Olemme eläkeläispariskjnta ja meillä ainoa auto on vanha matkailuauto koska ei ole varaa pitää kahta autoa. Kaupasta käymme kotona kävellen.
Ympäri vuoden ennen kävimme matkailuautolla eri kaupunkien nähtävyyksiä kierrellen ja tapahtumissa kuten Savonlinnassa, Kiuruvedellä musiikkitapahtumat sekä Kuhmo.
Kiersimme rannikkokaupunkien vanhoissa kaupunginosissa, myös kansallispuistot tulivat tutuiksi.
Kaupungeihin suuntautuneet reissut oli helppoja koska mm oma vessa kulki mukana, ikää kun tulee niin vessa on hyvä olla lähellä.
Nykyään ei enää voi läheskään niin paljon käydä tapahtumissa ym sillä autoa on pakko pitää pois liikenteestä että välttää ylimääräisen 1200 plus risat lisäveron vuodessa.
Leirintäalueiden käyttö on jäänyt kokonaan pois ja siksi että leirintämaksuissa säästämme myös. Jos näin emme tee niin on pakko luopua matkailuautosta.
Näinköhän hallitus kuvittelee että tämä hurja veronkorotus tuo sen rahallisen hyödyn mitä suunnittelivat kun kaiken ottaa huomioon.
Miksi pakettiautoilla ei ole saman suuruista dieselveroa eli käyttövoimaveroa?
Ympäri vuoden ennen kävimme matkailuautolla eri kaupunkien nähtävyyksiä kierrellen ja tapahtumissa kuten Savonlinnassa, Kiuruvedellä musiikkitapahtumat sekä Kuhmo.
Kiersimme rannikkokaupunkien vanhoissa kaupunginosissa, myös kansallispuistot tulivat tutuiksi.
Kaupungeihin suuntautuneet reissut oli helppoja koska mm oma vessa kulki mukana, ikää kun tulee niin vessa on hyvä olla lähellä.
Nykyään ei enää voi läheskään niin paljon käydä tapahtumissa ym sillä autoa on pakko pitää pois liikenteestä että välttää ylimääräisen 1200 plus risat lisäveron vuodessa.
Leirintäalueiden käyttö on jäänyt kokonaan pois ja siksi että leirintämaksuissa säästämme myös. Jos näin emme tee niin on pakko luopua matkailuautosta.
Näinköhän hallitus kuvittelee että tämä hurja veronkorotus tuo sen rahallisen hyödyn mitä suunnittelivat kun kaiken ottaa huomioon.
Miksi pakettiautoilla ei ole saman suuruista dieselveroa eli käyttövoimaveroa?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kansa on halunnut tätä äänestämällä tiettyjä puolueita!
Samoin suomen talous on ollut täysin pysähdyksissä 25 vuotta. Tämä on kaikki täysin linjassa kansan tahdon ja äänestyskäyttäytymisen kanssa!
Pulinat pois!
Taitaa olla kateusvero. Joku jolla on suurta kateutta niitä kohtaan jotka omistaa matkailuauton on esittänyt kyseistä veroa.
Niinhän se on että "kateus vie kalatkin vedestä".
Tässä käy juurikin niin. "Kateus vie viimeisetkin veroeurot" eli pahasti tappiolle jää hallitus ko. veron vuoksi.
Eli köyhä osa kansasta, joka on siis suurin osa kansaa, äänestää ihan tahallaan puolueita jotka haluavat vain kiristää veroja sieltä ja täältä.
Uusi hallitus sitten tekee työtä käskettyä ja koko maan talous sen kuin kärsii ja kutistuu vuosi vuodelta ja talous pysähtyy kahdeksi ja puoleksi vuosikymmeneksi ja kaikki ihmettelevät lopuksi että miksi tässä näin kävi!
Kun tyhmät eivät ymmärrä mitä äänestävät (kuten Yhdysvalloissakin) saadaan kansan omansa näköinen tyhmä hallitus ja tyhmä politiikka joka näännyttää maan.
Kateellinen ja masikistinen kansa joka haluaa kostaa rikkaille "herroille" äänestää jatkuvasti lisäkurituksen puolesta ja sitten ihmettelee miksi kaikki talousasiat kusee jatkuvasti.
Minä maksan jo niin paljon veroa, että on sinun vuorosi astua kuvaan mukaan.
Itsehän olet äänestänyt tätä.
Kyllä asuntoautojen käyttömaksu on noussut jo edellisten hallitusten aikana
ja aivan ja aivan oikein .
Samassa suhteessahan on nousseet kiinteistövero.
Mutta niistähän ei kerrostaloasukas tiedä mitään.
Se on ok-talojen asukkaiden sekä maaseudun asukkaiden rasite.
Kukapa sitä viimeksi roimasti nosti?
Kokoomuslainen asuntoministeri Vapaavuori!
Eli pitäisikö meidän veronmaksajien nyt kustantaa aloittajalle lomareissut, vai mistä on kyse! Kaikilla meillä veronmaksajilla kun ei ole varaa pitää edes sitä yhtä autoa!
Veroja pitää vain kiristää eikä löysätä!
Ilman muuta verot satakertaisiksi ja dieselin hinta neljään euroon, saadaan huoltoasemia konkurssiin ja matkailuautojen myyjät saa pistää ovet säppiin ja huoltofirmat samoin ja Lapissakin saadaan kesärauha kun ei matkailijoista oo riesaa. Ja kansa on tyytyväinen ja hurraa ja heittää kärrynpyöriä.
Kaikki haitallinen kuten autot voidaan laittaa paljon kovemmalle verolle kuin nykyisin on.
Korotus on 50 euroa/kk lisää, ei sen enempää…
Ei, vaan orpopurran hallitus kuusinkertaisti sen diesel käyttövoimaveron. Esim. 3 500 kg painavassa matkailuautossa vero nousi entisestä 115 eurosta noin 700 euroon vuodessa.
"Kaikki haitallinen kuten autot voidaan laittaa paljon kovemmalle verolle kuin nykyisin on."
Varomatonta kirjoittaa tuollaista, Orpopurra säätää heti lain jolla bensan ja dieselin litrahintaan lisätään 1-2 euroa veroa, Samoin tulee käyttömaksu 10000 euroa/vuosi,
bussilippujen hinta nousee kymmenkertaiseksi, samoin raideliikenteen liput.
Bisnes-luokan lentoliput halpenevat 90 %.
Sama mieletön vero on kiinteistövero.
Sitäkin maksetaan omistamisen riemusta.
Työikäisenä aloit rakentamaan itsellesi ja perheellesi kotia. Maksoit veron jokaisesta laudanpätkästä, rakennusluvat ym.
Niin nyt eläkeikäisenä maksat mielettömiä summia kiinteistöveroa siitä, että omistat talon.
Osalla vielä velkaakin talostaan.
Sama pätee vapaa-ajan asuntoa. (Ehkä tuo asuntoauto rinnastetaan siihen) niin, maksat vapaa-ajan asunnostasi vielä kovemman veron kuin vakituisesta asunnostasi muiden maksujen lisäksi.
Sitten kun vanhuksista aika jättää alkaa nuoremmilla sama kierto.
Perintövero, varainsiirtovero, kiinteistövero.
Meillä on/oli teon alla ns. motorhome jolla oli tarkoitus kolmessa polvessa tehdä yhteisiä retkiä kesäisin ympäri Suomea. Ei tehdä juuri tuon veron takia. Tuossa se kyyhöttää "vierastalona" kun kertakaikkiaan ei ole varaa pitää sitä liikenteessä.
Köyhät valittaa!
Pistetään bensalle litrahinnaksi 50€ niin tiellä tulee vastaan vain rikkaita tuttuja!
Ei rikkaat aja polttomoottoriautoilla.
Nytkin jo ajavat uusilla sähköautoilla.
Muuten minkälainen käyttövoimavero niissä on.
Tämä on niin onnettomien tunareiden johtama maa että mikään ei toimi ja onnistu täällä!
Eihän asunto- ja matkailu autoja ole alunperinkään tarkoitettu yksityisen jokapäiväiseen autoilukäyttöön.
Aatteleppa nyt, - onko muka mielekästä tuollaista 3-3500kg massaa kuljetella arkisiin kaupassakäynteihin yms., kun yhtä hyvin ne pari ostoskassiasi mahtuu vaikkapa pyörän jopparille.
Köyhä valittaa, kun ajaa 150.000 euron matkailuautolla.
Voihan se auto olla 2 000 €.
Ei kaikki aja uusilla.