Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä kritisoi tasavallan presidentti Alexander Stubbia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavan Priden tukemisesta.
Ensin hän julkaisi X-viestipalvelussa tekstin, joka kritisoi tasavallan presidentin kanslian videota, jossa nostetaan Pride-lippu salkoon Presidentinlinnalla ja presidentin virka-asunnolla Mäntyniemessä.
– Mauton ja tuomittava temppu. Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla, Mäkelä kirjoittaa.
Kanslian julkaisussa kirjoitetaan, että he liputtavat sunnuntaina yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta.
– Jokaisella tulee olla mahdollisuus elää omana itsenään yhdenvertaisesti. Ketään ei jätetä yksin, julkaisussa lukee.
Noin tuntia myöhemmin sunnuntai-illalla Mäkelä kirjoittaa toisen julkaisun aiheesta.
– Noinkohan kannattaisi suutarin pysyä lestissään ja presidentin ulkopolitiikassa? Se sentään kuuluisi toimenkuvaan ja tuntuu sujuvan kohtuullisen hyvin, Mäkelä kritisoi.
Hänen mukaansa Stubbin viime aikojen ulostulot ”kaikkien miesten syyllistämisestä väkivallasta” sekä Pride-liputus eivät ole olleet kovin onnistuneita.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012107967.html
Vaalit lähestyvät, PS:n on pakko saada kohuja aikaiseksi, se nostaa kannatusta.
Mikä on persu neuvomaan pressaa ?!
Ensin hän julkaisi X-viestipalvelussa tekstin, joka kritisoi tasavallan presidentin kanslian videota, jossa nostetaan Pride-lippu salkoon Presidentinlinnalla ja presidentin virka-asunnolla Mäntyniemessä.
– Mauton ja tuomittava temppu. Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla, Mäkelä kirjoittaa.
Kanslian julkaisussa kirjoitetaan, että he liputtavat sunnuntaina yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta.
– Jokaisella tulee olla mahdollisuus elää omana itsenään yhdenvertaisesti. Ketään ei jätetä yksin, julkaisussa lukee.
Noin tuntia myöhemmin sunnuntai-illalla Mäkelä kirjoittaa toisen julkaisun aiheesta.
– Noinkohan kannattaisi suutarin pysyä lestissään ja presidentin ulkopolitiikassa? Se sentään kuuluisi toimenkuvaan ja tuntuu sujuvan kohtuullisen hyvin, Mäkelä kritisoi.
Hänen mukaansa Stubbin viime aikojen ulostulot ”kaikkien miesten syyllistämisestä väkivallasta” sekä Pride-liputus eivät ole olleet kovin onnistuneita.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012107967.html
Vaalit lähestyvät, PS:n on pakko saada kohuja aikaiseksi, se nostaa kannatusta.
Mikä on persu neuvomaan pressaa ?!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kyllä Stubin harkintakyky nyt petti, ei Pride-liputus sovi Presidentin arvolle .
Sopii erinomaisesti. Se kertoo siitä, että presidentti arvostaa tasa-arvoa
ja ihmisoikeuksia.
Itsenäisyyspäivänä sitten pride-lippu paraatipaikalle salkoon linnan juhliin. Sopii erittäin hyvin tuohon irvokkaaseen näytelmään!
Pridemarssi ei ole irsenäisyyspäivänä pöljä.
Eihän velliperseet uskalla tuolloin marssia, voipi olla pakkasta vaikka -1.
Itsenäisyys tai siis ex-itsenäisyyteen sopii oikein hyvin pride-liput, on kutsuttuina niin outoa porukkaa aina. Suomen lippuhan häpäistään tuolloin.
Tasa-arvon vuoksi hänen kuuluisi nyt liputtaa muidenkin yhteisöjen ja aatesuuntien lipuilla.
Jos näin ei tapahdu, oli teko epädemokraattinen ja tuomittava.
Mauton joka tapauksessa. Mutta Stubb itsehän taitaakin myös kuulua seta-väkeen. Suomen tasavallan presidentin linnaan ja virka-asunnolle tuo kuului yhtä hyvin kuin Marinin huume- ja s:npalvontabileet tasavallan pääministerin virka-asunnolle.
Omilla asunnoillaan voivat julistaa omaa vähemmistöpropagandaansa. Presidentin sen sijaan kuuluu edustaa enemmistöä, sitä on demokratia.
Kuka ja ketkä hoitaa , Syntyvyyden jatkot ? en usko että Pride porukka ainakaan
Omapahan mielipiteensä.
Toisekseen, presidentti ei ole mikään puhä jumalolento, kyllä sitä saa suomessa arvostellakin. Nykyisin, kekkosen aikana oli toisin.
Kyseessä kuitenkin lähinnä poliittinen veto. Vaalit tulossa ja populistit tarvii otsikoita saadakseen ääniä. Toisekseen persut saaneet rutkasti kuraa niskaansa koko hallituskauden. Viimeisin tämä ryydmannin keissi, tarkoitus myös siirtää huomiota johonkin muuhun.
En tiedä olenko itse yhtään mitään pressan liputuksesta, ihan ok käsittääkseni. Mutta mäkelän kommentointi oli junttiutta puhtaimmillaan. Uusia äänestäjiä ja kannattajia ei noilla kommenteilla saa, ehkä onnistuvat säilyttämään osan vanhoista. Jotain vaalityötä kuitenkin pitää tehdä.
=DW=
Stubb on täysi kusipää sen lumppunsa kanssa! Tuo paska-aivo tulee todella kalliiksi tälle maalle. Se on jo nähty.
Onneksi olkoon!
Voitit juuri pääpalkinnon viikon junteimmasta ja lapsellisimmasta kommentista!
Paljon onnea voittajalle!
äänestin Stubbia mutten kannata
eli kansan oli pakko äänestää
Orpon hieno veto
vaihtoehtona oli kamalaylioppilas trumpinkanssa riiteleväydinasevastustaj
joka on tuhonnut ilmaston (vihreät vastustivat ydinvoimaa, nyt lämpötila on tapissa)
Suomi olisi voinut tulla putininmiehittämäksi surkeanylioppilaan takia
mutta itsekään en kannata Stubbia vaikka äänestin
jotan hän saa tehdä iham mitä tahansa eipä kiinnosta
Orpon loistava veto saada kokoomuslainen johtoon
Yhdelläkään juntti-persulla ei ole kanttia arvostella ketään.
Juntti-Mäkelä saa junttien junteilta kannatusta.
Jos persuja saa arvostella, saa persut ja persujen kannattajat sekä ei kannattajat arvostella myös. Stubb on kusipää, toistan KUSIPÄÄ! Oksettava niljakas rantahurri. Pridehullujen eli lahkon perseennuolija, ei muuta.
Olen täysin samaa mieltä! Vain Suomen lippu kelpaa virallisiin rakennuksiin! Itse tasavallan presidentti pilkkaa maan virallista lippya! No tiesin jo itse, mikä kusipää Stubb on, joten en ihmettele! Hienoksi on maa mennyt, verorahoin ylläpidettävistä lukaaleista on tullut huume- ja juoppoluolia, huoratal8ja. Todella oksettavaa touhua. Sitten nämä kehtaa kitistä "ei arvosteta". Miten tuollaista paskasakkia voi arvostaa?
Ei kuulu lipputangoon !
Ota hyvä ihminen pikimmiten yhteyttä ala-asteen äidinkielenopettajaan!
Stubb mokasi pahasti, vetämällä kirjavan rievun lipputankoon, johon kuuluu vain Suomen lippu piste!
Stubb on oikealla linjalla.
Stubb pysyköön lestissään, hoitamassa ulkosuhteita.
Riepujutut ylioppilas pekulle Sudanin teltalle vai liekö Timbuktussa.
Oottepa te muutamat mummelit kummallisia.
Pressa ei saa puolustaa sateenkaariväen ihmisoikeuksia,
koska te inhoatte homoja, mutta äänestätte silti niitä.
Perussuomalaisissa on monta homoa
ja te erikoisesti kehutte yhtä niistä, joka on myös homo eli Vigelius.
Minä olen Stubbin kannalla. Kaikki me olemme tasa-arvoisia ihmisiä.
Homous ei huononna ketään. En ikinä äänestäisi Vigeliusta tai muita
persuhomoja, mutta ei se johdu heidän homoudestaan.
Kuka on eduskunnan julkilesbo?
Etsitkö seuraa vai ... ?
Stubukka on suurin, kaunein ja paras. Eihän sillä ole mitään merkitystä, mitä "öykkäri" paasaa, itsensähän hän siinä vain ilmoittaa; pienuutensa, rumuutensa ja huonoutensa.
Hallitus sai tuomion kansalta: SURKEA. EPÄONNISTUNUT.
Pressa liputtaa koska hän itse kuuluu sukupuolivähemmistöön.
Sen tiedon on joskus ilmoittanut.
Vaalimainoksessaan oli pedojen kansainvälinen logo.
preseilijälintmaaninen teroriois palstaa kuin pienieläin
Ihmisarvo on ihmisoikeus. Aina,
Eikö kisu ole edellä ?
Vähänkös Presidentti Tarja halosta aikanaan solvattiin epäammattimaisesti. Asiaan puututtiin ja kaveri häipyi presidenttipalstalta.
Olen demari, mutta hyväksyn presidentti Stubbin toiminnan sellaisenaan mitä on nähty.
x
Jani Mäkelä; ajatusten Tonava.
Ajatusten likaviemäri.
Presientiltä odottaisi hieman harkintaa minkä lippusalon huipulle nostaa mitäkin lippuja!
Yksityissalot ovat eri asia kuin virkaan liittyvät tolpat.
Minusta hakaristiliputus on ymmärrettävää kun se tapahtuu ilmataistelussa kuolleen lentäjän pojanpojan omakotitalon tontilla olevaan lippusalkoon taistelussa kuolleen menehtymispäivänä.
Mahdollisille tietämättömille peruste. Hakaristi oli Suomen ilmavoimien tunnus sotiemme loppuun saakka. Sillä ei ollut mitää yhteyttä kansallisosialismiin vaan vapaussotamme valkoisten saamien lentokoneiden lahjoittajan sukutunnukseen.
Sivistysvaltiossa annetaan ihmisarvo kaikille. Hyvä Stubb !
Jotain hyvää sinussakin sentään, vaikka muuten olet kevyen luokan
poliitikko. Höyhensarjaa.
Ihan totta. Sulta(kin) on tainnut mennä jotain ohi. Höyhenaivoilla on höyhenaivoituksia.