Sotiemme jälkeen 1940-luvun lopulla ja 1950 -luvulla Veikko Vennamon johdolla rakennettiin Suomen maatalous ja elintarvikkeiden jatkojalostus Suomessa kuntoon. Samalla oman kodin ja katon pään päälle saivat Karjalan siirtoväestö sekä asutustilalliset. Tämä oli myrkkyä vasemmistolle ja osalle Maalaisliitolaisia. Tätä Vennamon elämäntyötä alettiin tuhoamaan. Tehtiin peltopaketteja ja metsitettiin valmiita peltoja ja maksettiin näistä tuhotöistä korvauksia veronmaksajien rahoista. Tätä toimintaa johti Keskustapuolue. Viimeinen isku annettiin kun kepun ministeri Mauri Pekkarinen ja kokoomusministeri, myöhemmin EK:n johtaja, möivät suomalaisen lannoiteteollisuuden norjalaiselle Yaralle. Yara korotti heti lannoitteiden hintoja 83 %. Suomen maataloudesta tehtiin kerralla kannattamatonta. Nyt sitten tuskaillaan.
Ketkä ovat tuhonneet Suomen maatalouden?
Anonyymi-ap
955
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä "talonpojan tappolinja" on ollut erinomaisen hyvä asia myös Suomen kommunisteille ja sosialisteille - heille kun on myrkkyä hyvinvointi ja pienomistuksen menestyminen. Vasemmistolaisuus on kuin russakka, joka elää kaikista parhaiten epämääräisissä ja vaikeissa olosuhteissa. Kokoomuslaisten pääideologia on vain ahneus ja dollarien kiilto silmissä.
Tukien hakeminen on tuhonnut kaiken. Kaikki odottavat tukea. Sosiaalitukea maataloustukea hevostukea tuki tukea. Suomalaiset on tukipelle joukkoa. Vasurit on ajaneet ihmisiä sohvaperunoiksi ja nyt perunat on osittain sairaita. Mahtavan hieno tulos !
Syyllisiä keskusta vihreät sdp vasemmisto rkp
Valtio möi vain osuutensa,eli 30%:n omistusosuuden ja se ei nostanut lannotteiden hintoja. Hinnat nousi finanssikriisin jälkeen.
Koko Suomen lannoiteteollisuus siirtyi norjalaisen Yaran omistukseen. Siinä kaupassa meni Euroopan ainoa fosforilannoitteita tuottava tehdas Siilinjärvellä. Kun Yara sai monopolin niin se nosti heti seuraavana lannoitevuotena hintoja 83%. Olen tämän itse laskenut ja se pitää paikkansa. Samassa kaupassa meni myös Soklin fosfaattiesiintymä.
Pörssistä osakkeita saa ostaa kuka tahansa. Mutta valtio ei myynyt enemmistöosuutta, vaan 30% osuutensa.
Jotkut muut möi enemmisöosuuden, Varalle, turha syyttää valtiota. Hinnoittelussa toimii kysynnän ja tarjonnan laki
Soklin esiintymän omistaa valtio. https://www.iltalehti.fi/talous/a/1a422b6a-a1cb-47b1-9973-2f279bd820bf
Terv Faktat Kehiin
Varalle pitää olla Yaralle
Tekoäly kertoo:
"Lannoitteiden hintakehitys 2000-luvulla on ollut erittäin vaihtelevaa. Hinnat nousivat tasaisesti vuosikymmenen alussa, ja vuoden 2008 finanssikriisi sekä energiakriisi aiheuttivat rajun piikin.
Vuosikymmenen puolivälissä nähtiin tilapäisiä laskuja, kunnes vuosina 2021–2022 hinnat nousivat jopa yli 80–100 prosenttia.
Hintataso on sittemmin laskenut rajusti vuoden 2022 huipuista, mutta se on yhä huomattavasti korkeampi kuin 2000-luvun alussa."
Eli Marinin aikana koettiin kova hinnannousu, mikä onkin luonnollista, koska demarit vihaavat maalaisia ja etenkin maanviljelijöitä.
Suomen liittyminen Euroopan Unionin jäseneksi oli viimeinen kuolinisku Suomen maataloudelle ja elintarvikeomavaraisuudellemme. Suojatullien poistuminen antoi mahdollisuuden tuoda Suomeen eteläisestä Euroopasta halpoja elintarvike-eriä, jotka ovat vahingollisia Suomessa tuotetuille puhtaille elintarvikeraaka-aineille. Näin Unionin jäsenyys on tehostanut tätä kepun harjoittamaa talonpojan tappolinjaa.
Kainuussa kansa ei kannattanut ja eduskunnassa kepun edustajissa oli runsaasti vastustusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_EU-kansanäänestys