Huikeita tuloksia tuottanut skitsofrenian hoitomalli osoittautui ideologiseksi tuotteeksi joka ei kestänyt kliinistä tarkastelua eikä sitä ole tähän päivään mennessä kyetty toistamaan muualla.
Keroputaan mallin alkuperäiset tutkimustulokset olivat häikäiseviä, Tutkimuksissa todettiin vähemmän sairaalajaksoja, pienempää lääkkeiden käyttöä ja parempaa toimintakykyä.
Myöhemmin on todettu että alkuperäiset tutkimukset eivät olleet satunnaistettuja, vaan ne keskittyivät pieneen valikoituneeseen joukkoon ensikertalaisia, joiden todennäköisyys selvitä psykooseista on muutenkin skitsofreenikkoja parempi.
Keroputaan malli oli siis pienen alueen kokeilu, mitä ei pystytty skaalaamaan vastaamaan isompia paikkakuntia isommilla potilasmäärillä.
Uudemmat tutkimukset muualta maailmasta osoittaa, että hoitomallilla voidaan parantaa hoitosuhteen laatua, mutta se ei pysty korvaamaan lääkkeitä tai lääkityksen mukanaan tuomia kliinisiä tuloksia.
Keroputaan malli on kuitenkin vaikuttanut hoitokulttuuriin maailmanlaajuisesti ja sen opit on soveltuvin osin jo siirretty nykyiseen skitsofrenian hoitoon.
Inhimillisistä hyödyistään huolimatta, keroputaan malli ei ole kyennyt tuomaan lääkkeettömyyttä skitsofrenian hoitoon, eikä se siksi pysty tyydyttämään siihen liittyviä ideologisia tarpeita vaikka potilaat ovat siitä laajasti hyötyneet.
Miksi keroputaan malli epäonnistui?
106
341
Vastaukset 106
- Anonyymi00001
Sen mitä olen mallia kehittämässä olleiden lääkäreiden kanssa keskustellut, niin he itse uskoivat, että malli olisi pystynyt parempaankin, mutta olosuhteet muuttuivat epäsuotuisiksi.
Mutta eihän sille mitään mahda että lääkkeille ei ole löytynyt korvaajaa vakavissa Mt ongelmissa. Eikä he itsekkään koskaan ajatelleet keroputaan mallin olevan lääkjeetön hoitomalli.- Anonyymi00031
Mallin vähättely unohtaa kaikki ne ihmiset kelle lääkkeettömyys sopii ja joita malli on hyödyttänyt.
- Anonyymi00035
Anonyymi00031 kirjoitti:
Mallin vähättely unohtaa kaikki ne ihmiset kelle lääkkeettömyys sopii ja joita malli on hyödyttänyt.
Lääkkeettömyyteen kykenevä ihminen voi käydä avohoidossa myös ilman lääkkeitä.
- Anonyymi00037
Anonyymi00035 kirjoitti:
Lääkkeettömyyteen kykenevä ihminen voi käydä avohoidossa myös ilman lääkkeitä.
Voisi käydä kyllä, mutta joka paikassa se ei ole mahdollista. Yksi psykiatrian poliklinikka osoitti aivan suorin sanoin, että he eivät voi hoitaa, kun asiakas ei käytä lääkitystä. Kaipa se on pitkälti paikasta kiinni, mikä onnistuu, mikä ei.
- Anonyymi00002
En jaksa uskoa, että sellaista ihmistä pystyisi parantamaan dialokilla, mille ei puhe mene perille.
- Anonyymi00041
Neutraalilla puheella harvoin hoidetaan. Oletus on että ihminen ei itse ymmärrä faktoja. Objektiivisuuteen pystyy moni sairas ihminen mutta jos vastassa on lääkkeitä markkinoiva koneisto, asiassa on jo lähtökohtaisesti asenteellinen pohja.
- Anonyymi00003
Eipä tuo etenkin julkisella puolella käytössä olevat hoidon pohjat ja ideologia ole pystynyt kovin ihmeellisellä tavalla auttamaan elämässään vaikeuksiin, tai mt-oireista kärsiviä. Kovin on kapea se hoidon pohja, johon siellä mt-puolella lähes pääasiassa nojataan. Eli potilas saa käytännössä vain elinikäisesti leimaavat diagnoosit ja lisää uusia sairauksia aiheuttavia lääkkeitä. Mt-hoito pohjautuu lähes vain ja ainoastaan potilaalle annettaviin diagnooseihin ja määrättyihin lääkkeisiin. Mutta kertokaapa vastarannan kiiskeilijät, että uskotteko todella joidenkin lääkkeiden auttavan esim. jonkun yksilön psykososiaalisiin ongelmiin, tai omassa perheessä ilmeneviin ongelmiin? Jos joku todella uskoo noin, niin sitten täytyy olla hem*etin naiivi. Jos hoitotaholla työtään tekevät eivät ole kiinnostuneita siitä, mitä ihmiselle on kenties tapahtunut, mitkä ovat hänen elämässään olevat olosuhteet, tai elämäntilanne, tai sosiaalisissa suhteissa on ongelmia, esim. pahoja riitoja, jotka myöskin heijastelevat kiistattomasti mielenterveyteen, niin ei niitä ongelmia hoideta ja ratkaista millään mömmöillä! Sitten pitää olla aika yksinkertainen, jos uskoo noin!
Esim. vähän aikaa sitten oli taas mielenterveysongelmista kärsivien leimaamista, kun julkaistiin artikkeli, jossa valtion mielisairaalan johtava lääkäri korosti sitä, että hoitoa pitäisi lisätä julkisella puolella ja että hoitosuhde ei saisi katketa. Ihan vaan kaikille kaikella ystävällisyydellä, ilmeisesti siellä ei tiedetä, miten ohut ja olematon on se hoidon sisältö ja keskustelujen määrä ja rooli potilaan hoitosuunnitelmissa ja käytössä olevissa hoidoissa. Jos hoitokeinoja, ja sisältöä ja asenteita ei muuteta ja uudisteta, niin ei se muuta ja ratkaise yksilön perimmäisiä ongelmia. Mt-puolella ajatellaan näin, että yksilön mt-sairaus on se ainoa syy yksilön oireiluun. Ja ajatellaan ja kuvitellaan, että vain lääkkeillä on kaikki asiat ratkaistavissa.
Voin muuten sanoa, että itse jouduin kärsimään omassa perheessäni lähes helvetillisistä olosuhteista lähes 30 vuotta. Ja niitä asioita ei koskaan käsitelty mt-puolella, eikä se kiinnostanutkaan ketään ( ja se vielä hyväksytään sillä puolella), niin se kärsimys vain jatkui. Eikä minulle koskaan ehdotettu koko sen hoitohistorian aikana mitään traumaterapioita, vaikka minullekin ennätti tulla tämän traumakokemuksia. Priorisointi ja kategorisointi voi hyvin!
Itselleni oli huomattavasti niitä lääkkeitä enemmän hyötyä tapahtuneiden asioiden käsittelemisestä. Olen ollut nyt ilman lääkkeitä neljä vuotta. Ja voin paremmin. Enkä totta vie tule koskaan niitä lääkkeitä enää käyttämään. Puhumattakaan minkään mt-palvelujen käyttämisen aloittamista. Ei edes kiinnosta. Koska alalla on liikaa hierarkiaan ja autoritääriseen ajatteluun pohjautuvaa kulttuuria. Siellä nähdään palveluihin tulevat jonkin sairauden edustajina ja kantajina, eikä tasaa-arvoisena, eikä edes ihmisenä. Ja kuten jo edellä sanoin, ne käytössä olevat hoitometodit, ja sisällöt ovat aivan liian kapeita. Niillä ei ole mitään positivista vaikutusta yksilön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta. Joidenkin olisi syytä herätä ruususen unesta.- Anonyymi00004
Suurimmat muutokset skitsofrenian, ja sitä kautta myös muun MT-hoidon suhteen on tapahtunut nimenomaan hoidon inhimillisyyden näkökulmasta viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Hoidossa otetaan nykyisin todella paljon paremmin huomioon potilaan, sekä sosioekonominen kuin myös psykososiaaliset ongelmat, kuin 30 vuotta sitten.
Hoito ei kuitenkaan käy hoitelemassa "ikävää anoppia" vaan hoitaa asioita potilaan kautta, missä potilaalle itselleen yritetään antaa työkalut hoitaa omat ongelmansa. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Suurimmat muutokset skitsofrenian, ja sitä kautta myös muun MT-hoidon suhteen on tapahtunut nimenomaan hoidon inhimillisyyden näkökulmasta viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Hoidossa otetaan nykyisin todella paljon paremmin huomioon potilaan, sekä sosioekonominen kuin myös psykososiaaliset ongelmat, kuin 30 vuotta sitten.
Hoito ei kuitenkaan käy hoitelemassa "ikävää anoppia" vaan hoitaa asioita potilaan kautta, missä potilaalle itselleen yritetään antaa työkalut hoitaa omat ongelmansa.Melkoista taivaanrannan maalausta. Ei pidä paikkaansa. Ainakin suurimmalle osalle esim. psykoosidiagnoosin saaneista ei saa mitään muuta hoitoa, kuin vain ja ainoastaan diagnoosit ja lääkemääräykset. Sitä psykososiaalista tukea ei anneta kyseisen diagnoosin saaneiden kohdalla mihinkään muuhun kuin sairausasioihin liittyen ja sairausidentiteetin omaksumiseen. Tämän voin vahvistaa ihan omakohtaisesti. Ja minulla ei ole mitään syytä valehdella. Tämä oli niitä yksiä niitä syitä, jonka takia lopetin mm. kaikki avopuolen ja muut kontaktit. Koska sieltä ei annettu, eikä saanut mitään psykososiaalista tukea. Eikä myöskään tarjottu psykoterapiaa, vaikka sille olisi ollut tarvetta traumataustan takia.
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Melkoista taivaanrannan maalausta. Ei pidä paikkaansa. Ainakin suurimmalle osalle esim. psykoosidiagnoosin saaneista ei saa mitään muuta hoitoa, kuin vain ja ainoastaan diagnoosit ja lääkemääräykset. Sitä psykososiaalista tukea ei anneta kyseisen diagnoosin saaneiden kohdalla mihinkään muuhun kuin sairausasioihin liittyen ja sairausidentiteetin omaksumiseen. Tämän voin vahvistaa ihan omakohtaisesti. Ja minulla ei ole mitään syytä valehdella. Tämä oli niitä yksiä niitä syitä, jonka takia lopetin mm. kaikki avopuolen ja muut kontaktit. Koska sieltä ei annettu, eikä saanut mitään psykososiaalista tukea. Eikä myöskään tarjottu psykoterapiaa, vaikka sille olisi ollut tarvetta traumataustan takia.
Pieni lisäys vielä edelliseen tekstiin. Niin psykiatrisissa sairaaloissa, kuin avopuolella ollaan oltu hyvinkin kiinnostuneita siitä, että käyttääkö heidän palveluihinsa tuleva potilas hänelle määrättyjä lääkkeitä. Ainoa mielenkiinto ja välittäminen on lähestulkoon vain siinä. Muut asiat eivät kiinnosta. Ja sille on monikymmenvuotiset perinteet.
- Anonyymi00009
Anonyymi00005 kirjoitti:
Melkoista taivaanrannan maalausta. Ei pidä paikkaansa. Ainakin suurimmalle osalle esim. psykoosidiagnoosin saaneista ei saa mitään muuta hoitoa, kuin vain ja ainoastaan diagnoosit ja lääkemääräykset. Sitä psykososiaalista tukea ei anneta kyseisen diagnoosin saaneiden kohdalla mihinkään muuhun kuin sairausasioihin liittyen ja sairausidentiteetin omaksumiseen. Tämän voin vahvistaa ihan omakohtaisesti. Ja minulla ei ole mitään syytä valehdella. Tämä oli niitä yksiä niitä syitä, jonka takia lopetin mm. kaikki avopuolen ja muut kontaktit. Koska sieltä ei annettu, eikä saanut mitään psykososiaalista tukea. Eikä myöskään tarjottu psykoterapiaa, vaikka sille olisi ollut tarvetta traumataustan takia.
En usko että sinun henkilökohtainen mielipide pystyy kovin paljon muuttamaan niitä faktoja mitä keroputaan mallista on tutkittu.
- Anonyymi00010
Anonyymi00004 kirjoitti:
Suurimmat muutokset skitsofrenian, ja sitä kautta myös muun MT-hoidon suhteen on tapahtunut nimenomaan hoidon inhimillisyyden näkökulmasta viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Hoidossa otetaan nykyisin todella paljon paremmin huomioon potilaan, sekä sosioekonominen kuin myös psykososiaaliset ongelmat, kuin 30 vuotta sitten.
Hoito ei kuitenkaan käy hoitelemassa "ikävää anoppia" vaan hoitaa asioita potilaan kautta, missä potilaalle itselleen yritetään antaa työkalut hoitaa omat ongelmansa.Jouduin psykiatrian potilaaksi jo -90-luvun alussa, psykoosisairauden diagnoosilla.
Siitä on nyt jo yli 30 vuotta. On mennyt jo vuosia siitä, kun olin viimeksi pitkän hoitojakson osastolla.
Lyhyen pätkän olin osastolla vielä n. 10 vuotta sitten. Osastolla kiinnitin huomioni siihen, että hoito oli aivan samanlaista kuin jo -90-luvulla, eli en huomannut minkään muuttuneen.
Lääkitys, sekä potilastovereiden kanssa vietettiin aikaa juttelemalla.
Hoitajan kanssa lyhyitä keskusteluja silloin, kun heillä sattui olemaan aikaa. Hoitaja-potilas välinen kanssakäyminen aivan samanlaista kuin 30 vuotta sitten.
Psykiatria näki kerran tai kaksi lyhyellä hoitojaksolla (alle 2 viikkoa).
Se verran voin sanoa tuosta sosioekonomisesta taustasta ja psykososiaalisista ongelmista, että jo 30 vuotta sitten niihinkin kiinnitettiin huomiota, esim. alkoholismista kyllä keskusteltiin. Myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon yritettiin löytää apukeinoja, ja keskusteluilla myös pohdittiin pelkojen taustoja.
En voi sanoa, että mistään ei olisi välitetty mitään.
Lääkityksistä en ala isommin avautumaan, koska itse ainakin sain todella suuret määrät erilaisia lääkkeitä, monia samaan aikaan päällekkäin käyttöön. Samalla myös jatkuvaa alkoholin käyttöä, pää/psyyke ei sellaista kestänyt, menin jatkuvasti huonompaan kuntoon, ja lääkityksiä sen seurauksena vaihdeltiin, annoksia koroteltiin. Monet lääkkeet olivat käytössä suhteellisen lyhyen aikaa, eli aina ei niiden vaikutuksiakaan ehditty näkemään.
Minua kyllä yritettiin auttaa, en vain alussa ollut useampaan vuoteen itse kamalan vastaanottavainen hoidon suhteen. Vasta siinä vaiheessa, kun ymmärsin, että jotain on tapahduttava, itsekin on osallistuttava, otettava vastuu omasta elämästä, ja silloin vielä jouduin/pääsin laitokseen, jossa sain hoitoa, jota tarvitsin, alkoi elämäni muuttua parempaan suuntaan.
En hoitotapoja/-keinoja kummemmin puolustele, mutta en tyrmääkään, matkan varrelle mahtui kokemuksia laidasta laitaan, hyviä, huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Ammattilaisiakin kerkesin näkemään sen verran paljon, etten pystyisi ikinä laskemaan, paljonko heitä on ollut. Ja heitäkin oli paljon erilaisia.
Kokemusta riittää vuosien ajalta, mutta ajattelen, että lopputuloshan se on tärkein. Ilman psykiatriaa en olisi enää ikinä voinut hyvin, tai paremmin kuin aikoinaan. Että joku kiitos kyllä heillekin. - Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
En usko että sinun henkilökohtainen mielipide pystyy kovin paljon muuttamaan niitä faktoja mitä keroputaan mallista on tutkittu.
Uskon et se vois toimia. Nykyään kun hoito on lääkkeet-> mitään muuta et saa. RIma toki matalalla.
Mitään terapiaa tai tukea ei saa jos psykoosidiagnoosi. Ei vaikka niiden ohella olis traumoja tai syömishäiriö yms - Anonyymi00015
Anonyymi00011 kirjoitti:
Uskon et se vois toimia. Nykyään kun hoito on lääkkeet-> mitään muuta et saa. RIma toki matalalla.
Mitään terapiaa tai tukea ei saa jos psykoosidiagnoosi. Ei vaikka niiden ohella olis traumoja tai syömishäiriö ymsMinä puolestani en usko. Vaikka ajatus on ihana, niin ideologiset hoidot toimivat todella pienelle osalle ihmisiä ja vain tutkituilla menetelmillä saamme hoitoa joka hyödyttää suurinta osaa.
- Anonyymi00017
Anonyymi00011 kirjoitti:
Uskon et se vois toimia. Nykyään kun hoito on lääkkeet-> mitään muuta et saa. RIma toki matalalla.
Mitään terapiaa tai tukea ei saa jos psykoosidiagnoosi. Ei vaikka niiden ohella olis traumoja tai syömishäiriö ymsVertaistuki on myös tukea. On olemassa järjestöjä, mielenterveysyhdistyksiä, j a mitä lienee.
Ihmisen on myös mahdollista löytää päiviinsä tekemistä, jos on eläkkeellä, työtön, tai kuntoutustuella, tms.
On olemassa erilaista yhteisöllistä toimintaa. Toki asuinpakkakunnalla voi olla vaikutusta siihen, mitä mistäkin löytyy.
Jos hoitotahot eivät tee omasta mielestä riittävästi, voi aina itse hakea tukea ja apua sieltä ns. kolmannelta sektorilta. Paljon on kiinni oma-aloitteellisuudesta. Haluaako vain valittaa, vai haluaako elämäänsä jotain parempaa sisältöä. Toki sairauskin vaikuttaa, onko se millaisessa vaiheessa, onko oireilu voimakasta vai lievempää. - Anonyymi00032
Anonyymi00017 kirjoitti:
Vertaistuki on myös tukea. On olemassa järjestöjä, mielenterveysyhdistyksiä, j a mitä lienee.
Ihmisen on myös mahdollista löytää päiviinsä tekemistä, jos on eläkkeellä, työtön, tai kuntoutustuella, tms.
On olemassa erilaista yhteisöllistä toimintaa. Toki asuinpakkakunnalla voi olla vaikutusta siihen, mitä mistäkin löytyy.
Jos hoitotahot eivät tee omasta mielestä riittävästi, voi aina itse hakea tukea ja apua sieltä ns. kolmannelta sektorilta. Paljon on kiinni oma-aloitteellisuudesta. Haluaako vain valittaa, vai haluaako elämäänsä jotain parempaa sisältöä. Toki sairauskin vaikuttaa, onko se millaisessa vaiheessa, onko oireilu voimakasta vai lievempää.On olemassa järjestöjä > hmm katsopa mitä niiden rahoitukselle on käymässä.
- Anonyymi00038
Anonyymi00032 kirjoitti:
On olemassa järjestöjä > hmm katsopa mitä niiden rahoitukselle on käymässä.
On käymässä, joo. Mutta tässä vaiheessahan kaikki on vielä suunnitelmaa ja pähkäilyä kuinka se menee.
Ja niitä nyt vielä on toiminnassa, niin eihän se ole este osallistumiselle, että niille ehkä jossain vaiheessa käy jotenkin, rahoituksen kanssa ym.
Ja kyllähän ne rahoittajat ottavat huomioon senkin, kuinka hyödyllisiä mitkäkin järjestöt ja yhdistykset ovat. Kukaan ei pysty tässä vaiheessa sanomaan, loppuuko toiminta kokonaan vai miten tulee käymään.
Todella huonoltahan nuo ministerin suunnitelmat kuulostavat, yhdistysten ja järjestöjen toiminta on tärkeää suurelle joukolle ihmisiä. Aika näyttää kuinka käy. - Anonyymi00043
Muistaakseni norjan lääkkeettömän hoidon yksikkö on nimenomaan yksityinen.
En siis nää mitään syytä haukkua julkista puolta jos suomeen ei kyetä toteuttamaan vastaavaa yksityistä toimijaa. - Anonyymi00052
Anonyymi00043 kirjoitti:
Muistaakseni norjan lääkkeettömän hoidon yksikkö on nimenomaan yksityinen.
En siis nää mitään syytä haukkua julkista puolta jos suomeen ei kyetä toteuttamaan vastaavaa yksityistä toimijaa.Jossain yksikössä ihminen voi hyvinkin pärjätä ilman lääkkeitä, mutta ihan kaikki eivät pärjää ilman lääkitystä hoidon/hoitoyksikön ulkopuolella.
Eikä kai ole tarkoitus, että ihminen olisi loppuelämänsä jossain hoitoyksikössä, ainakin yleensä on tarkoitus pyrkiä siihen, että ihminen tulisi toimeen itsenäisesti. Toki se ei aina ole ihan jokaisen kohdalla mahdollista. - Anonyymi00066
Anonyymi00052 kirjoitti:
Jossain yksikössä ihminen voi hyvinkin pärjätä ilman lääkkeitä, mutta ihan kaikki eivät pärjää ilman lääkitystä hoidon/hoitoyksikön ulkopuolella.
Eikä kai ole tarkoitus, että ihminen olisi loppuelämänsä jossain hoitoyksikössä, ainakin yleensä on tarkoitus pyrkiä siihen, että ihminen tulisi toimeen itsenäisesti. Toki se ei aina ole ihan jokaisen kohdalla mahdollista.Ehkä päin vastoin. Nykyisin vähänkään kykenevät laitetaan omaan kotiin asumaan ja ne jotka asuvat yksiköissä on sen paikkansa "ansainneet" eli ovat sen verran huonossa kunnossa.
- Anonyymi00006
Keroputaan malli ei epäonnistunut. Se ei vain sopinut niiden alalla olevien, mm. professoreiden pirtaan, jotka kannattivat mt-potilaiden kohdalla pelkästään diagnoosi ja lääkekeskeistä hoitolinjausta.
Keroputaan malli nähtiin uhkana paitsi lääketeollisuudelle, markkinataloudelle ja joidenkin lääkekeskeistä hoitolinjausta kannattavien lääkäreiden ja professoreiden valta-asemalle.- Anonyymi00033
Aika jännä että parempi malli on se että ihmisille aineita alhaisella kynnyksellä. Kun katsoo eläköityneitä esim masennuksen vuoksi aika moni on saanut käytännössä pääosin aineita hoidoksi. Jossain vaiheessa vuosien mittaan niiden ongelmat alkaa näkyä ja niitä ei usein edes ymmärretä ja laitetaan ihmisen mielenterveyden piikkiin.
Lääkeyhtiöiden valta on merkittävä. Siitä taisi puhua eräs lääkäri suomessa joka sai huomautuksen. He tekee kliiniset tutkimukset, yhteistyötä asiantuntija/vaikuttajapsykiatrien kanssa. Keroputaan tyylisille malleille ei monesti juuri rahoituksia heru. - Anonyymi00036
Anonyymi00033 kirjoitti:
Aika jännä että parempi malli on se että ihmisille aineita alhaisella kynnyksellä. Kun katsoo eläköityneitä esim masennuksen vuoksi aika moni on saanut käytännössä pääosin aineita hoidoksi. Jossain vaiheessa vuosien mittaan niiden ongelmat alkaa näkyä ja niitä ei usein edes ymmärretä ja laitetaan ihmisen mielenterveyden piikkiin.
Lääkeyhtiöiden valta on merkittävä. Siitä taisi puhua eräs lääkäri suomessa joka sai huomautuksen. He tekee kliiniset tutkimukset, yhteistyötä asiantuntija/vaikuttajapsykiatrien kanssa. Keroputaan tyylisille malleille ei monesti juuri rahoituksia heru.Aika jännä miten jotkut ihmiset kuvittelee, että lääkeyhtiöillä olisi enemmän valtaa kuin lääkkeen ostajalla...
- Anonyymi00039
Anonyymi00036 kirjoitti:
Aika jännä miten jotkut ihmiset kuvittelee, että lääkeyhtiöillä olisi enemmän valtaa kuin lääkkeen ostajalla...
Joskus miettinyt tuota ihan samaa, en voi syyttää lääkäreitä enkä lääkeyhtiöitä haitoista tms. koska itse olen lääkkeet apteekista hakenut, jopa itse niellytkin ne, kukaan ei ole tullut kotiin niitä suuhun tunkemaan.
Lukuun ottamatta joitain kertoja pakkohoidossa, jossa lääkkeet on pakko ottaa tai ne laitetaan piikillä väkisin.
- Anonyymi00008
Keroputaasta aasinsilta Länskä- hysteriaan, joka on perusteellisesti sekoittanut ja jarruttanut hyvinvointialue Laphan toimintaa, suunnittelua ja kehittämistä. Ydinjoukko muodostuu suurella tunteen palolla pauhaavista yksilöistä, jotka täysin sivuuttavat faktatiedon.
- Anonyymi00012
Itse uskon, että skitsofreniaan voisi tepsiä hoitomalli, jossa
a) lääkkeet vähennettäisiin hyberbolisesti pois ja niitä käytettäisiin samalla mentaliteetilla kuin Keroputaalla eli niitä ei pidettäisi itseisarvona. Myös osasto-olosuhteissa saisi vähentää lääkkeitä hyberbolisesti Keroputaalla ollaan oikeilla jäljillä, kun huomioidaan ihmisen sosiaalinen ympäristö osana henkistä hyvinvointia vahvasti ja laitetaan merkitystä ihmisen kokemille asioille
b) harhojen merkitystä kuunneltaisiin ja haluttaisiin oikeasti käsitellä niitä,koska ne saattavat kertoa siitä mikä ihmisen psyykeessä on hajalla ja hoidossa käytettäisiin traumainformoituja hoitokeinoja ja huomioitaisiin hermoston rauhoittaminen.
c) lääkkeettömän polun alusta loppuun ja lopusta alkuun käyneille ja lääkkeistä harmia saaneille potilaille olisi saatavilla jonkinlainen vaihtoehtoinen hoitomalli
Uskon myös, että paljon potilaita tallustelee skitsofreniadiagnoosilla, jotka todellisuudessa ovat saaneet merkittävää harmia lääkkeistä ja muista psykoaktiivisista aineista ja myös niiden yhteisvaikutuksista. Heidän kohdallaan aineita tungetaan yhä uudelleen ja yhä uudelleen vaikka ne tuottavat harmia.- Anonyymi00013
Ja jos joku haluaa käyttää aineita niin eipä siinä mitään, mutta lähtökohta pitäisi olla se, että kyseessä on dependenceä aiheuttavat aineet, jotka voi lisätä psykoosialttiutta vähentäessä ja lopettaessa aineita, lamaavaat tunteita ja kognitiota jollain ja muutakin ihmisyyttä. Aineita määrätään ihmisille huomattavasti pitemmän aikaa kun niitä on kliinisissä tutkimuksissa tutkittu ja kun aineita määrätään sarjana tehdään ei kontrolloitua lääketutkimusta potilaan aivoilla ja hermostolla.
Haluan kyseenalaistaa psykiatrian "potilas oirehtii koska lopettaa lääkkeensä" - narratiivin.
Tiedän kokemuksesta kuinka sotkevia nuo aineet voi olla joillekin, etenkin vieroituksessa ja haittojen kohdalla.
Myös elintapakeinoja pitäisi tutkia skitsofrenian kohdalla mitä ikinä skitsofrenia sitten tarkoittaakaan. Jos kerran on kyse ns. aivosairaudesta miten psykiatria sen esittelee uskoisin että erilaiset hermoston ja stressinhallintatekniikat ja aivoterveyden tukeminen lienee aivoja hoitavampaa kuin niiden kyllästäminen kemikaaleilla vuodesta toiseen.
Itse en ole niin varma että kyse on lainkaan yhtenevästä sairaudesta kaikkien sitä potevien kohdalla siinäkään määrin että voidaan edes kutsua sitä samanlaiseksi sairaudeksi. Kyseesäs on hieman samankaltainen problematiikka kuin esim autismin kirjolla joku suorittaa työelämässä eikä autismi juuri näy ja toinen on nonverbaalinen ja laitoksessa. Skitsofreniaa ei tutkita biologisella tasolla kuten sairauksia, joten sen kohdalla ei pitäisi nähdä toivottomia paranemisennusteita, piste. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ja jos joku haluaa käyttää aineita niin eipä siinä mitään, mutta lähtökohta pitäisi olla se, että kyseessä on dependenceä aiheuttavat aineet, jotka voi lisätä psykoosialttiutta vähentäessä ja lopettaessa aineita, lamaavaat tunteita ja kognitiota jollain ja muutakin ihmisyyttä. Aineita määrätään ihmisille huomattavasti pitemmän aikaa kun niitä on kliinisissä tutkimuksissa tutkittu ja kun aineita määrätään sarjana tehdään ei kontrolloitua lääketutkimusta potilaan aivoilla ja hermostolla.
Haluan kyseenalaistaa psykiatrian "potilas oirehtii koska lopettaa lääkkeensä" - narratiivin.
Tiedän kokemuksesta kuinka sotkevia nuo aineet voi olla joillekin, etenkin vieroituksessa ja haittojen kohdalla.
Myös elintapakeinoja pitäisi tutkia skitsofrenian kohdalla mitä ikinä skitsofrenia sitten tarkoittaakaan. Jos kerran on kyse ns. aivosairaudesta miten psykiatria sen esittelee uskoisin että erilaiset hermoston ja stressinhallintatekniikat ja aivoterveyden tukeminen lienee aivoja hoitavampaa kuin niiden kyllästäminen kemikaaleilla vuodesta toiseen.
Itse en ole niin varma että kyse on lainkaan yhtenevästä sairaudesta kaikkien sitä potevien kohdalla siinäkään määrin että voidaan edes kutsua sitä samanlaiseksi sairaudeksi. Kyseesäs on hieman samankaltainen problematiikka kuin esim autismin kirjolla joku suorittaa työelämässä eikä autismi juuri näy ja toinen on nonverbaalinen ja laitoksessa. Skitsofreniaa ei tutkita biologisella tasolla kuten sairauksia, joten sen kohdalla ei pitäisi nähdä toivottomia paranemisennusteita, piste.Itse uskon neuroplastisuuden kautta siihen, että aivoja voi muokata sillä mitä tekee joka päivä. Siispä, myös harhat voivat laantua ja aivot selkiytyä. Mielenkiintoista olisi nähdä sen vaikutus miten potilaalle puhutaan sairaudesta ja olisi vertailuryhmä joka käytännössä yrittäisi tehdä oikeasti oireille jotain eikä sairauteen keskityttäisi.. Eikä ihmistä sedatoitaisi rautakangeksi. Toinen ryhmä saisi tavanomaista hoitoa eli diagnoosin, psykoedukaatiota siitä ja lääkkeitä.
- Anonyymi00016
Lääkkeiden lopettamiseen tarkoitettu osasto tai laitos on kiehtova ajatus, jopa niin kiehtova, että norjassa kokeilivat sitä. Tulokset olivat vain valitettavasti yhtä heikkoja kuin keroputaan mallissaki.
Kysymys. Mitä sellaista lääkkeen vähennystä voidaan tehdä sairaalassa, mitä ei voida tehdä avohoidossa?
Norjassakin on päädytty samanlaiseen toimintamalliin, mitä suomessa ja ideologisten hoitojen tilalla on kliiniseen hoitotyöhön liitetty erilaisia kriisikeskusteluja, ryhmämuotoisia hoitoja ja erilaisia toiminta- ja työterapioita. - Anonyymi00018
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ja jos joku haluaa käyttää aineita niin eipä siinä mitään, mutta lähtökohta pitäisi olla se, että kyseessä on dependenceä aiheuttavat aineet, jotka voi lisätä psykoosialttiutta vähentäessä ja lopettaessa aineita, lamaavaat tunteita ja kognitiota jollain ja muutakin ihmisyyttä. Aineita määrätään ihmisille huomattavasti pitemmän aikaa kun niitä on kliinisissä tutkimuksissa tutkittu ja kun aineita määrätään sarjana tehdään ei kontrolloitua lääketutkimusta potilaan aivoilla ja hermostolla.
Haluan kyseenalaistaa psykiatrian "potilas oirehtii koska lopettaa lääkkeensä" - narratiivin.
Tiedän kokemuksesta kuinka sotkevia nuo aineet voi olla joillekin, etenkin vieroituksessa ja haittojen kohdalla.
Myös elintapakeinoja pitäisi tutkia skitsofrenian kohdalla mitä ikinä skitsofrenia sitten tarkoittaakaan. Jos kerran on kyse ns. aivosairaudesta miten psykiatria sen esittelee uskoisin että erilaiset hermoston ja stressinhallintatekniikat ja aivoterveyden tukeminen lienee aivoja hoitavampaa kuin niiden kyllästäminen kemikaaleilla vuodesta toiseen.
Itse en ole niin varma että kyse on lainkaan yhtenevästä sairaudesta kaikkien sitä potevien kohdalla siinäkään määrin että voidaan edes kutsua sitä samanlaiseksi sairaudeksi. Kyseesäs on hieman samankaltainen problematiikka kuin esim autismin kirjolla joku suorittaa työelämässä eikä autismi juuri näy ja toinen on nonverbaalinen ja laitoksessa. Skitsofreniaa ei tutkita biologisella tasolla kuten sairauksia, joten sen kohdalla ei pitäisi nähdä toivottomia paranemisennusteita, piste.Jotenkin vaikuttaa, ettet tunne, et ole tuntenut, et ole tavannut ketään, jolla on pitkäkestoinen krooninen skitsofrenia ?
Kun heitä tuntee, ja on tavannut, ymmärtää täysin lääkitysten tarpeen. Ei se toki päde jokaiseen skitsofreenikkoon, itsekin mainitsit, että ihmiset ovat erilaisia. Kyllä, olemme yksilöitä, meillä on myös yksilölliset tarpeet, ym. - Anonyymi00019
Anonyymi00016 kirjoitti:
Lääkkeiden lopettamiseen tarkoitettu osasto tai laitos on kiehtova ajatus, jopa niin kiehtova, että norjassa kokeilivat sitä. Tulokset olivat vain valitettavasti yhtä heikkoja kuin keroputaan mallissaki.
Kysymys. Mitä sellaista lääkkeen vähennystä voidaan tehdä sairaalassa, mitä ei voida tehdä avohoidossa?
Norjassakin on päädytty samanlaiseen toimintamalliin, mitä suomessa ja ideologisten hoitojen tilalla on kliiniseen hoitotyöhön liitetty erilaisia kriisikeskusteluja, ryhmämuotoisia hoitoja ja erilaisia toiminta- ja työterapioita.Ryhmämuotoiset toiminnot, työterapiat, ym. ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja.
Mutta valitettavasti sairastavissa on myös sellaisia, jotka eivät niihin kuitenkaan osallistu/osallistuisi, kuka sitten mistäkin syystä. - Anonyymi00020
Anonyymi00014 kirjoitti:
Itse uskon neuroplastisuuden kautta siihen, että aivoja voi muokata sillä mitä tekee joka päivä. Siispä, myös harhat voivat laantua ja aivot selkiytyä. Mielenkiintoista olisi nähdä sen vaikutus miten potilaalle puhutaan sairaudesta ja olisi vertailuryhmä joka käytännössä yrittäisi tehdä oikeasti oireille jotain eikä sairauteen keskityttäisi.. Eikä ihmistä sedatoitaisi rautakangeksi. Toinen ryhmä saisi tavanomaista hoitoa eli diagnoosin, psykoedukaatiota siitä ja lääkkeitä.
Hieno pointti, ja olen hyvin pitkälle samaa mieltä neuroplastisuudesta. (tai kansan kielellä siitä, että miten ihminen opettelee elämään.)
Mutta sitten tulee se mutta. Miten oikeasti opetat asioita ihmiselle joka oikeasti kuvittelee tekevänsä asiat oikein, mutta ei teekkään?
Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi tämä foorumi. Ihmiset jotka "kritisoivat" tänne, kuvittelevat tekevänsä asiat oikein, mutta muuttaako se heidän aivojaan oikeasti neuroplastiseti eroon "sairaudesta" tai "sairaasta" käytösmallista?
Riippumatta siitä, että onko kritiikki kritiikkiä, niin sen oppimisen tai neuroplastisuuden näkökulmasta, miten opetat tällaisen ihmisen ajattelemaan tai tekemään jotain muuta joka hyödyttäisi häntä tämän teeman ulkopuolella. - Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Hieno pointti, ja olen hyvin pitkälle samaa mieltä neuroplastisuudesta. (tai kansan kielellä siitä, että miten ihminen opettelee elämään.)
Mutta sitten tulee se mutta. Miten oikeasti opetat asioita ihmiselle joka oikeasti kuvittelee tekevänsä asiat oikein, mutta ei teekkään?
Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi tämä foorumi. Ihmiset jotka "kritisoivat" tänne, kuvittelevat tekevänsä asiat oikein, mutta muuttaako se heidän aivojaan oikeasti neuroplastiseti eroon "sairaudesta" tai "sairaasta" käytösmallista?
Riippumatta siitä, että onko kritiikki kritiikkiä, niin sen oppimisen tai neuroplastisuuden näkökulmasta, miten opetat tällaisen ihmisen ajattelemaan tai tekemään jotain muuta joka hyödyttäisi häntä tämän teeman ulkopuolella.Tästä olen kyllä samaa mieltä. Jos ihminen jatkuvasti "rypee" negatiivisuudessa, kritisoimassa omalla tavallaan, niin pääseekö siitä käytösmallista eroon
Mielestäni siitä ei pysty irtaantumaan, jos jatkuvasti pyörittelee mielessään, miten kaikki on ollut, ja on edelleen kamalan huonoa.
En ole ajatellut tuota neuroplastisuutta sen kummemmin, itse uskon nykyään enemmän resilienssiin. Vaikka kenties ne liittyvät jotenkin toisiinsa. Minulle on myös ollut tärkeämpää oppia itsestäni asioita, ei hoitotahojen ja hoitotapojen asioita. - Anonyymi00027
Anonyymi00019 kirjoitti:
Ryhmämuotoiset toiminnot, työterapiat, ym. ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja.
Mutta valitettavasti sairastavissa on myös sellaisia, jotka eivät niihin kuitenkaan osallistu/osallistuisi, kuka sitten mistäkin syystä.No kaikki ei välttämättä kykene jos oireet haittaa niin paljon.
Ehkä säästösyistä avotyöhönkään ei ole enää niin helppoa päästä kuin ennen.minultakin vähennettiin avotyö kahteen päivään viikossa. - Anonyymi00028
Anonyymi00020 kirjoitti:
Hieno pointti, ja olen hyvin pitkälle samaa mieltä neuroplastisuudesta. (tai kansan kielellä siitä, että miten ihminen opettelee elämään.)
Mutta sitten tulee se mutta. Miten oikeasti opetat asioita ihmiselle joka oikeasti kuvittelee tekevänsä asiat oikein, mutta ei teekkään?
Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi tämä foorumi. Ihmiset jotka "kritisoivat" tänne, kuvittelevat tekevänsä asiat oikein, mutta muuttaako se heidän aivojaan oikeasti neuroplastiseti eroon "sairaudesta" tai "sairaasta" käytösmallista?
Riippumatta siitä, että onko kritiikki kritiikkiä, niin sen oppimisen tai neuroplastisuuden näkökulmasta, miten opetat tällaisen ihmisen ajattelemaan tai tekemään jotain muuta joka hyödyttäisi häntä tämän teeman ulkopuolella.Ai viittaat että tänne psykiatrian kritisointi on jotenkin sairasta epätoivottu käytösmalli. Se on vain sinun näkökulmasi. Itse olen samaan aikaan kun kirjoittanut tänne opiskellut, käynyt vapaaehtoistöissä ja töissäkin. Hankkinut kavereita ja muuta ja kohottanut kuntoani. Ei tämä kuule estä elämää :D Aika hyvin neuroplastisuus toimii kyllä, jos verrataan siihen että yksi psykiatri näki ennusteeni ihan huonona, erottamatta lääkehaittojen vaikutusta oloon.
- Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Ai viittaat että tänne psykiatrian kritisointi on jotenkin sairasta epätoivottu käytösmalli. Se on vain sinun näkökulmasi. Itse olen samaan aikaan kun kirjoittanut tänne opiskellut, käynyt vapaaehtoistöissä ja töissäkin. Hankkinut kavereita ja muuta ja kohottanut kuntoani. Ei tämä kuule estä elämää :D Aika hyvin neuroplastisuus toimii kyllä, jos verrataan siihen että yksi psykiatri näki ennusteeni ihan huonona, erottamatta lääkehaittojen vaikutusta oloon.
Omalla kohdalla ei ollut MUUTA vaihtoehtoa kuin lääkkeetön hoito sanoi psykiatria mitä sanoi eli aika hyvin se on tepsinyt. Sain nimittäin ekstrapyramidaalioireita, kognitiivisia ongelmia ja muuta lääkkeistä ja hermostoni herkistyin niiden haitoille. Sitten oli vain pakko kokeilla lääkkeettömyyttä.
Ei, minulla ei ole skitsofreniaa toki ja en siitä näkökulmasta voi kirjoittaa mutta olen nähnyt esim sen että kun on psykoottisen masennuksen diagnoosilla miten lääkkeet eivät ole toipumisessa välttämättömiä. Toki kyseinen diagnoosi lyötiin kärsiessäni lääkehaitoista ja lopettaessani lääkkeitä toivuin niistä. Ihmisaivoilla on suurempi kapasiteetti neuroplastisuuden kautta kyetä vaikka mihin kuin miten psykiatria on typistänyt asiat niin että pitää käyttää jotain aineita. - Anonyymi00030
Anonyymi00018 kirjoitti:
Jotenkin vaikuttaa, ettet tunne, et ole tuntenut, et ole tavannut ketään, jolla on pitkäkestoinen krooninen skitsofrenia ?
Kun heitä tuntee, ja on tavannut, ymmärtää täysin lääkitysten tarpeen. Ei se toki päde jokaiseen skitsofreenikkoon, itsekin mainitsit, että ihmiset ovat erilaisia. Kyllä, olemme yksilöitä, meillä on myös yksilölliset tarpeet, ym.Olen tavannut ja useimmilla kroonisilla skitsofreenikoilla ketä olen tavannut on monta yhteistä asiaa. Huonot elintavat, päihteidenkäyttö ja erittäin runsas lääkehistoria. Lieköhän ollut vaikuttamassakin tuohon diagnoosiin.
Itse koen että psykiatrian aineet ainakin omassa tapauksessani sekoitti nuppia merkittävästi. Jos niitä olisi jatkettu ties vaikka olisin ollut skitsofreenikkodiagnoosilla joku päivä koska en olisi voinut toipua.
En myöskään käytä yhtään päihteitä. - Anonyymi00034
Anonyymi00030 kirjoitti:
Olen tavannut ja useimmilla kroonisilla skitsofreenikoilla ketä olen tavannut on monta yhteistä asiaa. Huonot elintavat, päihteidenkäyttö ja erittäin runsas lääkehistoria. Lieköhän ollut vaikuttamassakin tuohon diagnoosiin.
Itse koen että psykiatrian aineet ainakin omassa tapauksessani sekoitti nuppia merkittävästi. Jos niitä olisi jatkettu ties vaikka olisin ollut skitsofreenikkodiagnoosilla joku päivä koska en olisi voinut toipua.
En myöskään käytä yhtään päihteitä.Tuokin on eräällälailla omituista nähdä joidenkin kritisoijien elämään näin muutenkin foorumin kautta ja jotenkin uskovan millaista se on.
Itse olen aina uskonut neuroplastisuuteen itseni kuntouttamisessa (jota todella tarvitsin kun lääkkeet alkoi käydä toksisiksi) ja aivoterveyden tukemiseen. Olen liikkunut, pitänyt säännöllistä päivärytmiä, käynyt harrastamassa jne. En ole koskaan juuttunut paikalleen vaikka kirjoitankin foorumille.. Mietin aina mitä voin tehdä millekin asialle elämässä. Aivan kummallinen käsitys kyllä, mutta ehkä tämä ihmisten stereotypisointi on osa näiden ihmisten ongelmaa jotka haluavat puolustella psykiatrian hoitokeinoja. - Anonyymi00040
Anonyymi00034 kirjoitti:
Tuokin on eräällälailla omituista nähdä joidenkin kritisoijien elämään näin muutenkin foorumin kautta ja jotenkin uskovan millaista se on.
Itse olen aina uskonut neuroplastisuuteen itseni kuntouttamisessa (jota todella tarvitsin kun lääkkeet alkoi käydä toksisiksi) ja aivoterveyden tukemiseen. Olen liikkunut, pitänyt säännöllistä päivärytmiä, käynyt harrastamassa jne. En ole koskaan juuttunut paikalleen vaikka kirjoitankin foorumille.. Mietin aina mitä voin tehdä millekin asialle elämässä. Aivan kummallinen käsitys kyllä, mutta ehkä tämä ihmisten stereotypisointi on osa näiden ihmisten ongelmaa jotka haluavat puolustella psykiatrian hoitokeinoja.Mikä siinä niin kirpaisee, jos joku joskus vähän puolusteleekin ?
Jos puolustelee, tai siis kertoo myös jostain positiivisestakin, niin ei se tarkoita, että olisi kaikkeen psykiatriassa tyytyväinen.
Näkeekö tuon asian vain mustavalkoisena, vai osaako ajatella useammalta suunnalta, mitä kaikkea se psykiatria sisältää, on se paljon muutakin kuin lääkitykset. - Anonyymi00064
Anonyymi00028 kirjoitti:
Ai viittaat että tänne psykiatrian kritisointi on jotenkin sairasta epätoivottu käytösmalli. Se on vain sinun näkökulmasi. Itse olen samaan aikaan kun kirjoittanut tänne opiskellut, käynyt vapaaehtoistöissä ja töissäkin. Hankkinut kavereita ja muuta ja kohottanut kuntoani. Ei tämä kuule estä elämää :D Aika hyvin neuroplastisuus toimii kyllä, jos verrataan siihen että yksi psykiatri näki ennusteeni ihan huonona, erottamatta lääkehaittojen vaikutusta oloon.
No otappa ite järki käteen, ja mieti kumpi on ensin. Muna vai kana.
Tuottaako asiallinen rakentava kritiikki sairauksia, vai tuottaako sairaus, hyödytöntä valitusta?
Mikä osa siitä neuroplastisuudesta jää puuttumaan, tai sairaudesta elämään, jos ihminen jää jopa tarkoituksellisesti piehtaroimaan asioihin. Riippumatta nyt siitä, että mikä se asia edes on.
- Anonyymi00022
Mä pärjään arjessa ilman lääkeitä, pientä itsekuria arki vaatii ja elämän hallintaa. Ekasta psykoosista reilu 30 vuotta. Jouduin eläkkeelle 4 vuotta sitten ja nyt 2 hyvää vuotta.
- Anonyymi00023
Lisään viellä... että mulle on tärkeää pitää mielivirkeenä, katon urheilu vaikka pari viikkoa sitten teen musiikkia, lähden vaikka lomalle, ja sen jälkeen pelailen pelejä kuukauden.
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Lisään viellä... että mulle on tärkeää pitää mielivirkeenä, katon urheilu vaikka pari viikkoa sitten teen musiikkia, lähden vaikka lomalle, ja sen jälkeen pelailen pelejä kuukauden.
Tein kanssa ruokavalio muutoksia, ei juustoa tai kermaa, puolitin proteiinit, ei prosessoitua ruokaa, vähensin mausteita. Saa kattoo mihin tää nyt menee.
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Tein kanssa ruokavalio muutoksia, ei juustoa tai kermaa, puolitin proteiinit, ei prosessoitua ruokaa, vähensin mausteita. Saa kattoo mihin tää nyt menee.
Toivotaan, että menee hyvin.
Muista myös sosiaalinen elämä, yksin ei ole hyvä jäädä.
Itsekuri ja elämänhallinnan taito ovat tärkeitä itsensä kunnossa pitämisessä. Ja se, että jos tulee vaikeaa, kannattaa hakeutua keskustelemaan jonnekin, ei kannata jäädä yksin hautomaan ongelmiaan, niillä voi sitten olla tapana vain paisua isommiksi.
Ehkä olet oppinut olemaan itsesi kanssa, ja tunnistamaan itsestäsi milloin miltäkin tuntuu, ja mikä voi aiheuttaa mitäkin, mikä saa olon hyväksi, jne.
Mukavaa sunnuntaita! - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Toivotaan, että menee hyvin.
Muista myös sosiaalinen elämä, yksin ei ole hyvä jäädä.
Itsekuri ja elämänhallinnan taito ovat tärkeitä itsensä kunnossa pitämisessä. Ja se, että jos tulee vaikeaa, kannattaa hakeutua keskustelemaan jonnekin, ei kannata jäädä yksin hautomaan ongelmiaan, niillä voi sitten olla tapana vain paisua isommiksi.
Ehkä olet oppinut olemaan itsesi kanssa, ja tunnistamaan itsestäsi milloin miltäkin tuntuu, ja mikä voi aiheuttaa mitäkin, mikä saa olon hyväksi, jne.
Mukavaa sunnuntaita!Mä olen just skitsoidi.
Nuoremapana oli paljon enemmän sosisaalisia suhteista mutta ei niistä tule kun oireita. - Anonyymi00065
Kaikilta ihmisiltä "vaaditaan" itsekuria elämässään, sekä elämänhallintaa, se kuuluu ns. normaaliin elämään.
Sen takia ihmiset pärjäävät omillaan, kun osaavat hallita elämäänsä, itsekuri toimii, tietävät, mitä haluavat, mitä eivät, mikä tuottaa itselle hyvää, mikä pahaa, tunnistavat tunteensa ja kuinka olla niiden kanssa, jne.
Eläminen ja oleminen on kai haastavinta ihmisen elämässä.
Kyllä me silti täällä joten kuten pärjätään, jokainen. Ajoittain on vaikeampaa, ajoittain helpompaa, se kuuluu elämään.
- Anonyymi00042
Aloittaja ei taida paljon tieteestä mitään ymmärtää jos kuvittelee, että satunnaistamisen puute havaittiin vasta myöhemmin. Kyllä tuo rajoite oli tiedossa jo ihan alkuperäisissä tutkimuksissa, joissa se tuotiin esille. Vähän kuin väittäisi, että lääkekokeet ovat totaalisen epäonnistuneita, koska niihin valikoidaan hyvin epäedustava otos potilaista ja niiden seuranta-aika on liian lyhyt todellisen vaikuttavuuden tutkimiseen. Kyllä se tiedetään jo ihan silloin, kun kokeita tehdään ja lääkeyhtiöt pyrkivät itse asiassa nimenomaan siihen, että lääkitykseen huonosti reagoivat rajataan tutkimuksen ulkopuolelle. Täten ne eivät aidosti kerro hoidon vasteesta muiden kuin niiden, jotka reagoivat lääkkeeseen poikkeuksellisen hyvin. Hoitotulokset naturalistisia olosuhteissa ovatkin surkeita, mitä tulee toimintakykyyn ja kuolleisuuteen ja ne ovat korkeintaan vain heikentyneet vuosikymmenestä toiseen. Joten jos lääkekeskeinen malli on se mistä lähdetään, niin paljon huonommaksi ei mielidairaiden hoitotuloksia saada, vaikka kuinka yrittäisi. Esim katsauksen A Systematic Review and Meta-Analysis of Recovery in Schizophrenia mukaan skitsofreniasta toipuneiden osuus laaki 70-luvults 17% 6%:n. Ihmeellistä, miten tällainen hoitomalli näinkin surkeilla tuloksilla on levinnyt niinkin laajalle.
Avoimen dialogin kaltaisissa kompekseiseissa hoitomalleissa on vaikeampi tutkia hoidon tuloksia, koska niissä on niin monta tekijää mukaan lukien konteksti, jotka yhdessä vaikuttavat lopputulokseen. RCT-kokeiden tekeminen on usein hyvin hankalaa, kallista ja usein mahdotonta, jolloin sekoittavat tekijät pitää tyytyä kontrolloiaan tilastollisesti. Monissa tutkimuksissa onkin esimerkiksi vuonna 2024 julkaistun katsauksen Narratiivinen katsaus avoimen dialogin mielenterveyshoitomallista tunnistaa mallin parantaneen hoitotuloksia ja laskeneen kustannuksia, mutta tunnistaa toki näytön rajallisuuden. Se ei ole vielä peruste hylätä mallia itsessään. Eikä malli ole koskaan ollut lääkkeetön, vaan lääkkeitä on määrätty tarpeen mukaan, huomattavasti vähemmän kuin tavanomaisessa hoidossa.- Anonyymi00098
”A Systematic Review and Meta-Analysis of Recovery in Schizophrenia mukaan skitsofreniasta toipuneiden osuus laaki 70-luvults 17% 6%:n.”
Muistatko edes minkälaista hoito oli seitsemänkymmentä luvulla? Muistatko minkälainen tuoksu oli B-sairaalan käytävillä? Miten avoimesta ikkunasta kuului huuto yläkerrasta, ja miten koko sanaa Psykoterapia ei ollut olemassa, vaan silloin puhuttiin somaattisista hoidoista.
Jos toipuneiden osuus oli silloin 17% nykyiseen 6% verrattuna, niin mikä meitä estää palaamasta B-sairaaloiden parantavaan maailmaan? Joku lääkkeisiin liittyvä salaliittoteoriako? Ymmärrätkö ollenkaan mitä tuollainen muutos merkitsisi lääkkeiden käytön näkökulmata? Sehän tarkoittaisi sitä, että skitsofrenia olisi joku bakteeri / virus tartunta joka olisi kasvattanut resistentin leponexille.
Vai onko kuitenkin niin, että tapasi mukaan sössit ja tällä kertaa menee mediaanit ja kvantiilit sekaisin, muista pikku virheistä puhumattakaan, eikä kliinisessä mielessä hoito ole juurikaan sen huonompaa kuin 70 luvulla, ainoastaan se on muuttunut huomattavasti inhimillisemmäksi.
Mutta sinänsä jännä että kaivat esille juuri sellaisia tutkimuksia jotka joko suoraan tai epäsuoraan antaa ymmärtää, että hoitoa ei kyetä kehittämään, vaikka sitä kuinka inhimillistetään. Millä logiikalla Keroputaan malli ei ole hoidonkehittämistä, ja voi siksi onnistua? Luojan kiitos ne jotka oikeasti yrittää kehittää hoitoa, lukee joitain muitakin tutkimuksia, kuin vain niitä, joilla yrität pönkittää vahvistusharhaasi ja mustamaalata hoidon kehittämistä. - Anonyymi00099
Anonyymi00098 kirjoitti:
”A Systematic Review and Meta-Analysis of Recovery in Schizophrenia mukaan skitsofreniasta toipuneiden osuus laaki 70-luvults 17% 6%:n.”
Muistatko edes minkälaista hoito oli seitsemänkymmentä luvulla? Muistatko minkälainen tuoksu oli B-sairaalan käytävillä? Miten avoimesta ikkunasta kuului huuto yläkerrasta, ja miten koko sanaa Psykoterapia ei ollut olemassa, vaan silloin puhuttiin somaattisista hoidoista.
Jos toipuneiden osuus oli silloin 17% nykyiseen 6% verrattuna, niin mikä meitä estää palaamasta B-sairaaloiden parantavaan maailmaan? Joku lääkkeisiin liittyvä salaliittoteoriako? Ymmärrätkö ollenkaan mitä tuollainen muutos merkitsisi lääkkeiden käytön näkökulmata? Sehän tarkoittaisi sitä, että skitsofrenia olisi joku bakteeri / virus tartunta joka olisi kasvattanut resistentin leponexille.
Vai onko kuitenkin niin, että tapasi mukaan sössit ja tällä kertaa menee mediaanit ja kvantiilit sekaisin, muista pikku virheistä puhumattakaan, eikä kliinisessä mielessä hoito ole juurikaan sen huonompaa kuin 70 luvulla, ainoastaan se on muuttunut huomattavasti inhimillisemmäksi.
Mutta sinänsä jännä että kaivat esille juuri sellaisia tutkimuksia jotka joko suoraan tai epäsuoraan antaa ymmärtää, että hoitoa ei kyetä kehittämään, vaikka sitä kuinka inhimillistetään. Millä logiikalla Keroputaan malli ei ole hoidonkehittämistä, ja voi siksi onnistua? Luojan kiitos ne jotka oikeasti yrittää kehittää hoitoa, lukee joitain muitakin tutkimuksia, kuin vain niitä, joilla yrität pönkittää vahvistusharhaasi ja mustamaalata hoidon kehittämistä.Hoito yleensä onnistuu sitä paremmin, mitä valmiimpi potilas on itse ottamaan sitä vastaan, ja haluaa myös hoidon avulla saada itsensä parempaan kuntoon.
Hoitoon on osallistuttava itsekin.
Itsehän sen parhaiten tietää, mikä saisi oman itsen voimaan paremmin. Ammattilaiset voivat kyllä kertoa, että yritä tehdä niin ja näin, auttaa erilaisin keinoin, jos vaikka joku sopiva löytyisi. Mutta jos potilaan mieli on kaikkia yrityksiä vastaan, on hoitaminen ja sen yrittäminen ammattilaisillekin todella vaativaa. Suurin osa ammattilaisista varmasti parhaansa yrittävät ja haluavat, että potilaatkin toipuisivat ja pystyisivät voimaan paremmin. - Anonyymi00100
Anonyymi00098 kirjoitti:
”A Systematic Review and Meta-Analysis of Recovery in Schizophrenia mukaan skitsofreniasta toipuneiden osuus laaki 70-luvults 17% 6%:n.”
Muistatko edes minkälaista hoito oli seitsemänkymmentä luvulla? Muistatko minkälainen tuoksu oli B-sairaalan käytävillä? Miten avoimesta ikkunasta kuului huuto yläkerrasta, ja miten koko sanaa Psykoterapia ei ollut olemassa, vaan silloin puhuttiin somaattisista hoidoista.
Jos toipuneiden osuus oli silloin 17% nykyiseen 6% verrattuna, niin mikä meitä estää palaamasta B-sairaaloiden parantavaan maailmaan? Joku lääkkeisiin liittyvä salaliittoteoriako? Ymmärrätkö ollenkaan mitä tuollainen muutos merkitsisi lääkkeiden käytön näkökulmata? Sehän tarkoittaisi sitä, että skitsofrenia olisi joku bakteeri / virus tartunta joka olisi kasvattanut resistentin leponexille.
Vai onko kuitenkin niin, että tapasi mukaan sössit ja tällä kertaa menee mediaanit ja kvantiilit sekaisin, muista pikku virheistä puhumattakaan, eikä kliinisessä mielessä hoito ole juurikaan sen huonompaa kuin 70 luvulla, ainoastaan se on muuttunut huomattavasti inhimillisemmäksi.
Mutta sinänsä jännä että kaivat esille juuri sellaisia tutkimuksia jotka joko suoraan tai epäsuoraan antaa ymmärtää, että hoitoa ei kyetä kehittämään, vaikka sitä kuinka inhimillistetään. Millä logiikalla Keroputaan malli ei ole hoidonkehittämistä, ja voi siksi onnistua? Luojan kiitos ne jotka oikeasti yrittää kehittää hoitoa, lukee joitain muitakin tutkimuksia, kuin vain niitä, joilla yrität pönkittää vahvistusharhaasi ja mustamaalata hoidon kehittämistä.Sinä kun olet lukenut tutkimuksia, joissa on havaittu lääkehoidon leviämisen ja laitoshoidon purkamisen korreloineen hoitotulosten parantumisen kanssa, niin miksi et viitaa niihin? Johtuisiko siitä, että niitä ei ole olemassakaan?
Tiedätkö sinä edes, mikä on tutkimuskatsaus? Siinä on lukuisia eri tutkimuksia usein vuosien tai vuosikymmenien ajalta samasta aiheesta. Tutkimuskatsauksissa pyritään tuottamaan kokonaisnäyttöä asiasta, josta ollaan kiinostuneita. Silloin kiinnitetään erityistä huomiota siihen, ettei tutkimuksia valikoida eli niitä on vaikea saada vahvistamaan kenenenkään (edes minun) vahvistusharhoja muuta kuin siinä tapauksessa, että ne nyt vain sattuvat osumaan yksiin empiirisistä eli todellisuuteen liittyvistä tosiasiaseikoista johtuen.
Jos etsit tutkimuskatsauksia joissa pyritään vastaamaan kysymykseen, ovatko skitsofenian hoitotulokset parantuneet lääkehoidon lisääntyessä ja laitoshoidon vähentyessä, niin et tule löytämään sille vahvaa väitettä tukevaa näyttöä. Se miksi viittasin Jääskeläinen et al (2013) katsaukseen oli se, että edeltävissä katsauksissa käytettiin toipumiselle hyvin löysiä kriteereitä eikä tutkittu skitsofrenian diagnostisten kriteerien vaikutusta toipumistuloksiin. Tämä on ollut olennainen puute edellisissä tutkimuksissa.
Esimerkiksi tutkimuskatsauksessa Hegarty, J. D., Baldessarini, R. J., Tohen, M., Waternaux, C. & Oepen, G. (1994). One hundred years of schizophrenia: A meta-analysis of the outcome literature. American Journal of Psychiatry, 151(10), 1409–14 havaittiin, että hoitotulokset kohosivat aina 50-luvulle saakka ja laskivat taas 70-luvulla. Tutkijoiden hypoteesina oli, että syynä oli diagnostisten kriteerien kaventuminen. Jääskeläinen et al (2013) katsauksessa testattiin, oliko kapea kraepelilainen diagnostinen kriteeristö yhteydessä heikompiin hoitotuloksiin kuin lavea, eivätkä löytäneet hypoteesille vahvistusta.
Useampien katsausten mukaan trendinomainen kehitys 1900-luvun alusta 50-luvulle antaa olettaa, että hoitotulokset jonkun verran paranivat, kunnes alkoivat taas heikentyä 70-luvulle tultaessa vaikka juuri tuona aikana tapahtui laitoshoidon purkaminen ja lääkehoidon massiivinen lisääntyminen. Myös Jääskeläinen et al (2013) toteavat ristiriidan tutkimuskatsauksensa johtopäätöksissä:
"Aikaisempien systemaattisten katsausten [15, 17] mukaisesti emme löytäneet näyttöä siitä, että toipumistulokset olisivat parantuneet ajan myötä. Skitsofrenian hoitotuloksissa näyttää olevan ajallisia numeerisia eroja, mutta aineistomme koko ei antanut riittävää tilastollista voimaa osoittaa näitä eroja tilastollisesti merkitseviksi. Itse asiassa viime vuosikymmeninä niiden tutkittavien osuus, jotka täyttivät käyttämämme toipumisen kriteerit, oli numeerisesti pienempi.
Tämä on vakavasti otettava havainto: vaikka skitsofreniaa sairastavien hoidon järjestämisessä on tapahtunut merkittäviä muutoksia, kuten laitoshoidon purkaminen, antipsykoottisten lääkkeiden käyttöönotto, psykososiaalisten interventioiden kehittyminen ja varhaispsykoosipalvelujen käyttöönotto, toipumiskriteerit täyttävien osuus ei ole parantunut ajan myötä. Tämän meta-analyysin tutkimukset olivat kuitenkin naturalistisia, emmekä tiedä, millaista hoitoa potilaat saivat. Siksi hoitojen vaikutuksista ei voida tehdä johtopäätöksiä." - Anonyymi00101
Anonyymi00100 kirjoitti:
Sinä kun olet lukenut tutkimuksia, joissa on havaittu lääkehoidon leviämisen ja laitoshoidon purkamisen korreloineen hoitotulosten parantumisen kanssa, niin miksi et viitaa niihin? Johtuisiko siitä, että niitä ei ole olemassakaan?
Tiedätkö sinä edes, mikä on tutkimuskatsaus? Siinä on lukuisia eri tutkimuksia usein vuosien tai vuosikymmenien ajalta samasta aiheesta. Tutkimuskatsauksissa pyritään tuottamaan kokonaisnäyttöä asiasta, josta ollaan kiinostuneita. Silloin kiinnitetään erityistä huomiota siihen, ettei tutkimuksia valikoida eli niitä on vaikea saada vahvistamaan kenenenkään (edes minun) vahvistusharhoja muuta kuin siinä tapauksessa, että ne nyt vain sattuvat osumaan yksiin empiirisistä eli todellisuuteen liittyvistä tosiasiaseikoista johtuen.
Jos etsit tutkimuskatsauksia joissa pyritään vastaamaan kysymykseen, ovatko skitsofenian hoitotulokset parantuneet lääkehoidon lisääntyessä ja laitoshoidon vähentyessä, niin et tule löytämään sille vahvaa väitettä tukevaa näyttöä. Se miksi viittasin Jääskeläinen et al (2013) katsaukseen oli se, että edeltävissä katsauksissa käytettiin toipumiselle hyvin löysiä kriteereitä eikä tutkittu skitsofrenian diagnostisten kriteerien vaikutusta toipumistuloksiin. Tämä on ollut olennainen puute edellisissä tutkimuksissa.
Esimerkiksi tutkimuskatsauksessa Hegarty, J. D., Baldessarini, R. J., Tohen, M., Waternaux, C. & Oepen, G. (1994). One hundred years of schizophrenia: A meta-analysis of the outcome literature. American Journal of Psychiatry, 151(10), 1409–14 havaittiin, että hoitotulokset kohosivat aina 50-luvulle saakka ja laskivat taas 70-luvulla. Tutkijoiden hypoteesina oli, että syynä oli diagnostisten kriteerien kaventuminen. Jääskeläinen et al (2013) katsauksessa testattiin, oliko kapea kraepelilainen diagnostinen kriteeristö yhteydessä heikompiin hoitotuloksiin kuin lavea, eivätkä löytäneet hypoteesille vahvistusta.
Useampien katsausten mukaan trendinomainen kehitys 1900-luvun alusta 50-luvulle antaa olettaa, että hoitotulokset jonkun verran paranivat, kunnes alkoivat taas heikentyä 70-luvulle tultaessa vaikka juuri tuona aikana tapahtui laitoshoidon purkaminen ja lääkehoidon massiivinen lisääntyminen. Myös Jääskeläinen et al (2013) toteavat ristiriidan tutkimuskatsauksensa johtopäätöksissä:
"Aikaisempien systemaattisten katsausten [15, 17] mukaisesti emme löytäneet näyttöä siitä, että toipumistulokset olisivat parantuneet ajan myötä. Skitsofrenian hoitotuloksissa näyttää olevan ajallisia numeerisia eroja, mutta aineistomme koko ei antanut riittävää tilastollista voimaa osoittaa näitä eroja tilastollisesti merkitseviksi. Itse asiassa viime vuosikymmeninä niiden tutkittavien osuus, jotka täyttivät käyttämämme toipumisen kriteerit, oli numeerisesti pienempi.
Tämä on vakavasti otettava havainto: vaikka skitsofreniaa sairastavien hoidon järjestämisessä on tapahtunut merkittäviä muutoksia, kuten laitoshoidon purkaminen, antipsykoottisten lääkkeiden käyttöönotto, psykososiaalisten interventioiden kehittyminen ja varhaispsykoosipalvelujen käyttöönotto, toipumiskriteerit täyttävien osuus ei ole parantunut ajan myötä. Tämän meta-analyysin tutkimukset olivat kuitenkin naturalistisia, emmekä tiedä, millaista hoitoa potilaat saivat. Siksi hoitojen vaikutuksista ei voida tehdä johtopäätöksiä."Toisaalta voihan se tosiaan olla niinkin, että tutkijoilla itsellään menee vaan kvantiilit ja mediaanit tosi hupsusti sekaisin ja vertaisarvioituihin lääketieteellisiin julkaisuhin hyväksytään ihan mitä sattuu tutkimuksia ja niistä tehtäviä johtopäätöksiä, joita Suomi24-palstalle ei koskaan hyväksyttäisi.
Esimerkiksi vuonna 2007 JAMA Psyhciatry -lehdessä eli Q1-kuuluvassa vertaisarvioidussa psykiatrian alan julkaisussa julkaistu meta-analyysi Saha S, Chant D, McGrath J. A Systematic Review of Mortality in Schizophrenia: Is the Differential Mortality Gap Worsening Over Time? Arch Gen Psychiatry. 2007;64(10):1123–1131. doi:10.1001/archpsyc.64.10.1123 havaittiin, että suhteellinen kuolleisuus oli noussut vuosikymmenien aikana huolimatta siitä, että monissa rekisteripohjaisissa tutkimuksissa on havaittu neuroleptien "suojaavan" kuolleisuudelta. Kuolleisuuden epäiltiin liittyvän osin neuroleptien käyttöön:
"Tämä kuolleisuusero on kasvanut viime vuosikymmeninä. Kun otetaan huomioon toisen polven antipsykoottisten lääkkeiden mahdollisuus lisätä kuolleisuutta myös tulevina vuosikymmeninä, skitsofreniaa sairastavien yleisen terveydentilan parantamiseen on kiinnitettävä kiireellisesti huomiota."
Ristiriita tämän tutkimuskatsauksen ja monien rekisterpohjaisten tutkimusten välillä voi osin liittyä siihen, miten altistus lääkkeelle määritellään ja miten vinoumia korjataan. Esimerkiki suuressa osassa rekisteripohjaisia tutkimuksia ei korjata immortal time biasia, joka syntyy siitä, että tutkitun henkilön pitää olla ollut elossa esimerkiksi viisi kuukautta kuuluakseen lääkettä käyttävään ryhmään, mikä luo keinotekoisen edun lääkitykselle.
Immorta time biasin vaikutusta tuloksiin testattiin erikseen JAMA Network Open -julkaisussa vuonna 2024 julkaistussa artikkelissa Brodeur S, Chiu YM, Courteau J, et al. Medication Exposure and Mortality in Patients With Schizophrenia. JAMA Netw Open. 2024;7(11):e2447137. doi:10.1001/jamanetworkopen.2024.47137, jossa havaittiin vinouman korjaamisen jälkeen antispykoottien suuriannoksisen käytön olevan yhteydessä kohonneeseen kuolleisuuteen:
"Kohorttiin kuului 32 240 potilasta (keski-ikä 46,1 vuotta; keskihajonta 11,6 vuotta), joista 19 776 (61,3 %) oli miehiä. Seuranta-aikana kuoli 1 941 potilasta (6,0 %).
Kun antipsykoottialtistusta tarkasteltiin ajassa muuttumattomana (time-fixed) muuttujana, antipsykoottien annoksen ja kuolleisuuden välillä ei havaittu annos–vaste-yhteyttä. Sen sijaan suuriannoksinen antipsykoottien käyttö oli yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen sen jälkeen, kun immortal time bias (ITB) oli korjattu (vakioitu hasardisuhde [AHR] 1,28; 95 %:n luottamusväli 1,07–1,55; p = 0,008)."
Voihan se olla, että tämä on linjassa minun vahvistusharhani kanssa siitä, että aineenvaihduntaa sotkevat, aivoja potentiaalisesti Alzheimerin tasoisesti surkastuttavat pakkoliikkeitä ja akatisiaa aiheuttavat lääkket eivät voi mitenkään kumulatiivisesti käytettynä suojata kuolleisuudelta yhtään ketään. Tämän vuoksi osaan etsiä tutkimuksia, jotka vahvistavat epäilyäni siitä, että tilastollinen yhteys matalamman kuolleisuuden ja neuroleptilääkityksen kanssa on lähinnä näennäinen ja johtuu käytetyistä tutkimusasetelmista ja menetelmistä, joilla ei oikeasti voi vastata kysymykseen kumulatiivisen neuroleptien käytön ja kuolleisuuden yhteydestä pitkällä aikavälillä. Ja näyttää siltä, että moni tutkijakin on tohtinut epäillä moista, kuin tällaisia tutkimuksia julkaistaan korkeatasoisissa tieteellisissä lehdissä. - Anonyymi00103
Anonyymi00101 kirjoitti:
Toisaalta voihan se tosiaan olla niinkin, että tutkijoilla itsellään menee vaan kvantiilit ja mediaanit tosi hupsusti sekaisin ja vertaisarvioituihin lääketieteellisiin julkaisuhin hyväksytään ihan mitä sattuu tutkimuksia ja niistä tehtäviä johtopäätöksiä, joita Suomi24-palstalle ei koskaan hyväksyttäisi.
Esimerkiksi vuonna 2007 JAMA Psyhciatry -lehdessä eli Q1-kuuluvassa vertaisarvioidussa psykiatrian alan julkaisussa julkaistu meta-analyysi Saha S, Chant D, McGrath J. A Systematic Review of Mortality in Schizophrenia: Is the Differential Mortality Gap Worsening Over Time? Arch Gen Psychiatry. 2007;64(10):1123–1131. doi:10.1001/archpsyc.64.10.1123 havaittiin, että suhteellinen kuolleisuus oli noussut vuosikymmenien aikana huolimatta siitä, että monissa rekisteripohjaisissa tutkimuksissa on havaittu neuroleptien "suojaavan" kuolleisuudelta. Kuolleisuuden epäiltiin liittyvän osin neuroleptien käyttöön:
"Tämä kuolleisuusero on kasvanut viime vuosikymmeninä. Kun otetaan huomioon toisen polven antipsykoottisten lääkkeiden mahdollisuus lisätä kuolleisuutta myös tulevina vuosikymmeninä, skitsofreniaa sairastavien yleisen terveydentilan parantamiseen on kiinnitettävä kiireellisesti huomiota."
Ristiriita tämän tutkimuskatsauksen ja monien rekisterpohjaisten tutkimusten välillä voi osin liittyä siihen, miten altistus lääkkeelle määritellään ja miten vinoumia korjataan. Esimerkiki suuressa osassa rekisteripohjaisia tutkimuksia ei korjata immortal time biasia, joka syntyy siitä, että tutkitun henkilön pitää olla ollut elossa esimerkiksi viisi kuukautta kuuluakseen lääkettä käyttävään ryhmään, mikä luo keinotekoisen edun lääkitykselle.
Immorta time biasin vaikutusta tuloksiin testattiin erikseen JAMA Network Open -julkaisussa vuonna 2024 julkaistussa artikkelissa Brodeur S, Chiu YM, Courteau J, et al. Medication Exposure and Mortality in Patients With Schizophrenia. JAMA Netw Open. 2024;7(11):e2447137. doi:10.1001/jamanetworkopen.2024.47137, jossa havaittiin vinouman korjaamisen jälkeen antispykoottien suuriannoksisen käytön olevan yhteydessä kohonneeseen kuolleisuuteen:
"Kohorttiin kuului 32 240 potilasta (keski-ikä 46,1 vuotta; keskihajonta 11,6 vuotta), joista 19 776 (61,3 %) oli miehiä. Seuranta-aikana kuoli 1 941 potilasta (6,0 %).
Kun antipsykoottialtistusta tarkasteltiin ajassa muuttumattomana (time-fixed) muuttujana, antipsykoottien annoksen ja kuolleisuuden välillä ei havaittu annos–vaste-yhteyttä. Sen sijaan suuriannoksinen antipsykoottien käyttö oli yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen sen jälkeen, kun immortal time bias (ITB) oli korjattu (vakioitu hasardisuhde [AHR] 1,28; 95 %:n luottamusväli 1,07–1,55; p = 0,008)."
Voihan se olla, että tämä on linjassa minun vahvistusharhani kanssa siitä, että aineenvaihduntaa sotkevat, aivoja potentiaalisesti Alzheimerin tasoisesti surkastuttavat pakkoliikkeitä ja akatisiaa aiheuttavat lääkket eivät voi mitenkään kumulatiivisesti käytettynä suojata kuolleisuudelta yhtään ketään. Tämän vuoksi osaan etsiä tutkimuksia, jotka vahvistavat epäilyäni siitä, että tilastollinen yhteys matalamman kuolleisuuden ja neuroleptilääkityksen kanssa on lähinnä näennäinen ja johtuu käytetyistä tutkimusasetelmista ja menetelmistä, joilla ei oikeasti voi vastata kysymykseen kumulatiivisen neuroleptien käytön ja kuolleisuuden yhteydestä pitkällä aikavälillä. Ja näyttää siltä, että moni tutkijakin on tohtinut epäillä moista, kuin tällaisia tutkimuksia julkaistaan korkeatasoisissa tieteellisissä lehdissä.Itselleni on syntynyt aika selkeähkö ajatus siitä, miksi psyykkisesti sairaiden elinajan odote on lyhyempi kuin ei-sairaiden ihmisten.
Enimmäkseen syy taitaa löytyä siitä, kun psykiatriset sairaudet usein vaikeuttavat somaattisella puolella tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä.
Potilasta ei oteta tosissaan, kun hän kertoo ehkä epämääräisistäkin yleisoireista, huonosta yleisvoinnista, ym.
Herkästi lääkärit kääntyvät sanomaan, että oireet johtuvat vain psyykestä.
Monet mt-ongelmaiset ovat tietoisia tästä, jos ovat joutuneet käymään terveydenhuollossa fyysisten ongelmien ja oireiden takia. Myöskin mt-ongelmaisten omaisilla tämä on hyvin tiedossa. Kyllä sitä jotkut aivan keskenäänkin ihmettelevät, jos asia tulee puheeksi erilaisten ihmisten kanssa.
Jopa yksi psykiatri on asian myöntänyt minulle suoraan, kun keskustelimme, kuinka psykiatrinen diagnoosi voi hankaloittaa ihmisen avun saantia fyysisiin vaivoihin. Psykiatri sanoi "se on yleisessä tiedossa". Mikä sai kyllä pohtimaan, jos se on kerran yleisessä tiedossa, niin on se kumma, ettei asialle tehdä mitään, asiaan ei puututa mitenkään kummemmin.
Toki syinä lyhyempään elinajan odotteeseen voi olla myös psyykkisesti sairaiden ihmisten itsetuhoisuus, ehkä itsemurhat, ehkäpä päihteiden käyttö, ym. - Anonyymi00106
Anonyymi00100 kirjoitti:
Sinä kun olet lukenut tutkimuksia, joissa on havaittu lääkehoidon leviämisen ja laitoshoidon purkamisen korreloineen hoitotulosten parantumisen kanssa, niin miksi et viitaa niihin? Johtuisiko siitä, että niitä ei ole olemassakaan?
Tiedätkö sinä edes, mikä on tutkimuskatsaus? Siinä on lukuisia eri tutkimuksia usein vuosien tai vuosikymmenien ajalta samasta aiheesta. Tutkimuskatsauksissa pyritään tuottamaan kokonaisnäyttöä asiasta, josta ollaan kiinostuneita. Silloin kiinnitetään erityistä huomiota siihen, ettei tutkimuksia valikoida eli niitä on vaikea saada vahvistamaan kenenenkään (edes minun) vahvistusharhoja muuta kuin siinä tapauksessa, että ne nyt vain sattuvat osumaan yksiin empiirisistä eli todellisuuteen liittyvistä tosiasiaseikoista johtuen.
Jos etsit tutkimuskatsauksia joissa pyritään vastaamaan kysymykseen, ovatko skitsofenian hoitotulokset parantuneet lääkehoidon lisääntyessä ja laitoshoidon vähentyessä, niin et tule löytämään sille vahvaa väitettä tukevaa näyttöä. Se miksi viittasin Jääskeläinen et al (2013) katsaukseen oli se, että edeltävissä katsauksissa käytettiin toipumiselle hyvin löysiä kriteereitä eikä tutkittu skitsofrenian diagnostisten kriteerien vaikutusta toipumistuloksiin. Tämä on ollut olennainen puute edellisissä tutkimuksissa.
Esimerkiksi tutkimuskatsauksessa Hegarty, J. D., Baldessarini, R. J., Tohen, M., Waternaux, C. & Oepen, G. (1994). One hundred years of schizophrenia: A meta-analysis of the outcome literature. American Journal of Psychiatry, 151(10), 1409–14 havaittiin, että hoitotulokset kohosivat aina 50-luvulle saakka ja laskivat taas 70-luvulla. Tutkijoiden hypoteesina oli, että syynä oli diagnostisten kriteerien kaventuminen. Jääskeläinen et al (2013) katsauksessa testattiin, oliko kapea kraepelilainen diagnostinen kriteeristö yhteydessä heikompiin hoitotuloksiin kuin lavea, eivätkä löytäneet hypoteesille vahvistusta.
Useampien katsausten mukaan trendinomainen kehitys 1900-luvun alusta 50-luvulle antaa olettaa, että hoitotulokset jonkun verran paranivat, kunnes alkoivat taas heikentyä 70-luvulle tultaessa vaikka juuri tuona aikana tapahtui laitoshoidon purkaminen ja lääkehoidon massiivinen lisääntyminen. Myös Jääskeläinen et al (2013) toteavat ristiriidan tutkimuskatsauksensa johtopäätöksissä:
"Aikaisempien systemaattisten katsausten [15, 17] mukaisesti emme löytäneet näyttöä siitä, että toipumistulokset olisivat parantuneet ajan myötä. Skitsofrenian hoitotuloksissa näyttää olevan ajallisia numeerisia eroja, mutta aineistomme koko ei antanut riittävää tilastollista voimaa osoittaa näitä eroja tilastollisesti merkitseviksi. Itse asiassa viime vuosikymmeninä niiden tutkittavien osuus, jotka täyttivät käyttämämme toipumisen kriteerit, oli numeerisesti pienempi.
Tämä on vakavasti otettava havainto: vaikka skitsofreniaa sairastavien hoidon järjestämisessä on tapahtunut merkittäviä muutoksia, kuten laitoshoidon purkaminen, antipsykoottisten lääkkeiden käyttöönotto, psykososiaalisten interventioiden kehittyminen ja varhaispsykoosipalvelujen käyttöönotto, toipumiskriteerit täyttävien osuus ei ole parantunut ajan myötä. Tämän meta-analyysin tutkimukset olivat kuitenkin naturalistisia, emmekä tiedä, millaista hoitoa potilaat saivat. Siksi hoitojen vaikutuksista ei voida tehdä johtopäätöksiä."Sen sijaan että kyselet täältä taas sen käänteisen todistustaakan perään, niin selitäppä nyt ihan selkeällä suomella.
A) väitätkö että vanha laitoshoito oli parempaa kuin nykyinen avohoito lääkkeineen?
B) väitätkö että nykyinen avohoito lääkkeineen on parempaa kuin vanha laitoshoito?
C) toivot kuten kaikki muutkin, että joskus tulevaisuudessa on parempaa hoitoa?
D) Ihan sama, kunhan kukaan ei älyä miten paljon yritän syöttää essonbaaria selityksiini?
- Anonyymi00044
Resurssipula
- Anonyymi00047
Lääkkeitä pidetään helpoimpana vaihtoehtona. Mutta niillä hoidetaan ainoastaan oireita, ainakin yritetään hoitaa.
Suomessa on kivun kanssa aivan sama, kipua hoidetaan kaiken maailman pillereillä ja voiteilla, mutta kivun syytä ei useinkaan selvitetä, tai sille ei tehdä mitään, vaikka joskus sekin voisi auttaa, jos pystyy tekemään. - Anonyymi00049
Anonyymi00047 kirjoitti:
Lääkkeitä pidetään helpoimpana vaihtoehtona. Mutta niillä hoidetaan ainoastaan oireita, ainakin yritetään hoitaa.
Suomessa on kivun kanssa aivan sama, kipua hoidetaan kaiken maailman pillereillä ja voiteilla, mutta kivun syytä ei useinkaan selvitetä, tai sille ei tehdä mitään, vaikka joskus sekin voisi auttaa, jos pystyy tekemään.Mielenkiintoinen ja hyvä pointti. Yksi keroputaan mallin kritiikeistä kohdistuu siihen, että hoitovastuuta siirretään lääketieteestä omaisille.
Asiaa ei ole tutkittu riittästi, mutta todennäköistä on, että potilaat eivät suinkaan koe ihmeparantumista, vaan omaiset rasittuu ja sairastuu entistä enemmän. - Anonyymi00053
Anonyymi00049 kirjoitti:
Mielenkiintoinen ja hyvä pointti. Yksi keroputaan mallin kritiikeistä kohdistuu siihen, että hoitovastuuta siirretään lääketieteestä omaisille.
Asiaa ei ole tutkittu riittästi, mutta todennäköistä on, että potilaat eivät suinkaan koe ihmeparantumista, vaan omaiset rasittuu ja sairastuu entistä enemmän.Kyllähän julkinen puolikin jättää paljon vastuuta omaisille, ei se Keroputaan malli sen suhteen yhtään kummempi.
Monesti omaiset väsyvät, jos joku omainen on vakavammin sairas. Ja on omaisen omakin terveys ehkä vaakalaudalla, kun jaksaminen lopahtaa. - Anonyymi00055
Anonyymi00049 kirjoitti:
Mielenkiintoinen ja hyvä pointti. Yksi keroputaan mallin kritiikeistä kohdistuu siihen, että hoitovastuuta siirretään lääketieteestä omaisille.
Asiaa ei ole tutkittu riittästi, mutta todennäköistä on, että potilaat eivät suinkaan koe ihmeparantumista, vaan omaiset rasittuu ja sairastuu entistä enemmän.Tääpä se. Oireiden hoitoa eikä juurisyiden selvittelyä. Kuinka monella on esim. traumoja taustalla mut niistä ei tiedetä?
- Anonyymi00056
Anonyymi00055 kirjoitti:
Tääpä se. Oireiden hoitoa eikä juurisyiden selvittelyä. Kuinka monella on esim. traumoja taustalla mut niistä ei tiedetä?
Kukaan ei ole ajatustenlukija, ei ammattilaisetkaan.
Mistä kukaan voi tietää toisen traumoista, jos ihminen ei itse puhu niistä, kerro, että hänellä on traumoja, kerro traumatisoineista tapahtumista ?
Traumat voivat toki syntyä niin varhaisessa vaiheessa elämää, ettei ihminen itse tiedosta tapahtuvia asioita, vaikkakin pystyy ne kokemaan ja tuntemaan iästään huolimatta. Asiat voivat jäädä alitajuntaan siten, ettei ihminen tiedä itsekään, mistä jotkin vaikeudet ja ongelmat voivat johtua. Niitä sitten tulisi kaivella esiin esim. terapian avulla. - Anonyymi00058
Anonyymi00055 kirjoitti:
Tääpä se. Oireiden hoitoa eikä juurisyiden selvittelyä. Kuinka monella on esim. traumoja taustalla mut niistä ei tiedetä?
En ole missään nähnyt todisteita siitä, että avoimen dialogin malli pystyisi yhtään enempää selvittämään psykoosisairauden juurisyitä.
Mutta siinä mielessä liippaat läheltä asiaa, että omaiset on ne jotka joutuvat kuuntelemaan jatkuvia syytöksiä juurisyistä ja traumoista, vaikka he tietäisivät ettei sellaisia ole, eikä heillä ole mitään tekemistä asian kanssa.
Juuri tämä on se ilmiö miksi MT-sairaudet vaan leviävät, kun he eivät jaksa ja kykene taistella sitä sairaan mielen tuulimyllyä vastaan, vaan sairastuvat itse. - Anonyymi00060
Anonyymi00049 kirjoitti:
Mielenkiintoinen ja hyvä pointti. Yksi keroputaan mallin kritiikeistä kohdistuu siihen, että hoitovastuuta siirretään lääketieteestä omaisille.
Asiaa ei ole tutkittu riittästi, mutta todennäköistä on, että potilaat eivät suinkaan koe ihmeparantumista, vaan omaiset rasittuu ja sairastuu entistä enemmän.Itse ajattelisin, että jos potilaat ovat järjestäen tutkimuksesta toiseen todennäköisemmin opiskelemassa ja työelämässä avoimen dialogin mallissa, he kuormittavat sekä yhteiskuntaa että perheenjäseniä todennäköisesti vähemmän pitkällä aikavälillä kuin silloin, jos he ovat laitostuneita ja työkyvyttömiä. Nimenomaan toimintakykyä mittaavilla muuttujilla kyseinen malli on järjestäen parempi kuin lääkekeskeinen malli, ja luulisi nimenomaan heikon toimintakyvyn liittyvät omaisten suurempaan kuormitukseen.
Avoimen dialogin mallia on tutkittu sekä rekisteritutkimuksilla että toimintakykyä pisteyttävillä mittareilla. Rekisteritutkimuksissa katsotaan julkisista rekistereistä, että kuinka suuri osa potilaista on työkyvyttömyyseläkkeellä, kuinka monta sairaalajaksoa heillä on, käytävätkö he psyykenlääkkeitä ja onko heillä hoitokontaktia. Tutkimuksia on sekä riippumattomien tahojen tekemiä, että mallin itsensä tekemiä, ja ovat tuottaneet järjestäen samansuuntaisia tuloksia. On surkea argumentti, että järjesteän selvästi vähäisempi riski joutua työkyvyttömäksi olisi yhteydessä omaisten suurempaan kuormitukseen. - Anonyymi00063
Anonyymi00060 kirjoitti:
Itse ajattelisin, että jos potilaat ovat järjestäen tutkimuksesta toiseen todennäköisemmin opiskelemassa ja työelämässä avoimen dialogin mallissa, he kuormittavat sekä yhteiskuntaa että perheenjäseniä todennäköisesti vähemmän pitkällä aikavälillä kuin silloin, jos he ovat laitostuneita ja työkyvyttömiä. Nimenomaan toimintakykyä mittaavilla muuttujilla kyseinen malli on järjestäen parempi kuin lääkekeskeinen malli, ja luulisi nimenomaan heikon toimintakyvyn liittyvät omaisten suurempaan kuormitukseen.
Avoimen dialogin mallia on tutkittu sekä rekisteritutkimuksilla että toimintakykyä pisteyttävillä mittareilla. Rekisteritutkimuksissa katsotaan julkisista rekistereistä, että kuinka suuri osa potilaista on työkyvyttömyyseläkkeellä, kuinka monta sairaalajaksoa heillä on, käytävätkö he psyykenlääkkeitä ja onko heillä hoitokontaktia. Tutkimuksia on sekä riippumattomien tahojen tekemiä, että mallin itsensä tekemiä, ja ovat tuottaneet järjestäen samansuuntaisia tuloksia. On surkea argumentti, että järjesteän selvästi vähäisempi riski joutua työkyvyttömäksi olisi yhteydessä omaisten suurempaan kuormitukseen.No nykysellään ei yritetäkkään ketää kuntouttaa
- Anonyymi00067
Anonyymi00063 kirjoitti:
No nykysellään ei yritetäkkään ketää kuntouttaa
Vaikka kuntoutuksen määrärahat tahtoo loppua keksen vuoden, pandemian jälkeisessä suomessa, niin fakta on, että jokaista yritetään kuntouttaa ennen kuin saa eläkepaperit. Siitä on ihan turha tulla inttämään foorumeille.
- Anonyymi00068
Anonyymi00067 kirjoitti:
Vaikka kuntoutuksen määrärahat tahtoo loppua keksen vuoden, pandemian jälkeisessä suomessa, niin fakta on, että jokaista yritetään kuntouttaa ennen kuin saa eläkepaperit. Siitä on ihan turha tulla inttämään foorumeille.
En intäkkään. Fakta. Nimittäin oma kokemus
- Anonyymi00069
Anonyymi00068 kirjoitti:
En intäkkään. Fakta. Nimittäin oma kokemus
Ai pandemian jälkeisessä suomessa?
Joskus 15-20 vuotta sitten on saattanutkin päästä inttämällä eläkkeelle, mutta hoito on muuttunut aika paljon niistä ajoista. Nykyisin ei pelkkä pillereiden viemäriin vetäminen riitä. - Anonyymi00070
Anonyymi00069 kirjoitti:
Ai pandemian jälkeisessä suomessa?
Joskus 15-20 vuotta sitten on saattanutkin päästä inttämällä eläkkeelle, mutta hoito on muuttunut aika paljon niistä ajoista. Nykyisin ei pelkkä pillereiden viemäriin vetäminen riitä.Yli 30 vuotta sitten pääsi herkemmin työkyvyttömyyseläkkeelle kuin nykyään.
Kyllähän kaikki mahdolliset keinot yritetään ihmisen kuntouttamiseksi.
Tosin nykyäänkin on jonkin verran työttöminä ihmisiä, jotka eivät oikeasti kykene työelämään, kuka sitten psyykkisistä, kuka fyysisistä syistä.
He ovat siellä työllisyys-/työttömyyspalveluiden Ö-mapissa heiteltävänä sinne tänne. - Anonyymi00071
Anonyymi00070 kirjoitti:
Yli 30 vuotta sitten pääsi herkemmin työkyvyttömyyseläkkeelle kuin nykyään.
Kyllähän kaikki mahdolliset keinot yritetään ihmisen kuntouttamiseksi.
Tosin nykyäänkin on jonkin verran työttöminä ihmisiä, jotka eivät oikeasti kykene työelämään, kuka sitten psyykkisistä, kuka fyysisistä syistä.
He ovat siellä työllisyys-/työttömyyspalveluiden Ö-mapissa heiteltävänä sinne tänne.Ite pääsin suoraan osastolta eläkkeelle 2024. Sainko kuntoutusta? En ellei lääkkeitä lasketa
- Anonyymi00072
Anonyymi00071 kirjoitti:
Ite pääsin suoraan osastolta eläkkeelle 2024. Sainko kuntoutusta? En ellei lääkkeitä lasketa
On sulla varmaan ollut jokin sairauspäiväraha ainakin ennen eläkkeen myöntämistä, kenties jotain kuntoutustukeakin ?
En oikein jaksa uskoa, että tuosta vain laitettaisiin suoraan eläkkeelle.
Vanhuusajan eläke toki eri juttu, kun se alkaa työvuosien täytyttyä. - Anonyymi00073
Anonyymi00072 kirjoitti:
On sulla varmaan ollut jokin sairauspäiväraha ainakin ennen eläkkeen myöntämistä, kenties jotain kuntoutustukeakin ?
En oikein jaksa uskoa, että tuosta vain laitettaisiin suoraan eläkkeelle.
Vanhuusajan eläke toki eri juttu, kun se alkaa työvuosien täytyttyä.En ole ikinä ollut sellaisella. En omista ammattia koska vietin nuoruuteni osastoilla. Eli en käynyt millään kuntoutustuella yms, pääsin osastolta suoraan eläkkeelle
- Anonyymi00074
Anonyymi00073 kirjoitti:
En ole ikinä ollut sellaisella. En omista ammattia koska vietin nuoruuteni osastoilla. Eli en käynyt millään kuntoutustuella yms, pääsin osastolta suoraan eläkkeelle
Lastenkoti+osastot ja sit suoraan eläkkeelle. En missään vaiheessa saanut mitään kuntoutusta. Alaikäisten puolella oli psykologi/terapeutti mut aikuisten puolella ei ollu
- Anonyymi00075
Anonyymi00074 kirjoitti:
Lastenkoti osastot ja sit suoraan eläkkeelle. En missään vaiheessa saanut mitään kuntoutusta. Alaikäisten puolella oli psykologi/terapeutti mut aikuisten puolella ei ollu
Vaikka yhteiskunnan hyysäyspalvelun nimi on eri (tai palvelutaso korkeampi) kuin kuntoutus, niin silti se on yhteiskunnan hyysäystä.
Ihan turha on taas yrittää rakastella pilkkua siitä asiasta. - Anonyymi00076
Anonyymi00075 kirjoitti:
Vaikka yhteiskunnan hyysäyspalvelun nimi on eri (tai palvelutaso korkeampi) kuin kuntoutus, niin silti se on yhteiskunnan hyysäystä.
Ihan turha on taas yrittää rakastella pilkkua siitä asiasta.Eikös kuntoutuksen tarkoitus ole et palataan/päästään työelämään?
- Anonyymi00077
Anonyymi00074 kirjoitti:
Lastenkoti osastot ja sit suoraan eläkkeelle. En missään vaiheessa saanut mitään kuntoutusta. Alaikäisten puolella oli psykologi/terapeutti mut aikuisten puolella ei ollu
Olet saattanut siellä aikuisten puolella ollessasi olla jollain kuntoutustukirahalla. Vai onko sulla tarkkaa tietoa, mistä tulosi muodostuivat ?
Toimeentulotuki on lakisääteinen raha, mutta osastolla ollessa se on kai kotikunta, joka maksaa hoidon, sossu, ym. Ja vaikka on osastolla, täytyyhän silti ihmisen jotain käyttörahaakin saada. Se voi toki olla toimeentulotukeakin.
Sinulla on ilmeisesti nyt sitten kansaneläke ja takuueläke, koska et ole ollut työelämässä ikinä ? - Anonyymi00078
Anonyymi00075 kirjoitti:
Vaikka yhteiskunnan hyysäyspalvelun nimi on eri (tai palvelutaso korkeampi) kuin kuntoutus, niin silti se on yhteiskunnan hyysäystä.
Ihan turha on taas yrittää rakastella pilkkua siitä asiasta.Siis samoja rahojahan ne kaikki on, tulevat ihmisille vain eri "luukuilta". Mutta samaa yhteiskunnan veronmaksajien rahaa, ym.
- Anonyymi00079
Anonyymi00076 kirjoitti:
Eikös kuntoutuksen tarkoitus ole et palataan/päästään työelämään?
Sehän sen tarkoitus on, mutta aivan jokainen ei silti onnistu pääsemään työelämään, tai palaamaan sinne, vaikka kuinka yritettäisiin kuntoutttaa.
- Anonyymi00080
Anonyymi00075 kirjoitti:
Vaikka yhteiskunnan hyysäyspalvelun nimi on eri (tai palvelutaso korkeampi) kuin kuntoutus, niin silti se on yhteiskunnan hyysäystä.
Ihan turha on taas yrittää rakastella pilkkua siitä asiasta.Sitä hyysäyspalvelua joutuu aika monet käyttämään itsestään riippumattomista syistä.
Jos on vaikka lapsuudesta alkaen huonot lähtökohdat elämään, ei se ole lapsen vika, jos elämä ei oikein ota sujuakseen, vaan on asioita mennyt pieleen.
Psyykkinen sairaus myöskään ei yleensä kysy lupaa, saako se jollekin tulla vai ei.
Jos nyt otetaan esimerkiksi päihderiippuvaiset, niin he ovat ainakin osittain itse syyllisiä siihen, että tulee jotain psyykeongelmia, eikä elämä ota sujuakseen.
Ongelmien ja vaikeuksien taustalla on varmaan yhtä paljon syitä ja seurauksia kuin on ongelmista kärsiviä ihmisiäkin.
Turhaa syyllistää ketään, jos ihminen kärsii sairaudesta, joka on hänelle tullut pyytämättä. - Anonyymi00081
Anonyymi00077 kirjoitti:
Olet saattanut siellä aikuisten puolella ollessasi olla jollain kuntoutustukirahalla. Vai onko sulla tarkkaa tietoa, mistä tulosi muodostuivat ?
Toimeentulotuki on lakisääteinen raha, mutta osastolla ollessa se on kai kotikunta, joka maksaa hoidon, sossu, ym. Ja vaikka on osastolla, täytyyhän silti ihmisen jotain käyttörahaakin saada. Se voi toki olla toimeentulotukeakin.
Sinulla on ilmeisesti nyt sitten kansaneläke ja takuueläke, koska et ole ollut työelämässä ikinä ?Jos olin niin en niitä papereita ikinä ite tehnyt. En meinaan tehny ite mitään, ne teki kaiken mulle valmiiksi.
Kansaneläke ja takuu tällä hetkellä, osastolla olessani mä en kyllä mitään käyttörahaa ikinä saanu. Eihän mulla edes pankkikorttiakaan ollut kun en voinut konttooriin mennä asioimaan. Eli ei mitään hajua. Olin osastolla rahattomana - Anonyymi00082
Anonyymi00079 kirjoitti:
Sehän sen tarkoitus on, mutta aivan jokainen ei silti onnistu pääsemään työelämään, tai palaamaan sinne, vaikka kuinka yritettäisiin kuntoutttaa.
No kerro mulle mitä kuntoutusta on jos sulle annetaan lääkkeet ja mitään muuta ei?
- Anonyymi00083
Anonyymi00082 kirjoitti:
No kerro mulle mitä kuntoutusta on jos sulle annetaan lääkkeet ja mitään muuta ei?
Ei pelkkä lääkitys olekaan kuntoutusta, se on vain lääkintää.
- Anonyymi00084
Anonyymi00076 kirjoitti:
Eikös kuntoutuksen tarkoitus ole et palataan/päästään työelämään?
Kyllä, ihan samalla tavalla kuin laitoshoidon tarkoituskin on, että ihminen lähtee sieltä joskus itsenäiseen elämään, eikä jää ikuajoiksi laitokseen.
Suoraan sanottuna, tänne on taas turha tulla paukuttelemaan henkseleitä, sillä että on ollut niin sairas, että pääsee suoraan eläkkeelle, laitosputken jälkeen. Ja kun en paremmin asiasta tiedä, niin tulee väkisin sellainen mielikuva, että asenteellakin on ollut osuutta asiaan. - Anonyymi00085
Anonyymi00084 kirjoitti:
Kyllä, ihan samalla tavalla kuin laitoshoidon tarkoituskin on, että ihminen lähtee sieltä joskus itsenäiseen elämään, eikä jää ikuajoiksi laitokseen.
Suoraan sanottuna, tänne on taas turha tulla paukuttelemaan henkseleitä, sillä että on ollut niin sairas, että pääsee suoraan eläkkeelle, laitosputken jälkeen. Ja kun en paremmin asiasta tiedä, niin tulee väkisin sellainen mielikuva, että asenteellakin on ollut osuutta asiaan.Asenteita kyllä riittää jokaisella, sekä potilailla että lääkäreillä. Eri asia sitten, millaisia asenteita.
- Anonyymi00086
Anonyymi00083 kirjoitti:
Ei pelkkä lääkitys olekaan kuntoutusta, se on vain lääkintää.
Sitähän minäkin. Eli en ole saanut mitään kuntoutusta aikuisiällä
- Anonyymi00087
Anonyymi00084 kirjoitti:
Kyllä, ihan samalla tavalla kuin laitoshoidon tarkoituskin on, että ihminen lähtee sieltä joskus itsenäiseen elämään, eikä jää ikuajoiksi laitokseen.
Suoraan sanottuna, tänne on taas turha tulla paukuttelemaan henkseleitä, sillä että on ollut niin sairas, että pääsee suoraan eläkkeelle, laitosputken jälkeen. Ja kun en paremmin asiasta tiedä, niin tulee väkisin sellainen mielikuva, että asenteellakin on ollut osuutta asiaan.En tiedä asenteesta, olin 18-19 kun sain eläkkeen ja osastolla. Enkä mä kai nyt niin sairas ole et olis pitäny eläkkeelle laittaa? Itsetuhoinen olin (en tosin enään) ja virallisesti AuDHD+masennus+itsetuhoisuus diagnooseina. Oon siis nepsy enkä "sairas". En vaan ole ikinä saanut nepsyyten tukea
- Anonyymi00088
Anonyymi00086 kirjoitti:
Sitähän minäkin. Eli en ole saanut mitään kuntoutusta aikuisiällä
Oletko pyytänyt itse, vai odottanut, että tarjotaan ?
- Anonyymi00089
Anonyymi00088 kirjoitti:
Oletko pyytänyt itse, vai odottanut, että tarjotaan ?
Sehän riippuu siitä miten Kelan kanta koetaan. En ole saanut sieltä hyväksyntää
- Anonyymi00090
Anonyymi00089 kirjoitti:
Sehän riippuu siitä miten Kelan kanta koetaan. En ole saanut sieltä hyväksyntää
Onko sulla mahdollisuus mennä esim. johonkin mt-yhdistykseen ? Riippuu tosin asuinpaikasta, joka paikassa ei ole sellaista.
On olemassa muitakin yhdistyksiä ja järjestöjä, ym. Tekevälle ja etsivälle ihmiselle löytyy kyllä jotain mielekästä tekemistä, jos haluaa päiviin täytettä ja jonkinlaista omatoimista kuntoutusta. - Anonyymi00092
Anonyymi00090 kirjoitti:
Onko sulla mahdollisuus mennä esim. johonkin mt-yhdistykseen ? Riippuu tosin asuinpaikasta, joka paikassa ei ole sellaista.
On olemassa muitakin yhdistyksiä ja järjestöjä, ym. Tekevälle ja etsivälle ihmiselle löytyy kyllä jotain mielekästä tekemistä, jos haluaa päiviin täytettä ja jonkinlaista omatoimista kuntoutusta.Haluaisin töihin. Mielekästä tekemistä mulla on tavallaan mut arjentoiminnan puutteiden takia mihin en saanut apua mulla on ulosotossa myös 5000e ja korot juoksee eli...
- Anonyymi00093
Anonyymi00087 kirjoitti:
En tiedä asenteesta, olin 18-19 kun sain eläkkeen ja osastolla. Enkä mä kai nyt niin sairas ole et olis pitäny eläkkeelle laittaa? Itsetuhoinen olin (en tosin enään) ja virallisesti AuDHD masennus itsetuhoisuus diagnooseina. Oon siis nepsy enkä "sairas". En vaan ole ikinä saanut nepsyyten tukea
Laitoshoito maksaa halvimmillaan noin 150 euroa ja siitä ylöspäin per PÄIVÄ. Siitä näkökulmasta sanoisin että et ole ihan osattomaksi jäänyt tämän yhteiskunnan tarjoamasta avusta.
- Anonyymi00094
Anonyymi00092 kirjoitti:
Haluaisin töihin. Mielekästä tekemistä mulla on tavallaan mut arjentoiminnan puutteiden takia mihin en saanut apua mulla on ulosotossa myös 5000e ja korot juoksee eli...
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/tyo/ips-tyohonvalmennus-auttaa-kuntoutujaa-tyollistymaan
Oletko jo kokeillut IPS työhönvalmennusta? - Anonyymi00095
Anonyymi00093 kirjoitti:
Laitoshoito maksaa halvimmillaan noin 150 euroa ja siitä ylöspäin per PÄIVÄ. Siitä näkökulmasta sanoisin että et ole ihan osattomaksi jäänyt tämän yhteiskunnan tarjoamasta avusta.
Ei se silti kuntoutusta ole. Elossa toki olen sen ansiosta. Ei silti auta työelämään
- Anonyymi00096
Anonyymi00094 kirjoitti:
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/tyo/ips-tyohonvalmennus-auttaa-kuntoutujaa-tyollistymaan
Oletko jo kokeillut IPS työhönvalmennusta?Mulla ei ole lainkaan ammattia eikä mitään koulua peruskoulun lisäksi. En siis oikein.. Osaa mitään. Mut ainahan tota voi kokeilla
- Anonyymi00097
Anonyymi00096 kirjoitti:
Mulla ei ole lainkaan ammattia eikä mitään koulua peruskoulun lisäksi. En siis oikein.. Osaa mitään. Mut ainahan tota voi kokeilla
Kaikkea kannattaa kokeilla, jos haluaa voida paremmin, päästä vaikkapa takaisin elämään edes joten kuten.
Omaa onnistumistaankaan ei voi tietää, jollei kokeile. Sen verran kannattaa olla uteliaisuutta itseään kohtaan, että kokeilee jotain uusia juttuja. Ehkä jotain itselle sopivaa löytyykin.
- Anonyymi00045
Kompleksien intevntioiden satunnaistetut kokeet ovat kalliita ja vaikeita toteuttaa, mutta jostain syystä Britanniassa(ei Suomessa) ollaan oltu niin kiinnostuneita tästä mitättömästä paikallisesta suomalaisesta kokeilusta nimeltä avoin dialogi, että siellä ollaan lähdetty oikein rahoittamaan laajaa satunnaistettua tutkimusta. Hanke kulkee nimellä The ODDESSI trial, eikä siihen liittyviä tuloksia ole vielä julkaistu. Suomessa avoimen dialogin malli on mitättömistä saavutuksistaan huolimatta saanut vuonna 2025 Vaikuttavuusseuran kunniamaininnan mallin vaikuttavuudesta an. Sitä on tästä huolimatta tutkittu melkeinpä enemmän ulkomailla kuin Suomessa pois lukien Keroputaan alue ja se mainitaan esimerkillisenä ihmisoikeuksia kunnioittavana hoitomallina WHOn raportissa Guidance on community mental health services: Promoting person-centred and rights-based approaches.
- Anonyymi00046
Sit eikun vaan pidättämään hengitystä, kun odottelee että pääsee avoimen dialogin hoitoon ensimmäisten joukossa.
- Anonyymi00048
Anonyymi00046 kirjoitti:
Sit eikun vaan pidättämään hengitystä, kun odottelee että pääsee avoimen dialogin hoitoon ensimmäisten joukossa.
Jos joskus vielä hoitoa tarvitsisin, niin hakisin sitä varmaan melkein mistä tahansa.
Mahdollisesti vaikeassa tilanteessa kelpaisi julkinenkin. - Anonyymi00050
Anonyymi00046 kirjoitti:
Sit eikun vaan pidättämään hengitystä, kun odottelee että pääsee avoimen dialogin hoitoon ensimmäisten joukossa.
Karu mutta osuva kommentti.
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta jos joku tuote tai palvelu ei ole riittävän hyvä itselle, niin kannattaa miettiä onko se riittävänn hyvä kenellekkään muulle?
Tähän ilmiöön pääsee käsiksi parhaiten kirpputoreilla. Kyllä sieltä voi tehdä löytöjä, mutta samaan aikaan siellä on jäätävä määrä roskaa, mitä sinne ei missään tapauksessa pitäisi kantaa.
Kirppareilla markkinatalous hoitaa rautaa vai roskaa erottelun, mutta pahoin pelkään, että tälläkin foorumilla on ihmisiä jotka kuvittelee väärin, että sairaudentunnottomuus on sama asia kuin markkinatalous. - Anonyymi00051
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta miksi minulle tulee sellainen tunne, että foorumin antipsykiatrinen siipi luulee, että avoimen dialogin malli olisi jotenkin pois tavalliselta palveluiden käyttäjältä jolla on sairaudentunto.
Näinhän se ei ole, vaan jo pelkästään se että palvelu tuntuu paremmalta on jo saavutus ja vielä parempi jos ODDESSI trial, pystyy siihen mihin ilmeisestikkään kukaan muu ei ole vielä pystynyt, eli siirtämään tämän mallin uuteen paikkaan ja aikaan. - Anonyymi00054
Anonyymi00050 kirjoitti:
Karu mutta osuva kommentti.
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta jos joku tuote tai palvelu ei ole riittävän hyvä itselle, niin kannattaa miettiä onko se riittävänn hyvä kenellekkään muulle?
Tähän ilmiöön pääsee käsiksi parhaiten kirpputoreilla. Kyllä sieltä voi tehdä löytöjä, mutta samaan aikaan siellä on jäätävä määrä roskaa, mitä sinne ei missään tapauksessa pitäisi kantaa.
Kirppareilla markkinatalous hoitaa rautaa vai roskaa erottelun, mutta pahoin pelkään, että tälläkin foorumilla on ihmisiä jotka kuvittelee väärin, että sairaudentunnottomuus on sama asia kuin markkinatalous.Sille ei voi mitään, että joillekin ei mikään kelpaa, mihinkään ei olla tyytyväisiä, jne.
Se on totta, että suurin osa ihmisistä kuitenkin hyötyy psykiatrian palveluista.
Tämäkään ei ole henkilökohtaisesti kenellekään. - Anonyymi00057
Anonyymi00051 kirjoitti:
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta miksi minulle tulee sellainen tunne, että foorumin antipsykiatrinen siipi luulee, että avoimen dialogin malli olisi jotenkin pois tavalliselta palveluiden käyttäjältä jolla on sairaudentunto.
Näinhän se ei ole, vaan jo pelkästään se että palvelu tuntuu paremmalta on jo saavutus ja vielä parempi jos ODDESSI trial, pystyy siihen mihin ilmeisestikkään kukaan muu ei ole vielä pystynyt, eli siirtämään tämän mallin uuteen paikkaan ja aikaan.Avoimen dialogin mallissa psykoottisia reaktioita ei jäsennetä niinkään sairausmetaforan kautta, joten sairaudentoisuudella -ja tunnottomuudella on käsitteenä vähemmän merkitystä. Esimerkiksi katsauksessa Narratiivinen katsaus avoimen dialogin mielenterveyshoitomallista (2024) pohditaan, että yksi mallin vaikutusmekanismeista voi olla se, että elämnhallintaongelmia patologisoidaan tai niistä tehdään "oireklustereiden oireita", joilla sitten selitetään omia ongelmia:
"Toiseksi avoimen dialogin holistisempi ihmiskäsitys lievittää psykiatristen diagnoosien ongelmallista reifikaatiota (Hyman, 2010) eli esineellistymistä, joka ilmenee siten, että yhä useampi ihminen selittää omia ja toisten elämänongelmia psykiatrisilla tai neuropsykiat-isilla diagnooseilla. Koska psykiatriset diagnoosit ovat sopimuk-senvaraisia oirekuvauksia, jotka eivät ota kantaa havaittavan oireilun syihin, johtaa tällainen reifikoituminen herkästi itseään ylläpitävään kehäpäätelmään. Oletettavasti psykiatristen diagnoosien reifikoi-tuminen myös patologisoi yleisinhimillisiä psyykkisiä ja sosiaalisia ilmiöitä, ja johtaa normaalin kaventumiseen ja mielenterveysalan asiantuntijavallan kasvuun. Tämä voi lisätä sekä palvelukysyntää että palveluiden epätarkoituksenmukaista siiloutumista eri häiriöluokkien hoitamiseen erikoistuneisiin yksiköihin (Bergström, 2023)." - Anonyymi00059
Anonyymi00050 kirjoitti:
Karu mutta osuva kommentti.
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta jos joku tuote tai palvelu ei ole riittävän hyvä itselle, niin kannattaa miettiä onko se riittävänn hyvä kenellekkään muulle?
Tähän ilmiöön pääsee käsiksi parhaiten kirpputoreilla. Kyllä sieltä voi tehdä löytöjä, mutta samaan aikaan siellä on jäätävä määrä roskaa, mitä sinne ei missään tapauksessa pitäisi kantaa.
Kirppareilla markkinatalous hoitaa rautaa vai roskaa erottelun, mutta pahoin pelkään, että tälläkin foorumilla on ihmisiä jotka kuvittelee väärin, että sairaudentunnottomuus on sama asia kuin markkinatalous.Tykkään tavastasi ajatella.
Hirtehisesti voisikin sanoa, että avoimen dialogin malli on vasta sitten parempi kun "nykyinen" malli, kun tämän foorumin sairaat hakeutuvat avoimen dialogin mallin hoitoon.
- Anonyymi00061
Avoimen dialogin mallissa ei ole koskaan edes yritetty pyrkiä lääkkeettömyyteen, joten on kummallinen väite, että sillä ei ole kyetty korvaamaan skitsofrenian hoidon lääkehoidolla saatuja surkeita hoitotuloksia. Mallissa lääkehoito on tarpeen mukaista ja totta kai skitsofreniapotilaille annetaan todennäköisemmin lääkitystä myös kyseisessä mallissa, koska koko skitsofrenian idea on pitkittynyt psykoottiseksi mielletty oireilu, joka on yksi lääkityksen peruste myös avoimen dialogin mallissa. Kyse on tautologisesta päättelystä, jos pitkittynyt oireilu on sekä diagnostinen kriteeri että lääkehoidon määräämisen kriteeri. Avoimen dialogin mallilla onnistuttiin Open Dialogue Approach - about the phenomenon of Scandinavian Psychiatry (2105) mukaan vähentämään skitsofrenidiagnoosien ilmaantuvuutta Keroputaan alueella 35/1000 potilasta kohden 7/100 000 potilasta kohden , joten on mahdollista, että skitsofreniadiagnoosin asettamiselta vältytään joidenkin potilaiden kohdalla kokonaan. Näin vältyttiin myös lääkityksen aloittamiselta.
- Anonyymi00062
Ja jos vertaa lääkekeskeiseen hoitoon, niin neuroleptejähän ei ole koskaan otettu käyttöön vaikuttavuustutkimusten perusteella, mitä monet avoimen dialogin hoitomallia käsittelevät tutkimukset ovat. Vaikuttavuus ja lääkkeen lyhytesktoinen teho ovat kaksi eri asiaa. Lääkkeen lyhytestoista vastetta tutkitaan pääosin erittäin valikoituneilla potilasjoukoilla erittäin lyhyen aikaa. Avoimen dialogin mallia käsittelevät tutkimukset omaavat usein huomattavasti paremman ulkoisen validiteetin eli yleistettävyyden kuin yksikään lääkekoe, mutta silti lääkekokeilla on perusteltu vuosikymmeniä härskiä ylilääkintää ja pitkäkestoista lääkitystä.
Koehenkilöinä ei voi olla moniongelmaisia, pähdehäiriöistä kärsiviä ja lääkeyhtiöt vielä pitävät huolen, että valikoivat lääkkeeseen parhaiten regoivat potilaat poistamalla jo ennen tutkimusta sellaiset, jotka eivät stabilisoidu lääkkeelle ja jotka reagoivat liian hyvin plaseboon. Että jos puhutaan valikoitumisharhasta ja tutkijoiden etusristiriidoista, niin kritiikki sopisi erityisen hyvin lääkkeiden tehoa käsittelvään tutkimusnäyttöön. Jostain syystä tätä ei ole pidetty minkäänlaisena ongelmana lääkärien keskuudessa. Sitten ihmetellään, miksi 90 % potilaista on työkyvyttömiä ja suhteellinen kuolleisuus vain nousee ja toipuneiden osuus vain laskee vuosikymmenestä toiseen.
Jääskeläinen et al. (2013) havaitsivat systemaattisesta katsauksessaan A systematic review and meta-analysis of recovery in schizophrenia, että skitsofreniasta toipuu harvempi kuin 60-luvulla ja maan köyhyys on yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen toipua, eikä diagnostisten kriteerien kapeus selittänyt asiaa. Jos 6 % potilaista täyttää toipumisen kriteerit niin voi olla, että näillä kaiken maailman avoimen dialogin kehittäjillä sun muilla ei ole kamalan suurta haastetta siinä, että hoitotuloksia saadaan paremmaksi. Haastavampaa olisi heikentää hoitotuloksia entisestään. Mitä olisi 100 % työkyvyttömiä ja 30 vuotta lyhyempi elinikä? Siinä olisi haastetta kerrakseen.
Koska härski ylilääkintä, muun hoidon laiminlyönti ja keskittyminen mielikuvitussairauden hoitoon ei voi toki mitenkään olla syynä, niin tehtaillaan siihen tueksi "vaikuttavuustutkimuksia", jossa ei kontrolloida keskeisiä vinoumia. Esimerkiksi Medication Exposure and Mortality in Patients With Schizophrenia (2024) testatttiin mitä tapahtuu, kun järjestäen rekisteritutkimuksiaj a etenkin kuuluisia Tiihosen et al. FIN11 ja FIN20 skitsofrenian kuolleisuutta käsitteleviä rekisteritutkimuksia vaivaava immortal time bias korjattiin ja altisusta mitattiin kumulatiivisena altistuksena, millä vältetään esim. vieroitusoireiden aiheuttama vinouma relapsiriskiin. Tutkimuksen mukaan neuroleptit olivat yhteydessä vähäisempään kuolleisuuteen, kun ITBtä ei korjattu eikä lääkkeen kumuloitumista huomiotu, mutta suurempaan kuolleisuuteen, kun vinouma korjattiin:
"Kun analyysi tehtiin time-fixed-menetelmällä, neuroleptien annoksen ja kuolleisuuden välillä ei havaittu annos–vaste-suhdetta. Immortal time biasin korjaamisen jälkeen suuri kumulatiivinen neuroleptiannos oli kuitenkin yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen (vakioitu hazardisuhde [AHR] 1,28; 95 %:n luottamusväli 1,07–1,55; p = 0,008)."
Se miten altisus määirtellään ja miten vinoumat korjataan tai pikemminkin jätetään systemaattisesti korjaamatta rekisteritutkimuksissa voi selittää ristiriitaa, joka liittyy skitsofreniapotilaiden vuosikymmenien aikana kohonneeseen suhteelliseen kuolleisuuteen ja siihen, että neurolepteillä on tunnettuja kuolleisuutta oletettavasti nostavia riskitekijöitä. - Anonyymi00091
Anonyymi00062 kirjoitti:
Ja jos vertaa lääkekeskeiseen hoitoon, niin neuroleptejähän ei ole koskaan otettu käyttöön vaikuttavuustutkimusten perusteella, mitä monet avoimen dialogin hoitomallia käsittelevät tutkimukset ovat. Vaikuttavuus ja lääkkeen lyhytesktoinen teho ovat kaksi eri asiaa. Lääkkeen lyhytestoista vastetta tutkitaan pääosin erittäin valikoituneilla potilasjoukoilla erittäin lyhyen aikaa. Avoimen dialogin mallia käsittelevät tutkimukset omaavat usein huomattavasti paremman ulkoisen validiteetin eli yleistettävyyden kuin yksikään lääkekoe, mutta silti lääkekokeilla on perusteltu vuosikymmeniä härskiä ylilääkintää ja pitkäkestoista lääkitystä.
Koehenkilöinä ei voi olla moniongelmaisia, pähdehäiriöistä kärsiviä ja lääkeyhtiöt vielä pitävät huolen, että valikoivat lääkkeeseen parhaiten regoivat potilaat poistamalla jo ennen tutkimusta sellaiset, jotka eivät stabilisoidu lääkkeelle ja jotka reagoivat liian hyvin plaseboon. Että jos puhutaan valikoitumisharhasta ja tutkijoiden etusristiriidoista, niin kritiikki sopisi erityisen hyvin lääkkeiden tehoa käsittelvään tutkimusnäyttöön. Jostain syystä tätä ei ole pidetty minkäänlaisena ongelmana lääkärien keskuudessa. Sitten ihmetellään, miksi 90 % potilaista on työkyvyttömiä ja suhteellinen kuolleisuus vain nousee ja toipuneiden osuus vain laskee vuosikymmenestä toiseen.
Jääskeläinen et al. (2013) havaitsivat systemaattisesta katsauksessaan A systematic review and meta-analysis of recovery in schizophrenia, että skitsofreniasta toipuu harvempi kuin 60-luvulla ja maan köyhyys on yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen toipua, eikä diagnostisten kriteerien kapeus selittänyt asiaa. Jos 6 % potilaista täyttää toipumisen kriteerit niin voi olla, että näillä kaiken maailman avoimen dialogin kehittäjillä sun muilla ei ole kamalan suurta haastetta siinä, että hoitotuloksia saadaan paremmaksi. Haastavampaa olisi heikentää hoitotuloksia entisestään. Mitä olisi 100 % työkyvyttömiä ja 30 vuotta lyhyempi elinikä? Siinä olisi haastetta kerrakseen.
Koska härski ylilääkintä, muun hoidon laiminlyönti ja keskittyminen mielikuvitussairauden hoitoon ei voi toki mitenkään olla syynä, niin tehtaillaan siihen tueksi "vaikuttavuustutkimuksia", jossa ei kontrolloida keskeisiä vinoumia. Esimerkiksi Medication Exposure and Mortality in Patients With Schizophrenia (2024) testatttiin mitä tapahtuu, kun järjestäen rekisteritutkimuksiaj a etenkin kuuluisia Tiihosen et al. FIN11 ja FIN20 skitsofrenian kuolleisuutta käsitteleviä rekisteritutkimuksia vaivaava immortal time bias korjattiin ja altisusta mitattiin kumulatiivisena altistuksena, millä vältetään esim. vieroitusoireiden aiheuttama vinouma relapsiriskiin. Tutkimuksen mukaan neuroleptit olivat yhteydessä vähäisempään kuolleisuuteen, kun ITBtä ei korjattu eikä lääkkeen kumuloitumista huomiotu, mutta suurempaan kuolleisuuteen, kun vinouma korjattiin:
"Kun analyysi tehtiin time-fixed-menetelmällä, neuroleptien annoksen ja kuolleisuuden välillä ei havaittu annos–vaste-suhdetta. Immortal time biasin korjaamisen jälkeen suuri kumulatiivinen neuroleptiannos oli kuitenkin yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen (vakioitu hazardisuhde [AHR] 1,28; 95 %:n luottamusväli 1,07–1,55; p = 0,008)."
Se miten altisus määirtellään ja miten vinoumat korjataan tai pikemminkin jätetään systemaattisesti korjaamatta rekisteritutkimuksissa voi selittää ristiriitaa, joka liittyy skitsofreniapotilaiden vuosikymmenien aikana kohonneeseen suhteelliseen kuolleisuuteen ja siihen, että neurolepteillä on tunnettuja kuolleisuutta oletettavasti nostavia riskitekijöitä.Myös päihdehäiriöisille silti neuroleptejä määrätään jatkuvaankin käyttöön.
Äärettömän huono keino alkaa hoitaa päihdeongelmaista neurolepteillä, tai ylipäänsä psyykenlääkkeillä.
Sillä konstilla menee jo valmiiksi hajalla oleva elämä entistä risammaksi. Ihminen ajautuu vain syvemmälle ongelmiin.
Monien vuosien lääkkeiden käytöllä voi olla myös hermostoa vaurioittavia haittoja.
Siis joidenkin kohdalla voi olla, joidenkin kohdalla on. - Anonyymi00102
Anonyymi00062 kirjoitti:
Ja jos vertaa lääkekeskeiseen hoitoon, niin neuroleptejähän ei ole koskaan otettu käyttöön vaikuttavuustutkimusten perusteella, mitä monet avoimen dialogin hoitomallia käsittelevät tutkimukset ovat. Vaikuttavuus ja lääkkeen lyhytesktoinen teho ovat kaksi eri asiaa. Lääkkeen lyhytestoista vastetta tutkitaan pääosin erittäin valikoituneilla potilasjoukoilla erittäin lyhyen aikaa. Avoimen dialogin mallia käsittelevät tutkimukset omaavat usein huomattavasti paremman ulkoisen validiteetin eli yleistettävyyden kuin yksikään lääkekoe, mutta silti lääkekokeilla on perusteltu vuosikymmeniä härskiä ylilääkintää ja pitkäkestoista lääkitystä.
Koehenkilöinä ei voi olla moniongelmaisia, pähdehäiriöistä kärsiviä ja lääkeyhtiöt vielä pitävät huolen, että valikoivat lääkkeeseen parhaiten regoivat potilaat poistamalla jo ennen tutkimusta sellaiset, jotka eivät stabilisoidu lääkkeelle ja jotka reagoivat liian hyvin plaseboon. Että jos puhutaan valikoitumisharhasta ja tutkijoiden etusristiriidoista, niin kritiikki sopisi erityisen hyvin lääkkeiden tehoa käsittelvään tutkimusnäyttöön. Jostain syystä tätä ei ole pidetty minkäänlaisena ongelmana lääkärien keskuudessa. Sitten ihmetellään, miksi 90 % potilaista on työkyvyttömiä ja suhteellinen kuolleisuus vain nousee ja toipuneiden osuus vain laskee vuosikymmenestä toiseen.
Jääskeläinen et al. (2013) havaitsivat systemaattisesta katsauksessaan A systematic review and meta-analysis of recovery in schizophrenia, että skitsofreniasta toipuu harvempi kuin 60-luvulla ja maan köyhyys on yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen toipua, eikä diagnostisten kriteerien kapeus selittänyt asiaa. Jos 6 % potilaista täyttää toipumisen kriteerit niin voi olla, että näillä kaiken maailman avoimen dialogin kehittäjillä sun muilla ei ole kamalan suurta haastetta siinä, että hoitotuloksia saadaan paremmaksi. Haastavampaa olisi heikentää hoitotuloksia entisestään. Mitä olisi 100 % työkyvyttömiä ja 30 vuotta lyhyempi elinikä? Siinä olisi haastetta kerrakseen.
Koska härski ylilääkintä, muun hoidon laiminlyönti ja keskittyminen mielikuvitussairauden hoitoon ei voi toki mitenkään olla syynä, niin tehtaillaan siihen tueksi "vaikuttavuustutkimuksia", jossa ei kontrolloida keskeisiä vinoumia. Esimerkiksi Medication Exposure and Mortality in Patients With Schizophrenia (2024) testatttiin mitä tapahtuu, kun järjestäen rekisteritutkimuksiaj a etenkin kuuluisia Tiihosen et al. FIN11 ja FIN20 skitsofrenian kuolleisuutta käsitteleviä rekisteritutkimuksia vaivaava immortal time bias korjattiin ja altisusta mitattiin kumulatiivisena altistuksena, millä vältetään esim. vieroitusoireiden aiheuttama vinouma relapsiriskiin. Tutkimuksen mukaan neuroleptit olivat yhteydessä vähäisempään kuolleisuuteen, kun ITBtä ei korjattu eikä lääkkeen kumuloitumista huomiotu, mutta suurempaan kuolleisuuteen, kun vinouma korjattiin:
"Kun analyysi tehtiin time-fixed-menetelmällä, neuroleptien annoksen ja kuolleisuuden välillä ei havaittu annos–vaste-suhdetta. Immortal time biasin korjaamisen jälkeen suuri kumulatiivinen neuroleptiannos oli kuitenkin yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen (vakioitu hazardisuhde [AHR] 1,28; 95 %:n luottamusväli 1,07–1,55; p = 0,008)."
Se miten altisus määirtellään ja miten vinoumat korjataan tai pikemminkin jätetään systemaattisesti korjaamatta rekisteritutkimuksissa voi selittää ristiriitaa, joka liittyy skitsofreniapotilaiden vuosikymmenien aikana kohonneeseen suhteelliseen kuolleisuuteen ja siihen, että neurolepteillä on tunnettuja kuolleisuutta oletettavasti nostavia riskitekijöitä.Oletko edes lukenut Jääskeläisen paperia ajatuksen kanssa? Vai onko se ajatus juuri tässä se ongelma, kun ajatukseen ei mahdu, että hoito on mitä on ja jääskeläisen paperi sen kertoo, mutta kun omassa ajatuksessa hoito pitää saada demonisoitua?
Tiede mukaan lukien tutkimuskatsaukset ei ole sitä, että voit etsiä sieltä vain omaa egoasi pönkittäviä lukuja vaan se on kokonaisuus jossa etsitään selityksiä asioille ja ilmiöille.
Ja vaikka viisikymmentäluvulla on otettu neuroleptejä käyttöön ilman RCT tutkimuksia, niin jo seitsemänkymmentä luvulla ja sen jälkeen lääketutkimuksissa on RCT näyttöä, vaikka se ei olisikaan täydellistä.
Ihan samalla tavalla kuin kun avoimen dialogin malli, jonka naturalistiset tutkimukset, joiden ulkoinen validiteetti on näennäisesti parempi, niin samalla avoimen dialogin mallin tutkimuksessa on vakavia metodologisia puutteita.
Totuus on kuitenkin se että vertailukelpoista dataa ei ole niin paljon, että Keroputaan malli pystyisi kiistattomasti todistamaan parenmuutensa, riippumatta siitä miten matalalla rima on. Eikä sitä dataa juurikaan tule Keroputaan mallista, siinä mielessä on aika turvallista pitää sitä kuolleena mallina tällä hetkellä.
Tieteestä kannattaa vielä muistaa se ettei siellä toimi nollan kertotaulu. Et voi siis ensin väittää jotain tutkimusta nollaksi, ja sen jälkeen verrata omaa tutkimusta siihen.
Ylipäätään jos tarvitset “salaliittoteoriaa” jossain vaiheessa selittämään teoriaasi, olet todennäköisesti väärässä. - Anonyymi00104
Anonyymi00102 kirjoitti:
Oletko edes lukenut Jääskeläisen paperia ajatuksen kanssa? Vai onko se ajatus juuri tässä se ongelma, kun ajatukseen ei mahdu, että hoito on mitä on ja jääskeläisen paperi sen kertoo, mutta kun omassa ajatuksessa hoito pitää saada demonisoitua?
Tiede mukaan lukien tutkimuskatsaukset ei ole sitä, että voit etsiä sieltä vain omaa egoasi pönkittäviä lukuja vaan se on kokonaisuus jossa etsitään selityksiä asioille ja ilmiöille.
Ja vaikka viisikymmentäluvulla on otettu neuroleptejä käyttöön ilman RCT tutkimuksia, niin jo seitsemänkymmentä luvulla ja sen jälkeen lääketutkimuksissa on RCT näyttöä, vaikka se ei olisikaan täydellistä.
Ihan samalla tavalla kuin kun avoimen dialogin malli, jonka naturalistiset tutkimukset, joiden ulkoinen validiteetti on näennäisesti parempi, niin samalla avoimen dialogin mallin tutkimuksessa on vakavia metodologisia puutteita.
Totuus on kuitenkin se että vertailukelpoista dataa ei ole niin paljon, että Keroputaan malli pystyisi kiistattomasti todistamaan parenmuutensa, riippumatta siitä miten matalalla rima on. Eikä sitä dataa juurikaan tule Keroputaan mallista, siinä mielessä on aika turvallista pitää sitä kuolleena mallina tällä hetkellä.
Tieteestä kannattaa vielä muistaa se ettei siellä toimi nollan kertotaulu. Et voi siis ensin väittää jotain tutkimusta nollaksi, ja sen jälkeen verrata omaa tutkimusta siihen.
Ylipäätään jos tarvitset “salaliittoteoriaa” jossain vaiheessa selittämään teoriaasi, olet todennäköisesti väärässä.Mistä kokonaisuuksista sinä oikein sönkötät, joita minä nyt jatkuvasti sivuutan tässä? Olen siteerannut nytt kahta eri META-ANALYYSIA aiheesta ja sinä et yhtäkään. Siteeraamani luvut ovat täysin linjassa kokonaistulkinan kanssa. Olen sanasta sanaan siteerannut Jääskeläinen et al. tutkimuskatsauksen tutkijoiden omaa pohdintaa oman tutkimuksensa tuloksista, jossa todetaan, että kokonaisuudesaan näyttää siltä, että toipuneiden osuus on laskenut viime vuosikymmeninä.
Tutkijat itse pitävät tätä paradoksaalisena, koska oletusarvoisesti hoidon kehittyminen ja parempien hoitojen saatavuuden paraneminen näkyisi trendinomaisesti toipuneiden osuuden paranemisena. Vaikka mitään kausaalitulkintoja ei voi tehdä toiseenkaan suuntaan, niin on kummallista, että mullistavien ihmellääkkeiden runsaalla hyödyntämisellä on ollut näin vaatimattomat seuraukset toipuneiden osuuteen. Ja oletko sitä mieltä, että 6 % on suuri määrä toipuneita ja että tällaisista hoitotuloksia olisi vaikea parantaa? Miksi lääkkeitä pidetään psykoosihoidon kulmakivenä, jos härskillä ylilääkinnällä saadaan näinkin mullistavia hoitotuloksia? - Anonyymi00105
Anonyymi00102 kirjoitti:
Oletko edes lukenut Jääskeläisen paperia ajatuksen kanssa? Vai onko se ajatus juuri tässä se ongelma, kun ajatukseen ei mahdu, että hoito on mitä on ja jääskeläisen paperi sen kertoo, mutta kun omassa ajatuksessa hoito pitää saada demonisoitua?
Tiede mukaan lukien tutkimuskatsaukset ei ole sitä, että voit etsiä sieltä vain omaa egoasi pönkittäviä lukuja vaan se on kokonaisuus jossa etsitään selityksiä asioille ja ilmiöille.
Ja vaikka viisikymmentäluvulla on otettu neuroleptejä käyttöön ilman RCT tutkimuksia, niin jo seitsemänkymmentä luvulla ja sen jälkeen lääketutkimuksissa on RCT näyttöä, vaikka se ei olisikaan täydellistä.
Ihan samalla tavalla kuin kun avoimen dialogin malli, jonka naturalistiset tutkimukset, joiden ulkoinen validiteetti on näennäisesti parempi, niin samalla avoimen dialogin mallin tutkimuksessa on vakavia metodologisia puutteita.
Totuus on kuitenkin se että vertailukelpoista dataa ei ole niin paljon, että Keroputaan malli pystyisi kiistattomasti todistamaan parenmuutensa, riippumatta siitä miten matalalla rima on. Eikä sitä dataa juurikaan tule Keroputaan mallista, siinä mielessä on aika turvallista pitää sitä kuolleena mallina tällä hetkellä.
Tieteestä kannattaa vielä muistaa se ettei siellä toimi nollan kertotaulu. Et voi siis ensin väittää jotain tutkimusta nollaksi, ja sen jälkeen verrata omaa tutkimusta siihen.
Ylipäätään jos tarvitset “salaliittoteoriaa” jossain vaiheessa selittämään teoriaasi, olet todennäköisesti väärässä.RCT-tutkimukset ovat tosiaan se näytön kulmakivi, jolla noiden lääkkeiden käyttöä on perusteltu. Ne kestävät keskimäärin muutaman viikon ja niihin valikoidaan potilaita, joiden tiedetään jo valmiiksi reagoivan hyvin lääkitykselle ja huonosti plaseboon käyttämällä esimerkiksi erilaisia plasebo lead in -tutkimusasetelmia. Koska ne ovat lyhytekstoisia kokeita, niillä ei voi perustella lääkkeiden pitkäkestoista käyttöä ja vaikka niiden väitetään olevan sokkoutettuja, ne eivät sitä tutkimusnäytön valossa suurelta osin edes ole. Ja vaikka niiden väitetään olevan satunnaistetuja, ei satunnaistamisella kyetä kontrolloimaan vieroitusoireiden vaikutusta tulkinanvaraisiin vastemuuttujiin.
Ja vaikka niiden väitetään olevan tehokkaita, niin meta-analyysien mukaan ne eivät sitä ole, kun vastemuuttujana käytetään kliinisen merkitsevyyden raja-arvoa. Kliininen merkitsevyys käsitteenä on kehitetty siksi, koska vastemuuttujat eri sairauksissa mittaavat sisälöllisesti hyvin eri asioita, eikä tilastollinen merkitsevyys etenkään suurissa aineistossa aina kerro siitä, onko hoito oikeasti tehokas vai ei. Esimerkiksi PANSS-skaalalla voi kerryttää 240 pistettä hyvin moninaisista "oireista" eli tavanomaisista inhimillisisä tunnekokemuksista, jotka eivät ole mitenkään psykoosipotilaille edes spesifejä.
Sama efektikoko voi tällä skaalalla merkitä aivan eri asiaa kuin esimerkiksi silloin, jos mitataan hoidon vaikutusta aivohalvauksesta toipumiseen. On eri asia, että hoito vähentää keskimäärin 8 pistettä oireita epäilyksen skaalalla ja somaattisen huolen ja syyllisyyden skaalalla kuin sillä, että opitko sinä vaikkapa saamasi aivovaurion jälkeen uudelleen kävelemään. Silloin hoidon negatiiviset haittavaikutuksetkin arvioidaan eri kontekstissa. Lyhytekstoiset RCT-kokeet voivat vahvuuksistaan huolimatta antaa harhaisen kuvan hoidon tuloksista etenkin, jos ei oteta huomioon sitä, mitä vaste sisälöllisesti mittaa: se ei mittaa toimintakykyä eikä elämänlaatua pitkällä aikavälillä, eikä se oikeasti mittaa minkään tunnetun biologisen sairauden oireita vaan tulkinnanvaraista käyttäytymistä ja vuorovaikutusta. Lisäksi jos tutkimuksissa on systemaattisia puutteita, kuten sokkoutuksen epäonnistuminen ja vieroitusoireet sekoittavina tekijöinä sekä tulkinnavaraiset vastemuuttujat, voidaan tuloksista tehdä vääriä johtopäätöksiä, mitä tulee lääkkeiden todelliseen hyötyyn edustavassa kliinisessä populaatiossa. Tämä saataa selittää sen, miksi kuolleisuutta ja toipumista käsittelevissä meta-analyyseissa nähdään niin vaatimaton muutos toipuneiden määrässä ja suhteellisessa kuolleisuudessa ja vielä väärään suuntaan: psykiatrit ovat järjestäen ylitukinneet lyhytestoiset RCT-kokeiden tuloksia lääkkeiden eduksi. He arvottavat PANSS-skaalalla tapahtuvia pisteen parin muutoksia syyllisyyden tunnossa ja paranoiassa liikaa suhteessa siihen, millainen merkitys näillä muutoksilla on ihmisten toimintakykyyn pitkällä aikavälillä ja yleistävät liikaa tuloksia koskemaan omia potilaitaan, jotka eivät välttämättä ole samanlaisai kuin koehenkilöt oirekuvaltaan ja joilla voi olla järjestäen heikompi usko ja luottamus lääkkeisiin, mikä laskee lääkkeen kokonaisvastetta aivan huomattavasti.
RCT-kokeiden puutteiden vuoksi tarvitaan pitkäkestoisia seurantatutkimuksia ja rekisteripohjaisia tutkimuksia, jotka mittaavat hoidon pitkäkestoisia tuloksia erityisesti potilaiden toimintakykyyn, koska heikko psykososiaalinen ja kognitiivinen toimintakyky ovat aivan olennaisia hoidon kustannusten ja ihmisen elämänlaadun näkökulmasta. Niitä on tosiaan hankala toteuttaa satunnaistetuina kokeina koko seuranta-ajalta, jolloin ne ovat enemmän tai vähemmän naturalistisia.
Satunnaistamisen sijasta usein käytetään tilastollista kontrollointia, esimerkiksi verrataan keskeisiltä ominaisuuksiltaan identtisiä potilaita keskenään tarkastellun muuttujan suhteen (erilaiset prospensity score -menetelmät) ja huomioidaan monimuttujamalleilla sekoittavien tekijöiden vaikutus. Sekoittava tekijä on sellainen, joka huomioimatta jättäminen voi tuotata näennäisen yhteyden selittävän ja selitettävän muuttujan välillä: esimerkiksi jos paremman toimintakyvyn taustalla olisi jokin muu syy kuin hoito (henkilöllä on enemmän suojaavia tekijöitä, kuten sosiaalista verkostoa ja parempi kognitiivinen tomintakyky), joka korreloi paremman hoitoon sitoutumisen tai tietyn hoidon saamisen kanssa. Tilastollinen kontrollointi kompensoi niitä puutteita joita syntyy, kun potilaita ei voi jakaa satunnaisesti koe- ja kontrolliryhmiin. Avoimen dialogin mallia käsittelevissä tutkimuksissa on monissa käytetty tilastollista kontrollointia ja aineistona on käytetty myös rekisterejä ja alueellisia kokonaianeistoja, joissa ei lähtökohtaisesti ole samanlaisia puutteita kuin esimerkiksi RCT-kokeissa: valtavaa katoa ja valikoitumisharhaa. Lisäksi ne ovat pitkän aikavälin tutkimuksia, joissa hoitotuloksia seurataan vuosien ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1061281
Salaisuudet paljastuu
Viimeiset hetket meneillään ottaa yhteyttä. Kertoa totuus ja selvittää asioita. Viimeiset hetket meneillään jos joku94898Poliisi pamputti Variskankaalla
Mistä lie alkanut ja miksi poliisit kutsuttu, mutta mielestäni hyvin toimittu. Jos haluaa rähistä eikä rauhoitu puheella31814- 66693
Karita Tykkä mennyt kihloihin.
Onnittelu kuuluu hänelle ja tulevalle aviopuolisolleen.93642- 32635
S-ryhmän ihmisoikeuslinja ei kestä omaa hankintaketjuaan
S-ryhmän Israel-boikotin suurin uskottavuusongelma löytyy yllättävän läheltä, SOK:n omien tuotemerkkien hankintaketjuist16584- 18568
Haavoittuvuutesi on aseista riisuvaa
Harmi, etten voi osoittaa sinulle tunteita. Hyvää yötä miehelle. Naiselta43533- 10476