Eräs iäkäs sukulaiseni (nainen) käyttäytyy seuraavasti:
Hän on muuten ns "normaali", pidetty ihminen. Mutta hänellä on suorastaan sairas tapa ymmärtää asioita tahallaan väärin, joista sitten loukkaannutaan ja itketään. Näissä tilanteissa tämä ihminen kiihtyy ja saattaa uhata hypätä parvekkeelta. Hän on marttyyri ja alkaa valittelemaan esim: "Minähän olen teidän mielestä niin tyhmä ja huono" vaikkei kukaan olisi koskaan edes sellaista antanut ymmärtää. Hän rypee itsesäälissä näissä tilanteissa ja teatralisoi tunteensa.
Hän voi saada kyseisen "kohtauksen" vaikka siitä, että TV:ssä näkyy Rion karnevaalit. Hän paheksuu ja solvaa esim tanssijoita kulkueessa. Jos hänelle sanoo, että "aijaa, musta noi puvut on kyllä ihan hienot", niin hän alkaa kiihtymään.
Kuulostaa oudolta ja tätä on vaikea kuvailla, mutta hän "pimahtaa" ihan tyhjästä ja syyttelee muita. Maailma on hänelle mustavalkoinen ja hänellä on tapana "tietää kaikki asiat". Hänen kanssaan ei voi keskustella asioista, koska hän kiihtyy pienestä. Esimerkiksi siitä, että jos joku on eri mieltä. (Tasolla onko banaani vai mansikka paremman makuinen). Silti hän itse syyttää muita ja sanoo, että asioista pitää voida KESKUSTELLA!!!
Kun hän kiihtyy, huomaa, että silmät seisoo päässä ja hän käy ylikierroksilla ja saattaa esimerkiksi matkia niiden ihmisten ääntä, jotka koittavat rauhoitella häntä. Sitten hän rypee itsesäälissä. Sitten käskee muiden PYYTÄÄ HÄNELTÄ anteeksi ja lopulta pyytelee itse anteeksi.
Tämä suorastaan raivostuttaa meitä läheisiä. Hän ei kuuntele mitään ja sitten ymmärtää asiat tahallaan väärin ja tekeytyy marttyyriksi ja UHRIKSI. "Häntä on kohdeltu väärin, kuinka hän on tyhmä ja tarpeeton" Käsittääkseni hänen lapsuutensa on ollut niin sanotusti normaali sen ajan lapsuus. Hänen puolisonsa on mielestämme rauhallinen ja ymmärtäväinen. Kärsiikö tuttuni epävakaasta persoonallisuushäiriöstä? Lisäksi hän on aina ollut mustasukkainen parisuhteessa ja kateellinen joillekin ihmisille. Hoitoon tai lääkäriin häntä ei saa. Hänhän järjestäisi taas kohtauksen siitä, kuinka huono ihminen hän onkaan. Hän on kuulema aina ollut erittäin hallitseva persoona. Esim. yrittänyt vaikuttaa lapsensa avioliiton sisäisiin asioihin ym.
Olen yrittänyt lukea kirjoista, mikä tämä on tai onko tämä normaali piirre joillain ihmisillä..
Asiantuntevia vastauksia, kiitos. Esim. tällaisten ihmisten läheiset tai asiantuntijat...
Kiitos kaikille jo etukäteen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Haiskahtaisi minusta huomiohakuiselta persoonallisuudelta, mutta annetuin pohjatiedoin ei tietenkään diagnoosia voida asettaa. Siihen viittaava kuvauksesi kyllä olisi.
sana. Manipulointia.
Raaimmassa muodossaan että oma tahto menee läpi vaikka kiven.
Kyseessä lienee alan mestari koska osaa heittäytyä tilanteesta riippuen mihin mielentilaan tahansa.
- Ymmärtää väärin tahallaan, ja vääristelee asiat
omaksi parhaakseen.
- Loukkaantuu kuin pikkulapsi kun mielipide ei mene läpi.
- Pelaa tunteilla, omilla ja toisten.
- Näyttää olevan syyllisyyden aiheuttamisen mestari, vaikka olette kai sen huomanneet.
- Minä olen oikeassa, te väärässä luonne ja tämä on luultavasti pysyvää jos kyseessä iäkäs nainen.
- Riippuvainen toisista ihmisistä. Hän todennäköisesti romahtaisi jos joutuisi edes viikoksi yksin.
Tuossa muutama heitto. ja nyt vähän tulkintaa joka perustuu tekstiisi ja vähän arvailuun. Sano jos menee kohdalleen.
Uskon että omasta mielestään hän on täysin terve, eikä edes huomaa että käyttäytyy epänormaalisti.
Jos se kyseenalaistetaan niin se uhriksi tekeytyminen on helppo keino päästä tilanteesta ja ohittaa se. Tai muu hänen "temppunsa".
Perustuu valtaan.
Oletteko huomanneet käytöksessä muutosta jos hänelle täysin vieras ihminen tulee kylään. Veikkaanpa että käyttäytyy täysin normaalisti.
Eli pystyy pitämään "normaaliuden" kulissit pystyssä kun haluaa.
Kuten sanoit itse ns. "normaali" pidetty ihminen.
Tuo marttyyriys, häntä on kohdeltu väärin, hän on tyhmä ja tarpeeton kuulostaa pelkältä manipuloinnilta saada se oma tahtonsa tilanteesta
riippuen läpi. Konstit vaihtuvat tilanteiden mukaan.
Ei hän näitä ole harjoitellut vaan tulevat täysin vaistomaisesti.
En usko että kyseessä tarkoituksella ilkeä ihminen.
Voi olla turhautunut ihminen koska vanhemmiten menettänyt sitä valtaansa, ja nyt yrittää kaikin keinoin pitää edes jotain hallussa. Siis se hallitseva luonne.
Tottakai tällainen alkaa raivostuttamaan. Voisin melkein epäillä että olette jo valmiita laittamaan kokonaan välit poikki.
Hänen miehensä on tietysti hiljainen hissukka joka ei sano mitään. Haluaa välttää riidat.
Oletteko jutelleen hänen kanssaan kahden? Ehkä voisi jotain saavuttaa.
Yksi konsti olisi.
Kun taas tulee niitä kohtauksia muodossa tai toisessa. Pidätte te läheiset yhtä loppuun saakka. Olisi hyvä jos eka kerta ei olisi mikään kovin tärkeä asia. Vaikka sitten se banaanien ja mansikoiden vertaus :)
Te pidätte loppuun saakka oman mielipiteenne.
Teette selväksi että mikään konsti ei tällä kertaa tehoa. Epäilen sitä ikkunasta hyppäämistä.
Ymmärrän että haluatte päästä tilanteesta helpolla ja olla hänen mielikseen, jottei tule mitään vakavempaa ja rauha palautuu. Mutta tällä
konstilla hän on teitä hallinnut.
Voisihan tietysti kyseessä olla mikä tahansa vaiva esim. vanhuuden höperyys mutta epäilen.
Olisi kai hyvä käydä neurologillakin.
On monia konsteja saada henkilö, ns. rutiinitarkastukselle lääkäriin. Ei kuitenkaan pakolla, mutta hieman taivuttelemalla.
Tuo konsti jonka neuvoin perustuu oppimisen psykologiaan ja voitte soveltaa sitä myöhemmin niissä tärkeimmissäkin asioissa kuin banaanit ja mansikat. Koska uskon että hän on oppimisen kautta saavuttanut nykyisen tilansa.
En ala puhumaan mistään persoonallisuushäiriöstä koska menisi jo liian arvailuksi. Rajatila, hallitseva, epävakaa vai kaikkien sekoitus?
Ja jos näin, niin se olisi näkynyt hänellä myös nuorempana.
Ja kun sain vaikutelman että ei ole aina ollut tällainen.
Tämä kirjoitukseni perustui omaan kokemukseeni tällaisesta henkilöstä ja lukemaani kirjallisuuteen ja voi olla päin helvettiä koko juttu. Ei kannata ottaa vakavasti näitä arvailuja.
Päätelkää itse.
Hyvää jatkoa. del*.*
PS. Taisipa tulla pitkä juttu.
Epävakaa persoonallisuuden häiriö. Lisäksi on passiivis-agressiivistä käytöstä.
Vaikea tapaus läheisilleen. Minä en lähtisi mukaan noihin mököttämisiin vaan antaisin rauhassa mököttää.
Missä tapauksessa ei tuollainen tyyppi saa syyllistää ketään!!
Älä ikinä alistu tuon tyypin aiheettomaan syyllistimiseen!!
Mun mutsi on JUURI TUOLLAINEN kännissä. Selvinpäin maailman ihanin ihminen
mun ei koskaan tarvi elää niin kauan, että muuttuisin tuollaiseksi. Saatikka sitten että saisin dementian. Itse kiertäisin moisen tyypin kaukaa. Ei parannuskeinoa, kun ei koe olevansa edes sairas!