Olen pettänyt sinut naiseni...

Epäonnistuin kaikessa. En ole osannut pitää sinusta huolta. En onnistunut terveellisessä elämässä, vaan sokaistuin päihteisiin ja myrkkyihin koska pidit niistä. Ne ottivat kipusi pois. Sen jatkuvan tormentan, joka kirouksen lailla kiusaa jokaisena aamuna ja iltana...

En pystynyt viemään sua kävelylle. Luontoon, vesien äärille, marjaan, maamme vaaroille ja kukkuloille, kaikki ne unelmat olivat vain sananhelinää minulta sinulle.

Olen todella surullinen kuinka heikko ja tarmoton olen sua kohtaan. En noussut kuin sodanherra puolustamaan tärkeintäni, sinua. Petin lupaukseni sinulle, että musta tulisi suurmies, joka korjaisi kaiken, parantaisi haavat ja elvyttäisi kehon, joka kärsii olemassaolostaan.

En löytänyt rohkeutta lähestyä sua. En uskaltanut harrastaa mitään, mikä toisi meitä lähemmäksi toisiamme. En kyennyt hankkimaan varoja, joilla sinusta huolen pitäisin.

Tappion hetki on se, kun sen myöntää. Tämä on mun Waterloo, joka piti kärsiä. Nyt sinä olet yksin, pedissäsi, onnettomana, surullisena ja toivottomana. Ilman tulevaisuutta on vaikea olla onnellinen, siksi tämä sattuu niin vietävästi.

Vaadin itseltäni liikoja. Ehkä 1000v neitsyenä nyt kuin hetkeäkään p*rttona.

Anteeksi, anteeksi ja anteeksi...💔
55550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Anna itsellesi anteeksi ja ota rohkeasti häneen yhteyttä. Puhu hänen kanssaan...

2Äänestä
  • Se olisi niin väärin häntä kohtaan. Niin väärin!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Se olisi niin väärin häntä kohtaan. Niin väärin!

    Millä tavalla olisi väärin häntä kohtaan jos pyydät anteeksi sitä että olet loukannut?

    - sama kuin 00007 ja 00008

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Millä tavalla olisi väärin häntä kohtaan jos pyydät anteeksi sitä että olet loukannut?

    - sama kuin 00007 ja 00008

    Anteeksipyyntö ilman muutosta on vain sananhelinää..

    2Äänestä

Miksi et ota suoraan yhteyttä? Yksi suora yhteydenotto olisi parempi kuin miljoona kirjoitusta tänne.

2Äänestä
  • En voi hänelle soittaa.. mitä edes sanoisin?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    En voi hänelle soittaa.. mitä edes sanoisin?

    Sanomalla: Hei, minä täällä 😊

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    En voi hänelle soittaa.. mitä edes sanoisin?

    Vaikka tuon mitä aloituksessa kirjoitit.

    Pyydä anteeksi suoraan,
    mikäli olet oikeasti pahoillasi.

    Jos kerran tiedät että hän voi huonosti,
    ja olet miltään osin osallinen siihen.

    P-rtoksi sanot, mutta ketä?
    Jos häntä, niin millä perusteilla?
    Jos itseäsi, niin kuinka hän tekisi susta p-rton?

    -joku muu kuin aiempi kommentoija

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ps ei sun tarvitse soittaa.
    Laita viestillä nuo niin ei ole niin "noloa" sulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vaikka tuon mitä aloituksessa kirjoitit.

    Pyydä anteeksi suoraan,
    mikäli olet oikeasti pahoillasi.

    Jos kerran tiedät että hän voi huonosti,
    ja olet miltään osin osallinen siihen.

    P-rtoksi sanot, mutta ketä?
    Jos häntä, niin millä perusteilla?
    Jos itseäsi, niin kuinka hän tekisi susta p-rton?

    -joku muu kuin aiempi kommentoija

    Hän ei halua että tulen p*rtoksi. Ehkä kuullut tai aistinut kuinka pahoillani olen tästä kaikesta, mutta se mitä nyt tästä kaikesta seuraa jää vielä nähtäväksi. Toivon todella että kaikki kääntyy paremmaksi.

    Äänestä

Olet pahoillasi kun olet pettänyt ja loukannut jotain naistasi.
Sinuun sattuu vietävästi, kun sinulla ei ole tulevaisuutta?
Sinun piti kärsiä, kun se nainen on yksinään, onnettomana, surullisena sekä toivottamana pedissään.
Et kyennyt hankkimaan varoja, ai siihenkö että voit viedä naisesi edes kävelylle metsään?

Enemmän tosta kaikesta mitä kirjoitit paistaa läpi se mitä sinä tunnet/koet.
Eikä se naisesi vointi ja suru.
Ei taida olla edes tärkeä ja merkitsevä nainen kuitenkaan sulle.

4Äänestä
  • Hän on kaikkeni. Ehkä pystyn vielä muuttamaan tämän pettymyksen paremmaksi, oikeaksi ja rakentavaksi opetukseksi. Niin että metsän polut aukeaa kuljettavaksi ja jokien vedet koettavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hän on kaikkeni. Ehkä pystyn vielä muuttamaan tämän pettymyksen paremmaksi, oikeaksi ja rakentavaksi opetukseksi. Niin että metsän polut aukeaa kuljettavaksi ja jokien vedet koettavaksi.

    Jos hän olisi sun kaikkesi niin luulis että olisit jo hänen luonaan. Ajattelisit ennemmin hänen vointia ja pettymystä kuin omaasi jos olisi sulle tärkeä ja "kaikkesi".

    4Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jos hän olisi sun kaikkesi niin luulis että olisit jo hänen luonaan. Ajattelisit ennemmin hänen vointia ja pettymystä kuin omaasi jos olisi sulle tärkeä ja "kaikkesi".

    Niin minä ajattelenkin. Ei tässä maailmassa mikään merkitse niin paljoa kuin se että olisimme vielä onnellisia. Vaatii tekoja, jaksamista ja uskallusta. Petos vie valtavasti voimia ja motivaatiota, mutta jokainen askel parempaan on entistä kannustavampi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Niin minä ajattelenkin. Ei tässä maailmassa mikään merkitse niin paljoa kuin se että olisimme vielä onnellisia. Vaatii tekoja, jaksamista ja uskallusta. Petos vie valtavasti voimia ja motivaatiota, mutta jokainen askel parempaan on entistä kannustavampi.

    Petos vie valtavasti voimia, sulta siis.
    Joo o, aattelitko miten sen naisen kannalta?
    Vaivauduit peräti palstalla "pyytää anteeks" naiselta joka on sun kaikkesi.
    Pääasiassa kuitenkin surkuttelet itseäsi vaan.

    3Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Petos vie valtavasti voimia, sulta siis.
    Joo o, aattelitko miten sen naisen kannalta?
    Vaivauduit peräti palstalla "pyytää anteeks" naiselta joka on sun kaikkesi.
    Pääasiassa kuitenkin surkuttelet itseäsi vaan.

    Ei nainen edes tiedä minun tehneeni väärin. Sen sijaan se mitä hän kokee nyt viittaa tekoihini, joista hän kärsii. Tietämättään minusta. Käsitä ettei nainen huomaa muutosta kuin vasta sitten, kun olen tehnyt hyvää. Sitten hän näkee minusta, että kaikki on taas hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Niin, jos ehtii näkemään. Ehkä kannattaa ottaa yhteys vielä kun mahdollista on,.

    2Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niin, jos ehtii näkemään. Ehkä kannattaa ottaa yhteys vielä kun mahdollista on,.

    Ehkä, ehkä ei. Ei Jumalaa voi paeta.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ehkä, ehkä ei. Ei Jumalaa voi paeta.

    Ei tainnut olla kyse tollasesta. Vaan siitä että nainen saattaa luovuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei tainnut olla kyse tollasesta. Vaan siitä että nainen saattaa luovuttaa.

    En tiedä tilannettasi, mutta sanon että jokainen tekee omat päätöksensä. Ei kukaan ole toiselle ihmisille velvollinen mihinkään, vaan yksin Jumalalle.

    Äänestä

No voi kyynel

Äänestä
  • Ymmärrän että ette oikein ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ymmärrän että ette oikein ymmärrä.

    Siis nainen ei tiedä sinusta mutta kärsii sinun tekojesi vuoksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Siis nainen ei tiedä sinusta mutta kärsii sinun tekojesi vuoksi?

    Sillä tavalla hän on alkanut tietää minusta.

    Äänestä

Kaikki on anteeksi annettu ❤️🤗

Äänestä
  • Toivottavasti pian on.

    Äänestä

Toivottavasti huomenna mahdollisuus sovittaa syntini. 🙏

-ap

Äänestä
  • Rukoillaan puolestasi.❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Rukoillaan puolestasi.❤️

    Melkein valmista. Vielä voimia jaksamaan. 🙏

    -ap

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Melkein valmista. Vielä voimia jaksamaan. 🙏

    -ap

    Jaksaa jaksaa👍🙏🏼

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Jaksaa jaksaa👍🙏🏼

    Se on tehty. Syntini on sovitettu. Palaamme Jumalan tielle ja se mitä seuraavaksi, toivottavasti palauttaa minut hänen luokseen. 🤍

    Kiitos kaikille tuesta. Nyt kaikki vasta alkaa.😎

    -ap

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Se on tehty. Syntini on sovitettu. Palaamme Jumalan tielle ja se mitä seuraavaksi, toivottavasti palauttaa minut hänen luokseen. 🤍

    Kiitos kaikille tuesta. Nyt kaikki vasta alkaa.😎

    -ap

    ❤️

    Äänestä

ei se mitään mari otin sinut itselleni jo tavatessa

Äänestä
  • Oletko Marin ex- tyttöystävä?

    Äänestä

  • Ei liity Mari aloitukseen.

    -ap

    Äänestä

Olen tuhansissa kuumissa öissä, ekstaaseissa ja omalla runollisella jälkeenjääneisyydellä tukahduttanut tyhmän sieluni hömppään johon uskon ainoastaan ja siksi saat katsella minua kaukaa, kuin kirja jota et koskaan lue, kuin apu lehti joka jäi vessan lattialle. Sitä minä olen. Sanoja jollekin riutuneelle perkeleelle joka hellii itsekuviaan muissa mutta voit pieraista ja minä jatkan omaa tarinaani.

Äänestä

Miksi nainen aina pieree näissä tarinoissa, symboloi lopullisuutta sinussa?

Äänestä
  • Tarvitaan lisää piereviä naisia maailmaan että se lakkaa inspiroimasta kirjoittajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tarvitaan lisää piereviä naisia maailmaan että se lakkaa inspiroimasta kirjoittajia.

    Voit kirjoittaa tarinan pierevästä naisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Voit kirjoittaa tarinan pierevästä naisesta.

    Rakastin naista mutta pieraisi, sitten lähdin rakastin vaikka piereskeli mutta moottoritie on kuuma.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Rakastin naista mutta pieraisi, sitten lähdin rakastin vaikka piereskeli mutta moottoritie on kuuma.

    Nainen lähti koska sinä käytit päihteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Nainen lähti koska sinä käytit päihteitä.

    On ekstaasiin biisi soinut päässä koko vatun vuoden oikeasti ei haittaa vaikka nainen söisi paljon sipulia.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    On ekstaasiin biisi soinut päässä koko vatun vuoden oikeasti ei haittaa vaikka nainen söisi paljon sipulia.

    Voit antaa kaikki syyt naiselle lähteä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Voit antaa kaikki syyt naiselle lähteä.

    Se vaan jotenkin aina menee tähän. Eikä syy ole alkoholi.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Se vaan jotenkin aina menee tähän. Eikä syy ole alkoholi.

    Et luopuisi edes vatsamakkarasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Et luopuisi edes vatsamakkarasta.

    Ei ole pyytänyt makkaraa.

    Äänestä

No mutta sinä löysit ehkä nyt sitten naisen joka sua oikeasti haluaa :) Mä en edes oikeasti halunnut sua koskaan olit niin vastenmielinen :) Toivottavasti siellä motarin varrella on hyvä nusshia känttyrääsi hähähähä älä ikinä esittele mua hänelle voisin mielummin vaikka päälle pskantaa joooh

Äänestä
  • Mitä höpiset?

    -ap

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Mitä höpiset?

    -ap

    sehän ei sulle kuulu

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    sehän ei sulle kuulu

    Tee oma aloitus.

    -ap

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Tee oma aloitus.

    -ap

    teen mitä teen sehän ei sinulle kuulu millään tavalla olit vain pelle tarinassani muista se. ikusta hopeaa sulle. se mikä sussa enitrn vtuttaa on se sun mu lkku luonne jonka takia sut tekis mieli kuristaa

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    teen mitä teen sehän ei sinulle kuulu millään tavalla olit vain pelle tarinassani muista se. ikusta hopeaa sulle. se mikä sussa enitrn vtuttaa on se sun mu lkku luonne jonka takia sut tekis mieli kuristaa

    Et edes tiedä kuka olen. Sotket vaan.

    -ap

    Äänestä

  • No et kyllä tiedä mitään. 😅
    Onnea ja menestystä elämääsi. Tarvitset sitä todella.

    -ap

    Äänestä

” En onnistunut terveellisessä elämässä, vaan sokaistuin päihteisiin ja myrkkyihin koska pidit niistä. Ne ottivat kipusi pois. Sen jatkuvan tormentan, joka kirouksen lailla kiusaa jokaisena aamuna ja iltana...” Olipa gubbe eksoottinen pläjäys muussakin monologioinnissa eli feikkidialogeissa olet antanut mielikuvituksen lentää. Surullista, että naisiin suoraan sanoen mielenvikaisesti suhtautuvat reppanat kuvittelee, että näille surrealistisilla voivotteluille vai miksi näitä pitäisi kutsua on joku kohde luonnollinen henkilö ns

Äänestä

No sä nyt et pysy edes tuhatta päivää neitsyenä, etkä tuntiakaan. Jos tuossa nyt oli jotakin kryptistä. Oon ihan sekaisin. Vtuttaa koko ajan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Epäonnistuin kaikessa. En ole osannut pitää sinusta huolta. En onnistunut terveellisessä elämässä, vaan sokaistuin päihteisiin ja myrkkyihin koska pidit niistä. Ne ottivat kipusi pois. Sen jatkuvan tormentan, joka kirouksen lailla kiusaa jokaisena aamuna ja iltana...

En pystynyt viemään sua kävelylle. Luontoon, vesien äärille, marjaan, maamme vaaroille ja kukkuloille, kaikki ne unelmat olivat vain sananhelinää minulta sinulle.

Olen todella surullinen kuinka heikko ja tarmoton olen sua kohtaan. En noussut kuin sodanherra puolustamaan tärkeintäni, sinua. Petin lupaukseni sinulle, että musta tulisi suurmies, joka korjaisi kaiken, parantaisi haavat ja elvyttäisi kehon, joka kärsii olemassaolostaan.

En löytänyt rohkeutta lähestyä sua. En uskaltanut harrastaa mitään, mikä toisi meitä lähemmäksi toisiamme. En kyennyt hankkimaan varoja, joilla sinusta huolen pitäisin.

Tappion hetki on se, kun sen myöntää. Tämä on mun Waterloo, joka piti kärsiä. Nyt sinä olet yksin, pedissäsi, onnettomana, surullisena ja toivottomana. Ilman tulevaisuutta on vaikea olla onnellinen, siksi tämä sattuu niin vietävästi.

Vaadin itseltäni liikoja. Ehkä 1000v neitsyenä nyt kuin hetkeäkään p*rttona.

Anteeksi, anteeksi ja anteeksi...💔

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu