Se leijuu aina yllä… En tiedä tarkalleen, mistä se johtuu. Liian helppoa olisi sanoa, että se johtuu selvittämättömistä tunteista, mutta uskon, että siinä on jotain enemmän. Minusta vaan tuntuu, että vuorovaikutuksemme oli loukkaavaa... Se oli niin väärää…. Siinä oli surullisuutta ja jotain, mistä en saanut kiinni. Ehkä aistin hänen tunteitaan jotain toista kohtaan. Vai oliko se oma kokemus. Värittikö sitä omat ajatukseni…mutta jotenkin tunnen, että se oli väärin, mitä tapahtui. Minun olisi pitänyt olla aivan jotain muuta, kaikki se teeskentely… ja surullisuus. Se jäi minuun.
Surumielisyys
Anonyymi-ap
31288
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ehkä hänen läsnäolo nosti pintaan jotain käsittelemätöntä? Herkkänä saattaa ottaa toisten tunteita itselleen, olen oppinut tässä elämän varrella, että kaikki tunteet eivät aina ole olleetkaan omiani.
Se selittäisi paljon… sydänsurut omassa elämässä, jotka toinen huomaa.
Hänen huomionsa tuntui hyvältä? Sydänsurujen keskellä? Ymmärrettävää, mutta ei välttämättä terveellistä pidemmän päälle jos koet, että teit jotain väärää? Hsit ehkä huomiota väärällä tavalla? Intuitio on yleensä oikeassa.
Tunteita jotenkin sekoittui, mutta en ymmärtänyt miksi. Ehkä lohduttautui minua huomioimalla jostain syystä…omissa sydänsuruissaan…ei löytynyt neutraalia keveyttä.
En tiedä tapaustasi. Itse olen kokenut monta kertaa jotain surua ja haikeutta, kun huomaa ettei suhde syvene tai kulje oikeaan suuntaan. vaikka siinä onkin hyvää, ja irtautuminen ja toisen mielen pahoittaminen on raskasta ja surullista.
Nautit huomiosta keskellä sydänsuruja ja hän ehkä pakeni omia liian voimakkaita tunteitaan johonkin toiseen koska se oli helpompaa?
Emme olleet suhteessa, mutta hyviä pointteja nostit esiin.
Ei minulla ollut sydänsuruja muuten kuin hänestä, vaikka hän ehkä olisi voinut ajatella muuta… ja se, että olisi toiminut noin olisi ollut se toivottu vaihtoehto…
Tarkoitin, että hän pakeni sinun huomioon omia voimakkaita tunteitaan jotakuta toista kohtaan.
Tuo ei ollut minulta, joka kirjoitin irtautumisen haikeudesta, silloin kun on hyvää, mutta myös jotain mikä ei toimi.
Niin se voi olla…
Voimia. Vastasin aloitukseesi, koska seurasin kerran tällaista tilannetta vierestä, se loukkasi todella paljon vaikka tiesin ja näin mistä on kyse. Ikäviä tunteitakin joutuu käymään elämässä läpi, mutta lopulta ne kasvattaa.
Mistä sitten oli kyse?
Toisaalta tuo ei aivan osu, koska en juuri huomioinut häntä vaan pikemminkin päinvastoin… siitä tuli se paha mieli…
En kerro tänne, mutta sen verran sanon, että en itse toimisi niin. Ymmärrän kuitenkin monesti miksi ihmiset toimii kuten toimii. Se surettaa joskus, koska moni ei ansaitsisi sitä ymmärrystä. Ja kävelen pois. Kaikkihan me yritetään vain selviytyä täällä, kukaan meistä ei ole täydellinen. Tässä maailmassa on paljon hyvääkin ja sitä kohti menen.
Paha mieli on aika hyvä mittari sille, minne suuntaan kannattaa mennä. Vaikka tulos ei olisi mitä toivoisi, se tuo selkeyttä ja rauhaa.
Rauha minulla on… eikä se haittaa lopulta, mistä on kyse… olen tosi rakastettu. Kuitenkin mietin joskus, miksi surumielisyys oli niin paljon läsnä…
Ehkä hänellä oli itsellään käsittelemättömiä asioita, kuka tietää, tai vain erilainen elämänasenne. Ihmiset ei aina ole samassa kohdassa tunteiden käsittelyssään, jos koskaan, siksikin voi syntyä surua ja pahaa mieltä kun ei kohdata samalla tavalla. Kyllä asiat järjestyy vaikka aina olisi helpompaa kun asioihin saisi selvyyden.
Selkeintä on kun pitää tunteet itsellään. Ei tule väärinymmärryksiä.
Totta, jos sen kestää niin, mutta toisaalta sitten jää myös kokematta asioita. sivusta
Ei ehkä ollenkaan huono homma.
Niinhän siinä tapahtuikin.
Mutta edelleen, vaikka itse kestäisi sen, onko oikein toista kohtaan olla kertomatta tai antaa toiselle muodostua tunteita?
Epärehellinen toisen tunteitten nostattaminen on kait keskenkasvuista. Eli jos ei ole mitään aitoa omaa tunnetta, eli haluaa vain leikkiä. Mutta usein kai on tilanne, että on jotain aitoa hyvää, ja jotain miksi ei kuitenkaan ole se oikea, syvä rakkaus kyseessä. Arvelisin, että aika harva elämänsä menee läpi niin, että on sen aikana vain yksi ja ainoa, jota kohtaan tuntee hyviä tunteita ja niin että ne ovat todella syvät ja selvät.
Kunhan yleisesti kerroin mielipiteeni pohjautuen omiin kokemuksiin. Ei sen kummempaa.
Yleisesti itsekin pohdin, pohtiminen on kivaa. Niin sieltähän sitä ponnistaa, omista kokemuksista.
Pohdiskelu on mukavaa. Kiitos neutraalista kannastasi.
Niin, jos nyt voisi toivoa yhden toivomuksen ja se toteutuisi, ei se johtaisi suuriin muutoksiin elämässä… kuitenkin luulen, että se oli käännekohta…
Asia on juuri näin, eikä muuksi muutu loppuun asti.
Miten oli?
Surumielisyys johtui monista asioista.