Sanna Antikainen hämmästelee Khamenein hautajaisia

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen hämmästelee julkisesti Iranin edesmenneen hengellisen johtajan Ali Khamenein hautajaissaattuetta. Julkisuuteen on tullut kuvamateriaalia jonka perusteella Khamenein ruumista kuljetettiin Keskon logoin merkityllä kuorma-autolla.

"Mikäli tämä rekka on lähetetty Iraniin tai Lähi-itään auttamistarkoituksessa, niin tässä yksi esimerkki, millaiseen auttamistoimintaan se voi päätyä tuolla päin maailmaa. Tuskin Kesko on tullut edes ajatelleeksi, että tämän kaltaista voi käydä. Ja niin vain kävi"
- Sanna Antikainen
22124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

"Anne Pirinen K-ryhmän viestinnästä kertoo IS:lle, että Keskossa kuljetukset tehdään yhteistyökumppaneiden kalustolla, eli yhtiöllä ei ole omaa kalustoa. Asia tuli Keskon tietoon kansainvälisten kuvien kautta, eikä yhtiöllä ole mitään tekemistä kuvissa näkyvän ajoneuvon kanssa.

– Kyseessä on ilmeisesti tilanne, jossa jokin kuljetuskumppaneista on jättänyt poistamatta meihin viittaavat teippaukset sopimuksen vastaisesti silloin, kun on myynyt kalustoa eteenpäin.

– Tulemme muistuttamaan liikennöitsijöitämme siitä, että velvoitteisiin kuuluu teippauksien poisto ennen kaluston eteenpäin myymistä, Pirinen kirjoittaa IS:lle lähettämässään sähköpostiviestissä."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012130317.html

Antikainen on tyhmä kuin saapas.

3Äänestä
  • Vasemman jalan....

    Äänestä

  • Misogynisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Misogynisti.

    Sanotaan tasa-arvon nimissä, että Jani Mäkelä on vielä tyhmempi kuin Antikainen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sanotaan tasa-arvon nimissä, että Jani Mäkelä on vielä tyhmempi kuin Antikainen.

    Vaaleissa äänet ratkaisee. Mäkelä ollut merkittävissä keskusteluissa antamassa lausuntoja, ei tarvitse seiskan palstoilla huudella. Kannatus on nyt korkealla. Eniten ääniä saaneet valitaan. Näin se demokratiassa menee vaikkei se sinua miellytäkkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sanotaan tasa-arvon nimissä, että Jani Mäkelä on vielä tyhmempi kuin Antikainen.

    Vaikea sanoa kumpi on tyhmempi, Sanna Antikainen vai Jani Mäkelä. Molemmat ovat todella lähellä absoluuttisen typeryyden huippua.

    Äänestä

Sanna nyt on ihan pihalla, joka asiassa. Ja taas...

1Äänestä

Persu on pihalla taas. Eiköhän se ole myyty sinne käytettynä mutta teippejä ei ole irroitettu niinkuin pitäisi.
Useimmat vanhat kuormurit päätyy afrikkaan tai lähiitään.

2Äänestä

Vanhaa kuljetuskalustoa on Suomesta viety aina ja niitä löytyy kaikkialta . Mitä erikoista siinä on ? Typerää uutisointia olisipa ollut Wal Mart edes

Äänestä

Antikaisen ämpärisilikonit estää järkevän ajattelun

Äänestä

Sannaa ei voi kuin sääliä, vaan mitäpä sekään Sannan aivoituksiin auttaa.

Äänestä

No, persu on persu. Pitää yrittää ymmärtää.
Raamatussakin puhutaan henkisesti vajaista. Vaikka sitä en ymmörrä, että miksi heillä pitää ihan puolue olla, eikö mielenterveyspalvelut ja muut tukitoiminnot muka riitä?

Äänestä

Sanna luo tyhmyyksissään tyypillisiä persuolettamukaia vailla päätä ja häntää.

Ja tyhmimmät levittävät tälläsiä.

Äänestä
  • Milloin me nähdään päivä milloin sinä puskista anonyyminä huuteleva misogynisti Soinisti ap olet kuin mies joka uskaltaa omalla nimellä mustamaalata persujen naiskansanedustajia? Siihen asti saat minun puolesta laittaa hameen päällesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Milloin me nähdään päivä milloin sinä puskista anonyyminä huuteleva misogynisti Soinisti ap olet kuin mies joka uskaltaa omalla nimellä mustamaalata persujen naiskansanedustajia? Siihen asti saat minun puolesta laittaa hameen päällesi.

    Sinulla taitaa olla jo hame päällä kun kirjoitat tänne aina anonyyminä. Miltä tuntuu ampa itseään jalkaan koko ajan? :D

    Äänestä

Eihän Sanna olisi persu jos se puhuisi järkeviä.

1Äänestä

Ei se ole rekka. Rekka on perävaunua vetävä kuorma-auto.

Äänestä
  • Rekka on kylläkin puoliperävaunu. Sen vetoautoa kutsutaan rekkaveturiksi. Kuvan auto oli kuorma-auto, johon voi kytkeä täysperävaunun, jolloin kokonaisuutta kutsutaan yhdistelmäajoneuvoksi.

    Äänestä

Kumma, kun amerikan truck-sana on nuorten toimesta alettu kääntää rekaksi, vaikka rekka tarkoittaa suomessa perävaunua vetävää kuorma-autoa.

Äänestä
  • Rekka on puoliperävaunu ja sitä vetää rekkaveturi.

    Äänestä

Ihan normaalilla kaupalla auto sinne viety.
Persu munasi ittensä tässä(kin).

Äänestä

Antikainen on kyllä hyvä esimerkki tyhmästä.
Tämäkö järjen jättiläinen oli sen toisen neron Vornasen kanssa Kampissa, siinä kyllä oiva parivaljakko. Minkälaiset ihmiset on näillekin sen äänensä antaneet sukulaisten lisäksi, huh?

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen hämmästelee julkisesti Iranin edesmenneen hengellisen johtajan Ali Khamenein hautajaissaattuetta. Julkisuuteen on tullut kuvamateriaalia jonka perusteella Khamenein ruumista kuljetettiin Keskon logoin merkityllä kuorma-autolla.

"Mikäli tämä rekka on lähetetty Iraniin tai Lähi-itään auttamistarkoituksessa, niin tässä yksi esimerkki, millaiseen auttamistoimintaan se voi päätyä tuolla päin maailmaa. Tuskin Kesko on tullut edes ajatelleeksi, että tämän kaltaista voi käydä. Ja niin vain kävi"
- Sanna Antikainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu