Miksi Yle yhä huomioi vain palkansaajan ostovoiman? Miksi työttömien, kaikkien sosiaaliturvaa saavien ja eläkeläisten ostovoimalla ei ole mitään merkitystä? Tai miksi erisuuruisten perheiden ostovoimat lasketaan samanlaiseksi tai miksi ostovoimaan eivät kuuluu miljardien säästöt ja sijoitukset tai yritysten taseet? Nämä kaikki muut vaikuttavat kansantalouteen aivan yhtä lailla eikä se porukka ole määrältään palkansaajia vähäisempi tai erotettavissa palkansajistakaan.
Niin kuin ostovoimalla olisi jokin arvo talouden ohjaamisessa. Ostovoima on suure, joka syntyy tarpeiden ja talouden suhdanteen tuloksena. Ostovoima ostokäyttäytymisenä perustuu todellisiin tarpeisiin ja ylimääräiseen, mikä aiheuttaa enemmänkin häiriöitä. Ostovoima on poliittisesti tarkoituksenhakuinen.
Ostovoima se jaksaa elää mediassa
2
<50
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Ostovoimahan kuvaa vain ihmisten kykyä kuluttaa, ei halua kuluttaa. Tietysti painotus on työvoiman ostovoimassa, koska se johtuu tuotannosta eli ostovoiman aito kasvu on pääosin seurausta talouden piristymisestä, joka hyödyttää työssäkäyviä.
Työeläkeläisten ostovoima ei käytännössä kasva eikä sen pidäkään kasvaa, vaan pysyä sillä tasolla joka se on ollut eläkkeen myöntöhetkellä. Ei myöskään laskea. Eläkeindeksit huolehtivat tästä melkoisen hyvin.
Sosiaaliturvan varassa elävien ostovoima on poliitikkojen käsissä, he päättävät sosiaaliturvan tasosta.- Anonyymi00002
Ja poliitikot päättävät myös verotuksen tason ja sillä on isokin merkitys kaikkien ostovoimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656