Minun elämäni pyörii sen ympärillä, että minulla on erittäin haastava, vammainen lapsi. Niin paljon hänen asioiden hoitamiseen menee aikaa, ettei omalle elämälle jää paljoakaan. Asuu siis suljetussa laitoksessa, mutta tavataan säännöllisesti. Nyt hänellä on lääkitys "kohillaan", mutta silti on raskasta. Ei asu kotona, mutta minä olen ainoa ihminen, joka hänestä välittää ja viettää hänen kanssaan aikaa. Käytös on arvaamatonta ja omaehtoista.
Niin rankkaa on minulla ja kova huoli hänestä koko ajan, että olen ihan loppu. Haluaisin vähän myös itselleni jotain, mutta ei ole enää voimia tai mahdollisuutta. Kun tätä on jo todella kauan jatkunut, en jaksaisi aamuisin nousta. Kannabista menee ja välillä lääketehtaan lääkkeitä. Olen hermostoon polttanut yleensä iltaisin pieniä määriä, lääkkeenä. Tarkoitus ei ole saada päätä sekaisin, vaan hermosto rauhoittumaan. Toletauko alkoi jälleen tänään, koska sellainen on oltava välillä.
Ihmiset. Sukulaiset isä ym.hylänneet lapseni/oman lapsensa, koska on "vääränlainen". Lapseni on maailman kiltein, ei tarkoituksella halua kenellekään pahaa. Äärimmilleen kuormittuneena ja ahdistuneena sekoilee joskus, mutta vahingoittaa lähinnä tavaroita, ei ihmisiä. Nyt tilanne on ollut pitkään se, etten enää jaksa tätä. Ja yksin olen asian kanssa. Toinen sisarista auttaa joskus, kun omilta kiireiltään ehtii.
Haluaisin elää, mutta usein aamuisin kun herään, itken. Siitä sitten pitäisi alkaa päivä. Ihmiset ovat myöskin kääntäneet selkänsä. Kyllähän se sattuu, kun paras ystävä lapsuudesta sanoo ettei hän ole tervetullut heille perhejuhliin. Vaikka lapsellani oli hyvä vaihe silloin. Emme sen koommin ole ollut tekemisissä enää. Sekä ihmiset sanoo, "elä omaa elämääsi, lapsesi on aikuinen". Niin, aikuinen iältään, muttei tule tässä maailmassa omillaan pärjäämään ja minä olen se ainoa ihminen tässä maailmassa hänelle. Kyllä elämä on tuskaa ja ihmiset kääntää selkänsä, jos kaikki ei toisella ole hyvin.
Mun elämä meni nyt näin, mutta miten hänen käy, kun minusta aika jättää?
Niin rankkaa on minulla ja kova huoli hänestä koko ajan, että olen ihan loppu. Haluaisin vähän myös itselleni jotain, mutta ei ole enää voimia tai mahdollisuutta. Kun tätä on jo todella kauan jatkunut, en jaksaisi aamuisin nousta. Kannabista menee ja välillä lääketehtaan lääkkeitä. Olen hermostoon polttanut yleensä iltaisin pieniä määriä, lääkkeenä. Tarkoitus ei ole saada päätä sekaisin, vaan hermosto rauhoittumaan. Toletauko alkoi jälleen tänään, koska sellainen on oltava välillä.
Ihmiset. Sukulaiset isä ym.hylänneet lapseni/oman lapsensa, koska on "vääränlainen". Lapseni on maailman kiltein, ei tarkoituksella halua kenellekään pahaa. Äärimmilleen kuormittuneena ja ahdistuneena sekoilee joskus, mutta vahingoittaa lähinnä tavaroita, ei ihmisiä. Nyt tilanne on ollut pitkään se, etten enää jaksa tätä. Ja yksin olen asian kanssa. Toinen sisarista auttaa joskus, kun omilta kiireiltään ehtii.
Haluaisin elää, mutta usein aamuisin kun herään, itken. Siitä sitten pitäisi alkaa päivä. Ihmiset ovat myöskin kääntäneet selkänsä. Kyllähän se sattuu, kun paras ystävä lapsuudesta sanoo ettei hän ole tervetullut heille perhejuhliin. Vaikka lapsellani oli hyvä vaihe silloin. Emme sen koommin ole ollut tekemisissä enää. Sekä ihmiset sanoo, "elä omaa elämääsi, lapsesi on aikuinen". Niin, aikuinen iältään, muttei tule tässä maailmassa omillaan pärjäämään ja minä olen se ainoa ihminen tässä maailmassa hänelle. Kyllä elämä on tuskaa ja ihmiset kääntää selkänsä, jos kaikki ei toisella ole hyvin.
Mun elämä meni nyt näin, mutta miten hänen käy, kun minusta aika jättää?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miks ei velvollisuuden tunteestakin voi elää jos ei muuta tai parempaa syytä elämälleen keksi mutta koska kyse on kuitenkin lapsestasi ni käsittäsin asian mielummin näin niin et ehkä omaa mieltäsi pahoita niin ei velvoolisuudesta omaa lastaan kohtaan vaan vastuusta omaa lastaan kohtaan ja onko ihmiselle olemassa parempaa syytä elää kuin oma lapsi mulla on ainakin lapset siitä syystä vaikka mies olenkin
Vastuu on kyllä sama asia on kuin velvollisuuden tunne. Ainakin omassa ymmärryksessäni. Rakkaus lastani kohtaan laittaa hänet ensimmäiselle sijalle elämässäni.
Tai siis vastuu ihmisellä on aina, mutta velvollisuuden tunne saa toimimaan oikein. ap
Kirjoituksesi oli sydäntäraastava. Toivon sinulle paljon voimia, että jaksaisit nähdä valoa tunnelin päässä. Uskon, että aurinko vielä paistaa sinunkin elämässä.
Kiitos sinulle empatiasta ♥️ ap