Orpo tekee vasemmistolaista politiikkaa

Liian feminininen ollakseen mies johtamassa hallitusta. Orpon johdolla velkaantumista ei tulla saamaan taittumaan ikinä koskaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Talousosaajapuolueesta täydeksi tumpeloksi parissa vaalikaudessa. Ei tuo ole yksin Orpon osaamattomuutta, Satonen oli suuressa roolissa pysäyttämässä suomalaisten duunareiden kulutusta ja runnomassa Suomea syvälle kulutuslamaan.
Tuohon päälle vielä se, että Orpo ei ole yhtään pystynyt hillitsemään persujen huuteluja ja saksien heiluttamisia julkisuudessa, joten tuohon Satosen duunareiden pelästyttämiseen on tullut myös sieltä lisää kierroksia.

Äänestä

Jos Orpo olisi feministi, hän puolustaisi naisten työmarkkina-asemaa ja työehtoja, mutta päinvastoin hän palauttaa naiset hellan ja nyrkin väliin esikuvansa Trumpin tapaan.

Velkaantuminen ei ole naisten syy, vaan Orpon hallituksen syy, kun kurittaa pieni- ja keskituloisia ja sanelee verohelpotuksia ja -vähennyksiä rikkaille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Liian feminininen ollakseen mies johtamassa hallitusta. Orpon johdolla velkaantumista ei tulla saamaan taittumaan ikinä koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu