Sukuni minun puoleistani

Anonyymi-ap

haaraa kohdanneen taloudellisen kellahduksen takia olen toiminut tähän aamuun asti erään sedistäni käskyläisenä, ja hän sattuu epäonnekkaasti olemaan makrillimonarkki tai sardiinisulttaani tai miksi kala-alan markkinajohtajia kutsutaankin. Hän vaati, että aloittaisin aivan yrityksen pohjalta ilmeisesti kaavaillen, että seuraisin hänen jalanjälkiään saavuttaakseni lopulta kuhakeisarin statuksen.

Mutta minun kohdallani kala-ala veti alusta alkaen vesiperän. Se riipi herkimpiä tunteitani. Se tunkeutui syvimpien säikeitteni väleihin. Jouduin heräämään neljältä aamuyöllä, nauttimaan vaatimattoman aamiaisen, siirtymään markkinoille ja seisomaan sen jälkeen polviani myöten sen seitsemässä sortissa kuolleita kaloja. Kissa siitä elämästä olisi voinut nauttia, mutta minulle se oli liikaa.

Olen katsokaas hienostunut ja runollinen luonne. Haluan ympärilleni iloa ja elämää, enkä tiedä mitään ilottomampaa ja kuolleempaa kuin kolkattu kala. Ja kun kuolleen kalan kertoo miljoonalla, niin ollaan olosuhteissa, joita vain Dante pystyisi tarkastelemaan tyynesti. Setäni opetti minulle, että oikea tapa selvittää, onko kala tuore, on tuijottaa sitä silmiin. Pystyisinkö viettämään elämäni kevään tuijottamalla kuolleen kalan silmiin? En!

9

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Nii siitä jäi silli❤️

    • Anonyymi00002
      UUSI

      Sitä saa mitä tilaa.Mitäs menit kolkkaan.

    • Anonyymi00003
      UUSI

      oh-BOT! oh-BOY -maustesilli, sipulisilli.

      Nooh mutta ainakin kirjoitustaitoa joku tekoÄLLI-avustaja huonontaa koska vääriä kirjaimia ja yhdys-Sannoja kaikkialla... keinu-tuoli.

      minä olen oikeasti tykästynyt tähän Googlen Geminiin, onkin varmasti vähän personoiva POPOTTI-ROBOTTI-ROLF, arvaa mitä ajattelet melkein kun jotain etsii.

    • Anonyymi00005
      UUSI

      Söpöä. Uusi palsta hahmo, makrillimaisteri. Mitäs satiiria tämä nyt on olevinaan - vertaat naisia sintteihin vai?

    • Anonyymi00006
      UUSI

      Kotimainen makrilli on Suomen luonnossa todella harvinainen vieras. Vaikka yksittäisiä kaloja on saatu saaliiksi (kuten Kotkassa vuonna 2019 pyydystetty 610 gramman Suomen ennätysyksilö), makrilli ei kuulu maamme vakiintuneeseen kalalajistoon alhaisen suolapitoisuuden vuoksi.Kaupoissa ja ravintoloissa myytävä makrilli on poikkeuksetta TUONTI KALAA, joka on pyydystetty Pohjois-Atlantilta tai Pohjanmereltä.

    • Anonyymi00007
      UUSI

      Ei tosiaankaan ole omaa tekstiä, löysin vain hassua kesäluettavaa (P. G. Wodehouse). 🌞

      • Anonyymi00008
        UUSI

        ...joskus sikari on vain sikari, ja fisu on vain fisu.


    • Anonyymi00009
      UUSI

      Hauskasti kirjoitettu. Muta jos tämä on hahmo, ei totta, ja annetaan ihmisten uskoa todeksi, eikö se ole ihmisten huijaamista ja pilkkana pitoa (jos he sitten vastailevat luullen kommunikoivan oikean ihmisen kanssa)? Ainakin minä tahtoisin käyttää aikaani vain oikeiden ihmisten kanssa kommunikointiin. Netissäkin. En valehahmojen. Ainakaan ilkeämielisten (tosin tuo aloitus ei ilkeämielinen).

      Aion itse siirtyä nimellisiin nettikeskusteluihin…

    • Anonyymi00010
      UUSI

      Ihan mahtava.

      Miten osuva kuvaus,
      siitä mitä näen joissain työpisteissä
      liian usein.

      Suomessahan ei oikein voi valita.

      Aloittajalla on lahja. Toivottavasti
      saat käyttää lahjaasi
      ja elät sillä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1021
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      969
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      142
      774
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      685
    6. 78
      541
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      538
    8. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      101
      532
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    10. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    Aihe