Näin sano valpas toimittaja mitenkä se vihastuttaa no minun mielestä se on syrjässä siellä tien toisella puolella parkkipaikka oli ihan täynnä viimeksi tänään oli torilla markkina se oli hyvä paikka markkinoille en kyllä lähe rotkon torille se on syrjässä niinku asema
Vastaukset 63
- Anonyymi00001
Rotkon torin rakentaminen on virhe. Miksi alkuperäisen torin kunnostus ei käynyt? Perusteluja!
- Anonyymi00016
Valtuusto teki päätöksen mutta ei osaa järkiperäisesti päätöstä perustella.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Valtuusto teki päätöksen mutta ei osaa järkiperäisesti päätöstä perustella.
Sama kaava pöteröillä kuin oli Kevätniemen bioöljytehdas.
- Anonyymi00080
Torin kuuluu sijaita siellä, missä ihmiset liikkuvat ja siksi uuden torin paikka on aivan loistava, Pielisentiellä liikkuu koko ajan porukkaa, vanhalla torilla vain vappuna ja uuden vuoden yönä.
- Anonyymi00002
Eilen oli kunnon markkinat taas torilla pitkästä aikaa ja porukkaa oli kuin pipoa. Ei ollut syrjässä tori vaan tapahtumien keskipisteessä. Rotkon tori on täysin turha projekti.
- Anonyymi00003
Tukipisteen tiistaitori ei ole hyvä paikka liikenteen takia saa varoa kantatien ylitystä ettei jää autonalle- TORILLA OLI KESKIVIIKKONA ASIAKKAITA HYVIN MINUN MIELESTÄ HYVÄ MIKSI PITÄISI TUHLASTA VERORAHOJA UUTEEN TORIIN Rotkon tonttiin
- Anonyymi00012
Palkkatukea on leikattu osa työttömistä on työhön tutustumassa tai vapaaehtoisena . järjestöjen leikkaukset ovat suuria ja monelle suoja työpaikka. Hengitysyhdistys samalla voi käydä Tukipisteellekellä oli palkkatuella työttömiä pakosta joutui lakkauttamaan. Hengitysyhdistyksen kirpputori oli hyvä asiakkaita kävi aina hyvä loppuu.
- Anonyymi00004
Eikö muka Pielisentiellä tarvitse varoa ylitystä.
- Anonyymi00005
Tämmöiselle käpykylälle välttäisi vaikka ne ns. markkinat olisi jäteasemalla, tai raviradalla!
- Anonyymi00006
Ei ole yhtä suuret nopeudet ja rekkoja Pielisentiellä
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ei ole yhtä suuret nopeudet ja rekkoja Pielisentiellä
Erityisesti jos on seniori ja köpöttelee hitaasti rollaattorilla
- Anonyymi00009
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ei ole yhtä suuret nopeudet ja rekkoja Pielisentiellä
Montako auton alle on jäänyt siinä , en tiedä yhtään.
- Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Montako auton alle on jäänyt siinä , en tiedä yhtään.
Joku yrittäjä voisi vaatia tontilleen kesätoria, jos siitä on hänelle hyötyä ja saa asiakkaita? Vuoronperään tori voisi olla kerran kuukaudessa eri paikassa, eri yrittäjän tontilla!
- Anonyymi00018
Anonyymi00007 kirjoitti:
Erityisesti jos on seniori ja köpöttelee hitaasti rollaattorilla
Aina on autoilijat pysähtyneet.
T. Rollamummo - Anonyymi00051
Anonyymi00011 kirjoitti:
Joku yrittäjä voisi vaatia tontilleen kesätoria, jos siitä on hänelle hyötyä ja saa asiakkaita? Vuoronperään tori voisi olla kerran kuukaudessa eri paikassa, eri yrittäjän tontilla!
Voipihan yrittäjä pyörittää tontillaan toria vaikka koko kesän. Omin voimin.
- Anonyymi00081
Anonyymi00005 kirjoitti:
Tämmöiselle käpykylälle välttäisi vaikka ne ns. markkinat olisi jäteasemalla, tai raviradalla!
Lieksassa riittää narisijoita aina, olipa kysymys mistä muutoksesta tai parannuksesta tahansa🤣
- Anonyymi00008
Hyvä kun alkoi uudestaan liikenteen ohjaus parkkipaikalla tiistai torilla. Nköjään lieksalaiset eivät osaa pysköidä autoja oikein. Minä minä tulee kyllä esiin selvästi, minähän jätän autoni siihen muista välittämätä.
- Anonyymi00010
Joo kyllä oli aika parkkikaaos siinä tiistai torin aikaan ei pääse sisään eikä ulos
- Anonyymi00013
Olet saanut ajokorttisi arpajaisista, kun et muista välitä.
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Olet saanut ajokorttisi arpajaisista, kun et muista välitä.
Pukki toi ja tontut opetti
- Anonyymi00015
Anonyymi00013 kirjoitti:
Olet saanut ajokorttisi arpajaisista, kun et muista välitä.
Kyllä huomaa mistä ajokorttinsa ovat saaneet cittarin ja tokmannin seinustalle pysäköineet. Papinkujalta jalkakäytävää pitkin ajetaan tokmannille asti ja takxit suunannäyttäjänä. Mutta ymmärtäähän sen poliisia ei kiinosta pätkääkään lieksan ajo kulttuuri. Sama myös apteekin edustalla toisellapuolen pielisentietä.
- Anonyymi00019
Styletorin rakennus alkaa, pajamajat ja myyntikojut vierekkäin. Mansikat ja uloste haisee voissa paistettu muikku täynnä raatokärpäsiä ulosteessa.
- Anonyymi00020
Ruokahaluni heräsi 😋
- Anonyymi00021
Lieskan tori-ideat rulez"! Sipuliteemakkara ulostetta pajamajat täynnä pursuu grillimakkaroiden sekaan. Perunalaari täynnä ureaa ja ulostetta,uudet perunat tuoksuu Lieksalais pulin ulosteelta samoin kevät sipuli kelluu ihmisroskan eritteissä Stylesti Torilla
- Anonyymi00022
Rotkontontin torin reunaan tulee 7 pysäköintipikkaa? Tuleekohan pysäköinnim valvontaa ja valvoja?
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Rotkontontin torin reunaan tulee 7 pysäköintipikkaa? Tuleekohan pysäköinnim valvontaa ja valvoja?
Kuumat Perunat hoilaa joka Tori-ilta lavalla, palli ja pinppihiki roiskuu lettujen päälle. Pajamajastakin uloste höyrypilvi saavuttaa makkaragrillin pilaten joka känttyrän .
Hygeniapassin omaava kuntoutuja valvoja huuli pyöreänä miettii mitä tekisi lähtee karkuun Reunatielle ruostepolkupyörällä Kaarisillan kautta. 9 euroa taskussa - Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kuumat Perunat hoilaa joka Tori-ilta lavalla, palli ja pinppihiki roiskuu lettujen päälle. Pajamajastakin uloste höyrypilvi saavuttaa makkaragrillin pilaten joka känttyrän .
Hygeniapassin omaava kuntoutuja valvoja huuli pyöreänä miettii mitä tekisi lähtee karkuun Reunatielle ruostepolkupyörällä Kaarisillan kautta. 9 euroa taskussaMaalis markkinoilla helppoHeikit kaatuilee humalassa jäädytetyn luistelukentän kohdalla pakkettiautot sikin sokin. Lähtiessään revittävät takaveto transiteilla kentän piloille
- Anonyymi00026
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kuumat Perunat hoilaa joka Tori-ilta lavalla, palli ja pinppihiki roiskuu lettujen päälle. Pajamajastakin uloste höyrypilvi saavuttaa makkaragrillin pilaten joka känttyrän .
Hygeniapassin omaava kuntoutuja valvoja huuli pyöreänä miettii mitä tekisi lähtee karkuun Reunatielle ruostepolkupyörällä Kaarisillan kautta. 9 euroa taskussaKyllä saa olaa kesä ja vaikka talvitori minusta nähden ihan rauhassa, en ole käynyt, enkä mene!
- Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Kyllä saa olaa kesä ja vaikka talvitori minusta nähden ihan rauhassa, en ole käynyt, enkä mene!
Lupasiko vaimo sanoa niin.
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Lupasiko vaimo sanoa niin.
Joo, sanoi että sinne kusipäiden porukkaan et mene, joten päätin totella!
- Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Joo, sanoi että sinne kusipäiden porukkaan et mene, joten päätin totella!
Oikein toteltu, parempi tossun alla kuin taivas alla.
- Anonyymi00032
Tiivis tunnelma vaalimakkaroista. Käsirysyksi menee ku Sohvi tulee kojuunsa pajamajan viereen. Uloste ja makkarat lentelee urealiemeen ja kuntoutujatkin painii makkaroistaan jotta saavat kuituja pötsiin.
- Anonyymi00034
Mikä ihmeen kuntoutujia? Jos työttömät pulit olisi kuntoutunut, niin mitään kuntoutusta ei tarvitsisi olla olemassakaan.
- Anonyymi00036
Asema on sopiva paikka torielämään. Kiitos.
- Anonyymi00038
Ei niissä pommikuopissa voi tehdä mitään. Se tori on piilossa aseman takana
- Anonyymi00043
Tänään tiistai tori kyllä pelottaa mennä jos jään autoalle
- Anonyymi00046
Taaskaan ei jäänyt kukaan rekan alle, varmaan harmittaa valittajaa. Oli taas hyvä iltatori , kiitos järestäjälle.
- Anonyymi00047
Valittajilla on kateus kun tiistaitori on nyt asemalla. Paikka on hyvä ja näkyvällä paikalla poiketa muidenkin kuin lieksalaisten.
- Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:
Valittajilla on kateus kun tiistaitori on nyt asemalla. Paikka on hyvä ja näkyvällä paikalla poiketa muidenkin kuin lieksalaisten.
Joo mutta ei se ole näkyvällä paikalla ei näy edes parkkipaikalle kun on talon takana
- Anonyymi00049
Anonyymi00048 kirjoitti:
Joo mutta ei se ole näkyvällä paikalla ei näy edes parkkipaikalle kun on talon takana
Autojen paljous houkuttelee uteliaat paikalle.
- Anonyymi00050
Anonyymi00049 kirjoitti:
Autojen paljous houkuttelee uteliaat paikalle.
Siitä tietää, että nyt on jotain mestaa.
- Anonyymi00052
Anonyymi00050 kirjoitti:
Siitä tietää, että nyt on jotain mestaa.
Siellä voi saada pircca olutta siksi kannattaa aina käydä katsomassa 😋
- Anonyymi00053
Anonyymi00048 kirjoitti:
Joo mutta ei se ole näkyvällä paikalla ei näy edes parkkipaikalle kun on talon takana
On sulla huono näkö, kylläse on aseman ja koneaseman välissä. Letunpaisto ja makkaran takapäädyssä. Minä ainakin näen parkkipaikalta ihan hyvin siis aseman parkki. En tiedä mitä parkkia sinä tarkoitat.
- Anonyymi00054
Anonyymi00053 kirjoitti:

Ei näkynyt toria missään kun ekan kerran käytiin sitten tajusi että se on talon takana no kyllä se löytyy kun etsii
- Anonyymi00055
Anonyymi00053 kirjoitti:
On sulla huono näkö, kylläse on aseman ja koneaseman välissä. Letunpaisto ja makkaran takapäädyssä. Minä ainakin näen parkkipaikalta ihan hyvin siis aseman parkki. En tiedä mitä parkkia sinä tarkoitat.
Tarkoitin juna-aaeman parkkipaikkaa minne tori ei näkynyt kun on täynnä autoja
- Anonyymi00056
Anonyymi00049 kirjoitti:
Autojen paljous houkuttelee uteliaat paikalle.
No ehkä mitta ei houkuttele sutolla liikkuvaa paikalle koska sinne ei enää autolla pääse
- Anonyymi00057
Kyllä sinne autot sopii mutta täytyy vain liikenne ohjaajia katella minne ohjaavat.
- Anonyymi00058
Tuleeko styletorista samanlainen romupaikka kuin on cittaria vastapäätä oleva "kesätori"??
- Anonyymi00059
Ootte te kyllä aikamoisia valittajia
- Anonyymi00060
Aion valittaa karhu luvista kaarisillalla jaStyletorin lavalla perse paljaalla.
- Anonyymi00061
Tiistaiksi luvassa hyvää säätä, tavataan asemalla. Ps älkääjääkö rekan alle.
- Anonyymi00064
Styletorille paljaana 9 euroa pajamaja uloste
- Anonyymi00065
Rotkon tontin "tori" on Matti Taposen ikioma märkä uni!
- Anonyymi00066
Taisipa olla kepu persu kokoomus jotka rotkon tontille halusivat torin.
- Anonyymi00068
LL: kuvassa pentutyövoimaa sakon uhalla virkalippis ja itze vetonen leikkuri alaikäsellä. tori rulez lieska
- Anonyymi00069
Pentutyövoimaa ja 9 euron kuntoutuja voimaa.
- Anonyymi00073
Voi hyvän tähden. Nuorella ruohonleikkuri. Ilmanko uusavuttomia lisäksesi paljon, kun kauhistelet, että nuoret töitä tekevät ja ajavat ruohoa, hui kauheeta, jo on aikoihin eletty!
- Anonyymi00074
Anonyymi00073 kirjoitti:
Voi hyvän tähden. Nuorella ruohonleikkuri. Ilmanko uusavuttomia lisäksesi paljon, kun kauhistelet, että nuoret töitä tekevät ja ajavat ruohoa, hui kauheeta, jo on aikoihin eletty!
Ei vittu itsevetävällä leikkurilla 4H-pennut voi ajella.Siihen tarvitaan K-ajokortti!
- Anonyymi00075
Anonyymi00074 kirjoitti:
Ei vittu itsevetävällä leikkurilla 4H-pennut voi ajella.Siihen tarvitaan K-ajokortti!
Joko kateus ja pahansuopuus iski?
- Anonyymi00078
Anonyymi00075 kirjoitti:
Joko kateus ja pahansuopuus iski?
Homokirkkoon mars!
- Anonyymi00082
Anonyymi00074 kirjoitti:
Ei vittu itsevetävällä leikkurilla 4H-pennut voi ajella.Siihen tarvitaan K-ajokortti!
Ei ollut päältäajettava, ihan työnettävä versio. Olin paikalla katsomassa joten turha vääntää muuta.
- Anonyymi00084
Paskalehen kuvassa on kytkin päällä, kuvausta varten. Sen jälkeen alkaa itseveto ks. laitteella johon vaaditaan traktori kortti. 4h teoriaa ja 9 euroa bensaan/öljyyn. Rajalippiskin vinossa--->rikos virka-asun väärin käytös julkisella paikalla.
- Anonyymi00085
Anonyymi00084 kirjoitti:
Paskalehen kuvassa on kytkin päällä, kuvausta varten. Sen jälkeen alkaa itseveto ks. laitteella johon vaaditaan traktori kortti. 4h teoriaa ja 9 euroa bensaan/öljyyn. Rajalippiskin vinossa--->rikos virka-asun väärin käytös julkisella paikalla.
Hyppää koskeen sen korttisi kanssa.
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2022122Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1591429Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271071- 71917
- 58908
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72831- 47823
- 93777
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta109687