Huikeita tuloksia tuottanut skitsofrenian hoitomalli osoittautui ideologiseksi tuotteeksi joka ei kestänyt kliinistä tarkastelua eikä sitä ole tähän päivään mennessä kyetty toistamaan muualla.
Keroputaan mallin alkuperäiset tutkimustulokset olivat häikäiseviä, Tutkimuksissa todettiin vähemmän sairaalajaksoja, pienempää lääkkeiden käyttöä ja parempaa toimintakykyä.
Myöhemmin on todettu että alkuperäiset tutkimukset eivät olleet satunnaistettuja, vaan ne keskittyivät pieneen valikoituneeseen joukkoon ensikertalaisia, joiden todennäköisyys selvitä psykooseista on muutenkin skitsofreenikkoja parempi.
Keroputaan malli oli siis pienen alueen kokeilu, mitä ei pystytty skaalaamaan vastaamaan isompia paikkakuntia isommilla potilasmäärillä.
Uudemmat tutkimukset muualta maailmasta osoittaa, että hoitomallilla voidaan parantaa hoitosuhteen laatua, mutta se ei pysty korvaamaan lääkkeitä tai lääkityksen mukanaan tuomia kliinisiä tuloksia.
Keroputaan malli on kuitenkin vaikuttanut hoitokulttuuriin maailmanlaajuisesti ja sen opit on soveltuvin osin jo siirretty nykyiseen skitsofrenian hoitoon.
Inhimillisistä hyödyistään huolimatta, keroputaan malli ei ole kyennyt tuomaan lääkkeettömyyttä skitsofrenian hoitoon, eikä se siksi pysty tyydyttämään siihen liittyviä ideologisia tarpeita vaikka potilaat ovat siitä laajasti hyötyneet.
Miksi keroputaan malli epäonnistui?
41
135
Vastaukset
- Anonyymi00001
Sen mitä olen mallia kehittämässä olleiden lääkäreiden kanssa keskustellut, niin he itse uskoivat, että malli olisi pystynyt parempaankin, mutta olosuhteet muuttuivat epäsuotuisiksi.
Mutta eihän sille mitään mahda että lääkkeille ei ole löytynyt korvaajaa vakavissa Mt ongelmissa. Eikä he itsekkään koskaan ajatelleet keroputaan mallin olevan lääkjeetön hoitomalli.- Anonyymi00031
Mallin vähättely unohtaa kaikki ne ihmiset kelle lääkkeettömyys sopii ja joita malli on hyödyttänyt.
- Anonyymi00035
Anonyymi00031 kirjoitti:
Mallin vähättely unohtaa kaikki ne ihmiset kelle lääkkeettömyys sopii ja joita malli on hyödyttänyt.
Lääkkeettömyyteen kykenevä ihminen voi käydä avohoidossa myös ilman lääkkeitä.
- Anonyymi00037
Anonyymi00035 kirjoitti:
Lääkkeettömyyteen kykenevä ihminen voi käydä avohoidossa myös ilman lääkkeitä.
Voisi käydä kyllä, mutta joka paikassa se ei ole mahdollista. Yksi psykiatrian poliklinikka osoitti aivan suorin sanoin, että he eivät voi hoitaa, kun asiakas ei käytä lääkitystä. Kaipa se on pitkälti paikasta kiinni, mikä onnistuu, mikä ei.
- Anonyymi00002
En jaksa uskoa, että sellaista ihmistä pystyisi parantamaan dialokilla, mille ei puhe mene perille.
- Anonyymi00041UUSI
Neutraalilla puheella harvoin hoidetaan. Oletus on että ihminen ei itse ymmärrä faktoja. Objektiivisuuteen pystyy moni sairas ihminen mutta jos vastassa on lääkkeitä markkinoiva koneisto, asiassa on jo lähtökohtaisesti asenteellinen pohja.
- Anonyymi00003
Eipä tuo etenkin julkisella puolella käytössä olevat hoidon pohjat ja ideologia ole pystynyt kovin ihmeellisellä tavalla auttamaan elämässään vaikeuksiin, tai mt-oireista kärsiviä. Kovin on kapea se hoidon pohja, johon siellä mt-puolella lähes pääasiassa nojataan. Eli potilas saa käytännössä vain elinikäisesti leimaavat diagnoosit ja lisää uusia sairauksia aiheuttavia lääkkeitä. Mt-hoito pohjautuu lähes vain ja ainoastaan potilaalle annettaviin diagnooseihin ja määrättyihin lääkkeisiin. Mutta kertokaapa vastarannan kiiskeilijät, että uskotteko todella joidenkin lääkkeiden auttavan esim. jonkun yksilön psykososiaalisiin ongelmiin, tai omassa perheessä ilmeneviin ongelmiin? Jos joku todella uskoo noin, niin sitten täytyy olla hem*etin naiivi. Jos hoitotaholla työtään tekevät eivät ole kiinnostuneita siitä, mitä ihmiselle on kenties tapahtunut, mitkä ovat hänen elämässään olevat olosuhteet, tai elämäntilanne, tai sosiaalisissa suhteissa on ongelmia, esim. pahoja riitoja, jotka myöskin heijastelevat kiistattomasti mielenterveyteen, niin ei niitä ongelmia hoideta ja ratkaista millään mömmöillä! Sitten pitää olla aika yksinkertainen, jos uskoo noin!
Esim. vähän aikaa sitten oli taas mielenterveysongelmista kärsivien leimaamista, kun julkaistiin artikkeli, jossa valtion mielisairaalan johtava lääkäri korosti sitä, että hoitoa pitäisi lisätä julkisella puolella ja että hoitosuhde ei saisi katketa. Ihan vaan kaikille kaikella ystävällisyydellä, ilmeisesti siellä ei tiedetä, miten ohut ja olematon on se hoidon sisältö ja keskustelujen määrä ja rooli potilaan hoitosuunnitelmissa ja käytössä olevissa hoidoissa. Jos hoitokeinoja, ja sisältöä ja asenteita ei muuteta ja uudisteta, niin ei se muuta ja ratkaise yksilön perimmäisiä ongelmia. Mt-puolella ajatellaan näin, että yksilön mt-sairaus on se ainoa syy yksilön oireiluun. Ja ajatellaan ja kuvitellaan, että vain lääkkeillä on kaikki asiat ratkaistavissa.
Voin muuten sanoa, että itse jouduin kärsimään omassa perheessäni lähes helvetillisistä olosuhteista lähes 30 vuotta. Ja niitä asioita ei koskaan käsitelty mt-puolella, eikä se kiinnostanutkaan ketään ( ja se vielä hyväksytään sillä puolella), niin se kärsimys vain jatkui. Eikä minulle koskaan ehdotettu koko sen hoitohistorian aikana mitään traumaterapioita, vaikka minullekin ennätti tulla tämän traumakokemuksia. Priorisointi ja kategorisointi voi hyvin!
Itselleni oli huomattavasti niitä lääkkeitä enemmän hyötyä tapahtuneiden asioiden käsittelemisestä. Olen ollut nyt ilman lääkkeitä neljä vuotta. Ja voin paremmin. Enkä totta vie tule koskaan niitä lääkkeitä enää käyttämään. Puhumattakaan minkään mt-palvelujen käyttämisen aloittamista. Ei edes kiinnosta. Koska alalla on liikaa hierarkiaan ja autoritääriseen ajatteluun pohjautuvaa kulttuuria. Siellä nähdään palveluihin tulevat jonkin sairauden edustajina ja kantajina, eikä tasaa-arvoisena, eikä edes ihmisenä. Ja kuten jo edellä sanoin, ne käytössä olevat hoitometodit, ja sisällöt ovat aivan liian kapeita. Niillä ei ole mitään positivista vaikutusta yksilön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta. Joidenkin olisi syytä herätä ruususen unesta.- Anonyymi00004
Suurimmat muutokset skitsofrenian, ja sitä kautta myös muun MT-hoidon suhteen on tapahtunut nimenomaan hoidon inhimillisyyden näkökulmasta viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Hoidossa otetaan nykyisin todella paljon paremmin huomioon potilaan, sekä sosioekonominen kuin myös psykososiaaliset ongelmat, kuin 30 vuotta sitten.
Hoito ei kuitenkaan käy hoitelemassa "ikävää anoppia" vaan hoitaa asioita potilaan kautta, missä potilaalle itselleen yritetään antaa työkalut hoitaa omat ongelmansa. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Suurimmat muutokset skitsofrenian, ja sitä kautta myös muun MT-hoidon suhteen on tapahtunut nimenomaan hoidon inhimillisyyden näkökulmasta viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Hoidossa otetaan nykyisin todella paljon paremmin huomioon potilaan, sekä sosioekonominen kuin myös psykososiaaliset ongelmat, kuin 30 vuotta sitten.
Hoito ei kuitenkaan käy hoitelemassa "ikävää anoppia" vaan hoitaa asioita potilaan kautta, missä potilaalle itselleen yritetään antaa työkalut hoitaa omat ongelmansa.Melkoista taivaanrannan maalausta. Ei pidä paikkaansa. Ainakin suurimmalle osalle esim. psykoosidiagnoosin saaneista ei saa mitään muuta hoitoa, kuin vain ja ainoastaan diagnoosit ja lääkemääräykset. Sitä psykososiaalista tukea ei anneta kyseisen diagnoosin saaneiden kohdalla mihinkään muuhun kuin sairausasioihin liittyen ja sairausidentiteetin omaksumiseen. Tämän voin vahvistaa ihan omakohtaisesti. Ja minulla ei ole mitään syytä valehdella. Tämä oli niitä yksiä niitä syitä, jonka takia lopetin mm. kaikki avopuolen ja muut kontaktit. Koska sieltä ei annettu, eikä saanut mitään psykososiaalista tukea. Eikä myöskään tarjottu psykoterapiaa, vaikka sille olisi ollut tarvetta traumataustan takia.
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Melkoista taivaanrannan maalausta. Ei pidä paikkaansa. Ainakin suurimmalle osalle esim. psykoosidiagnoosin saaneista ei saa mitään muuta hoitoa, kuin vain ja ainoastaan diagnoosit ja lääkemääräykset. Sitä psykososiaalista tukea ei anneta kyseisen diagnoosin saaneiden kohdalla mihinkään muuhun kuin sairausasioihin liittyen ja sairausidentiteetin omaksumiseen. Tämän voin vahvistaa ihan omakohtaisesti. Ja minulla ei ole mitään syytä valehdella. Tämä oli niitä yksiä niitä syitä, jonka takia lopetin mm. kaikki avopuolen ja muut kontaktit. Koska sieltä ei annettu, eikä saanut mitään psykososiaalista tukea. Eikä myöskään tarjottu psykoterapiaa, vaikka sille olisi ollut tarvetta traumataustan takia.
Pieni lisäys vielä edelliseen tekstiin. Niin psykiatrisissa sairaaloissa, kuin avopuolella ollaan oltu hyvinkin kiinnostuneita siitä, että käyttääkö heidän palveluihinsa tuleva potilas hänelle määrättyjä lääkkeitä. Ainoa mielenkiinto ja välittäminen on lähestulkoon vain siinä. Muut asiat eivät kiinnosta. Ja sille on monikymmenvuotiset perinteet.
- Anonyymi00009
Anonyymi00005 kirjoitti:
Melkoista taivaanrannan maalausta. Ei pidä paikkaansa. Ainakin suurimmalle osalle esim. psykoosidiagnoosin saaneista ei saa mitään muuta hoitoa, kuin vain ja ainoastaan diagnoosit ja lääkemääräykset. Sitä psykososiaalista tukea ei anneta kyseisen diagnoosin saaneiden kohdalla mihinkään muuhun kuin sairausasioihin liittyen ja sairausidentiteetin omaksumiseen. Tämän voin vahvistaa ihan omakohtaisesti. Ja minulla ei ole mitään syytä valehdella. Tämä oli niitä yksiä niitä syitä, jonka takia lopetin mm. kaikki avopuolen ja muut kontaktit. Koska sieltä ei annettu, eikä saanut mitään psykososiaalista tukea. Eikä myöskään tarjottu psykoterapiaa, vaikka sille olisi ollut tarvetta traumataustan takia.
En usko että sinun henkilökohtainen mielipide pystyy kovin paljon muuttamaan niitä faktoja mitä keroputaan mallista on tutkittu.
- Anonyymi00010
Anonyymi00004 kirjoitti:
Suurimmat muutokset skitsofrenian, ja sitä kautta myös muun MT-hoidon suhteen on tapahtunut nimenomaan hoidon inhimillisyyden näkökulmasta viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Hoidossa otetaan nykyisin todella paljon paremmin huomioon potilaan, sekä sosioekonominen kuin myös psykososiaaliset ongelmat, kuin 30 vuotta sitten.
Hoito ei kuitenkaan käy hoitelemassa "ikävää anoppia" vaan hoitaa asioita potilaan kautta, missä potilaalle itselleen yritetään antaa työkalut hoitaa omat ongelmansa.Jouduin psykiatrian potilaaksi jo -90-luvun alussa, psykoosisairauden diagnoosilla.
Siitä on nyt jo yli 30 vuotta. On mennyt jo vuosia siitä, kun olin viimeksi pitkän hoitojakson osastolla.
Lyhyen pätkän olin osastolla vielä n. 10 vuotta sitten. Osastolla kiinnitin huomioni siihen, että hoito oli aivan samanlaista kuin jo -90-luvulla, eli en huomannut minkään muuttuneen.
Lääkitys, sekä potilastovereiden kanssa vietettiin aikaa juttelemalla.
Hoitajan kanssa lyhyitä keskusteluja silloin, kun heillä sattui olemaan aikaa. Hoitaja-potilas välinen kanssakäyminen aivan samanlaista kuin 30 vuotta sitten.
Psykiatria näki kerran tai kaksi lyhyellä hoitojaksolla (alle 2 viikkoa).
Se verran voin sanoa tuosta sosioekonomisesta taustasta ja psykososiaalisista ongelmista, että jo 30 vuotta sitten niihinkin kiinnitettiin huomiota, esim. alkoholismista kyllä keskusteltiin. Myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon yritettiin löytää apukeinoja, ja keskusteluilla myös pohdittiin pelkojen taustoja.
En voi sanoa, että mistään ei olisi välitetty mitään.
Lääkityksistä en ala isommin avautumaan, koska itse ainakin sain todella suuret määrät erilaisia lääkkeitä, monia samaan aikaan päällekkäin käyttöön. Samalla myös jatkuvaa alkoholin käyttöä, pää/psyyke ei sellaista kestänyt, menin jatkuvasti huonompaan kuntoon, ja lääkityksiä sen seurauksena vaihdeltiin, annoksia koroteltiin. Monet lääkkeet olivat käytössä suhteellisen lyhyen aikaa, eli aina ei niiden vaikutuksiakaan ehditty näkemään.
Minua kyllä yritettiin auttaa, en vain alussa ollut useampaan vuoteen itse kamalan vastaanottavainen hoidon suhteen. Vasta siinä vaiheessa, kun ymmärsin, että jotain on tapahduttava, itsekin on osallistuttava, otettava vastuu omasta elämästä, ja silloin vielä jouduin/pääsin laitokseen, jossa sain hoitoa, jota tarvitsin, alkoi elämäni muuttua parempaan suuntaan.
En hoitotapoja/-keinoja kummemmin puolustele, mutta en tyrmääkään, matkan varrelle mahtui kokemuksia laidasta laitaan, hyviä, huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Ammattilaisiakin kerkesin näkemään sen verran paljon, etten pystyisi ikinä laskemaan, paljonko heitä on ollut. Ja heitäkin oli paljon erilaisia.
Kokemusta riittää vuosien ajalta, mutta ajattelen, että lopputuloshan se on tärkein. Ilman psykiatriaa en olisi enää ikinä voinut hyvin, tai paremmin kuin aikoinaan. Että joku kiitos kyllä heillekin. - Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
En usko että sinun henkilökohtainen mielipide pystyy kovin paljon muuttamaan niitä faktoja mitä keroputaan mallista on tutkittu.
Uskon et se vois toimia. Nykyään kun hoito on lääkkeet-> mitään muuta et saa. RIma toki matalalla.
Mitään terapiaa tai tukea ei saa jos psykoosidiagnoosi. Ei vaikka niiden ohella olis traumoja tai syömishäiriö yms - Anonyymi00015
Anonyymi00011 kirjoitti:
Uskon et se vois toimia. Nykyään kun hoito on lääkkeet-> mitään muuta et saa. RIma toki matalalla.
Mitään terapiaa tai tukea ei saa jos psykoosidiagnoosi. Ei vaikka niiden ohella olis traumoja tai syömishäiriö ymsMinä puolestani en usko. Vaikka ajatus on ihana, niin ideologiset hoidot toimivat todella pienelle osalle ihmisiä ja vain tutkituilla menetelmillä saamme hoitoa joka hyödyttää suurinta osaa.
- Anonyymi00017
Anonyymi00011 kirjoitti:
Uskon et se vois toimia. Nykyään kun hoito on lääkkeet-> mitään muuta et saa. RIma toki matalalla.
Mitään terapiaa tai tukea ei saa jos psykoosidiagnoosi. Ei vaikka niiden ohella olis traumoja tai syömishäiriö ymsVertaistuki on myös tukea. On olemassa järjestöjä, mielenterveysyhdistyksiä, j a mitä lienee.
Ihmisen on myös mahdollista löytää päiviinsä tekemistä, jos on eläkkeellä, työtön, tai kuntoutustuella, tms.
On olemassa erilaista yhteisöllistä toimintaa. Toki asuinpakkakunnalla voi olla vaikutusta siihen, mitä mistäkin löytyy.
Jos hoitotahot eivät tee omasta mielestä riittävästi, voi aina itse hakea tukea ja apua sieltä ns. kolmannelta sektorilta. Paljon on kiinni oma-aloitteellisuudesta. Haluaako vain valittaa, vai haluaako elämäänsä jotain parempaa sisältöä. Toki sairauskin vaikuttaa, onko se millaisessa vaiheessa, onko oireilu voimakasta vai lievempää. - Anonyymi00032
Anonyymi00017 kirjoitti:
Vertaistuki on myös tukea. On olemassa järjestöjä, mielenterveysyhdistyksiä, j a mitä lienee.
Ihmisen on myös mahdollista löytää päiviinsä tekemistä, jos on eläkkeellä, työtön, tai kuntoutustuella, tms.
On olemassa erilaista yhteisöllistä toimintaa. Toki asuinpakkakunnalla voi olla vaikutusta siihen, mitä mistäkin löytyy.
Jos hoitotahot eivät tee omasta mielestä riittävästi, voi aina itse hakea tukea ja apua sieltä ns. kolmannelta sektorilta. Paljon on kiinni oma-aloitteellisuudesta. Haluaako vain valittaa, vai haluaako elämäänsä jotain parempaa sisältöä. Toki sairauskin vaikuttaa, onko se millaisessa vaiheessa, onko oireilu voimakasta vai lievempää.On olemassa järjestöjä > hmm katsopa mitä niiden rahoitukselle on käymässä.
- Anonyymi00038
Anonyymi00032 kirjoitti:
On olemassa järjestöjä > hmm katsopa mitä niiden rahoitukselle on käymässä.
On käymässä, joo. Mutta tässä vaiheessahan kaikki on vielä suunnitelmaa ja pähkäilyä kuinka se menee.
Ja niitä nyt vielä on toiminnassa, niin eihän se ole este osallistumiselle, että niille ehkä jossain vaiheessa käy jotenkin, rahoituksen kanssa ym.
Ja kyllähän ne rahoittajat ottavat huomioon senkin, kuinka hyödyllisiä mitkäkin järjestöt ja yhdistykset ovat. Kukaan ei pysty tässä vaiheessa sanomaan, loppuuko toiminta kokonaan vai miten tulee käymään.
Todella huonoltahan nuo ministerin suunnitelmat kuulostavat, yhdistysten ja järjestöjen toiminta on tärkeää suurelle joukolle ihmisiä. Aika näyttää kuinka käy.
- Anonyymi00006
Keroputaan malli ei epäonnistunut. Se ei vain sopinut niiden alalla olevien, mm. professoreiden pirtaan, jotka kannattivat mt-potilaiden kohdalla pelkästään diagnoosi ja lääkekeskeistä hoitolinjausta.
Keroputaan malli nähtiin uhkana paitsi lääketeollisuudelle, markkinataloudelle ja joidenkin lääkekeskeistä hoitolinjausta kannattavien lääkäreiden ja professoreiden valta-asemalle.- Anonyymi00033
Aika jännä että parempi malli on se että ihmisille aineita alhaisella kynnyksellä. Kun katsoo eläköityneitä esim masennuksen vuoksi aika moni on saanut käytännössä pääosin aineita hoidoksi. Jossain vaiheessa vuosien mittaan niiden ongelmat alkaa näkyä ja niitä ei usein edes ymmärretä ja laitetaan ihmisen mielenterveyden piikkiin.
Lääkeyhtiöiden valta on merkittävä. Siitä taisi puhua eräs lääkäri suomessa joka sai huomautuksen. He tekee kliiniset tutkimukset, yhteistyötä asiantuntija/vaikuttajapsykiatrien kanssa. Keroputaan tyylisille malleille ei monesti juuri rahoituksia heru. - Anonyymi00036
Anonyymi00033 kirjoitti:
Aika jännä että parempi malli on se että ihmisille aineita alhaisella kynnyksellä. Kun katsoo eläköityneitä esim masennuksen vuoksi aika moni on saanut käytännössä pääosin aineita hoidoksi. Jossain vaiheessa vuosien mittaan niiden ongelmat alkaa näkyä ja niitä ei usein edes ymmärretä ja laitetaan ihmisen mielenterveyden piikkiin.
Lääkeyhtiöiden valta on merkittävä. Siitä taisi puhua eräs lääkäri suomessa joka sai huomautuksen. He tekee kliiniset tutkimukset, yhteistyötä asiantuntija/vaikuttajapsykiatrien kanssa. Keroputaan tyylisille malleille ei monesti juuri rahoituksia heru.Aika jännä miten jotkut ihmiset kuvittelee, että lääkeyhtiöillä olisi enemmän valtaa kuin lääkkeen ostajalla...
- Anonyymi00039
Anonyymi00036 kirjoitti:
Aika jännä miten jotkut ihmiset kuvittelee, että lääkeyhtiöillä olisi enemmän valtaa kuin lääkkeen ostajalla...
Joskus miettinyt tuota ihan samaa, en voi syyttää lääkäreitä enkä lääkeyhtiöitä haitoista tms. koska itse olen lääkkeet apteekista hakenut, jopa itse niellytkin ne, kukaan ei ole tullut kotiin niitä suuhun tunkemaan.
Lukuun ottamatta joitain kertoja pakkohoidossa, jossa lääkkeet on pakko ottaa tai ne laitetaan piikillä väkisin.
- Anonyymi00008
Keroputaasta aasinsilta Länskä- hysteriaan, joka on perusteellisesti sekoittanut ja jarruttanut hyvinvointialue Laphan toimintaa, suunnittelua ja kehittämistä. Ydinjoukko muodostuu suurella tunteen palolla pauhaavista yksilöistä, jotka täysin sivuuttavat faktatiedon.
- Anonyymi00012
Itse uskon, että skitsofreniaan voisi tepsiä hoitomalli, jossa
a) lääkkeet vähennettäisiin hyberbolisesti pois ja niitä käytettäisiin samalla mentaliteetilla kuin Keroputaalla eli niitä ei pidettäisi itseisarvona. Myös osasto-olosuhteissa saisi vähentää lääkkeitä hyberbolisesti Keroputaalla ollaan oikeilla jäljillä, kun huomioidaan ihmisen sosiaalinen ympäristö osana henkistä hyvinvointia vahvasti ja laitetaan merkitystä ihmisen kokemille asioille
b) harhojen merkitystä kuunneltaisiin ja haluttaisiin oikeasti käsitellä niitä,koska ne saattavat kertoa siitä mikä ihmisen psyykeessä on hajalla ja hoidossa käytettäisiin traumainformoituja hoitokeinoja ja huomioitaisiin hermoston rauhoittaminen.
c) lääkkeettömän polun alusta loppuun ja lopusta alkuun käyneille ja lääkkeistä harmia saaneille potilaille olisi saatavilla jonkinlainen vaihtoehtoinen hoitomalli
Uskon myös, että paljon potilaita tallustelee skitsofreniadiagnoosilla, jotka todellisuudessa ovat saaneet merkittävää harmia lääkkeistä ja muista psykoaktiivisista aineista ja myös niiden yhteisvaikutuksista. Heidän kohdallaan aineita tungetaan yhä uudelleen ja yhä uudelleen vaikka ne tuottavat harmia.- Anonyymi00013
Ja jos joku haluaa käyttää aineita niin eipä siinä mitään, mutta lähtökohta pitäisi olla se, että kyseessä on dependenceä aiheuttavat aineet, jotka voi lisätä psykoosialttiutta vähentäessä ja lopettaessa aineita, lamaavaat tunteita ja kognitiota jollain ja muutakin ihmisyyttä. Aineita määrätään ihmisille huomattavasti pitemmän aikaa kun niitä on kliinisissä tutkimuksissa tutkittu ja kun aineita määrätään sarjana tehdään ei kontrolloitua lääketutkimusta potilaan aivoilla ja hermostolla.
Haluan kyseenalaistaa psykiatrian "potilas oirehtii koska lopettaa lääkkeensä" - narratiivin.
Tiedän kokemuksesta kuinka sotkevia nuo aineet voi olla joillekin, etenkin vieroituksessa ja haittojen kohdalla.
Myös elintapakeinoja pitäisi tutkia skitsofrenian kohdalla mitä ikinä skitsofrenia sitten tarkoittaakaan. Jos kerran on kyse ns. aivosairaudesta miten psykiatria sen esittelee uskoisin että erilaiset hermoston ja stressinhallintatekniikat ja aivoterveyden tukeminen lienee aivoja hoitavampaa kuin niiden kyllästäminen kemikaaleilla vuodesta toiseen.
Itse en ole niin varma että kyse on lainkaan yhtenevästä sairaudesta kaikkien sitä potevien kohdalla siinäkään määrin että voidaan edes kutsua sitä samanlaiseksi sairaudeksi. Kyseesäs on hieman samankaltainen problematiikka kuin esim autismin kirjolla joku suorittaa työelämässä eikä autismi juuri näy ja toinen on nonverbaalinen ja laitoksessa. Skitsofreniaa ei tutkita biologisella tasolla kuten sairauksia, joten sen kohdalla ei pitäisi nähdä toivottomia paranemisennusteita, piste. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ja jos joku haluaa käyttää aineita niin eipä siinä mitään, mutta lähtökohta pitäisi olla se, että kyseessä on dependenceä aiheuttavat aineet, jotka voi lisätä psykoosialttiutta vähentäessä ja lopettaessa aineita, lamaavaat tunteita ja kognitiota jollain ja muutakin ihmisyyttä. Aineita määrätään ihmisille huomattavasti pitemmän aikaa kun niitä on kliinisissä tutkimuksissa tutkittu ja kun aineita määrätään sarjana tehdään ei kontrolloitua lääketutkimusta potilaan aivoilla ja hermostolla.
Haluan kyseenalaistaa psykiatrian "potilas oirehtii koska lopettaa lääkkeensä" - narratiivin.
Tiedän kokemuksesta kuinka sotkevia nuo aineet voi olla joillekin, etenkin vieroituksessa ja haittojen kohdalla.
Myös elintapakeinoja pitäisi tutkia skitsofrenian kohdalla mitä ikinä skitsofrenia sitten tarkoittaakaan. Jos kerran on kyse ns. aivosairaudesta miten psykiatria sen esittelee uskoisin että erilaiset hermoston ja stressinhallintatekniikat ja aivoterveyden tukeminen lienee aivoja hoitavampaa kuin niiden kyllästäminen kemikaaleilla vuodesta toiseen.
Itse en ole niin varma että kyse on lainkaan yhtenevästä sairaudesta kaikkien sitä potevien kohdalla siinäkään määrin että voidaan edes kutsua sitä samanlaiseksi sairaudeksi. Kyseesäs on hieman samankaltainen problematiikka kuin esim autismin kirjolla joku suorittaa työelämässä eikä autismi juuri näy ja toinen on nonverbaalinen ja laitoksessa. Skitsofreniaa ei tutkita biologisella tasolla kuten sairauksia, joten sen kohdalla ei pitäisi nähdä toivottomia paranemisennusteita, piste.Itse uskon neuroplastisuuden kautta siihen, että aivoja voi muokata sillä mitä tekee joka päivä. Siispä, myös harhat voivat laantua ja aivot selkiytyä. Mielenkiintoista olisi nähdä sen vaikutus miten potilaalle puhutaan sairaudesta ja olisi vertailuryhmä joka käytännössä yrittäisi tehdä oikeasti oireille jotain eikä sairauteen keskityttäisi.. Eikä ihmistä sedatoitaisi rautakangeksi. Toinen ryhmä saisi tavanomaista hoitoa eli diagnoosin, psykoedukaatiota siitä ja lääkkeitä.
- Anonyymi00016
Lääkkeiden lopettamiseen tarkoitettu osasto tai laitos on kiehtova ajatus, jopa niin kiehtova, että norjassa kokeilivat sitä. Tulokset olivat vain valitettavasti yhtä heikkoja kuin keroputaan mallissaki.
Kysymys. Mitä sellaista lääkkeen vähennystä voidaan tehdä sairaalassa, mitä ei voida tehdä avohoidossa?
Norjassakin on päädytty samanlaiseen toimintamalliin, mitä suomessa ja ideologisten hoitojen tilalla on kliiniseen hoitotyöhön liitetty erilaisia kriisikeskusteluja, ryhmämuotoisia hoitoja ja erilaisia toiminta- ja työterapioita. - Anonyymi00018
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ja jos joku haluaa käyttää aineita niin eipä siinä mitään, mutta lähtökohta pitäisi olla se, että kyseessä on dependenceä aiheuttavat aineet, jotka voi lisätä psykoosialttiutta vähentäessä ja lopettaessa aineita, lamaavaat tunteita ja kognitiota jollain ja muutakin ihmisyyttä. Aineita määrätään ihmisille huomattavasti pitemmän aikaa kun niitä on kliinisissä tutkimuksissa tutkittu ja kun aineita määrätään sarjana tehdään ei kontrolloitua lääketutkimusta potilaan aivoilla ja hermostolla.
Haluan kyseenalaistaa psykiatrian "potilas oirehtii koska lopettaa lääkkeensä" - narratiivin.
Tiedän kokemuksesta kuinka sotkevia nuo aineet voi olla joillekin, etenkin vieroituksessa ja haittojen kohdalla.
Myös elintapakeinoja pitäisi tutkia skitsofrenian kohdalla mitä ikinä skitsofrenia sitten tarkoittaakaan. Jos kerran on kyse ns. aivosairaudesta miten psykiatria sen esittelee uskoisin että erilaiset hermoston ja stressinhallintatekniikat ja aivoterveyden tukeminen lienee aivoja hoitavampaa kuin niiden kyllästäminen kemikaaleilla vuodesta toiseen.
Itse en ole niin varma että kyse on lainkaan yhtenevästä sairaudesta kaikkien sitä potevien kohdalla siinäkään määrin että voidaan edes kutsua sitä samanlaiseksi sairaudeksi. Kyseesäs on hieman samankaltainen problematiikka kuin esim autismin kirjolla joku suorittaa työelämässä eikä autismi juuri näy ja toinen on nonverbaalinen ja laitoksessa. Skitsofreniaa ei tutkita biologisella tasolla kuten sairauksia, joten sen kohdalla ei pitäisi nähdä toivottomia paranemisennusteita, piste.Jotenkin vaikuttaa, ettet tunne, et ole tuntenut, et ole tavannut ketään, jolla on pitkäkestoinen krooninen skitsofrenia ?
Kun heitä tuntee, ja on tavannut, ymmärtää täysin lääkitysten tarpeen. Ei se toki päde jokaiseen skitsofreenikkoon, itsekin mainitsit, että ihmiset ovat erilaisia. Kyllä, olemme yksilöitä, meillä on myös yksilölliset tarpeet, ym. - Anonyymi00019
Anonyymi00016 kirjoitti:
Lääkkeiden lopettamiseen tarkoitettu osasto tai laitos on kiehtova ajatus, jopa niin kiehtova, että norjassa kokeilivat sitä. Tulokset olivat vain valitettavasti yhtä heikkoja kuin keroputaan mallissaki.
Kysymys. Mitä sellaista lääkkeen vähennystä voidaan tehdä sairaalassa, mitä ei voida tehdä avohoidossa?
Norjassakin on päädytty samanlaiseen toimintamalliin, mitä suomessa ja ideologisten hoitojen tilalla on kliiniseen hoitotyöhön liitetty erilaisia kriisikeskusteluja, ryhmämuotoisia hoitoja ja erilaisia toiminta- ja työterapioita.Ryhmämuotoiset toiminnot, työterapiat, ym. ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja.
Mutta valitettavasti sairastavissa on myös sellaisia, jotka eivät niihin kuitenkaan osallistu/osallistuisi, kuka sitten mistäkin syystä. - Anonyymi00020
Anonyymi00014 kirjoitti:
Itse uskon neuroplastisuuden kautta siihen, että aivoja voi muokata sillä mitä tekee joka päivä. Siispä, myös harhat voivat laantua ja aivot selkiytyä. Mielenkiintoista olisi nähdä sen vaikutus miten potilaalle puhutaan sairaudesta ja olisi vertailuryhmä joka käytännössä yrittäisi tehdä oikeasti oireille jotain eikä sairauteen keskityttäisi.. Eikä ihmistä sedatoitaisi rautakangeksi. Toinen ryhmä saisi tavanomaista hoitoa eli diagnoosin, psykoedukaatiota siitä ja lääkkeitä.
Hieno pointti, ja olen hyvin pitkälle samaa mieltä neuroplastisuudesta. (tai kansan kielellä siitä, että miten ihminen opettelee elämään.)
Mutta sitten tulee se mutta. Miten oikeasti opetat asioita ihmiselle joka oikeasti kuvittelee tekevänsä asiat oikein, mutta ei teekkään?
Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi tämä foorumi. Ihmiset jotka "kritisoivat" tänne, kuvittelevat tekevänsä asiat oikein, mutta muuttaako se heidän aivojaan oikeasti neuroplastiseti eroon "sairaudesta" tai "sairaasta" käytösmallista?
Riippumatta siitä, että onko kritiikki kritiikkiä, niin sen oppimisen tai neuroplastisuuden näkökulmasta, miten opetat tällaisen ihmisen ajattelemaan tai tekemään jotain muuta joka hyödyttäisi häntä tämän teeman ulkopuolella. - Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Hieno pointti, ja olen hyvin pitkälle samaa mieltä neuroplastisuudesta. (tai kansan kielellä siitä, että miten ihminen opettelee elämään.)
Mutta sitten tulee se mutta. Miten oikeasti opetat asioita ihmiselle joka oikeasti kuvittelee tekevänsä asiat oikein, mutta ei teekkään?
Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi tämä foorumi. Ihmiset jotka "kritisoivat" tänne, kuvittelevat tekevänsä asiat oikein, mutta muuttaako se heidän aivojaan oikeasti neuroplastiseti eroon "sairaudesta" tai "sairaasta" käytösmallista?
Riippumatta siitä, että onko kritiikki kritiikkiä, niin sen oppimisen tai neuroplastisuuden näkökulmasta, miten opetat tällaisen ihmisen ajattelemaan tai tekemään jotain muuta joka hyödyttäisi häntä tämän teeman ulkopuolella.Tästä olen kyllä samaa mieltä. Jos ihminen jatkuvasti "rypee" negatiivisuudessa, kritisoimassa omalla tavallaan, niin pääseekö siitä käytösmallista eroon
Mielestäni siitä ei pysty irtaantumaan, jos jatkuvasti pyörittelee mielessään, miten kaikki on ollut, ja on edelleen kamalan huonoa.
En ole ajatellut tuota neuroplastisuutta sen kummemmin, itse uskon nykyään enemmän resilienssiin. Vaikka kenties ne liittyvät jotenkin toisiinsa. Minulle on myös ollut tärkeämpää oppia itsestäni asioita, ei hoitotahojen ja hoitotapojen asioita. - Anonyymi00027
Anonyymi00019 kirjoitti:
Ryhmämuotoiset toiminnot, työterapiat, ym. ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja.
Mutta valitettavasti sairastavissa on myös sellaisia, jotka eivät niihin kuitenkaan osallistu/osallistuisi, kuka sitten mistäkin syystä.No kaikki ei välttämättä kykene jos oireet haittaa niin paljon.
Ehkä säästösyistä avotyöhönkään ei ole enää niin helppoa päästä kuin ennen.minultakin vähennettiin avotyö kahteen päivään viikossa. - Anonyymi00028
Anonyymi00020 kirjoitti:
Hieno pointti, ja olen hyvin pitkälle samaa mieltä neuroplastisuudesta. (tai kansan kielellä siitä, että miten ihminen opettelee elämään.)
Mutta sitten tulee se mutta. Miten oikeasti opetat asioita ihmiselle joka oikeasti kuvittelee tekevänsä asiat oikein, mutta ei teekkään?
Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi tämä foorumi. Ihmiset jotka "kritisoivat" tänne, kuvittelevat tekevänsä asiat oikein, mutta muuttaako se heidän aivojaan oikeasti neuroplastiseti eroon "sairaudesta" tai "sairaasta" käytösmallista?
Riippumatta siitä, että onko kritiikki kritiikkiä, niin sen oppimisen tai neuroplastisuuden näkökulmasta, miten opetat tällaisen ihmisen ajattelemaan tai tekemään jotain muuta joka hyödyttäisi häntä tämän teeman ulkopuolella.Ai viittaat että tänne psykiatrian kritisointi on jotenkin sairasta epätoivottu käytösmalli. Se on vain sinun näkökulmasi. Itse olen samaan aikaan kun kirjoittanut tänne opiskellut, käynyt vapaaehtoistöissä ja töissäkin. Hankkinut kavereita ja muuta ja kohottanut kuntoani. Ei tämä kuule estä elämää :D Aika hyvin neuroplastisuus toimii kyllä, jos verrataan siihen että yksi psykiatri näki ennusteeni ihan huonona, erottamatta lääkehaittojen vaikutusta oloon.
- Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Ai viittaat että tänne psykiatrian kritisointi on jotenkin sairasta epätoivottu käytösmalli. Se on vain sinun näkökulmasi. Itse olen samaan aikaan kun kirjoittanut tänne opiskellut, käynyt vapaaehtoistöissä ja töissäkin. Hankkinut kavereita ja muuta ja kohottanut kuntoani. Ei tämä kuule estä elämää :D Aika hyvin neuroplastisuus toimii kyllä, jos verrataan siihen että yksi psykiatri näki ennusteeni ihan huonona, erottamatta lääkehaittojen vaikutusta oloon.
Omalla kohdalla ei ollut MUUTA vaihtoehtoa kuin lääkkeetön hoito sanoi psykiatria mitä sanoi eli aika hyvin se on tepsinyt. Sain nimittäin ekstrapyramidaalioireita, kognitiivisia ongelmia ja muuta lääkkeistä ja hermostoni herkistyin niiden haitoille. Sitten oli vain pakko kokeilla lääkkeettömyyttä.
Ei, minulla ei ole skitsofreniaa toki ja en siitä näkökulmasta voi kirjoittaa mutta olen nähnyt esim sen että kun on psykoottisen masennuksen diagnoosilla miten lääkkeet eivät ole toipumisessa välttämättömiä. Toki kyseinen diagnoosi lyötiin kärsiessäni lääkehaitoista ja lopettaessani lääkkeitä toivuin niistä. Ihmisaivoilla on suurempi kapasiteetti neuroplastisuuden kautta kyetä vaikka mihin kuin miten psykiatria on typistänyt asiat niin että pitää käyttää jotain aineita. - Anonyymi00030
Anonyymi00018 kirjoitti:
Jotenkin vaikuttaa, ettet tunne, et ole tuntenut, et ole tavannut ketään, jolla on pitkäkestoinen krooninen skitsofrenia ?
Kun heitä tuntee, ja on tavannut, ymmärtää täysin lääkitysten tarpeen. Ei se toki päde jokaiseen skitsofreenikkoon, itsekin mainitsit, että ihmiset ovat erilaisia. Kyllä, olemme yksilöitä, meillä on myös yksilölliset tarpeet, ym.Olen tavannut ja useimmilla kroonisilla skitsofreenikoilla ketä olen tavannut on monta yhteistä asiaa. Huonot elintavat, päihteidenkäyttö ja erittäin runsas lääkehistoria. Lieköhän ollut vaikuttamassakin tuohon diagnoosiin.
Itse koen että psykiatrian aineet ainakin omassa tapauksessani sekoitti nuppia merkittävästi. Jos niitä olisi jatkettu ties vaikka olisin ollut skitsofreenikkodiagnoosilla joku päivä koska en olisi voinut toipua.
En myöskään käytä yhtään päihteitä. - Anonyymi00034
Anonyymi00030 kirjoitti:
Olen tavannut ja useimmilla kroonisilla skitsofreenikoilla ketä olen tavannut on monta yhteistä asiaa. Huonot elintavat, päihteidenkäyttö ja erittäin runsas lääkehistoria. Lieköhän ollut vaikuttamassakin tuohon diagnoosiin.
Itse koen että psykiatrian aineet ainakin omassa tapauksessani sekoitti nuppia merkittävästi. Jos niitä olisi jatkettu ties vaikka olisin ollut skitsofreenikkodiagnoosilla joku päivä koska en olisi voinut toipua.
En myöskään käytä yhtään päihteitä.Tuokin on eräällälailla omituista nähdä joidenkin kritisoijien elämään näin muutenkin foorumin kautta ja jotenkin uskovan millaista se on.
Itse olen aina uskonut neuroplastisuuteen itseni kuntouttamisessa (jota todella tarvitsin kun lääkkeet alkoi käydä toksisiksi) ja aivoterveyden tukemiseen. Olen liikkunut, pitänyt säännöllistä päivärytmiä, käynyt harrastamassa jne. En ole koskaan juuttunut paikalleen vaikka kirjoitankin foorumille.. Mietin aina mitä voin tehdä millekin asialle elämässä. Aivan kummallinen käsitys kyllä, mutta ehkä tämä ihmisten stereotypisointi on osa näiden ihmisten ongelmaa jotka haluavat puolustella psykiatrian hoitokeinoja. - Anonyymi00040
Anonyymi00034 kirjoitti:
Tuokin on eräällälailla omituista nähdä joidenkin kritisoijien elämään näin muutenkin foorumin kautta ja jotenkin uskovan millaista se on.
Itse olen aina uskonut neuroplastisuuteen itseni kuntouttamisessa (jota todella tarvitsin kun lääkkeet alkoi käydä toksisiksi) ja aivoterveyden tukemiseen. Olen liikkunut, pitänyt säännöllistä päivärytmiä, käynyt harrastamassa jne. En ole koskaan juuttunut paikalleen vaikka kirjoitankin foorumille.. Mietin aina mitä voin tehdä millekin asialle elämässä. Aivan kummallinen käsitys kyllä, mutta ehkä tämä ihmisten stereotypisointi on osa näiden ihmisten ongelmaa jotka haluavat puolustella psykiatrian hoitokeinoja.Mikä siinä niin kirpaisee, jos joku joskus vähän puolusteleekin ?
Jos puolustelee, tai siis kertoo myös jostain positiivisestakin, niin ei se tarkoita, että olisi kaikkeen psykiatriassa tyytyväinen.
Näkeekö tuon asian vain mustavalkoisena, vai osaako ajatella useammalta suunnalta, mitä kaikkea se psykiatria sisältää, on se paljon muutakin kuin lääkitykset.
- Anonyymi00022
Mä pärjään arjessa ilman lääkeitä, pientä itsekuria arki vaatii ja elämän hallintaa. Ekasta psykoosista reilu 30 vuotta. Jouduin eläkkeelle 4 vuotta sitten ja nyt 2 hyvää vuotta.
- Anonyymi00023
Lisään viellä... että mulle on tärkeää pitää mielivirkeenä, katon urheilu vaikka pari viikkoa sitten teen musiikkia, lähden vaikka lomalle, ja sen jälkeen pelailen pelejä kuukauden.
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Lisään viellä... että mulle on tärkeää pitää mielivirkeenä, katon urheilu vaikka pari viikkoa sitten teen musiikkia, lähden vaikka lomalle, ja sen jälkeen pelailen pelejä kuukauden.
Tein kanssa ruokavalio muutoksia, ei juustoa tai kermaa, puolitin proteiinit, ei prosessoitua ruokaa, vähensin mausteita. Saa kattoo mihin tää nyt menee.
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Tein kanssa ruokavalio muutoksia, ei juustoa tai kermaa, puolitin proteiinit, ei prosessoitua ruokaa, vähensin mausteita. Saa kattoo mihin tää nyt menee.
Toivotaan, että menee hyvin.
Muista myös sosiaalinen elämä, yksin ei ole hyvä jäädä.
Itsekuri ja elämänhallinnan taito ovat tärkeitä itsensä kunnossa pitämisessä. Ja se, että jos tulee vaikeaa, kannattaa hakeutua keskustelemaan jonnekin, ei kannata jäädä yksin hautomaan ongelmiaan, niillä voi sitten olla tapana vain paisua isommiksi.
Ehkä olet oppinut olemaan itsesi kanssa, ja tunnistamaan itsestäsi milloin miltäkin tuntuu, ja mikä voi aiheuttaa mitäkin, mikä saa olon hyväksi, jne.
Mukavaa sunnuntaita! - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Toivotaan, että menee hyvin.
Muista myös sosiaalinen elämä, yksin ei ole hyvä jäädä.
Itsekuri ja elämänhallinnan taito ovat tärkeitä itsensä kunnossa pitämisessä. Ja se, että jos tulee vaikeaa, kannattaa hakeutua keskustelemaan jonnekin, ei kannata jäädä yksin hautomaan ongelmiaan, niillä voi sitten olla tapana vain paisua isommiksi.
Ehkä olet oppinut olemaan itsesi kanssa, ja tunnistamaan itsestäsi milloin miltäkin tuntuu, ja mikä voi aiheuttaa mitäkin, mikä saa olon hyväksi, jne.
Mukavaa sunnuntaita!Mä olen just skitsoidi.
Nuoremapana oli paljon enemmän sosisaalisia suhteista mutta ei niistä tule kun oireita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2912439Mistä löytää kadonnut motivaatio?
Mikä neuvoksi, kun oikein mikään ei enää jaksa huvittaa eli ei ole motivaatiota tehdä mitään? Joka päivä ajattelen, että1402208Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki132038- 1711550
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?1381267Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä193888- 85876
- 174846
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala449786- 51657