Kekkosen suurin manööveri

Sunnuntaisessa Aamulehdessä kirjoitettiin kiintoisaa asiaa ETYK:istä ja Urho Kekkosesta. ETYK oli itse asiassa Neuvostoliiton juonima hanke, jonka tarkoituksessa oli saada pysyväksi toisen maailmansodan jälkeiset rajat Euroopassa.

Neuvostoliiton agenttina toiminut Suomen presidentti Urho Kaleva Kekkonen oli helppo puhua hankkeen touhukkaaksi puuhamieheksi. Kekkonen meni jopa niin pitkälle, että hän kirjoitutti ulkoministeriöllä kirjeen, joka alkoi sanoin: "Neuvostoliiton hallitus esittää...". Tämä kirje sitten lähettiin kaikille maille, joiden toivottiin kokoukseen osallistuvan. Tämä moka oli itse asiassa kaataa koko hankkeen.

Suomen suomettuneessa ilmapiirissä hehkutettiin, että Kekkoselle olisi kuulunut Nobelin rauhanpalkinto. Tämähän oli täysin naurettava ajatus ja onneksi Norjan Nobel-komitea ymmärsi asian ja Kekkonen jätettiin aivan aiheellisesti ilman palkintoa.

Itse ETYK-kokous ei mennyt Neuvostoliiton ja Kekkosen toiveiden mukaisesti. Kokouksessa nousivat keskeiseen rooliin Neuvostoliiton ja sen vaikutuspiirissä olleiden maiden ihmisoikeuskysymykset. Kokouksesta seurasi siis lopulta hyvääkin. Urho Kaleva Kekkosesta huolimatta.

Kommunismin saattohoito alkoi hyvin pian ETYKin jälkeen. Ensimmäinen merkki taisi olla Tsekkoslovakiassa 1970-luvun lopulla pidetyt mielenosoitukset, joissa viitattiin nimenomaan "Helsinki-sopimuksen" täytäntöönpanoon. Solidaarisuus-liike sitten vuonna 1980 oli vielä merkittävämpi askel kehityksessä.

Tuskinpa Kekkonen, kuten kukaan muukaan, uneksi vielä tuossa vaiheessa kommunismin romahtamista, mutta inhimillisemmistä oloista kyllä.

ETYK-päätösasiakirja nosti ihmisoikeudet koko kansan tietoisuuteen kommunistisissa maissa ja antoi kansalaisten vaatimuksille tuen, johon saattoi nojata. Neuvostoliitolta se riisui aseet kaikkein rajuimpien torjuntakeinojen käyttämiseen.

Kustaa Hulkon ja Jorma Pöysän kirjasta ”Vakaa markka” (1998):

”Hallituksen ja Suomen Pankin työnjako heijastui myös julkiseen keskusteluun. Poliitikot ottivat liberalisointiin kantaa vain harvoin. Näkyvä poikkeus oli Paavo Väyrynen, ”Suomessa ei ole koskaan keskusteltu sen paremmin julkisuudessa kuin päätöksentekijöiden keskuudessa siitä, mikä on Suomen etu pääoma- ja rahamarkkinoiden yhdentymistä toteutettaessa ja miten sen vaikutukset on otettava Suomen sisäisessä kehityksessä huomioon”, hän sanoi kesäkuussa 1984 kepun puoluekokouksessa. ”Johtavien läntisten kapitalististen maiden tie ei tarvitse olla Suomen tie.”

Jukka Seppinen: Mahdottomasta mahdollinen. Suomen tie Euroopan Unioniin:
HSn kirja-arvostelusta (Unto Hämäläinen):
- - -
Sankareita olivat tavalliset suomalaiset, jotka torjuivat neuvostomyötäilijöiden pyrkimykset.
”Suomen kansan enemmistö osoitti suuntansa jo heti 1990-luvun alussa. Se osoitti halunsa pysyä länsimaisena kansakuntana. Venäläinen tulevaisuus ei sitä kiinnostanut sen enempää nyt kuin autonomian aikana. Suomen EU-ratkaisu on linjassa viimeisen tuhannen vuoden pääsuuntien kanssa.”
Sdp:n Seppinen ruotii moneen kertaan. Paavo Lipposen linjaan hän lienee tyytyväinen, mutta edellinen armon saanut taitaa olla 1950-luvulta.
”Länsimielinen Tannerin aikainen Sdp oli erittäin tärkeä tekijä Suomen selviytymisessä, porvarillisen Suomen rinnalla. Neuvostoliiton nyreä suhtautuminen sosialidemokraatteihin liittyi syvimmillään juuri Tannerin kestävyyteen: hän oli etenemisen este.”
Seppisen näkökulmasta katsottuna ei ole suuri yllätys, että Suomen puolueista parhaan arvosanan saa Kokoomus. Se ei sentään taittunut, vaikka taipuikin puuhastelemaan suhteita Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kanssa ja kaikenlaiseen muuhun turhanaikaiseen ystävyystoimintaan.
Kokoomuksen päästyä hallitukseen 1987 se ryhtyi nopeasti kääntämään linjaansa takaisin länsimieliseksi ja edistämään Suomen liittymistä EU:n jäseneksi. Kokoomus ja keskusta ovat avanneet puoluearkistonsa Seppisen käyttöön, eikä turhaan. Varsinkin Kokoomuksen ahkerointia EU-jäsenyyden puolesta dokumentoidaan tarkasti.
Kokoomuksen kohdalla hän paikkaa historiankirjoituksen aukkoa. Sen historia on huonosti tunnettu, sillä puolueen historiankirjoitushankkeet laahustavat vielä viime vuosisadan alkupuolella.”

Vuoden 1983 hallitusratkaisusta:
”Kepu oli aluksi ilmoittanut, että se halusi tutkia Kokoomusvaihtoehdon ”mahdollisimman tarkkaan”. Oli tärkeää osoittaa kansalaisille, että Kokoomusta ei syrjitty. Kuitenkaan eduskuntaryhmäkään ei halunnut tosissaan hallitusyhteistyöhön Kokoomuksen kanssa, minkä pj. Matti Ruokola ilmaisi näin: ”Kokoomuksen mukaan ottamista jatkossa meidän on turha jankuttaa”. Edustaja Heimo Linna säesti: ”Yhdyn puheenjohtajaan. Koivisto ei tärvele Paasikiven-Kekkosen perintöä”.
Väyrynen kepun ydinarvoista v. 1983:
”Me olemme maatalousyhteiskunnan puolue ja meille siirtyminen tähän keskittyneesen kovaan teknologiaan perustuvaan teolliseen yhteiskuntaan on ollut jatkuvasti kielteistä kehitystä. Me olemme koko ajan kokeneet menetyksiä omien ihanteidemme kannalta. Nyt minä näen, että tämä teknologinen muutos kääntää tavallaan pyörää ja monissa asioissa tulee mahdollisuus palata lähemmäksi maaseutuyhteiskunnan miellyttävämpiä olosuhteita.”
”Toinen ulottuvuus, joka erotti Kokoomusta ja kepua, olivat painotukset. Kun Kokoomus yritti saada teknologiateemalla yhteyksiä länteen, kepu näki siinä mahdollisuuden pysytellä juurillaan maaseudulla, eikä liittänyt sitä Suomen lähentymiseen länteen.”

oli Kekkosen uskomattomin saavutus.

1. Varkauden valkoisesta teloittajasta NL:n juoksupojaksi.
2. EK:n punaisia pieksävästä etsivästä IKL:n lakkauttaja ( laittomasti ) sisäministeriksi.
3. Talvisodan kiihkoilijasta jatkosodan USA:n kanssa juonittelevaksi lähes maanpetturiksi.

ja niin edelleen....

Kyllä se oli Ronald Reagan, joka tähtien sota - ohjelmallaan ajoi neuvostoliiton sellaiseen varustelukierteeseen, että sen talous romahti.

Olet tainnut olla vanhan Neuvostoliiton propagandakursseilla aikoinaan. Siellähän juoksivat kommunistit ja kepulaiset.
Historian kirjoittaminen uusiksi tarpeen mukaan oli erittäin tarpeellista Neuvostoliitossa. Kekkosen kilven kiillottamiseen sinulla näyttää olevan pakonomainen tarve.

Nobel-komitean päätös osoittaa kiistattoman selvästi mikä Kekkosen rooli asiassa todellisuudessa oli. Ei palkintoa käsikassaralla voinut antaa.