Eräs tuttavaperheeni paljastui sukulaisiksi, pikkuserkuiksi. Heillä on myös yhteinen lapsi. Kyseltyäni asiaa heiltä sanoivat että se on nykyään ihan normaalia!!?? ja että on niitä aika lailla täällä. Minä en kyllä ole kuullu muista samanlaisista tapauksista ja tietääkseni se on ollut normaalia keskiajalla kun aateliset eivät ole halunneet seurustella/sekoittua rahvaiden kanssa.
Minun arvostus tuttavaperhettäni kohtaan laski tosi paljon, koska mielestäni sukulaisten suhteet ovat moraalisesti ja muutenkin väärin. Vaikka pikkuserkkujen suhde on laissa sallittua, niin eikö siinä ole ajateltu yhtään asioita eteenpäin. Esimerkiksi vanhemmat, sisarukset ja muut sukulaiset voivat joutua tosi kiusallisiin tilanteisiin. Varsinkaan tässä ei ole ajateltu lapsen parasta ollenkaan kun sellainen on tehty. Lapsi voi joutua hirveän kiusauksen uhriksi vaikkapa koulussa ja miten hän vaikka selittää muille että isän ja äidin siskot ovat hänen tätinsä ja serkkunsa. Kuitenkin vakavin asia mikä tästä saattaa seurata lapselle niin ovat sairaudet. Näin kun mennään ristiin suvussa niin kaikki suvussa esiintyvät sairaudet paljon suuremmalla todennäköisyydellä periytyvät lapselle ja esiintyvät paljon vaikeampina kuin normaalisti. Vanhemmilla on suvussa ainakin mielenterveysongelmia, sydänperäisiä tauteja ja alkoholismia. Tässä ei ole annettu parhaita lähtökohtia elämään lapselle. Lapsihan ei voi vanhempiaan valita ja tämä lapsi on kaiken puolin mahtava tenava joten toivottavasti hän säästyy kaikelta näiltä pahoilta. Rakkaushan ei tunnetusti tunne rajoja mutta mielestäni pitää se tässäkin tapauksessa johonkin rajata!!
Millaisia kokemuksia/mielipiteitä teillä on vastaavista tapauksista ja onko täällä haukiputaalla paljon sukulaisten kanssa vehtaavia????

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pikkuserkuthan on jo aika kaukaisia sukulaisia.. oletkohan ymmärtänyt ihan oikein tuon sukulaisuussuhteen? Lapsen vanhempien vanhemmat ovat serkkuja keskenään... heidän lapsensa eli tässä tapauksessa tuo tuttavapariskunta ovat keskenään pikkuserkkuja. Miten sinä noin olet ymmärtänyt tuon? Tottahan äidin ja isän sisarukset ovat yhtä lailla keskenään pikkuserkkuja ja tässä tapauksessa lapselle jo kaukaista sukua.. ei tuo mielestäni ole mikään sukurutsaus. Haloo!!
Positiivisesti ajateltuna, toi pikkuserkkujen suhde ja lapsenteko on parempi kuin esim. serkkujen tai vaikka sisarusten perheen perustaminen! Siinä ois suurempi todennäköisyys saada vakavampia vaurioita jälkeläiseen.
Ja jos ovat hyviä vanhempia niin mikäpä siinä, taas positiivinen ajattelu päälle - parempi syntyä siihen perheeseen kuin jonkun yksinhuoltajaäidin lapseksi joka kärsii äidin alkoholin- ja huumeidenkäytöstä ja vaihtuvasta sänkyseurasta joista osa myös saattaa olla vinksahtanut ja kiinnostuu/koskettelee myös sitä viatonta lasta.
Se on tämä koko Pohjois-Suomi nainut kylissä ristiin, kun on ollut huonot kulkuyhteydet. Syrjäytyneiden lista on sen verran pitkä, että sekin kielii miten asiat on, eli on vähän nuzittu serkkuja tiineeksi.
Sellasia rutdaajiahan me ollaan, että pakko tehdä lapsi vaikka naapurissa suvan serkun kans, kun muutkin tekee lapsia.