Kokoomus pitää hyvää huolta siitä, että Seta, mustalaiset, maahantulijat sekä muutkin etniset ja identiteettimarginaalit saavat "järjestöilleen" ja keskusjärjestöilleen edelleen avoimen rahavirran valtion budjetista.
Voidaanhan määrärahoja vähentää tavallisilta lapsiperheiltä . Eivät ne pysty osaansa puolustamaan. Sellaista on velkalaivan kipparointi.
Voidaanhan määrärahoja vähentää tavallisilta lapsiperheiltä . Eivät ne pysty osaansa puolustamaan. Sellaista on velkalaivan kipparointi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ollet tuossa hieman oikeassakin, olisi ehkä hyväksyttävää antaa moisille järjestöille symbolinen avustus vaikka 150€/kk, joka kertoisi, jotta valtio ei vastusta mutta ei aio elättääkään!
Sinulle riittäisi tuo summa eläkkeeksikin koska olet senkin maksattanut toisten veroista.
Voisit nyt hieman perustella tuota lausumaasi?
Kenen verista on eläkkeeni maksettu? Ennen eläkkeelle jäämistäni tarkastin eläkevakuutusyhtiöstä mitkä työnantajat ovat maksaneet minun eläkkeestäni ja sain listan joka oli aivan ajan tasalla. Siksi saan kohtuullista eläkettä, josta yleensä jää vielä osa tilille seuraavan tullessa! Ylijäämää kerään toiselle tilille ja kuin se paisuu niin sijoitan sen tuottamaan paremmin.
Milloin tulee normaalin suomalaisen vuoro?
Identiteettijoukkioilla on pitävä ote kokoomuksesta ja rkp:stä.
Kokoomuksen ei kannattaisi pilkkiä kommunistien, vihreiden, rkp;n ja feministidemareiden kanssa samalla reijällä. Seta syrjii julkisesti kokoomusta eikä marginaaleista riitä kannatusta määräänsä enempää. Wokettamisen muoti on happanemassa.
Tolkun ihmisten kannatuksen katoaminen vaarantaa EK:n tavoitteiden saavuttamista, sillä normaalit ihmiset ovat kyllästyneet prideen, wokeen ja cancelointiin sekä identiteettipolitiikkaan ja tätä humpuukia ajavien järjestöjen sekä järjestöjen järjestöjen armeijoiden ja käenpoikien rahoittamiseen valtion varoista.
Setalla, matullla ja wokeilla on veto-oikeus Suomen hallituksen päätöksiin. MTK on saanut kilpailijat pahimpana painiatusjärjestönä.