilmoutuksen täällä, hakee seksi ym kaikenlaista seuraa hauskanpitoon. Kyllä, meillä oli ihana seksielämä kunnes se loppui, kuulemma stressiä kun kysyin miksi meillä ei ole enää seksiä. No, olisihan se pitänyt arvata että hän pettää. Jäi kiinni ja tunnusti, kännyssä oli myös sovittuja tapaamisia maksullisten naisten kanssa...elämäni romahti. Kun kysyin syytä niin vanhat tavat, kun on ollut niin kauan yksin... eli minä en merkannut mitään. Keskusteltiin ja lupasi lopettaa. No tiedätte varmaan mitä kävi ja mitä mun elämä on.

Ystäväni sanoo että jätä mutta kun rakastan häntä edelleen ja haluan uskoa häntä, vaikkakin mulla on tosi paha olla. Riitelemme aiheesta noin 2 kk välein, muuten meillä menee hyvin, teemme asioita yhdessä, nauramme ym mutta joskus se vaan pulpahtaa mieleen ja sit on paha olla, eilen.
Rakastan häntä tosi paljon ja hän on minulle aivan ihana, mutta...
En uskalla lähteä, en tiedä onko kyseessä pelko jäädä yksin vai epäonnistumisen myöntäminen itselleni ja/ tai ystävilleni. Sen takia kärsin ja itken tätä yksin täällä metsässä. Tuntuu etten onnistu elämässäni missään.