Maratonitietoutta katskin 24/7 maratonikommentoijalta.

Anonyymi-ap

Ohjeet kaikkeen löytyy nykyään netistä. Ei tarvi alkaa idiooteille sanasta sanaan erikseen kirjoitella kaikkea, kun valmistakin on tarjolla.

Mitä sinä tiedät valmistautumisesta maratoniin? Vetelet taas omasta hatusta ideoita.
Ne on aivan yleisiä ohjeita jotka ovat yleisessä tiedossa miten maratoniin valmistaudutaan.

Siihen ei valmistauduta juoksentelemalla maratoneja, eikä varsinkaan kun kyseessä on ikämies jolla ei ole kestävyysjuoksusta muuta taustaa kuin aamulenkkeily. Palautuminen veisi liian kauan aikaa ja palautumisen aikana ei voi juurikaan treenata.

Siksi se on nousujohteinen se treeni, paitsi viimeinen viikko ennen tapahtumaa otetaan varsin relasti. Olen hölkötellyt alle noin 50% enemmän kilometrejä kuin useimmat kevyet ja pikkuiset todelliset harrastajat, joten kilsoista se ei ole kiinni.

En tarkoittanut Stubbin kaikkien aikojen parasta aikaa vaan hänen viimeisintä aikaansa maratonilla, koska muuten se ei ole vertailukelpoinen tähän aikaan. Hän on vuotta nuorempi ja oli 47v juostessaan oman ennätyksensä, joka on ulottumattomissani.

Kysyn vielä kerran; -Mitä sinä tiedät urheilusta? Olet aina sanonut että se ei kiinnosta sinua laisinkaan ja et ole koskaan mitään tehnyt ainakaan 50 vuoteen. Mistä nämä ohjeesi siis kumpuaa?

Minä olen harrastanut järjestäytynyttä urheilua 26 vuotta ja toiminut sen lisäksi 2 vuotta juniorien valmentajana ja harrastanut liikuntaa 45 vuotta ja seuraan kaikkea urheilua ja tiedän ravitsemuksesta, levosta ja treenistä kaiken mitä tarvii tietää.

Mistä sinun "tietämyksesi" siis kumpuaa?

2010

7

<50

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Hauskaa, ikämies jolla ei ole kestävyysjuoksusta muuta taustaa kuin aamulenkkeily, paapattaa Pattayan matkailupalstalla maratonista kuin olisi jokin maratoniasiantuntija.

      Hupaisaa tämän hepun hommat.

    • Anonyymi00002

      Täydellinen tietoisuus kaikesta aiheesta maratoni, vaikka ei ole koskaan edes omissa oloissaan lenkkeillyt maratonia.

      Menee samaan sarjaan kuin rakentaminen, betoniliemiliipparina yksi suomen tietäväisimmästä ja kokeneimmasta AAA-luokan yrittäjästä sukkinensa ym.

      • Anonyymi00004

        2010 sinun juttusi on täysin skitsofreenisiä, minä en ole ottanut kantaa sinun aktivitteetihisi millään muotoa, ainoastaan todennut sinut vakavasti sairaaksi, paperinukke harrastuksesi takia, ja esiintyminen usealla nikillä, naurettavin oli laiffilan vaimo leipäveitsellä syntymäpäivä kakkua leikaten, ihan uskomattoman sairasta, joka vie pohjan kaikelta mitä olet tänne kirjoittanut, osakaslainat, alv, betoniliemet, yms. 10 vuoden kokemuksella.


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        2010 sinun juttusi on täysin skitsofreenisiä, minä en ole ottanut kantaa sinun aktivitteetihisi millään muotoa, ainoastaan todennut sinut vakavasti sairaaksi, paperinukke harrastuksesi takia, ja esiintyminen usealla nikillä, naurettavin oli laiffilan vaimo leipäveitsellä syntymäpäivä kakkua leikaten, ihan uskomattoman sairasta, joka vie pohjan kaikelta mitä olet tänne kirjoittanut, osakaslainat, alv, betoniliemet, yms. 10 vuoden kokemuksella.

        No mutta mitä kummaa, etkö olekaan Senssu koska rakkaat niin on päättänyt?


    • Anonyymi00003

      Olihan se myös Esson baarin kokenein motoristi itseoppineena kun ei voinut keskustella kokeneempien kanssa, ei harjoitella, vaan ainoastaan lukien lehtiään ja vahingossa hoksasi sitten lopulta miten moottoripyörää ohjataan.

      Siis kaikkien alojen tietäjä.

      • Anonyymi00007

        Minä olen myös kokenut motoristi. Sinä et ole.

        2010


    • Anonyymi00006

      Siitä se alkoi taas se kopion kopion kopion kopion vääntäminen uudestaan uudestaan uudestaan ja uudestaan. Omituinen pakkomielle ja pakko-oire à la Posso.

      Ei kestävyysjuoksu käsitä "kaikkia maailman asioita" eikä niiden "tietämystä".
      Edelleen kysynyt sinulta että millaiselta urheilupohjalta sinä paapatat tästä maratonista?

      Edelleen kerron sinulle että olen harrastanut urheilua ja liikuntaa monipuolisesti vuodesta 1980 ja jo sitä ennen olen lenkkeillyt, hiihtänyt, pyöräillyt ja rakennellut kotipihaan esteratoja sekä liikkunut koirien kanssa luonnossa.

      Meillä seurattiin telkkarista nenät kiinni ruudussa kun Lasse Viren pinkoi Münchenin ja Montrealin olympialaisissa. Kisojen jälkeen lähdin juoksemaan päättömästi kuin Forrest Gump.

      Siitä lähtien olen seurannut jokaikiset olympialaiset, varsinkin kesäkisat ja muista kymmeniä nimiä ulkoa, ketkä ennätyksiä ovat rikkoneet. Maratonista kiinnostuin vasta joskus 25 vuotta sitten kun sitä tarjosi minulle sitä harrastava ravitsemusterapeutti.

      Urheilu on urheilua ja siinä pätee samat lainalaisuudet monissa lajeissa, nimenomaa perustreenin ja palautumisen suhteen. Thainyrkkeilyleireillä juostiin käytännössä joka päivä aamulenkit ja joskus hikingia Cha amin ja Hua Hinin kukkuloilla.

      Olen aina tiennyt kuinka paljon ja miten treenataan kestävyyttä. Myös hiihdossa. Olen aina tiennyt tarkalleen sykealueet ja oman sykealueeni siihen mikä on tavoite. Olen tiennyt aina jostakin vuodesta 1982 millainen juoksutekniikan tulisi olla millekin matkalle.

      Nämä tiedot on päivittyneet ja muuttuneet. Minun aamulenkkini eivät ole mitään puudelikoiran kusetusta, vaan keskimäärin kymmenen kilometrin juoksuja alle tuntiin. Usein otan spurtteja ja valitsen myös mäkiä matkalle. Vaihtelu on tärkeää.

      Minä tiedän 100% tarkalleen mitä teen ja sinä tuomiopäivän läskimooses rakkikoira et ole edes oikeutettu puhumaan minulle urheilusta tai liikunnasta yhtään mitään.

      2010

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe