Säännöistä ja kielloista ja rajoituksista on täällä käyty keskustelua ja "keskustelua" toistuvasti.
Tilannehan on se, että vanhoillislestadiolaisuudessa varmastikin ulkopuolisen silmin "kieltoja" sun muita on paljon, ja ehkä jotkut jopa näennäisesti järjettömiä ja jotkut ehkä eivät sellaisenaan suoraan raamatusta peräisin.
Sosiaalisen hyväksymisen rajat tietyille asioille ovat muodostuneet aikojen kuluessa eikä niillä aina ole välttämättä tekemistä uskon sisällön kanssa eivätkä "kielletyt" asiat, ts. asiat joita ei haluta tehdä, miten vain, ole sinänsä syntejä.
Synti sen sijaan on se, että loukataan, tai niin kuin uskonnollisessa kielessä sanotaan, pahennetaan muita uskovaisia. Paavalin kirjeessä roomalaisille sanotaan, että kenelle joku asia on puhdas, sille se on puhdas, ja kenelle epäpuhdas, sille se on sitä. Kumpikaan ei ole välttämättä enempää oikeassa tai väärässä. Lopulta Paavali kuitenkin totetaa, että ei söisi edes lihaa, jos sillä veljensä pahentais.
Sen, ja vain sen vuoksi kristillisyydessä eletään tiettyjen sosiaalisen hyväksymisen asettamien "rajoitusten" puitteissa. Itselleni ja varmastikaan muillekaan VL:ille nämä "rajoitukset" eivät ole vapautta rajoittava tekijä. En koe menettäväni mitään.
Se on ymmärrykseni mukaan sitä, jota rakkaudeksi sanotaan. Sen sijaan viha, arvostelu, nimittely ja haukut eivät sitä edusta millään muotoa, päin vastoin, eivätkä siis ole lähtöisin Jumalasta.
Rakkaudesta sanotaan raamatussa, että se ei etsi omaa etuaan. Tämä tarkoittaa hyvin selväsanaisesti sitä, että omista eduistakin luovutaan tarvittaessa, puhumattakaan sitten sellaisista "eduista", joista voisi olla meille haittaa.
Samassa katkelmassa sanotaan myös, että rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee totuuden voittaessa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ei kukaan huvikseen tai ilkeyttään keksi asioita, joista voisi loukkaantua rajoittaakseen muiden uskovaisten elämää.
Jos te arvostelijat ette halua ymmärtää tai hyväksyä elämäntapaamme, niin yrittäisitte edes pitää pahimmat mölyt mahassanne. Eiväthän vanhoillislestadiolaisten tavat ja elämäntyyli teidän arvostelijoiden elämää rajoita millään muotoa. Miksi teillä on tarve arvostella ja loukata ihmisiä, joita te ette tunne?
Tilannehan on se, että vanhoillislestadiolaisuudessa varmastikin ulkopuolisen silmin "kieltoja" sun muita on paljon, ja ehkä jotkut jopa näennäisesti järjettömiä ja jotkut ehkä eivät sellaisenaan suoraan raamatusta peräisin.
Sosiaalisen hyväksymisen rajat tietyille asioille ovat muodostuneet aikojen kuluessa eikä niillä aina ole välttämättä tekemistä uskon sisällön kanssa eivätkä "kielletyt" asiat, ts. asiat joita ei haluta tehdä, miten vain, ole sinänsä syntejä.
Synti sen sijaan on se, että loukataan, tai niin kuin uskonnollisessa kielessä sanotaan, pahennetaan muita uskovaisia. Paavalin kirjeessä roomalaisille sanotaan, että kenelle joku asia on puhdas, sille se on puhdas, ja kenelle epäpuhdas, sille se on sitä. Kumpikaan ei ole välttämättä enempää oikeassa tai väärässä. Lopulta Paavali kuitenkin totetaa, että ei söisi edes lihaa, jos sillä veljensä pahentais.
Sen, ja vain sen vuoksi kristillisyydessä eletään tiettyjen sosiaalisen hyväksymisen asettamien "rajoitusten" puitteissa. Itselleni ja varmastikaan muillekaan VL:ille nämä "rajoitukset" eivät ole vapautta rajoittava tekijä. En koe menettäväni mitään.
Se on ymmärrykseni mukaan sitä, jota rakkaudeksi sanotaan. Sen sijaan viha, arvostelu, nimittely ja haukut eivät sitä edusta millään muotoa, päin vastoin, eivätkä siis ole lähtöisin Jumalasta.
Rakkaudesta sanotaan raamatussa, että se ei etsi omaa etuaan. Tämä tarkoittaa hyvin selväsanaisesti sitä, että omista eduistakin luovutaan tarvittaessa, puhumattakaan sitten sellaisista "eduista", joista voisi olla meille haittaa.
Samassa katkelmassa sanotaan myös, että rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee totuuden voittaessa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ei kukaan huvikseen tai ilkeyttään keksi asioita, joista voisi loukkaantua rajoittaakseen muiden uskovaisten elämää.
Jos te arvostelijat ette halua ymmärtää tai hyväksyä elämäntapaamme, niin yrittäisitte edes pitää pahimmat mölyt mahassanne. Eiväthän vanhoillislestadiolaisten tavat ja elämäntyyli teidän arvostelijoiden elämää rajoita millään muotoa. Miksi teillä on tarve arvostella ja loukata ihmisiä, joita te ette tunne?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voipa kun olisin saanutkin elää niin,mitä kirjoituksessasi ei-vl:ltä pyydät.
Henkistä-ja hengellistä väkivaltaa vl:n taholta se on ollut kasvaessani teidän piiristä ulos.
Se ei todellakaan ole ollut rakkaudella neuvomista.
Ei tarvitse ihmetellä ,mistä katkeruus vl-liikettä kohtaan näissäkin keskusteluissa kumpuaa.
Olen vilpittömän pahoillani puolestasi. Itse en ole joutunut tuollaisen kohteeksi, joten en varmastikaan täysin ymmärrä, mistä puhut.
Tässä on katkelma 1. korinttilaiskirjeestä, jonka sisällön toivoisin ohjenuoraksi vanhemmille lasten kasvatukseen ja lapsille vanhempien ymmärtämiseen.
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Tiedossani ei ole yhtään tapausta, että joku olisi joutunut henkisen väkivällan kohteeksi. Sellisia tapauksia on kylläkin ollut, että joku on sallinut synnin elämässään jossain muodossa ja on sitten ajautunut (=itse lähtenyt) pois piireistämme. Ehkä sitten tällaiset ihmiset, kun ovat kieltäneet uskonsa, näkevät myöhemmin kaikki neuvot ja nuhteet henkisenä väkivaltana.
Olen seurannut monta "neuvomistapausta" sivusta. Aina neuvojilla on ollut arka ja pelokas mieli, ja ovat kehottaneet rakkaudella synnistä parannukseen. Toki joskus varamasti oma liha vaikuttaa sen, että voimme olla joitain kohtaan tylyjä ja kylmiä. Mutta aina kun olen kuullut asiasta puhuttavan mm. seurapuheissa, ajatus on ollut rakkaudellinen neuvominen. Raamatun mukaan uskovan elämään kuuluvat niin neuvon ja opetuksen kuin nuhteen sanat. Ankarakin nuheteleminen on Raamatun mukaista. Johanneskin saarnasi aika vahvasti ihmisten (mm. Herodeksen) synnit synniksi.
Toivon, että kukaan uskonsa kieltänyt ei näkisi synnistä nuhtelemista myöhemmin henkisenä väkivaltana, koska olemme vastuussa myös läheisistämme.
jos alat nuhdella uskonystävää jostain perinnäissääntöön kuuluvasta asiasta. 10 käskyä on täysin eri asia, mutta se vl:ltä usein unohtuu. Käskyjä voidaan kyllä rikkoa tuntematta sen kummemmin omantunnon tuskia, mutta auta armias jos joku huomaa jonkun kuuntelevan vähän rytmikkäämpää musiikkia. Siitä kyllä lähdetään nuhtelemaan.
Hyvä nii, jos mennää nuhtelemmaa. Itelläniki on ollu
joskus vaikeuksia uskonasioissa ja maailmalline musiikki esim. on tullu tosi tärkeeks. Vaikka tiesin kai itekki, ettei se oo sopivaa, en alkanu aatteleen
enempää. Mutta sitte ku yks uskovaine kaveri uskals mulle siitä sannoo ja puhutella, se ei tuntunu tosiaan miltää henkiseltä väkivallalta, vaa mulle tuli tosi hyvä olo ku sai sit sopii ne ja jättää sen musiikin. Tuli hyvä olo ekaks jo siitäki että se uskovaine kaveri tosiaan välitti ja halus sannoo siitä. Vaikka se muistuttamine/nuhtelu ei ookkaa aina helppoo, se on tosi tärkeetä.
tulee mieleen vain se, kuinka sinun elämääsi kontrolloidaan muiden toimesta. Sinun yksilönvapauttasi on rajoitettu.
Harmi, että ette itse näe asiaa. Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.
Perheen ja sisällä vuosia kestävä väkivalta on pahempaa ,kuin mitkään seurakunnan antamat neuvot.
Seurakunnasta voi helposti lähteä ,noin vaan, mutta todella elämän helvettin voit joutua vanhempiesi kanssa, jotka asettavat "uskottomat" lapsensa "uskovaisten" lastensa kanssa eri asemaan.
Minulla on valitettavasti siitä noin viiden vuoden kokemus.
Välillä tuntuu siltä,että en voi vanhemmilleni koskaan antaa anteeksi niitä kaikkia nöyryytyksiä ja halveksintaa mitä elämässäni on ollut.
Suosittelen sinua perehtymään henkisenväkivallan tunnusmerkkeihin ja arvioimaan näkemäsi neuvontatapauksia niiden valossa.
voitko ystävällisesti perustella sanojasi?
Syyllistäminen,painostaminen,taloudellinen eriarvoisuus(nuoret taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistaan),halveksiminen,vähättely ja joukkopainostus jne...
En ala tarkemmin perheeni sisäisiä asioita selvittelemään,mutta henkinen ja hengellinen väkivalta on hyvinkin monessa vl-perheessä arkipäivää uskottomia lapsia kohtaan.
Suosittelen sinuakin perehtymään em. väkivallan tunnusmerkkeihin.
Olen pahoillani, jos olet saanut kärsiä perheväkivaltaa. Kenenkään ei kuulu saada osakseen halveksuntaa tai alistusta sen perusteella että ei ole uskovainen perheessä. Toivottavasti kuitenkin pystyisit antamaan vanhemmillesi anteeksi. Olen vakuuttunut, että kertomasi tilanne ei ole kovin yleistä tai yleistettävissä olevaa.
On ensinnäkin eri asia puhua perheväkivallasta kuin liikkeen sisäisestä henkisestä väkivallasta. Olen kuullut tapauksia vl-perheistä, joissa jompi kumpi vanhempi on harjoittanut väkivaltaa toista kohtaan. Se on hyvin vakaka asia, ja sen pitäisi aina johtaa keskusteluihin ja asioiden hoitoon. Perheväkivaltaa voi esiintyä uskovaisissa kodeissa siinä missä epäuskoisissakin; kaikki kannamme synnin vaikutuksia mukanamme, oma liha voi saada uskovaisessakin vallan. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että on huomattava ero epäuskoisissa ja uskovaisissa perheissä. Uskovaisten perheiden elämä on tutkitusti turvallisempaa, kun taas epäuskoisten kohdalla perheväkivalta on huomattavasti yleisempää mm. alkoholin ja television vuoksi. Lapset saavat vanhemmilta sellaisia vaikutteita mm. kielenkäytöstä, alkoholista ja television väkivallan katselemisesta, joita uskovaisissa perheissä ei esiinny. Mainitsemastasi ongelmasta en ole rehellisesti sanoen enne kuullut. Omassa perheessänikin on epäuskoisia ja olen elänyt heidän kanssaan samaan aikaan kotona. Ja monien ystävieni perheissä on epäuskoisia jäseniä. Totta kai se on vanhemmille vaikeaa. Tulee ristiriitoja, kun perheessä on kaksi valtakuntaa. Ei ole edes mahdollista, että mitään jännitettä ei syntyisi. Vaikeita tilanteita on ollut meilläkin, mutta silti olen aistinut heikkojen vanhempieni rakkauden olevan sama kaikkiin perheenjäseniin. Joskus olen heidän kuullut sanovan, että he rakastavat jopa enemmän epuskoisia lapsiaan, jotta he käsittäisivät parannuksen armon. Myös muissa tietämissäni perheissä vanhemmat ovat saaneet säilyttää hyvät välit epäuskoisiin lapsiinsa.
Perheväkivallasta erotettuna kokonaan toinen asia on se, että meidän keskuudessamme harjoitettaisiin henkistä väkivaltaa. Tässä yhteydessä on viitattu synnistä neuvomiseen. Nuhtelu ei kuitenkaan ole Raamtun mukaan väkivaltaa. Vakavampaa on se, jos synnistä ei nuhdella. Rakkaudella nuhdellaan. Se on kaikkien meidän tahto, olen siitä vakuuttunut. Yksittäisten tapauksien esim. perheväkivallan kohdalla ei voi vetää johtopäätöstä, että vl on täynnä henkistä väkivaltaa.
Hoitokokous on hoitokokous tapahtuu se seurakunnassa tai perheessä.
Empä tosiaan koe ite sitä YKSILÖN VAPAUDEN RAJOITTAMISENA. Tunnen sen turvana, että jos ite harhautuu, toine haluaa muistuttaa ja auttaa.
"Sen, ja vain sen vuoksi kristillisyydessä eletään tiettyjen sosiaalisen hyväksymisen asettamien "rajoitusten" puitteissa. Itselleni ja varmastikaan muillekaan VL:ille nämä "rajoitukset" eivät ole vapautta rajoittava tekijä. En koe menettäväni mitään."
Kiitos kokemuksestasi. Olen VL ja minua ne kyllä rajoittaa ja harmittaa siksi, että rajoitukset vievät liikaa huomiota puolin ja toisin. Jos ajatellaan, että meillä on myös lähetystehtävä, eikö ole harmillista kuljettaa mukana asioita, jotka ovat turhia ja aiheuttavat kummastusta.
"Samassa katkelmassa sanotaan myös, että rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee totuuden voittaessa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ei kukaan huvikseen tai ilkeyttään keksi asioita, joista voisi loukkaantua rajoittaakseen muiden uskovaisten elämää. "
Eikö sekin olisi rakkautta totuudessa, jos yhdessä todettaisi, että turhista asioista ja käytännöistä on syytä luopua, jottei ketään turhaan kuormitettaisi?? Näet rakkauden aika yksipuolisesti.
"Eiväthän vanhoillislestadiolaisten tavat ja elämäntyyli teidän arvostelijoiden elämää rajoita millään muotoa. "
Muistahan tästedes, että nämä asiat rajoittavat myös meitä liikkeeseen kuuluvia. Katolilaisen kirkon opissa kirkollisilla perinteillä on keskeinen asema. Emme kai me halua joutua samaan harhaan?
"Miksi teillä on tarve arvostella ja loukata ihmisiä, joita te ette tunne?"
No selvästi moni kompastuu ihan oikeisiinkin kysymyksiin, kuten parannuksen tekoon ja silti arvostelee vain tapajuttuja. Eikö olisi hyvä, että näitä turhia tapa-asioita vähennettäisiin, jotta kaikki voisivat kompastua itse asiaan, eikä tyydyttää itseään tällaisten elämäntapa-asioiden parissa?
Olen samaa mieltä siinä, että liian usein ulkoiset tapakulttuurikysymykset vievät huomiota pois itse asiasta. Ja myös siinä, että jotkut vanhat tavat ovat sinänsä jopa turhia. Kuitenkin, kaivelin tähän pari raamatunkohtaa, joiden pohjalta tätäkin tapakulttuuriasiaa olisi ehkä hyvä lähestyä.
Jeesus opettaa Matt. 15. luvussa: "Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos." Opetuslapset ei kuitenkaan ymmärtäneet tätä, jolloin Jeesus sanoi heille näin: "Oletteko tekin yhä noin ymmärtämättömiä Ettekö käsitä, että se, mikä menee suusta sisään, jatkaa kulkuaan vatsaan, ja sitten se ulostetaan. Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin."
Koko tämä keskustelu alkoi siitä, kun fariseukset pitivät tärkeänä noudattaa isien perinnäissääntöjä (mm. ei syödä pesemättömin käsin). Nykytiedon valossahan käsien pesu ennen ruokailua on erittäinkin fiksua hygieniasyistä. Se ei kuitenkaan liity mitenkään uskomiseen, vaan hygieniaan. Isien perinnäissäännöt eivät siis ole välttämättä järjettömiä, vaikka eivät suoranaisesti uskomiseen liittyisivätkään. Jeesus sanoo myös vielä näin: "Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista."
Summa summarum: Jeesus moitti fariseuksia juuri siitä, että heistä oli tullut silmänpalvojia ja ulkokullattuja, jotka elivät tiettyjen tapojen mukaan luullen sillä pelastuvansa.
Toisessa kolossalaiskirjeessä on vielä tällainenkin, hyvin selväsanainen kohta: "Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla. Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"?
Mutta. Efesolaiskirjeessä sanotaan näin: "Älkää olko silmänpalvelijoita ja mielistelijöitä, vaan noudattakaa Kristuksen palvelijoina Jumalan tahtoa koko sydämestänne." Tämä meinaa sitä, että elämässä ei pidä miettiä mikä on hyvää ihmisten silmissä, vaan sitä, mikä on hyvää Jumalan edessä.
Ja filippiläiskirjeessä Paavali sanoo näin: "Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme. Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita."
Siispä: se, että tunnemme totuuden, tekee meistä vapaita. Vapaita silmänpalvonnasta ja perinnäissäännöistä ja vapaita miettimään mikä on oikeasti hyvää tai pahaa. Kuitenkin tämä vapaus, jos se on vain näennäistä, on monelle myös portti siihen kuuluisaan synnin luvallisuuteen, joka ei ole vapautta, vaan synnin orjuutta. Kuitenkin tämä vapaus, jos se on vain näennäistä, on monelle myös portti siihen kuuluisaan synnin luvallisuuteen, joka ei ole vapautta, vaan synnin orjuutta.
Mietitään vaikka sitä, mikä Jeesuksen opetuksen mukaan ihmisen saastuttaa: se mikä tulee suusta ulos. Kuka juttelee kännissä muuta kuin joutavia tai puhaltaa tupakkaa poltettuaan suusta muuta kuin savua joka "saastuttaa" muitakin?
Tarkoitan nyt sitä, että todelliseen vapauteen sisältyy aina vastuu ja todelliseen rakkauteen aina rajat. Jos vapaus ja rakkaus toimivat ilman kylkiäisiään, syyllistytään hempeyden syntiin ja mentiin ojasta allikkoon. Siksi nämä paljon parjatut "Pyhän Hengen neuvot" on minusta tärkeitä. Keskustellahan aina voi, ja pitääkin, että säilyy hommassa joku tolkku. Samalla tavalla kuin tuo raamatun esimerkki perinnäissäännöstä, käsien pesu, on osoittautunut myöhemmin lääketieteen valossa järkeväksi jutuksi. Samalla tavalla moni meikäläisten vanha tapa on osoittautunut hyväksi asiaksi. Meikäläiset perheet on varmasti säästyneet monelta ongelmalta, kun alkoholittomuus on omaksuttu käytännöksi. Samoin on mielestäni television kanssa, sieltä tulee paljon soopaa ja vähän asiaa. Kuitenkaan sellaiset säännöt ja niiden noudattaminen eivät välttämättä liity uskomiseen, eivätkä ole sellaisenaan autuuden ehto.
Ainoa mikä pisti silmään on se, että aiempi perinnäissääntö osoittautuu myöhemmin järkeväksi toiminnaksi. Uskoisin, että siinä on enemmän sattumaa ja muutenkin vaikuttaa aika kaukaa haetulta yritykseltä puolustaa tapoja.