Suomi on maaliman korruptoitunein maa

Anonyymi-ap

Suomessa korruptio laajaa ja kaikkialla.
Poliittiset virkanimitykset, hillotolppiin.
Poliittinen toiminta on helppo keino veronmaksajan kukkarolle.
Jos ei ole valmista tolppaa perustetaan virasto ja virka johon virkaheitto poliitikko sijoitetaan.
Kun on valmiiksi kaverisuhteet on helppo suostutella uusia etuja ja ennenkaikkea hilloa.

25

127

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Satusetä höpöttää.

    • Anonyymi00002

      Korruptio on suomalaisen aateliston geeneihin ohjelmoitu.

    • Anonyymi00003

      Korruption yksi peruspilari on vaalirahoitus.
      Rahoittajat odottavat aina vastapalvelusta.

      • Anonyymi00018

        Kyllä !

        Kerrotaan jopa että meillä on lehtikonserni Keskisuomalaisen ostama pääministeri. Konserni sijoitti 1,6 miljoonaa vaalirahoitukseen oikeistopuolueille antaen muutamalle demarille ja vihreälle juuri sen verran että osasivat olla hiljaa, lisäksi EK Häkämiehineen laati hallitukselle ohjelman.
        Aivan tuoreessa muistissa ovat vaalit jolloin kaikkien kaupunkimme paikallislliikenteen bussit oli maalattu kokoomuksen vaalimainoksin Laakkosten varoin.

        Myös oma halpakauppaneuvoksemme perusti aikanaan "Kehittyvien maakuntien Suomen" nimellä tunnetun oikeiston ehdokkaita tukevan organisaation jossa häkki sitten heilahtikin muutamille kuten Yli- Saunamäki ja joku toinen, varsinaiset perustajat kuten Kakkonen ja Sukari pelastettiin taitavien lakimiesten toimin.

        Vain täysin sokea voi väittää ettei meillä ole korruptiota.


    • Anonyymi00004

      Poliisissa sama ongelma!

      • Anonyymi00005

        Perustelu, kiitos?


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Perustelu, kiitos?

        Kysy tutkinnanjohtajalta.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Kysy tutkinnanjohtajalta.

        Höpö höpö ja huomenna lissee...


    • Anonyymi00006

      Täysin aloittajan linjoilla. Totuus ei pala tulessakaan.

    • Anonyymi00008

      "Suomi kuuluu maailman ja Euroopan vähiten korruptoituneisiin maihin, ja se on sijoittunut toistuvasti kansalaisjärjestö Transparency Internationalin vuosittaisessa korruptioindeksissä aivan kärkipaikalle yhdessä Tanskan kanssa."

      Eli höpöhöpö- juttuja.

      • Anonyymi00009

        Transparency katsoo asioita väärinpäin käännetyyn kiikarin läpi.
        Nyt on paljastunut valtava määrä järjestöjen talusepäselvyyksiä.
        Koska oikeasti rahanjakopäätöksiin ei voida puuttua valuvat veroeurot kuin hiekka sormien välista.
        Kaikki saavat rahaa joilla on tuttuja päättäjien joukossa ja uskaltavat pyytää.
        Lobbaaminen on korruption hyväksytty muoto.


    • Anonyymi00010

      Ihan mielekiinnosta lukisin todisteita maailman kortuptoituneesta Suomesta mutta taitaa olla turha linkkejä tai muita todisteita pyytää. Mahtaa ko. kertomukset olla ihan vaan ympyräkakkijien sepittämiä.

      • Anonyymi00011

      • Anonyymi00013

        Käy Specseiversillä, näkösi on heikko ?


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Käy Specseiversillä, näkösi on heikko ?

        Kakkajuttusi olivat mielenkiintoisempia.


      • Anonyymi00016

        Suomalaiset ovat niin tyhmiä etteivät näe eteensä.
        Otetaan yksi esimerkki.
        Tämä hallitus päätti ettei julkiselta puolelta saa enää ajokortin uusintaan tarvittavaa lääkärinlausuntoa, - ja katso se lausunto jonka sai aiemmin yksityisiltäkin 80 maksaa nyt 238 € ja kaikilla sama hinta.
        Teetin muutama vuosikymmen sitten peltikattoremontin ja pyysin tarjouksia kolmelta yritykseltä, yksi kävi tekemässä sen ja hinta oli tosi kova, muilta ei kuulunut mitään, soitin yhdelle joka sanoi että eikös se firma 1 käynytkään ?
        En ollut kertonut että pyysin tarjousta useammalta.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Suomalaiset ovat niin tyhmiä etteivät näe eteensä.
        Otetaan yksi esimerkki.
        Tämä hallitus päätti ettei julkiselta puolelta saa enää ajokortin uusintaan tarvittavaa lääkärinlausuntoa, - ja katso se lausunto jonka sai aiemmin yksityisiltäkin 80 maksaa nyt 238 € ja kaikilla sama hinta.
        Teetin muutama vuosikymmen sitten peltikattoremontin ja pyysin tarjouksia kolmelta yritykseltä, yksi kävi tekemässä sen ja hinta oli tosi kova, muilta ei kuulunut mitään, soitin yhdelle joka sanoi että eikös se firma 1 käynytkään ?
        En ollut kertonut että pyysin tarjousta useammalta.

        Mistä saa niin halvalla ajokorttitodistuksen? Minulla maksoi 320 €...


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Mistä saa niin halvalla ajokorttitodistuksen? Minulla maksoi 320 €...

        Kartelli on sitten korottanut hintaa, maksoin 238 Terveystalolle ja silloin tarkistin että ainakin kahdella muulla toimijalla oli sama hinta, olen tosin kuullut että eräillä paikkakunnilla kartelli on päätynyt jopa 400€ hintaan. Joka tapauksessa tämä tapahtui heti sen jälkeen kun rakastettu hallituksemme päätti ettei julkiselta puolelta lausuntoa saa.


    • Anonyymi00015

      Täällä kaikki ovat jollekulle velkaa: Ja jos eivät ole - heillä ei ole möyskään rahaa!

      • Anonyymi00017

        Hah hah hah...pötypuhetta!


    • Anonyymi00019

      Ja jotkut vielä jaksavat uskoa että Suomessa olisi jokin rehellisyys säilynyt kaikkea muuta maailmaa paremmin.
      "Maailman vähiten korruptoitunut maa".
      Todellisuudessa ehkä vähiten näkyvää korruptiota, mutta kätkettynä aivan maailmanluokkaa, ei tarvi epäillä.
      "Todisteita, kiitos".
      Oletteko joskus nähneet rosvon joka kertoo julkisesti teoistaan?
      Poliittisen johdon korruptio kattaa niin tutkijat kuin tuomaritkin.
      Todisteita ei näy mutta teot puhuvat puolestaan.

      • Anonyymi00020

        Totta !


      • Anonyymi00022

        Kylläpä ne itselle epämieluiset tutkimus- ja tilastotulokset ovat ennenkin saaneet epäilemään tuloksia. Ei Suomikaan ole säästynyt korruptiolta mutta että maailman korruptoitunein maa ihan. Höpöhöpö.


    • Anonyymi00023

      Itäisen rajavaltion naapurina ollaan pitkään kyetty näyttämään rehelliseltä demokraattivaltiolta. Melko hissukseen vuosikymmeniä valtio kävi yhteistyökauppaa maan kanssa jossa korruptio rajoittanut. Kun Suomessa meni hyvin ja kaikille jaettiin jotain näennäisen tasaisesti ei ollut tarvetta tuoda ilmi rahavaltaista hyötyjohtajuutta.

    • Anonyymi00025

      Suomi24 tekee tarkimmat ja luotettavimmat tutkimukset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1582
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      706
    Aihe