Olen yksin juhannuksena pitkästä aikaa. Ei tätä ole tapahtunut kuin pari kolme kertaa elämäni aikana. Aamulla huomasin, että kylläpä vituttaa.
Olin yli 16 vuotta suhteessa, jonka luulin kestävän elämän loppuun asti. Oli kolmas vaimoni. Ensimmäinen laittoi eron vireille, seuraava kuoli. Kolma, tämä viimeinen vaimo, myöhemmin avopuoliso, laittoi asuntonsa myyntiin ja kun se myytiin, hän muutti toiselle puolelle maata lapsensa lähelle. Ymmärrän häntä tavallaan. Lapsen lähellä on mukava asua. Mutta miksi ei keskusteltu siitä, että muutetaan yhdessä? Hän vain halusi irtioton.
Ei hän mahdottoman matkan takana ole, 250 km. Voisi käydä, mutta ei kutsuta. Toivoin, että hän olisi halunnut minut luokseen näin juhannuksena. Meillä lukuisia mukavia muistoja keskikesän juhlasta. Eipä kumminkaan kutsunut. Silti aktiivisesti oli whatsapin kautta minuun yhteydessä ja kertoi tekemisiään. Välimme ovat tavallaan kunnossa. Soitellaan aika usein ja pidetään yhteyttä. Mutta hän ei ymmärrä, että haluaisen enemmän.
Kova paikka minulle yrittää elää uutta elämää, kun hän on koko ajan mielessäni. Ja oikeasti haluaisin katsella häntä huolta pitäen elämämme loppuun. Sama tietysti toisinpäin. Olisi itselläkin ihminen, joka aamulla soittaisi ambulanssin, jos olen yön aikana menettänyt kykyni kommunikointiin tai liikkumiseen.
Olen katsellut kadulla vanhoja pariskuntia. Kulkevat toisiaan tukien. Tai toinen istuu pyörätuolissa ja terveempi työntää. Sellaista vanhuutta olisin halunnut itsellenikin, että olisi joku joka välittää. Minä olisin pitänyt eksästä huolta, vaikka hän olisi sairastunut miten vakavasti tahansa.
Uutta kumppania on turhaa ja tyhmää alkaa etsimään, kun ikää on kohta 70. Vaikea olisi ihan uuden ihmisen kanssa aloittaa näillä vuosilla.
Näillä kumminkin on mentävä.
Hyvää juhannuksen jatkoa kuitenkin kaikille. Ehkä tästäkin selvitään.
Olin yli 16 vuotta suhteessa, jonka luulin kestävän elämän loppuun asti. Oli kolmas vaimoni. Ensimmäinen laittoi eron vireille, seuraava kuoli. Kolma, tämä viimeinen vaimo, myöhemmin avopuoliso, laittoi asuntonsa myyntiin ja kun se myytiin, hän muutti toiselle puolelle maata lapsensa lähelle. Ymmärrän häntä tavallaan. Lapsen lähellä on mukava asua. Mutta miksi ei keskusteltu siitä, että muutetaan yhdessä? Hän vain halusi irtioton.
Ei hän mahdottoman matkan takana ole, 250 km. Voisi käydä, mutta ei kutsuta. Toivoin, että hän olisi halunnut minut luokseen näin juhannuksena. Meillä lukuisia mukavia muistoja keskikesän juhlasta. Eipä kumminkaan kutsunut. Silti aktiivisesti oli whatsapin kautta minuun yhteydessä ja kertoi tekemisiään. Välimme ovat tavallaan kunnossa. Soitellaan aika usein ja pidetään yhteyttä. Mutta hän ei ymmärrä, että haluaisen enemmän.
Kova paikka minulle yrittää elää uutta elämää, kun hän on koko ajan mielessäni. Ja oikeasti haluaisin katsella häntä huolta pitäen elämämme loppuun. Sama tietysti toisinpäin. Olisi itselläkin ihminen, joka aamulla soittaisi ambulanssin, jos olen yön aikana menettänyt kykyni kommunikointiin tai liikkumiseen.
Olen katsellut kadulla vanhoja pariskuntia. Kulkevat toisiaan tukien. Tai toinen istuu pyörätuolissa ja terveempi työntää. Sellaista vanhuutta olisin halunnut itsellenikin, että olisi joku joka välittää. Minä olisin pitänyt eksästä huolta, vaikka hän olisi sairastunut miten vakavasti tahansa.
Uutta kumppania on turhaa ja tyhmää alkaa etsimään, kun ikää on kohta 70. Vaikea olisi ihan uuden ihmisen kanssa aloittaa näillä vuosilla.
Näillä kumminkin on mentävä.
Hyvää juhannuksen jatkoa kuitenkin kaikille. Ehkä tästäkin selvitään.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Paljonkin tuttua.
Elämäni ensimmäinen yksinäinen juhannus.
56:n avioliittovuoden jälkeen vaimoni menetti puhekykynsä ja hänen oikea puolensa halvaantui ja toisenkin puolen motoriikka heikkeni huomattavasti.
Runsas vuotta myöhemmin, 23.05. hän menehtyi ambulanssiin matkalla sairaalaan.
Liittomme oli aidosti tasapainoinen. Parin vuoden seurustelun aikana ilmeni yhteiset näkemyksemme arkielämän perusasioihin joten myöhemminkään ei ilmennyt erimielisyyksien perusteita.
Kumppani ja kaveri on mennyt.
Jälkikasvu on ainoa sisältö rajallisiin loppuvuosiini.
Asuinpaikat ovat noin 300km:n päässä.
Tyttäremme on nyt Espanjassa nelisen kuukautta. Poikamme perheineen lapin mökillään.
Lapin lössi tulee käymään ensi kuukauden alkupuolella.
Asuin vaimoni kaverina palvelutalon kaksiossa jossa olen edelleenkin mutta, näiden alkuhässäköiden jälkeen muutan parempaan ja halvempaan asuntoon.
Oman alavartaloni puukottelu oheisseurauksineen, rajoittaa ratkaisevasti kuntoiluani.
Teen mitä pystyn mutta joskus on mennyt överiksi.
Otan osaa vaimosi menetykseen. Olethan kertonut paljonkin hänestä kirjoituksissasi.
Nyt täytyy vaan mennä eteenpäin.
Käännekohta elämässäsi.
Otan osaa myös niin hyvin kuin tuntemattoman kohtaloon voi osaa ottaa.
Kiitoksia myötätunnosta! Tämä on kanavani purkautumiseen.
Olen juuri syönyt sushi valikoiman alkon myyjän suositteman valkoviinin avustuksella ja poden huonoa omaatuntoa. Absolutisti vaimoni ei edes paheksuisi vaan olisi hyvillään minun nautiskelustani, Tämä kertoo jotain menneistä vuosista.
""Silti aktiivisesti oli whatsapin kautta minuun yhteydessä ja kertoi tekemisiään. Välimme ovat tavallaan kunnossa. Soitellaan aika usein ja pidetään yhteyttä. Mutta hän ei ymmärrä, että haluaisen enemmän""
Mieti kuka ymmärtää ja kuka ei. Tekemisistään kertominen voi olla pinnallinen tapa pitää sinua varalla
Mitä jos kertoisit tekemisistäsi, kuule kulta, muuten tapasin tässä eräänä päivänä tästä läheltä Maijan et tunne mutta sinun tapainen ja menemme ensi viikolla iltapäivämatineaan katsomaan Aidaa, kerron sitten lisää, nyt en ehdi enempää, kun M tulee kohta hakemaan minut piknikille
Ero tekee aina kipeää hälle joka sitä ei haluaisi.
Liekö tuossa tapauksessakaan exällä mitään ketunhäntää kainalossa. Halusi erilleen mutta säilyttää kaveruuden.
Kykenettekö keskustelemaan asiasta? Jos keskusteluyhteys puuttuu tai on pelkkää small talkia parisuhde muuttuu kaverisuhteeksi ja tämä voi ennustaa kuten on tehnytkin ilmeisesti parisuhteen päättymistä.
Ja lisään vielä että en "kullittelisi" jos toinen on lähtenyt ja selvästi haluaa erilleen.
Miksi keskustella? Olen itse sitä mieltä, jos erotaan, niin erotaan täysin ja kokonaan.
Eksän kanssa ei saa olla ystävä, siihen ei edes pysty.
En usko lauseeseen, olemme edelleen ystäviä. Sontaa.
Siksi koska vaikuttaa siltä että aloittajalla on vielä toiveita parisuhteensa suhteen. Ei ymmärrä esimerkiksi miksi ei halua viettää yhteistä juhannusta jne.
Onko keskustelleet koskaan tilanteesta? Aloittaja jäänyt siihen roikkumaan toiveineen.
Jos asiasta voisi puhua ja tehdä selväksi missä ollaan menossa ei aloittajallajaan jäisi turhia kuvitelmia jatkosta. Voisi alkaa oikeasti toipua erosta.
Se keskustelu voisi lisätä tunnetta, että ehkä vielä.
Irti kerralla kuten laastari ja mahd. Kauas.
Oletko itse kokenut eron?
No aloittajan avovaimo on muuttanut lähemmäs lapsiaan ja jussinkin erillään viettävät. Aloittajalla kuitenkin oli toiveita yhteiselosta ja kirjoitti siitä kun avovaimo ei pyytänyt häntä muuttaessaan mukaan. Eikä ilmeisesti pyydä aloittajaa käymään tai tule itse käymään. Välimatka ei pitkä.
Jotenkin jää mielikuva siitä, onkohan tämän avoparin ajatukset suhteen laadusta yhteneväiset. Avovaimo myynyt oman asuntonsa ja muuttanut pois yhteisestä? Onko tuo avoero?Suhde muuttunut kaverisuhteeksi?
Ja vastaus kysymykseen olenko eronnut: olen.
Olen pohtinut menneisyyttä ja miettinyt kumpi ero oli helpompi kestää, avioero vai kuolema.
Miten sinä aloittaja asian koit? Kerro jos haluat? Ajattelin tätä yhtenä päivänä, millaisia eroja kumppanin menetyksellä on.
Avioero ja kuolema ovat kaksi aivan eri asiaa.
Avioero on vapaaehtoista, ihmiset haluavat erota.
Kuolema on lopullista eikä siihen voi vaikuttaa.
nm. Onerva
Olet siis aloittaja, miksi et jo siinä käyttänyt nimimerkkiä?
Minulle ne ovat samat, kaksi menettämistä, olen kokenut molemmat. Tulin siihen tulokseen että avioeron kautta menettäminen on raskaampaa, hän jäi elämään ja jouduin tavata häntä aika usein, surusta selviäminen kesti vuosikausia. Kuoleman kautta kesti lyhyemmin.
Avioerossani ei ollut mitään vapaaehtoista. Vaikka itse lähdin, vaihtoehtoa ei ollut- minulle.
Anonyymi 2026-06-20 08:49:46
En ole aloittaja. Laitoin nimimerkin, että PÖLLÖKIN TAJUAA,
ETTÄ EN OLE ALOITTAJA JOKA ON MIES SITÄPAITSI.
Avioero on vapaaehtoinen. Se on valinta. Kuolema ei ole valinta.
Avioero ei ole läheskään kaikille vapaaehtoinen. Siksi olisin hänen eron ja kuoleman menettämisen takia kysynyt, pystyykö hän niitä menettämisiä vertaamaan, kun myös oli käynyt läpi molemmat. Kumpi oli raskaampi kestää juuri hänelle. Minulle ero oli huomattavasti raskaampi vaikka kunpakin rakastin.
Mutta ilmeisesti sinulle on ollut kuolema raskaampi omalla kohdallasi. Kiva kun vastasit sinäkin.
Aina ei "ihmiset" halua erota, vain toinen. Silloin on samanarvoinen hänelle.
Jokainen ihminen on yksilö. Toiset viihtyvät yksin ja toiset taas laumassa.
Et sinä niin vanha vielä ole, ettetkö voisi uuden ystävän löytää,
vaikkei se helppoa ole, mutta ei ystävän löytäminen nuorempanakaan
ollut helppoa.
Pitäisi olla ahkerasti liikkeellä paikoissa missä on mahdollisuus tutustua,
mutta omasta kokemuksesta tiedän, että niitä paikkoja on erittäin vähän,
joillakin paikkakunnilla ei ole mitään eläkeiässä olevalle.
Jäin täysin yksin päälle 70 vuotiaana ja olen oman aktiivisuuteni ansiosta
tutustunut kolmeen ihmiseen, joitten kanssa olen kaveri.
Kaksi naista ja yksi mies.
Tavataan silloin tällöin harvakseen, jutellaan ja juodaan kahvit.
Sekin lievittää hiukan yksinäisyyden tunnetta. Aivan yksin pää sekoaisi.
Yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole ketään on ainakin 300000.
Todennäköisesti enemmän.
Aika harvoilla on toinen toisensa korkeaan ikään asti.
Sinä et ole vanhus vielä, älä vaivu synkkyyteen.
Suhteessa usein toinen juoksee edellä ja toinen perässä.
Kun se perässäjuoksija hellittää,
ei ota niin usein yhteyttä,
asetelma kääntyykin toisinpäin.
Edelläjuoksija joutuu ajattelemaan olenko menettämässä sen ihmisen
ja alkaa itse "juosta perässä".
Odota sitä hetkeä jonkun aikaa.
Älä ole hänelle itsestäänselvyys.
Olet tavoittelemisen arvoinen.
Anna hänen huomata ja tajuta se.
Tsemppiä ! Maailma ei ole kaatunut.
Eihän 7-kymppinen vielä vanha ole, mihinkään!
Ehkä ei, mutta seitsemänkymppiselle moni asia on vaikeampaa kuin nuorena.
Vaivat ja kolotukset lisääntyy.
Suomessa on 1,3 miljoonaa yksinasuvaa, monella minkäänlaista suhdetta, tsemppiä.
Hyvää juhannusta!
Yksinasuvilla voi olla suhde.
Juuri niin, ei monikaan halua samaan asuntoon kokopäiväistä kumppania.
Just oli joku pariskunta joka meni 9kymppisenä naimisiin =)
ettei ihan kannattais kyll luovuttaa =)
Eipä ole edes tullut laskettua montako juhannusta olen yksin viettänyt, erosta jo 35 vuotta eikä joka juhannus ole viitsinyt tansseihinkaan mennä. Muutama lyhyt tapailusuhde ollut, mutta siihenpä jäänyt. En edes etsi ketään ja taitaa jo naamakin suojata ettei kukaan enää tyrkylle tuu.
mummo 70v
Yksin minäkin juhannukset perhe-elämän jälkeen viettänyt, eikä mikään ole sen mukavampaa. En ole uusia suhteita eron jälkeen edes ajatellut. Parisuhde ei ole mun juttu. Nuorena tuli harrastettua, ei enää.
Lapsia ja lapsenlapsia tapaan muutenkin ja jokainen saa viettää juhannuksensa niinkuin tykkää. Nytkin toinen porukka kiertää Eurooppaa ja toinen porukka on Lontoossa.
Minä vietän aikaa parvekkeella lueskellen ja pilviä ja lintuja katsellen ja ihan yksin. Ihanaa on!
yli viisymmentä vuotta kestäny avioliitto jälkikasvuineen riiiiiitttäääää meikäläiselle,
yksin on hyvä elää
vanhana ei ihminen enäääään jaksa passa toista / toisia ihmisiä
kun koko ikänsä on passannu perheensä ja puolisonsa viimesen pääle ruuat, siivoukset , täydellinen vaatehuolto pesty, silitetty ja kaupoista uusien vaateitten ostotki puolisolle aina,
siis täys pelvelu
täydellisenä palvelijana vaimona ja perheen äitinä
hyvinvoinnin huolehtijana riiiitttää mulle,
EN jaksisi muita ihmisiä enään ymprilleni passattavaksi,
nyt haluan että mua passataan jos omat voimat katoaa, enkä enään jaksa itsenäkää enään huolehtia tärkeistä omista asioistani,
YKSIN ON PARASTA ELÄÄ VANHUKSENA !
Aloittaja, muista nyt kuitenkin
poistaa whatsupvaimo testamentista pääosin
ja kertoa uusista tuttavuuksista miten vietät aikaa - ettei mene yksisuuntai seksi kuuntelemiseksi - ja jos suunnittelet uuden kanssa vaikka pientä matkaa, niin siitä
Ehdotan helppoa Roomaa?
https://youtu.be/iqc8-eAmn-8?is=zKcXMOdEbxSQfUiM
Miksi sinäkään, aloittaja, et kutsunut häntä, vaikka toivoit seuraa? Miksi et edes ehdottanut tai ottanut asiaa puheeksi? Mistä tiedät hänen mielensä ja mielitekonsa, jos ei jutuista puhuta ollenkaan?
Juuri näin. Mykkyys parisuhteessa tappaa koko suhteen.
Itsekin olen jo yli 30 vuotta yksin juhannukset, joulut ym. viettänyt. Olisin halunnut erota jo aiemmin, mutta exä ei halunnut. Hän on sittemmin monta kertaa seurustellut ja mennyt vielä naimisiinkin, vaikka uhkaili, ettei enää ikinä - kun oli niin katkerasti minuun pettynyt. Jossain vaiheessa hän mainitsi, että olihan hänessäkin vikaa.
Ihmisen pitää oppia elämään myös yksin, vaikka sitten vielä joskus jonkun kanssa olisi. On monia sellaisia asioita, joita voi tehdä yksin. Voi hankkia jonkun uuden harrastuksen, voi lukea kirjan. Voit vaikka tehdä jotakin jonkun itseäsi huonommassa tilanteessa olevan hyväksi - saat uutta ajateltavaa kuin omat murheesi. Katsele ympärillesi - millaisia mahdollisuuksia sinulle tarjoutuu. Vaikka sitä sielunkumppania ei löytyisikään, niin elämä voi olla antoisaa.
Kun on hyvä suhde ei tarvitse "oppia" olemaan yksin.
Umpimieliset erakot voi tykätä yksinolosta. Meikä tykkää ihmisistä.
Jos joku lähtee tuolla tavalla toisen elämästä se on aika selkeä viesti.
Vai odottiko hän kenties, että vihdoin kosisit ?
Kun kosintaa ei kuulunut ajatteliko hän ehkä, ettet halua sitoutua ?
Vaikka ei vastaisikaan kyllä, kosinta kertoo kuitenkin, että toinen
on vakavissaan.
Otitko koskaan puheeksi, että haluat loppuelämän mittaisen suhteen ?
Miten joku voi vielä vuonna 2026 ajatella, että pitäisi kosia? Ja, että se on merkki sitoutumisesta?
Sitomista ennemminkin.
Jos kuusitoista vuotta oltu parisuhteessa eikö siinä ajassa ole jo toimivuus nähty enkä usko että kosinta sitä miksikään muuttaa.
Ja ajatus siitä että avokki olisi kosinnan puutteessa lähtenyt tuntuu aika kaukaa haetulta.
Ehkä ennen wanhaan kosinnalla oli isompikin merkitys.
Ja kun oikein pitkälle taaksepäin mennään, kosinta eli naimaluvan pyyntö piti esittää vanhemmalle, siis isälle. Naisilla ei ollut mitään sananvaltaa siihen(kään) asiaan.
Tuostapa muistinkin, minua on vielä kosittu niin että poika pyysi kättäni vanhemmiltani. Voi herttinen aika. Olin unohtanut moisen.
Nii. Entä jos ei ollut isää keltä pyytää ?
En tiedä, kelpasiko siinä tapauksessa äitikin. Jos ei, niin joku sukulaismies se on sitten ollut, koska mieähet ovat olleet jotenkin yliarvostettuja muinoin.
Yksinjääminen on hirveää. Puolisonoi menehtyi yllättäen,
kun olimme juuri päässeet eläkkeelle. En toivu siitä koskaan.
Se on lopullista.
Kerrostalossa juhannus pölykoirien kanssa jos ensi vuonna paremmin.
Tuo lyhyt kiva lause kertoo minulle paljon. Olen menettänyt neljä kertaa parisuhteen. Kaksi kuoleman ja kaksi eron kautta. Pidempiä suhteita kaikki, pika- tai laastarisuhteet eivät ole minua varten.
Sinun surustasi en tiedä niiden pölykoirien kanssa, mutta minä suren täysillä. Käyn läpi omaa osuuttani ja sitä yhteiselämää, mikä olisi voinut olla toisin ja mikä osa oli hyvää ja oikein toimittu. Huomaan kun tulee aika jolloin vapaudun itsesyytöksistä ja harmista hänen käytöksestään.
Ja sitten vain löytyy uusi. Menetin neljännen viime kesänä ja vuoden vaihteessa tuli uusi. Nytkin, kuten ennenkin, vaikuttaa elämänkumppanilta.
On tunne että jo tänä vuonna on paremmin.