Kepussa ei ole nyt aikaa lomailuun

Kepun puheenjohtaja Kaikkonen vaikuttaisi olevan ajan hermolla ottaessaan kantaa hallitukseen uuteen ja yhteen toistuvista sotkuista. Häneltä jää ehkä huomaamatta, että tämä voi olla sarjassa se viimeinen sotku, joka katkaiseen kamelin selän. Sen vuoksi Kepun olisi syytä valmistautua täysillä jo nyt tuleviin vaaleihin, joista saattaa tulla ennenaikaiset.

Hallituskriisi on todellinen. Sen on aiheuttanut ministeri Wille Rydmanin ylimielinen toiminta. Hän kertoi naureskellen eilisessä tiedotustilaisuudessä, että tulee viittaamaan kintaalla Orpon vain kymmenisen minuuttia aiemmin esittelemälle ratkaisumallille. Rydman nöyryytti Orpoa oikein olan takaa ja sivustatukea antoi Riikka Purra. Orpo on niellyt persuilta kaikenlaista sontaa kerta toisensa jälkeen, mutta luulen, että nyt alkaa Orponkin kuppi kaatua sontalastin painosta. Tämän vuoksi Orpo saattaa jossain vaiheessa esittää Purralle vaatimuksen. Joko Rydman eroaa tai hallitus eroaa. Ota tai jätä. Kokoomus on saavuttanut hallituksessa jo kaiken olennaisen eikä se voi vaalien lähestyessä antaa itsestään kuvaa, että se alistuu koko ajan persujen hölmöilyn edessä.

Orpo panee nyt ne kansaliapäälliköt tekemään hommia helteistä riippumatta yötä päivää ja tulosta pitää tulle nopeasti. Sen jälkeen katsotaan, esitteleekö Rydman uudet kriteerit vai. Jos Rydman kieltäytyy ja saa tukea siinä Purralta, hallitus hajoaa jokseenkin varmasti. Osapuolet alkavat olla tilanteessa, missä mietitään, onko eripuraisessa hallituksessa jatkaminen mielekästä niiden suosion kannalta. Riitelyn avoimuus viittaa siihen, että kaikilla paitsi asiaan osattomilla kristillisillä on valmius hajottaa hallitus. Ministerin julkiset lausunnot ovat tässä niin jyrkkiä ja avoimia, että se on poikkeuksellista, jos hallituksessa on halua jatkaa. Rivien välistä voi lukea selvästi, että hallituskiima on tulossa tiensä loppuun ja aletaan etsiä uusia partnereita.

Kepussa tulisi ymmärtää, että puolue voi olla tässä pelissä avainasemassa. Kepussa myös tiedetään, että suurimmat potentiaaliset kannatussirtymät tulevat persujen suunnasta. Jos Kaikkonen on kartalla, pian aletaan nähdä Kepulta jyrkempää persujen politiikan krititiikkiä kuin tähän asti. Persut ovat Kepun päävastustaja vaaleissa.

11

<50

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kommunistilla kiire saada maata sekaisin, ei menne sekaisin, odotuksista huolimatta.
      Eletään demokratian mukaan, hallitus ja ministerit on juuri saaneet luottamus-äänestyksissä kannatuksen.

    • Anonyymi00002

      Kaikkonen huom! nyt ei mukaan punavihreitten kelkkaan, kuten tämäkin ainakin puolikommari yrittää aloituksessaan. Yrittää jujuttaa mukansa hallitusta vastaan. Heille kommareille vaikeaa kauden hallitukset kun ei omia mukana. Mennään säännösten mukaan, ei kommarilakkojen mukaan.

      • Anonyymi00003

        Persutrollilla on hätä päällä. Puolueensa on kohta yksin kuin nalli kalliolla.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Persutrollilla on hätä päällä. Puolueensa on kohta yksin kuin nalli kalliolla.

        Ei täällä persuja ole kommareita ja sosialisteja sitäkin enemmän poistamassa heille epämieluisia kirjoituksia. Tänne tulisi saada keskustalais- ylläpito, ei niin keksustalais kirjoitukset poistuisi. Jos eduskuntakin olisi kuin keskustan palsta ja SAK AYliike, vain kommarit ja sosialistit saisi olla äänessä.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Ei täällä persuja ole kommareita ja sosialisteja sitäkin enemmän poistamassa heille epämieluisia kirjoituksia. Tänne tulisi saada keskustalais- ylläpito, ei niin keksustalais kirjoitukset poistuisi. Jos eduskuntakin olisi kuin keskustan palsta ja SAK AYliike, vain kommarit ja sosialistit saisi olla äänessä.

        https://www.sttinfo.fi/tiedote/72146105/poliittisten-puolueiden-luottamusandmaine-2026-tulokset-kertovat-yhteiskunnallisen-keskustelun-kriisista?publisherId=69819812&lang=fi

        LiikeNyt paras, keskusta sijalla 2, mutta medioissa keskustan sijoituksesta näy mainintoja.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Ei täällä persuja ole kommareita ja sosialisteja sitäkin enemmän poistamassa heille epämieluisia kirjoituksia. Tänne tulisi saada keskustalais- ylläpito, ei niin keksustalais kirjoitukset poistuisi. Jos eduskuntakin olisi kuin keskustan palsta ja SAK AYliike, vain kommarit ja sosialistit saisi olla äänessä.

        Itsehän olet persutollo. Eivät ketkään muut ulise olemattomista kommunisteista.


      • Anonyymi00008

    • Anonyymi00005

      Tämä Rydmanin keissi on äänestäjille vaikeahko hahmottaa. Sen sisältöä eivät toimittajatkaan ole oikein yrittäneet sanoittaa. Siksi se tuskin aiheuttaa suuria liikkumaan äänestäjien keskuudessa.

      • Anonyymi00009

        Ylimielisen Rydmanin touhut menevät vain omiltaan läpi.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Ylimielisen Rydmanin touhut menevät vain omiltaan läpi.

        Demokratia toimi, Rydman sai luottamuksen eduskunta äänestyksessä. Miksi itkette toverit kun hyväksyntä tullut. Tekö sitten määrittelisitte ohi eduskunnan, ketä tulee poistaa.
        Olette nyt liikaa putinismissa toverit, demokratia toimii erilailla.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Demokratia toimi, Rydman sai luottamuksen eduskunta äänestyksessä. Miksi itkette toverit kun hyväksyntä tullut. Tekö sitten määrittelisitte ohi eduskunnan, ketä tulee poistaa.
        Olette nyt liikaa putinismissa toverit, demokratia toimii erilailla.

        RKP ei antanut Rydmanille luottamusta. Äärioikeistolaiset rasistipersut raivona.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe