HS: Orpon hallitus junaili toisenkin miljoonatuen
Normaali hakuprosessi kierrettiin myös Urheiluliiton EM-kisahankkeen tuessa, Helsingin Sanomat uutisoi.
Normaali hakuprosessi kierrettiin myös Urheiluliiton EM-kisahankkeen tuessa, Helsingin Sanomat uutisoi.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus junaili ohituskaistaa pitkin kymmenen miljoonaa euroa Urheiluliiton EM-kisahankkeelle, Helsingin Sanomat kertoo.
Orpon hallitus päätti huhtikuun kehysriihessä tukea Urheiluliiton hanketta yleisurheilun EM-kisojen saamiseksi Suomeen vuodelle 2030.
EM-kisahankkeen projektipäällikkö Harri Halme on kokoomuksen sisäpiiriä. Hän käytti samanlaista ohituskaistaa, jolla Garden Helsingille myönnettiin 35 miljoonan euron tuki vuonna 2025. Garden Helsinkiä lobbasi kokoomusvaikuttaja Jan Vapaavuori.
Iltalehti kertoi EM-projektin saamasta tuesta toukokuussa. Orpo oli innostunut hänelle esitellystä EM-hankkeesta. Orpo kieltäytyi tuolloin Iltalehden haastattelusta.
Milloin tulee seuraava paljastus ??
Paljonko noita "hyväveli"- työpaikkoja on järjestetty näennäisellä hakuprosessilla?
Näitäkin kannattaisi tutkia.
Politiikko valitaan isoon virkaan, vaikka olisi tarjolla monia pätevämpiä hakijoita. Sehän on käytäntö ei mikään poikkeus. Ihan kuin politiikka pätevöittäisi itsenään mihin vain.
Tumpelot poliitikot ohittaa aina pätevät , osaavat hakijat jos ja kun ovat puoluetta jolla on valta junailla asiat mieluisekseen. Tämä on maan tapa. TÄMÄ ON KORRUPTIOTA. Näyttää että korruptio ja valta kulkee käsikynkkää Suomessa. Pthyi!!
Suhteilla suhmuroiden, hyvä veli verkoston kautta ja nepotismilla Suomessa menevät työpaikat. Stubbilta voi kysyä lisätietoa asiata
Eikö pätikän pitäs erota .
Veikkaanpa, että paljon. Orpo ei ole rehellinen/luotettava ihminen. Politikoilla tuo rehellisyys ei ole hyväksyttyä.
Valta sokaisee, luulee, että voi tehdä mitä vain, kun on politiikko.
Kun kus nousee päähän, voi tehdä mitä tahansa...
Junailu käy yhä härskimmäksi..Kansa köyhtyy ja kärsii , näppäkenkäpoikien kieroilut vie tuhkatkin pesästä. Sitten ärähdetään pää punasena, vakavia asioita, vakavia syytöksiä..Ei saa puhua, ei saa puuttua..junailut vielä kesken..😡🤑💰💰💰💰
Harhaan johtaja voidaan erottaa Ei tulosta kohta mennyt 4 vuotta valitaan uusi Peäminis ter.
Tässäkin kirjoituksessa levitetään sanaa ja syytellään, että Orpo ihan yksin on voinut nämä päätökset tehdä! Eikö kansa todellakaan tiedä miten maassa toimitaan!
Helsingin Sanomien (3.7.26) mukaan:
"Urheiluministeri Mika Poutala ei ehtinyt esitellä omaa ehdotustaan, kun hallitusnelikko oli jo keskenään sopinut 10 miljoonan euron tuen Urheiluliitolle.
Tavanomaisesti kisojen julkiset tuet haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) kansainvälisten suurtapahtumien avustushausta. Tänä vuonna tukeen oli varattu yhteensä 2 2 miljoonaa euroa, joka jaettiin 34 tapahtuman kesken."
Tulikohan myös Urheiluliiton saama 10 miljoonan tuki-esitys "kokoomuksen korista" kuten Helsinki Gardenin 35 miljoonan?
Ministeri Poutala sanoo, ettei tiedä miten päätös 10 miljoonan erillistuesta syntyi ja kuka sitä ajoi.
Pitäisikö äänestäjien tietää?
Ja mikä se on se mahdollinen "kokoomuksen kori"?
Onhan se näkty mikä Orpo on. Ei kyllä edistä misään koko Suomen hyvää.
Äänestäjät päättävät vaaliuurnilla, mitä pitää tietää.
En suko, että on mahdollista, että kaikki suomalaiset tietäisivät ihan kaiken kaikesta. Tai että olisi ketään ,joka tietäisi.
Kok. ja Orpo näköjään voi käyttää valtion rahoja melkein kuin omiaan. Muut ministerit joutuvat neuvottelemaan hankinnoista muiden ministerien kanssa. Ei ole Suomi köyhä ja kovasti velkainen silloin kun Orpo tarvitsee omiin intresseihinsä valtiolta rahaa.
Orpon datakeskuksetkin ovat sähkösyöppöjä ja niiden takia suomalaisten sähkölaskut nousevat, ovat jo nousseet aiemmin.
Kokoomusta ei pitäisi päästää Suomen asioita hoitamaan. Se vie Suomen vararikkoon.
Ei kaikki hankkeet ole Orpon hankkeita vain siksi, että saavat rahaa.
Ei ole mitään väärää siinä, että hallitus jakaa tukia urheilulle tai mihinkään muuhun asiaan. Itse asiassa toimintojen rahoittaminen on yksi hallituksen ja eduskunnan tehtävistä.
On ihan hallituksen itse päätettävissä millä tavalla tuen jakaminen tapahtuu.
Nyt, kun yleisesti haettavia tukia on leikattu paljon, tarve yksittäisten tukien jakamiseen hankkeille kasvaa.
Se, ettei tehdä asioita samalla tavalla kuin ennen, on hyvä asia koska ennen ei ollut talouskasvua ja velkaannuttiin lisää.
Toinen asia on, onko tämä tapa parempi. Kannattaa kuitenkin kokeilla eri tapoja.
En se Minä ollut, se oli KOKOOMUS.
# Korruptio kokkareet.
Asiaa!
Kokoomus on aivan järkyttävä mätäpaise. Pelkkää korruptiota joka mädättää ja tuhoaa kaiken ympärillään.
Kokoomus on julistettava rikollisorganisaatioksi ja kiellettävä ikuisiksi ajoiksi!
Myös demarit ja vihreät ovat kautta aikojen antaneet isoja summia puoluekavereille erilaisiin hankkeisiin, mitkä eivät siedä päivänvaloa. Viime hallituskaudella Marinin pääministeriaikana suhmuroitiin noin 20 miljardia johonkin täysin turhiin avustuksiin ja "voiteluihin" äänten toivossa,
Koronatukia jaettiin aivan holtittomasti. Kun jälkeenpäin tutkittiin asiaa todettiin, että suurin osa yrityksistä ei olisi tarvinnut mitään tukea. Myös kaikenlaista muuta ylimääräistä rahanjakoa harrastettiin.
On kumma kun nyt Perussuomalaiset yrittävät hillitä valtion velkaantumista, niin saavatkin kovan vastustuksen leikkauksille. Eikö järkevä valtion rahankäyttö ole hyvä asia?
Persu valtiovarainministeri, hah hah... Raha menee ohituskaistaa niin että viheltää mennessään. Yrmynä selittelee, että minä olla tarkka tyttö , juon vihermehua ( siis KALLEIN SHAMPPANJA MAISTUU, KUN LAHJOTAAN!!)
Myös demarit saavat jakaa rahaansa harkintansa mukaan.
Onko se mielestäsi hyvä perustelu, että Orpon hallitus saa suhmuroida, kun edellinenkin suhmuroi "johonkin"?
Jos ei käytetä oikeita tukihakemuskanavia, kertoo se yksiselitteisesti, ettei homma kestä päivänvaloa.
Siis koko hallitus hyväksyi tuon 35 miljoonan lahjuksen, MYÖS PERUSSUOMALAISTEN RIIKKA PURRA jota yritetään nyt valkopestä köyhien ystäväksi !!
Purrahan on köyhien ystävä. Hän on mm. kannustanut köyhiä menemään töihin.
Köyhien "ystävä" riikka oli tapahtumahetkellä tekemässä vihersmoothieta. Vastuunkantaja, hih hih..
Yksinkertainen ei näe harmaan sävyjä vaan kaikki on joko mustaa tai valkoista.
Se tekee elämästä vaikeaa koska mikään ei ole mustaa tai valkoista.
Niin koko hallitus, jossa ovat myös RKP ja KD, ihmeellistä onkin ettei vihervassarit mainitse näitä koskaan vaan aina vedetään mukaan Purra ja PS vaikka aloitusaiheessa ei niitä mainita. Vihervassareiden päät on ohjelmoitu.
Oppositio on hiljaa koska on liian helppoa löytää heiltä ihan vastaavia asioita.
Sharks don't eat sharks
Tutkija tylyttää hallitusta: ”Olemmeko siirtyneet orpolaisuudesta orbánilaisuuteen, jossa tärkeintä on tehdä diilejä?”
Kiista sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista ja epäselvyydet Helsinkiin suunnitellun jättiareenan investointituesta horjuttavat luottamusta hallitukseen.
PETTERI ORBAN ja RIIKKA ORBAN hi hi hi
Miksei kummastella, kun Orpo hymysuin jakaa milioonia Ukrainan korruptioon, törkeänä?
Vielä ollaan kaukana Sannan lahjoituksista.
Sanna olisi jakanut lentokoneetkin!
Totta, mutta onhan tässä vuelä aikaa.
35 miljoonaa...sulle..mulle..sulle..mulle...mulle....mulle...kaverille..mulle
Pitäiskö jonkun oikeusihmisen tutkia nämä oikeistohallituksen Suomelle tekemät kuprut rikoksena.
Kalliiksi käy veronmaksajille tuo hallitus. Rahaa jaetaan rikkaille, ja köyhiltä viedään viimeisetkin roposet.
Kelpaisiko vielä tuhkatkin pesästä?!
>>Kelpaisiko vielä tuhkatkin pesästä?!>>
En tiedä mutta Mustafalle kelpaisi jotakin sisaresi pesästä.
😊😊😊😊😊
Kuka musitaa vielä Marinin työliistämisfirman, joka käytti miljoonia, muttei työllistänyt kuin yhden ulkopuolisen ja muutaman oman kaverin?
Näitä löytyy, kun osaa etsiä.
Valmet automotivekin on alunperin demareiden hanke, joka nyt tällä kertaa saa tukea Kokoomus hallitukselta.