Voisi olla hyvä välillä kilpailuttaa uutta yrittäjää tuohonkin mikäli Kymen Sanomien uutiseen on uskominen.
Onko Rampsi Kitchen kiinteistö kaupungin omista
Anonyymi-ap
2189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun työvuorolista on vahvistettu, työnantajalla ei yleensä ole oikeutta muuttaa sitä yksipuolisesti esimerkiksi hiljaisen päivän tai huonon sään vuoksi. Jos vuorosi perutaan työnantajan päätöksellä, sinulle kuuluu silti palkka alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Kesäduunari hei sade tai asiakasmäärät ei riitä syyksi. Jos työt peruuntuvat työntekijästä eli sinusta riippumattomasta syystä, olet oikeutettu korvaukseen. Palkka pitää siis maksaa, vaikka työntekijä olisi koko sadepäivän kotona.
Vuokratyössä työnantajasi eli vuokratyöfirma voi tarjota sinulle korvaavaa työtä. Jos sitä ei tarjota, sinulla on oikeus saada palkkaa sovitun vuoron mukaisesti.
Tilannetta ei muuta se, jos lupa työvuorojen muuttamiseen on kirjattu työsopimukseen. Kirjaus on lainvastainen, eikä se sido osapuolia.
On tärkeää pitää mielessä, että työvuoroluetteloa voi muuttaa, jos työntekijä antaa siihen suostumuksensa. Eli jos et halua luopua luvatun vuoron palkasta, älä viesti työnantajallesi ”ok, tämä sopii”, sillä se voidaan tulkita suostumukseksi. Voit sen sijaan sanoa ”ok, voin olla tulematta töihin, mutta haluan, että sovitulta vuorolta maksetaan sen mukainen palkka”.
Jos työvuorojen muutokset käydään suullisesti läpi, kannattaa asia vielä varmistaa tekstiviestillä tai sähköpostilla, jotta sovitusta jää kirjallinen jälki.
Palkkapäivänä on hyvä tarkistaa, että sovitut työtunnit näkyvät palkkalaskelmassa. Voit pyytää palkan oikaisua, jos tunteja puuttuu.
Työvuoroluettelosta kannattaa ottaa työvuoron perumisen varalta aina kuva.