Kun kohtaatte rakkauden, tarttukaa siihen

Toimisinko jälkiviisaana toisin? Varmasti. Vaikka silloin kuvittelin tekeväni, niin kuin on oikein. Mahdollisimman siististi ja oikealla tavalla. Olisinko voinut olla kylmä ja ajatella vain omaa parasta? Varmasti, mutta siinä samassa olisin ollut jotain mitä en ole ja ehkä menettänyt jotain itsestäni. Sen pienen hyvän puolen, jonka itsessäni näen.

Olin niin keskittynyt tuohon, etten ymmärtänyt kuinka se loukkasi ja satutti. Eli tein kuitenkin sen, mitä niin kovasti yritin toimillani välttää. Vaikka kuinka luulet näkeväsi, niin joskus noinkin yksinkertainen asia jää piiloon.

Mikä oli sitten opetus? Ainakin se, että menetetty rakkaus sattuu paljon enemmän, kuin mikään muu. Monen muun asian kanssa pystyy elämään paremmin. Jos sen kohtaatte, niin pitäkää siitä kiinni, vaikka mikä minä olen neuvoja antamaan.
49720
11Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Samaa mieltä.

Äänestä

Haaveet kaatui, nitä nousemaan en saa.

1Äänestä
  • Väitteet jäätyy, kalsa juttu jää housuun huonona haisemaan

    1Äänestä

Itse tein saman virheen vaikka molemmat oltiin vapaita. Miksi minä en saisi olla onnellinen jonkun kanssa? Tekisin varmaan jotain eri tavalla. Heittäytyisin enemmän, välittämättä mitä muut ajattelevat. En ajattelisi, että ei minulle voi näin tapahtua tai että taidan vain kuvitella. En yrittäisi piilottaa tunteitani..

Olet oikeassa, menetetty rakkaus sattuu enemmän kuin että tunteet eivät olisikaan molemminpuoliset.

7Äänestä
  • Minä en ole kokenut menetettyä rakkautta, koska olen ollut 30v parisuhteessa aikoinaan, enkä ole sen jälkeen koskaan halunnut uutta parisuhdetta kenenkään kanssa! Minä pidän vain ikäisistäni lyhyistä miehistä ystävyyden merkeissä!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Minä en ole kokenut menetettyä rakkautta, koska olen ollut 30v parisuhteessa aikoinaan, enkä ole sen jälkeen koskaan halunnut uutta parisuhdetta kenenkään kanssa! Minä pidän vain ikäisistäni lyhyistä miehistä ystävyyden merkeissä!

    Toivotaan palstaäijä, että löytyy edes pari surullista känisijää spinnaamaan tätä väsynyttä skeidaa. Esim Tampereen katuteatterikerholta tai pöytyän puhallinorkesterista. Lantti se on jokaisen tienattava

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Toivotaan palstaäijä, että löytyy edes pari surullista känisijää spinnaamaan tätä väsynyttä skeidaa. Esim Tampereen katuteatterikerholta tai pöytyän puhallinorkesterista. Lantti se on jokaisen tienattava

    Minäkin haluan leikkiä leikkejä, joissa koen itseni tekijäksi haahuilemalla toisten asuntojen ohi ja katson oikein nääs puhelimen kellosta mitä aika näyttää typerä ja itseriittoinen irve naamalla

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Minäkin haluan leikkiä leikkejä, joissa koen itseni tekijäksi haahuilemalla toisten asuntojen ohi ja katson oikein nääs puhelimen kellosta mitä aika näyttää typerä ja itseriittoinen irve naamalla

    Jalkautuminen on kato tärkeää, peto on irti ja kulman takaa tulee suoraan autosta pälyilemään. Pätevältä näyttää

    Äänestä

Minkä rakkauden? Itserakkaudenko?

Äänestä
  • 🙄🙄🙄

    Äänestä

  • Mitä myrkkymuratti yritit tällä kertaa uuttaa keitokseesi palstaäijän puppugeneraattorin avulla tuotetusta pläjäyksestä? T naiselta

    Äänestä

Oliko sinulla siis ero meneillään tai tulossa tai olit suhteessa?
Miehelle vai naiselle?

1Äänestä
  • Ei tuo koskaan vastaa näihin. Tuuleen huutelua ja itseterapiaa. Ajanhukkaa edes lukea näitä, valitettavasti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei tuo koskaan vastaa näihin. Tuuleen huutelua ja itseterapiaa. Ajanhukkaa edes lukea näitä, valitettavasti.

    Muuttaako se tilannetta, että sanon olevani mies? Nyt varmasti selkeni teksti kaikille.

    2Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Muuttaako se tilannetta, että sanon olevani mies? Nyt varmasti selkeni teksti kaikille.

    Ei muuta!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Muuttaako se tilannetta, että sanon olevani mies? Nyt varmasti selkeni teksti kaikille.

    Kyllä se aloittajaäijä muuttaa monen tuohitossun kohdalla about kaiken

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kyllä se aloittajaäijä muuttaa monen tuohitossun kohdalla about kaiken

    No muutenkin naiset kommentoi, niin kerrankin eivät juttele ihan vaan keskenään. 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    No muutenkin naiset kommentoi, niin kerrankin eivät juttele ihan vaan keskenään. 😅

    Joo on huomattu aloittajaäijä, että joku fetissi sinulla on esittää useita naisia hubbabubbaketjuissasi ja perustaa hoopoja ns vertaistukiryhmiä joissa kirjoittelet tavallaan itsestäsi itsesi kanssa rouheaa tekstiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei tuo koskaan vastaa näihin. Tuuleen huutelua ja itseterapiaa. Ajanhukkaa edes lukea näitä, valitettavasti.

    Voi ei koita kestää, ettei keskustelupalsta tarjoa sinulle ratkaisua fanaattiseen ja patologiseen ajatteluusi palstaäijän aloituksissa, joissa kärtät naisen tunteita sinua kohtaan ja kun niitä ei ilmesty alat proosailla näitä aloituksia vastaan ja mussuttaa muille kuinka väärin tämä kaikki on

    Äänestä

Hyödyttää mitä yleensä poikkeuksetta yksipuolista

Äänestä

Kenelle?

Äänestä

Kerrankin puhut asiaa.

1Äänestä
  • Kerrankin.

    1Äänestä

Tietysti minä kaikkien näiden vuosien jälkeen tunnen hänet paremmin. Osaisin ehkä hoitaa asiat toisin kuin ne silloin menivät. Sitä en tietenkään tiedä muuttuisiko lopputulos siitä mihinkään.

1Äänestä
  • Lopputulos johtuu siitä mihin parisuhde perustuu. Luottamus, avoimus, rehellisyys ja toisen kunnioittaminen voivat kantaa elämän mittaisen parisuhteen.

    Katkeruus, valehtelu, epärehellisyys, asioiden puhumatta jättäminen ja henkisen yhteyden katkeamimem tuhoaa parisuhteen. Pelkällä seksillänei mennä kuin se vuosi tai kaksi, mutta nykyaikana se riittää niin monelle.

    Äänestä

Niinpä samantien voisi sitten kertoa mitä on rakkaus? Rakastaako piparii vai Terttua tai toisin päin

Äänestä

En kaipaa yhtäkään salaiseksi jäänyttä rakkauttani. Olen vain tyytyväinen että pidin itseni kurissa enkä edesauttanut mitenkään teoilla asiaa vaikka mahdollisuuksia ilmeisesti olisi ollut. En todellakaan luota rakkaus nimiseen tunteeseen. Sehän on hulluutta.

1Äänestä

Minä olen kokenut kauan kestäneen rakkauden ja toista rakkautta en koskaan enää tarvitse!

Äänestä
  • Esitätkö äitiäs näille, gubbe?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Esitätkö äitiäs näille, gubbe?

    Minä en ala yhdenkään toisen äidin aikuisen lapsen äidiksi koskaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Minä en ala yhdenkään toisen äidin aikuisen lapsen äidiksi koskaan!

    Yököttää jo pelkästää kun ajattelen sellaista tilanetta! Ei ole enää mitään sanottavaa stalkkerille!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Yököttää jo pelkästää kun ajattelen sellaista tilanetta! Ei ole enää mitään sanottavaa stalkkerille!

    On sulla palstaäijä kehnosti asiat kun ikäänkuin näyttelet itsellesi ym erikoistapauksille nk uhria stalkkaamisellesi. Siitähän tässä naurettavassa käninässä on kyse pohjimmiltaan

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Minä en ala yhdenkään toisen äidin aikuisen lapsen äidiksi koskaan!

    Joo o, eli selvittämättömiä asioita on vielä äidin kanssa, apäijä🥱

    Äänestä

beib

1Äänestä

Voi rakas, älä jää sinne missä et voi olla täysin onnellinen. Mene kohti sinun onnea ja rakkautta ❤️. Mahdollisuuksia on tasan niin kauan kuin on aikaakin...Minä odotan sinua yhä vain...yhä vain ...❤️

Mn tumma

Äänestä

Itse ajattelin, että haluan itse päättää, millainen ihminen olen, ja valita sen mukaan. Toimia oikein, tunteista piittaamatta. Ja että se maksaa sitten sen verran kuin maksaa, ja tuli mitä tuli, mutta teen niin kuin pitää.

Mutta onhan se hinta ollut korkea, eikä näytä siltä että velka olisi kuitattu, ei sinnepäinkään. Jotain on varmaan pysyvästi rikki. Ei viitsi kauheasti valittaa itse aiheutetusta tilanteesta, mutta pahoittelen, jos joku muu sai siinä sivussa osumaa. Olen pahoillani etten ole osannut olla parempi.

Äänestä

Tämä oli ihmiseltä, joka ei kuunnellut sydäntään, ennen kuin se oli liian myöhäistä.

4Äänestä
  • Miten sinun romanttisten novellisi päätyy aloittajaäijä aina tällä tavalla nk vaiheeseen? Onhan tämä humpuuki toki tunteita herättävää draamaa, mutta mitä saat siitä oikeastaan?

    Äänestä

No tartu nyt sitten siihen rakkauteen. 🩷

2Äänestä

K🩷T

Äänestä

Eikö mitään ole enää tehtävissä tapauksessasi?

Äänestä

En lähe kuvittelemaan et olisit hän. Tai en suostu. Jos olisit niin pyytäisin että jutellaan.

1Äänestä

Riittäisi kyllä kun sanoisi vastaukseksi onko varattu vai ei. Asia olisi näin harvinaisen selvä.Eikä mitään pahaa eikä säätöä enään olisi sais olla kumpikin TÄYSIN RAUHASSA.

Äänestä
  • Laita hei, laita joku pulla väliin.

    Äänestä

  • ...valitettavasti sitä ei tapahtunut joten mene eteenpäin.

    Äänestä

  • Ei ole. Anteeksi epäselvyys.

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    ...valitettavasti sitä ei tapahtunut joten mene eteenpäin.

    Mennyt olen

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    ...valitettavasti sitä ei tapahtunut joten mene eteenpäin.

    No mikä siinä on varsinaisesti valitettavaa palstan provoilijaäijän vastaväittäjä? Ois varmaa itselläsi aika mennä eteenpäi

    Äänestä

Minkä ajattelit olevan oikein? Kenen parasta oikein ajattelit sitten? Toisen kosijan? Oletan, että olet vapaa, kohdekin? Taisit kyllä tyriä. Jos tiedät loukanneesi, olisi ehkä hyvä pyytää anteeksi. Jos jompi kumpi varattu, sitten varmaan toimit oikein.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toimisinko jälkiviisaana toisin? Varmasti. Vaikka silloin kuvittelin tekeväni, niin kuin on oikein. Mahdollisimman siististi ja oikealla tavalla. Olisinko voinut olla kylmä ja ajatella vain omaa parasta? Varmasti, mutta siinä samassa olisin ollut jotain mitä en ole ja ehkä menettänyt jotain itsestäni. Sen pienen hyvän puolen, jonka itsessäni näen.

Olin niin keskittynyt tuohon, etten ymmärtänyt kuinka se loukkasi ja satutti. Eli tein kuitenkin sen, mitä niin kovasti yritin toimillani välttää. Vaikka kuinka luulet näkeväsi, niin joskus noinkin yksinkertainen asia jää piiloon.

Mikä oli sitten opetus? Ainakin se, että menetetty rakkaus sattuu paljon enemmän, kuin mikään muu. Monen muun asian kanssa pystyy elämään paremmin. Jos sen kohtaatte, niin pitäkää siitä kiinni, vaikka mikä minä olen neuvoja antamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu