Suomen kuuluisin saattoliikenneasema.

Anonyymi-ap

Uutistietojen mukaan aseman viereinen yksityisessä omistuksessa oleva tontti olisi kaupan myös kaupungille ( kuinka lienee yksityiseen omistukseen päätynytkään ?). Joskus muinoin oli tuossa asemalla toimiva saattoliikenne ja tulijalle tarjolla myös kahvilapalveluja ja paikka jossa istahtaa. Nyt paikalle oli ajateltu kerrostaloa, mutta omistajaa epäilyttää myymättömien asuntojen tilanne, eikä ehkä suotta, itselleni ei tulisi mieleenkään asunnon hankkiminen rautatieaseman vierestä silloinkaan kun niitä olisi huonomminn tarjolla. Kaupunki osoittaa kyvyttömyytensä hallita muuta kuin urheilurakentamista joka tuo mukanaan miljoonien käyttökulut ja kiertoliittymien tunkemisen jokapaikkaan, onko kaupungin johdon pää jo sekaisin kiertoliittymistä ?

51

231

    Vastaukset 51

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Lehtijutun mukaan kiertoliittymät eli liikenneympyrät ovat sydämmen asia niiden suunnittelijalle joka on reilusti yli 60 ukko.

    • Anonyymi00002

      Julkista liikennettä vuosikymmeniä käyttäneenä olen ollut ihmeissäni tuon rautatie-/linja-autoaseman seudun tuhoamisesta. Miksi melko uusi linja-autoaseman rakennus purettiin? Tontilla oli jossain vaiheessa myös huoltoasema ja pieni myymälä. Parkkitalossa on joku kioski, joka on joskus auki ja katos ulkona.
      Kuka nyt todellakaan haluaisi asua paikassa, jonka pihassa linja-autot käyvät pyörimässä ja ruokakaupat ovat sillan takana? Ehkä joku opiskelija, onhan siinä radan ja vilkasliikenteisen tien välissä, ihan älyttömässä paikassa, jo yksi asuntola. Luulisi tässä itärajalle yltävässä kaupungissa olevan tilaa asunnoille muuallakin. Vai yritetäänkö tässäkin matkia Kuopiota?

    • Anonyymi00003

      Aika helppo olisi nyt toteuttaa siltakadun ympyrästä toinen ajoreitti parkkitaloon? Tehtäisiin sitten talot jos tehdään tien päälle ja saataisiin parkki kansi nykyiselle tyhjälle parkille Kyllä luulis jokaisen tajuavan että ei tuo yksi ympyrä vedä ainakaan 30v päästä. Nyt järki käteen ja suunnittelemaan . Kuopiossakin on parkki alue asemalla kerrostalojen alla👌

    • Anonyymi00004

      No mikä se taas on ongelma?
      Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa asemalla kun vaan noudattaa liikennesääntöjä.
      Tumpelot aiheuttaa ongelmat.
      Parkkialue joutaa rakentamiseen vallan hyvin, oikein sopiva tontti vuokrataloille, mutta ei omistusasunnoille.

      • Anonyymi00009

        Juu, kyllä se vuokralaislle "kelpaa", kunhan itse et tarvitse siitä ostaa.

        Asemanseutu pilattiin ja kaupunki on kyvytön huolehtimaan perusinfrastaan ja piste.

      • Anonyymi00010

        Tumpelo saattaa myös käydä asemalla aikana jolloin ei ole ruuhkaa ja muodostaa mielipiteensä sen perusteella.
        Mutta entäs silloin kun on ?

        Oma lukunsa ovat liikuntaesteiset joitten suunnittelija kuvittelee käyttävän vain invataksia, kuitenkin invatakseja on invalupiin nähden tuskin kymmenesosaakaan, mutta nämä on jätetty täysin huomioimatta.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Juu, kyllä se vuokralaislle "kelpaa", kunhan itse et tarvitse siitä ostaa.

        Asemanseutu pilattiin ja kaupunki on kyvytön huolehtimaan perusinfrastaan ja piste.

        Täysin samaa mieltä!

    • Anonyymi00005

      Etkö osaa hölmö lukea? Ensimmäisessä viestissä on tietoa!

      • Anonyymi00007

        Ei henkilökohtainen mielipide välttämättä ole mitään tietoa ja totuutta, kuten ei tässäkään tapauksessa.

    • Anonyymi00006

      Tosiaan miksi talojen alle ei voisi tehdä nykyisen tyhjän parkkialueen parkki kantta? Herätys kaupunki!

    • Anonyymi00008

      Siitä vain rakentamaan kerrostaloja ja niiden alle parkkitaloja, vaikka kaupungissa on satoja asuntoja tyhjänä ja lisää tulee kovaa vauhtia, kun rakentaja- ja työntekijäsukupolvet poistuvat. Onhan kaupungilla onneksi rahaa!! Nyt kaupungin olemassaolo perustuu opiskelijoihin, pääasiassa ulkomailta tulleisiin. Kuinka paljon he maksavat kunnallisveroa?

    • Anonyymi00011

      Eipä se tarvii kun katsoa kuopiossa hienoja läpiajoväyliä ja uusia risteyksiä missä monta kaistaa ja homma pelaa busseille omat kaistat ym. Keskuspaloaseman ja prisman risteys nyt esimerkkinä. Täällä päin vastoin kavennetaan katuja että ohi ei pääse edes hälytysajoneuvot? Ihme touhuu

      • Anonyymi00013

        Liikennepylpyröiden oppi-isä polkee spandexit soiden niin lopputuloksen voitte arvata.

    • Anonyymi00014

      Mie käytän karjaparkkia. Aina sopii vankkurit ja on heinää karjalle.

      • Anonyymi00024

        Huono

    • Anonyymi00015

      Perusongelma on valtuusto, sillä on valta päättää kaavat, mitä saa rakentaa mihinkin.
      Päättäjien päät voidaan kuitenkin lobata ja siinä yleensä onnistuvat kaikenkarvaiset kiinteistönkehittäjät ja toisena kaupan keskusliikkeet.

    • Anonyymi00016

      Kuopiossa on kyllä nykyisin todella vetävät pää väylät siellä on tajuttu että katuja leventämällä saadaan joustoa ei kaventamalla!

      • Anonyymi00017

        Meillähän kavennettiin Siltakatu, entinen pääväylä ja siirrettiin linja-autoliikenne Koskikadulle monien turhien liikennevaloristeysten taa ja se nyt niin kapea ettei bussin kääntyessä viereiselle kaistalle mahdu varsinkaan talvella jolloin on aina lumipenkkoja. Jos ajatus oli kävelykadun suojaaminen niin sen bussit jokatapauksessa ylittävät.

        Joensuun liikennesuunnittelu kaipaisi ripauksen maalaisjärkeä, jos vielä jotain pilaamatonta löytyy.

    • Anonyymi00018

      Kukahan on sunnitellut voimatien ympyrään uuden jyskin piha liittymän😂😂😂😂

    • Anonyymi00019

      Yhtä onnistunut on myös Sirkkalan sillan Rantakadun puoleinen. Karjalaisessakin pakettiautoa ajava "ammattiautoilija " ihmetteli sen saamaa kritiikkiä, olisipa alla ollut rekka jonka perässä lukee Pitkä.

      • Anonyymi00020

        Miksi pitkä rekka ajaisi rantakatua? Enpä ole koskaan sattunut näkemään.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Miksi pitkä rekka ajaisi rantakatua? Enpä ole koskaan sattunut näkemään.

        Eihän tuohon tarvita kuin joensuulaiset siltaremontit kun se mahdollistuu, ja riittävän kallellaan tuossa pypyrässä menee jo bussitkin.

    • Anonyymi00022

      Mutta käykäähän kokeilemassa jyskin uutta piha liittymää ps. varokaa kantti kiviä auto ei oikein taivu niissä

      • Anonyymi00023

        Eikö autossasi ole rattia vai etkö osaa käyttää sitä? En minä tuossa nähnyt mitään ongelmaa...

    • Anonyymi00025

      No, kiinteistö päätyy toisen omistukseen yleensä kaupalla. Kaupunki myi alueen rakentajayhtiölle, koska asuntorakentamistontit on tapana myydä. Kaupunki ei tiettävästi itse rakenna kovanrahan asuntoja. Jos ajat olisivat toiset, aseman edessä olisi jo noussut asuntoja, mutta tunnetusti viime aikoina on ollut vähän heikot markkinat.

    • Anonyymi00026

      Parkki alueen omistaa edelleen vr

      • Anonyymi00031

        Ei omista

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Ei omista

        Lyllä muuten omistaa!

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Lyllä muuten omistaa!

        Lyllän pitäisi antaa se kaupungille !

    • Anonyymi00027

      Joensuussa riittää Varottavaa !

      • Anonyymi00028

        Totta !

    • Anonyymi00029

      Matkatavara säilykseenkään ei ole tilaa, koko asema pysäköintitaloineen tehtiin vain Kimmelin vastaanottoon ja asiakaspysäköintiin, - ja julkisin varoin kuinkas muuten !

      Ja meillähän ei ole korruptiota !

      • Anonyymi00042

        Ei ole muuten keskustassakaan mitään tavarasäilytystä eikä lämmintä odotustilaa julkisen liikenteen käyttäjille. Carelicum on auki arkipäivinä muutaman tunnin, mutta viikonloppuina, jolloin linja-autovuoroja on vähemmän, joutuu odottamaan talvella pakkasessa, kun YO-apteekissakaan ei voi oikein odottaa. Että sellainen julkisen liikenteen mallikaupunki. Miksi Carelicumiin ei voisi rajata pientä odotustilaa, jossa olisi matkatavarasäilytys ja vessa. Työttömiä luulisi riittävän valvojiksi.

    • Anonyymi00030

      PKO ja muutamat rakennusgrynderit ohjaavat täysin sitä mitä tässä kaupungissa tehdään ja milloin tai mihin. Vain raha ratkaisee, ei kansalaismielipide.

      • Anonyymi00032

        Täälläkin esitetyillä kansalaismielipiteillä nyt ei kummoista käyttöarvoa olisikaan.
        Hyvä kun edes PKO tekee ja rakentaa, muut vain vatuloi ja pyörittelee peukaloitaan.
        Kaupunki suunnitteli ja pähkäili toriparkkiakin 20 vuotta, eikä sitä olisi rakennettu vieläkään ellei PKO olisi ottanut sitä asiakseen.
        PKO:n toiminnassa ei voi nähdä kuin pelkkää myönteistä Joensuun ja koko maakunnan kannalta.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Meidän rahoillamme se PKO rakentaa ja saa korvaukseksi monopoliaseman kaikkiin toimiinsa.
        Toriparkki ei taida saavuttaa kannattavuusrajaa koska kenelläkään ei taida olla enää asiaa keskustaan.
        Onkohan Pankki- tai Teräskulman talossa havaittu mitään muutoksia ?

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Kateellinen inisee hanki elämä.

      • Anonyymi00035

        Mikä estää tulemasta autolla keskustaan? Sekö ettei osaa ajaa parkkihalliin, vai sekö ettei ole varaa pysäköintimaksuun? Mitä niin köyhä yleensä keskustassa tekeekään?

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Mikä estää tulemasta autolla keskustaan? Sekö ettei osaa ajaa parkkihalliin, vai sekö ettei ole varaa pysäköintimaksuun? Mitä niin köyhä yleensä keskustassa tekeekään?

        Ei mikään estä, mutta ei ole mitään syytäkään mennä keskustaan, kaikki palveluthan ovat sieltä jo aika päiviä kaikonneet.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Kateellinen inisee hanki elämä.

        Kerrotko kuinka tässä esiintyy kateellisuutta ?
        Ajatuksenjuoksusi ei taida olla terävimmillään.

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Ei mikään estä, mutta ei ole mitään syytäkään mennä keskustaan, kaikki palveluthan ovat sieltä jo aika päiviä kaikonneet.

        Kaikki tarvittava löytyy ja ihan ongelmitta, myös autolla liikkujalle.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Meidän rahoillamme se PKO rakentaa ja saa korvaukseksi monopoliaseman kaikkiin toimiinsa.
        Toriparkki ei taida saavuttaa kannattavuusrajaa koska kenelläkään ei taida olla enää asiaa keskustaan.
        Onkohan Pankki- tai Teräskulman talossa havaittu mitään muutoksia ?

        PKO investoi tuottonsa täällä omassa maakunnassa, eikä jaa osinkoina ulkomaalaisille omistajille.
        Joensuu olisi todella aneeminen paikka ellei täällä olisi PKO:ta, myöskin Laakkoset kohottivat paljon kaupunkikuvaa.
        Te pysähtyneisyyden kannattajat tiedätte kyllä itsekin että täällä ei tapahdu mitään jos ei ole tekijää ja muita tekijöitä ei näytä olevan kuin PKO, se on nähty jo monessa kohtaa.

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Täälläkin esitetyillä kansalaismielipiteillä nyt ei kummoista käyttöarvoa olisikaan.
        Hyvä kun edes PKO tekee ja rakentaa, muut vain vatuloi ja pyörittelee peukaloitaan.
        Kaupunki suunnitteli ja pähkäili toriparkkiakin 20 vuotta, eikä sitä olisi rakennettu vieläkään ellei PKO olisi ottanut sitä asiakseen.
        PKO:n toiminnassa ei voi nähdä kuin pelkkää myönteistä Joensuun ja koko maakunnan kannalta.

        PKO:n mainososasto ainakin on hereillä.

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        PKO investoi tuottonsa täällä omassa maakunnassa, eikä jaa osinkoina ulkomaalaisille omistajille.
        Joensuu olisi todella aneeminen paikka ellei täällä olisi PKO:ta, myöskin Laakkoset kohottivat paljon kaupunkikuvaa.
        Te pysähtyneisyyden kannattajat tiedätte kyllä itsekin että täällä ei tapahdu mitään jos ei ole tekijää ja muita tekijöitä ei näytä olevan kuin PKO, se on nähty jo monessa kohtaa.

        PKO on välttämätön ja tärkein tekijä Joensuussa ja koko Pohjois-Karjalassa. Joensuun kaupunki keskittyy Prideen ja Setaan. Ukrainan liput ja raitarätit liehuvat, K-ryhmä kerää rahaa ulkomaisille sijoittajille.

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        PKO:n mainososasto ainakin on hereillä.

        Ei vaan tyytyväiset asiakasomistajat.

    • Anonyymi00045

      Käykäähän kohta kokeilee jyskin liittymä kun vielä auto tulee ulos samaan aikaan😂 siinä on näyte joensuun liikenne suunittelun tasosta😂

      • Anonyymi00046

        Peruuttamalla hyvin onnistuu. Muistat vilauttaa vähän sumuvaloa niin aina löytyy tilaa. Monesti peruuttanut Prisman parkkipaikalle Jyskin psrkkipaikalta ja kokoajan perä edellä menty.

      • Anonyymi00047

        Juu, onhan se elämä vaikeaa kun ei ole elämisen taitoja opetellut, mutta koetahan nyt jotenkin selviytyä, kulje vaikka sellaisten kyydissä jotka osaa ajaa...

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Juu, onhan se elämä vaikeaa kun ei ole elämisen taitoja opetellut, mutta koetahan nyt jotenkin selviytyä, kulje vaikka sellaisten kyydissä jotka osaa ajaa...

        Tarkoitatko Joensuun spandexeja joilla pullottaa kakkahousussa vai Joensuun spandexeja jotka ajavat kuin mielipuolet spurgupyörällä? Kummatkin erittäin vaarallisia!

    • Anonyymi00049

      On siinä taas kustu homma täusin🙂 kuka voi liikenne ympyrään tehdä noin jyrkär kulmat?

      • Anonyymi00050

        Jos ajotaitosi korreloi kirjoitustaitoosi, niin enpä ihmettele että sinulla on vaikeuksia liikenneympyröissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      29
      1216
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1005
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      883
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      748
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      678
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      672
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      615
    Aihe