Näin eräänä päivänä taas kerran 3 täysikokoista oravaa sulassa sovussa keskenään samalla orrella minua kyttäämässä.
Mitä nämä 3 oravan kimppakivat ovat? Selvästikään kyseessä EI ole emo poikasineen, kun kaikki ovat aivan samankokoisia (ja tänä vuonna ylen pulleita). Mieleeni tulee lähinnä että jokin viime vuoden poikue olisi pysynyt kimpassa, eli kyseessä olisivat sisarukset.
Tietääkö joku paremmin?
Orava-ongelma!
7
866
Vastaukset 7
- Minttu
Jos oravat olivat kavereita keskenään. Tai sitten viime vuoden kimpassa pysynyt poikue.
Ehkä joku muu tietää paremmin kuin minä.- Jussi
Veikkaisin että kyseessä oli naaras ja kaksi tasa-vahvaa urosta,joista kumpikaan ei toisen kimppuun uskaltanut hyökätä...
Muuten yleensä orava hyvin epätyypillinen "laumaeläin".
Vaikka olisivat samaakin poikuetta, niin siltikin yleensä pyrkivät lajitoverinsa karkottamaan.
Tai saattoivat toisaalta olla "yhteismaallakin"... Eli siis reviirien rajoilla joissa ei kellään ole varsinaista omistusta alueeseen kuten usein hyvillä ruokintapaikoilla tapana onkin.
Tai sitten jos kyttäsivät kysyjää, niin saattoivatkin luottaa yhteishyökkäyksen voimaan saadakseen ihmisen saaliikseen....(se oli vain mielikuvituksellinen ajatus) :)
- MK
Vanhemmillani on viime kesästä käynyt kuusi oravaa. Ensin tuli yksi, ilmeisen nuori orava, otsikossa mainittu Orri. Nooo, eihän sitä enään niistä muista Orriksi erota.
Mutta Orrista tuli niin kesy, että se söi ihan kädestä, saattoi istua jopa sylissä ja tunkipa itsensä jopa työmaakoppiinkin. Äidissäni se kiipeli mieluusti. Ja hyvin säännöllisesti se ilmaantui paikalle. Tiesi siis ruoka- ja kahviajat. Vai opettiko se kenties vanhempani säännöllisiksi??? Se kävi jopa kolkuttelemassa ovenkahvaa jos ei heti sapuskaa tarjottu.
No, oravia on siis kaiken kaikkiaan kuusi, ja poikkeevat siinä pikkunahinoita lukuunottamatta sovussa. Linnunruokintapaikallehan ne talvella ilmaantuivat, mutta oli niitä jo viime kesänä monta. Vanhempani ruokkivatkin sitten oravia eri paikassa kuin lintuja, että linnutkin saavat rauhassa aterioida.- sari
Viime kesänä olin pessyt villaisia lapasia ym,..kun menin niitä hakemaan narulta,ei ollut kaikille pareja,ihmettelin vähän että kuinka olin parittomia pessyt.No se jäi siihen.
Isäntä alkoi puhdistaa lintupönttöjä, niin mitäs sieltä löytyikään ,minun parittomille lapasilleni parit.Orkut olivat tarvinneet vähän pesän pehmikettä.Tänä vuonna oravia on kamalasti,sikiäväistä porukkaa ;) - MK
Tämä mainittu erikoisen kesy Orri oli kyllä aikasen röyhkeä. Jos sapuskaa ei heti tullut, tai se oli väärää, niin sepä saattoi näykkäistä tai raapaista. Ja ilmoitti kyllä heti närkästyksensä muutoinkin. Eli oli tavallaan pelottavakin, niinkin pieneksi elukaksi.
- oravien pilkan kohde
Mullakin on ongelma orkku-oravista ,kun ne vittuilee ja ilkkuu mulle puun oksilta .
Usein kun lähden aamulla töihin (oma piha)
orkku-oravat ilkkuu ja osoittaa mua tassuillaan
ilkeä katse oravan silmissään.. - Anonyymi
kyl oravakin on vaarallinen jos se on uhattu. miettikää miten terävät hampaat sillä on, se pystyy puree koko sormen poikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451