Kuningattarenranta - pelkkää sutta ja sekundaa

Asuntomessujen järjestäminen ja pelkästään sen takia rakennettu infrastruktuuri maksoi kaupunkikonsernille huimat yli 20 miljoonaa euroa. Kaupungin omia suunnitelmia ja Aluehallintoviraston ympäristöluvan määräyksiä ei noudatettu esimerkiksi kelluvan sillan ja aallonmurtajan rakentamisessa. Aallonmurtajan ja kelluvaan siltaan liittyviä rakenteita on korjattu jo sadoilla tuhansilla euroilla ja asianmukaisessa kunnossa ne eivät vieläkään ole.
Entä nyt sitten tämä kelluvalle kadulle tehty terässilta? Sekin on sutta ja sekundaa. Onko kyseessä suunnitteluvirhe vai mistä on kysymys? Joka tapauksessa lähes käyttämätön silta ei kestänyt muutamaa vuotta enempää.

Ajankohtaista
03.07.2026

"Kaupunki on suorittanut teknisen tarkastuskäynnin kelluvalle talolle johtavalla terässillalla sekä siihen liittyvällä kelluvalla kadulla. Tarkastuksessa havaittiin rakenteissa ja sillan perustuksissa merkittäviä teknisiä puutteita, joiden vuoksi sillan kantavuutta ei voida tällä hetkellä taata ajoneuvokuormille.

Tarkastuksessa todettiin, että luonnonvoimien aiheuttaman eroosion seurauksena terässillan maatuen alta on huuhtoutunut pois huomattava määrä maamassoja, arviolta noin kaksi kolmasosaa. Tämän seurauksena maatuki ja siihen tukeutuva siltarakenne ovat tällä hetkellä pääosin maa-ankkureiden varassa."

https://www.loviisa.fi/ajankohtaista/ajoneuvoliikenne-kielletaan-kelluvalle-talolle-johtavalla-terassillalla-ja-kelluvalla-kadulla/
482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samaan vanhaan tyyliin.
Ei uutta auringon alla.

Äänestä
  • Lapsiperheen unelmakohde.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Lapsiperheen unelmakohde.

    Todella unelma kohde, ei tietoakaan todellisuudesta.

    Äänestä

Jokainen ko rannan lähistöllä asunut on tietänyt tämän eroosion vaikutuksen, mutta kun Hölmöläisten kylän päättäjät eivät tätä ymmärtäneet, niin maksakaa Lasku!

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Asuntomessujen järjestäminen ja pelkästään sen takia rakennettu infrastruktuuri maksoi kaupunkikonsernille huimat yli 20 miljoonaa euroa. Kaupungin omia suunnitelmia ja Aluehallintoviraston ympäristöluvan määräyksiä ei noudatettu esimerkiksi kelluvan sillan ja aallonmurtajan rakentamisessa. Aallonmurtajan ja kelluvaan siltaan liittyviä rakenteita on korjattu jo sadoilla tuhansilla euroilla ja asianmukaisessa kunnossa ne eivät vieläkään ole.
Entä nyt sitten tämä kelluvalle kadulle tehty terässilta? Sekin on sutta ja sekundaa. Onko kyseessä suunnitteluvirhe vai mistä on kysymys? Joka tapauksessa lähes käyttämätön silta ei kestänyt muutamaa vuotta enempää.

Ajankohtaista
03.07.2026

"Kaupunki on suorittanut teknisen tarkastuskäynnin kelluvalle talolle johtavalla terässillalla sekä siihen liittyvällä kelluvalla kadulla. Tarkastuksessa havaittiin rakenteissa ja sillan perustuksissa merkittäviä teknisiä puutteita, joiden vuoksi sillan kantavuutta ei voida tällä hetkellä taata ajoneuvokuormille.

Tarkastuksessa todettiin, että luonnonvoimien aiheuttaman eroosion seurauksena terässillan maatuen alta on huuhtoutunut pois huomattava määrä maamassoja, arviolta noin kaksi kolmasosaa. Tämän seurauksena maatuki ja siihen tukeutuva siltarakenne ovat tällä hetkellä pääosin maa-ankkureiden varassa."

https://www.loviisa.fi/ajankohtaista/ajoneuvoliikenne-kielletaan-kelluvalle-talolle-johtavalla-terassillalla-ja-kelluvalla-kadulla/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu