Vain naiset ja homot äänestävät vihervasemmistoa

Anonyymi-ap

70

192

    Vastaukset 70

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Henry on ihan oikeassa. Juuri noinhan se on.

      • Anonyymi00006

        Vuonna 2023 Aflecht julkaisi omaelämäkerran Rikollisesta miljonääriksi, jossa hän kertoo tehneensä suuren määrän erilaisia rikoksia elämänsä ensimmäisten 25 vuoden aikana. Häntä ei ole kuitenkaan syytetty saati tuomittu kaikista väitetyistä rikoksista. Vuonna 1997 hän sai 17 kuukauden ehdottoman tuomion muun muassa törkeästä kätkemisrikoksesta, josta hän suoritti kahdeksan kuukautta ensikertalaisena Suomenlinnan vankilassa, jonka oloja hän kuvaa suorastaan lomailuksi. Kirjassa hän kertoo muutoksesta rikollisvuosien jälkeen. Hän sanoo myös tehneensä suunnanmuutoksen, ja että nykypäivänä oikeudenmukaisuus ja rehellisyys ovat hänelle kaikki kaikessa.lähde?😅🤣😂

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Kuvankin kautta tyypistä välittyy persunhaju. 🤢

      • Anonyymi00035

        Hyvä esimerkki tuosta on natzi Lindhman joka vähät välittää suomalaisista vaan ainoastaan omista tuloistaan.

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Kuvankin kautta tyypistä välittyy persunhaju. 🤢

        Menkää asiaan. Vassut aina siirtää keskustelun muualle

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Menkää asiaan. Vassut aina siirtää keskustelun muualle

        Minä en puolustele kenenkään vääriä tekoja mutta nyt puhutaan aloituksen aiheesta.

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Hyvä esimerkki tuosta on natzi Lindhman joka vähät välittää suomalaisista vaan ainoastaan omista tuloistaan.

        Kerropa, mihin perustat väitteesi.

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Kuvankin kautta tyypistä välittyy persunhaju. 🤢

        No ei se ainakaan punikki ole, kuten sinä.

    • Anonyymi00002

      Hyvin sanottu!

      • Anonyymi00075

        Aivan helvetin hyvin sanottu!

    • Anonyymi00003
      • Anonyymi00004

        Taitaa olla persu

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Taitaa olla persu

        Kaikki tuollaiset on.

      • Anonyymi00009

        Kaikki demarit ovat rikollisia.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Kaikki demarit ovat rikollisia.

        Persuissa on eniten rikollisia. Se on fakta.

      • Anonyymi00012

        Äläkää uskoko australialaisten puheita..ne on karkotettujen ex-rikollisten jälkeläisiä.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Taitaa olla persu

        Luuseri Orpon kaveri se on.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Persuissa on eniten rikollisia. Se on fakta.

        Ei oo

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Taitaa olla persu

        Yleensä ihminen on Persu kun puhuu totuuksia

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Yleensä ihminen on Persu kun puhuu totuuksia

        Jotkut vassut voivat olla oikeassa myös. Tanskan demarit esimerkiksi.

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Jotkut vassut voivat olla oikeassa myös. Tanskan demarit esimerkiksi.

        Mutta ei Suomen demarit

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Yleensä ihminen on Persu kun puhuu totuuksia

        Tästä miehestä en, kuten tuolla alempana sanoin, tiedä mitään. Uusi nimi mulle tuo.

      • Anonyymi00047

        Muista että myös rikolliset voivat tehdä parannuksen rikoksistaan. Onko se jotenkin paha asia teille? Vaikuttaisi siltä

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Muista että myös rikolliset voivat tehdä parannuksen rikoksistaan. Onko se jotenkin paha asia teille? Vaikuttaisi siltä

        He voivat ryhtyä persuiksi

    • Anonyymi00011

      Tämä nainen tässä -lippis Henryllekin päähän, jos uskaltais!

      • Anonyymi00014

        Hänen kaltaisillaan suunpieksäjillä ole kanttia muuhun kuin korkeintaan nyrkkien heilutteluun. Huomionhskuisuuteen ei paljonkaan viisautta tarvita. Elelee itse mamuna Espanjassa.

        Positv:n luotettavuutta ja tarkoitusta voi muutenkin arvioida: Kanavan päätoimittajana ja perustajana toimii Ilkka Tiainen, joka on toiminut myös Valta kuuluu kansalle -puolueen varapuheenjohtajana. Puolueen perustaja Ano Turtiainenkin elelee mamuna Venäjällä.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Eli maanpaossa Suomen virkamafiaa.

        Maanpaossa Suimen virkamafiaa on satoja-tuhansiakin jo. Yrittäjät ja sijoittajasuvut ml. kymmeniä tuhansiakin jopa.

        Kyvykkäimmät ovat jättäneet Suomen jo. Keskinkertaisuudet seuraavat hekin vielä perässä. Jäljelle jää pelkkä kakistokratia ja kyvyttömät.

        Helvetin viisas kansa oli

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Eli maanpaossa Suomen virkamafiaa.

        Maanpaossa Suimen virkamafiaa on satoja-tuhansiakin jo. Yrittäjät ja sijoittajasuvut ml. kymmeniä tuhansiakin jopa.

        Kyvykkäimmät ovat jättäneet Suomen jo. Keskinkertaisuudet seuraavat hekin vielä perässä. Jäljelle jää pelkkä kakistokratia ja kyvyttömät.

        Helvetin viisas kansa oli

        Jaana Kavonius pelastaa virkamafialta

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Jaana Kavonius pelastaa virkamafialta

        Heilumalla latex-asussa "valomiekka" kädessä?

    • Anonyymi00013

      Eipä ole ollut tapana kuunnella tai noteerata entisten rikollisten mielipiteitä. Eikä etenkään ulkomailla asuvien ja sieltä huutelevien. Hukkaan on mennyt tuonkin koulutukseen ja hyvinvointiin lapsena ja nuorena satsatut verovarat.

      • Anonyymi00042

        Jumala armahtaa, minä en. Tämä on ihmisten asenne nykyään. Eikö ihminen saa tehdä parannusta pahoista teoistaan? Vähentääkö se ihmisarvoa jos aiemmin ollut ollut pahoilla teillä ja nyttemmin on tehnyt parannuksen? Tästä henkilöstä en tiedä mitään. Tuntuu kuitenkin puhuvan asiaa.

    • Anonyymi00016

      Näitä kaljupää-pullistelijoita mahtuu 24 tusinaan. Ulospäin luodun kovanaama kulissin alla näillä on pelkkää tyhjää ja epävarma tai olematon rahalla rakennettu itsetunto. Tavallaan säälittäviä.

      • Anonyymi00017

        Persuilevat mielipiteet kuuluvat imagoon

    • Anonyymi00018

      Sellanen Pikku-Henry.

      Tuo turvallisuutta. :-D

    • Anonyymi00020

      Täyttä asiaa; ulosannissaan havaittavissa olevasta kouluttamattomuudestaankin huolimatta

      Pedofiilihuntterithan saavat mm. kaikki pedofiilipoliisit näkemään tulevaisuuteensa..

    • Perussuomalainen kokemusasiantuntija?

      "Vuonna 2023 Aflecht julkaisi omaelämäkerran Rikollisesta miljonääriksi, jossa hän kertoo tehneensä suuren määrän erilaisia rikoksia elämänsä ensimmäisten 25 vuoden aikana"

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Henry_Aflecht

      • Anonyymi00021

        Vaan ei tee enään. Demarit ovat jatkaneet v 1918 alkanutta rikollista toimintaansa

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Vaan ei tee enään. Demarit ovat jatkaneet v 1918 alkanutta rikollista toimintaansa

        Aflecht ehti kerätä hämäräbisneksillään omaisuutensa niin ei tarvi ehkä enää rötöstellä. Voi esittää ja näytellä olevansa hyvis kun pahiksena olo on varmaan jo tylsää.

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Aflecht ehti kerätä hämäräbisneksillään omaisuutensa niin ei tarvi ehkä enää rötöstellä. Voi esittää ja näytellä olevansa hyvis kun pahiksena olo on varmaan jo tylsää.

        S-kauppa ei sallinut käteisen jakamista liiketiloissa.
        Aflechtin hyväntekeväisyys­järjestö on kerännyt ja jakanut rahaa jo neljänä jouluna.
        Oma Säästöpankki ei enää anna nostaa käteistä Aflechtin Suora Tuki ry:n tililtä, Aflecht kertoi Aamulehdelle.

    • Anonyymi00023

      Tämähän oli tukkanuottasilla Veikko Vallinin kanssa vast'ikään. Aiheena kryptovaluutta... Viihdyttävä sanasota, vastakkain Portugali ja Espanja. Aflecht vonkasi tolloja pistämään kryptoihin all-in hänen kauttaan, Vallin syytti huijariksi.

    • Anonyymi00026

      Persuilla ei ajatus juokse sen verran pitkälle että muistaisivat että Tynkkynen on homoseksuaali ja persu

      • Anonyymi00028

        Persut, muistakaa myös se että Riikka Purra on naine.

      • Anonyymi00029

        Tynkkynen on bi

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Tynkkynen on bi

        Sebu on kyllä 100% täyshomo, vaikka muuta joskus väittäisin. Ikinä ei ole ollut naisen kanssa

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Sebu on kyllä 100% täyshomo, vaikka muuta joskus väittäisin. Ikinä ei ole ollut naisen kanssa

        Jonkin Vigelius on myös.

    • Anonyymi00033
    • Anonyymi00034

      Aloittajalle "iku iku nyyh" BUAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH !!!!

    • Anonyymi00038

      Aflecht on yrittänyt netissä houkutella kriteeriensä mukaista naista synnyttämään hänelle lapsen.
      Onkohan lapseton ja akaton pappa jo saavuttanut tavoitteensa?

    • Anonyymi00050

      Eipä siis olekaan ihme miksi persut karsastavat naisia niin valtavan kiivaasti.

      Onneksemme naisilla on äänioikeus.

    • Anonyymi00052

      En ole oikeastaan ollenkaan yllättynyt siitä että tuo elämäntaparikollinen ja somehuora on noin persumielinen.

    • Anonyymi00053

      Minä olen miehinen mies, David Crockett, ja äänestän vihervassuja!

      • Anonyymi00056

        Sulla varmaan pesukarhun häntä roikkuu hanurista

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00056 kirjoitti:

        Sulla varmaan pesukarhun häntä roikkuu hanurista

        Miten arvasit?

    • Anonyymi00054

      Henkka osui naulan kantaan

    • Anonyymi00055

      Affleck puhuu asiaa

    • Anonyymi00058

      Hyvin sanottu.

      • Anonyymi00074

        Itseään kun kehuu, kehuttavaa riittää aina.

    • Anonyymi00059

      Aflecht pitää naisia ja seksuaalivähemmistöjä huonoina ihmisinä.

      • Anonyymi00060

        Saikohan hän synnytyskoneen netin kautta? Se pitäisi kertoa kun kertoi niin avoimesti haustakin. Pitäisi saada tietää, että onko haku jo päättynyt, ettei joku laita suotta hakemuksia.

    • Anonyymi00062

      Mahtava avaus.

    • Anonyymi00063

      Fiksut naiset ei vihervassareita äänestä ikinä, sinitukkaiset nenärengas tunkiot eri juttu ja rotu

      • Anonyymi00066

        Persuhan melkein osaa kirjoittaa.

    • Anonyymi00067

      Vasemmalta löytyy aina riski yhteiskunnalle ja järjestykselle . Vasemmisto ja anarkia ovat synonyymejä .

      • Anonyymi00070

        Niinpä vappunakin näytettiin, kuinka oikeistomiehet osaavat potkia naisia.

    • Anonyymi00068

      Suomeen on valittu peräti kaksi (2) presidenttiä peräkkäin HOMO-pekka kortilla.
      Se kertoo että juuri miehet ovat olleet asialla. avaaja on siis oikeassa.

      • Anonyymi00071

        Persuissahan heitä on näkyvillä paikoilla vaikuttajina.

      • Anonyymi00073

        Nykyiseltä presidentiltä pyrittiin kysymään bi-jutuista, mutta katsoi haastattelijaa pahasti.

    • Anonyymi00069

      Vai Aflecht. On teillä persuilla vain idolit.

      • Anonyymi00072

        Rikollinen tausta on persuille aina meriittiä.

    • Anonyymi00077

      Nykyiset valtapuolueet ja muut puolueet eivät välitä köyhistä. Edes ruokarahaa ei anneta köyhimmille. Miehillekin voivat olla armottomia, jos tippuu työpaikalta pois tai työkyvytön.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 134
      1642
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      205
      1051
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      731
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      251
      578
    5. 31
      520
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      484
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      472
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      446
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      423
    Aihe