Tampereella tarjoillaan keittoa nälkäisille köyhille

20138
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Juttu tiivistettynä:

Tampereella jaetaan kokeiluna lämmintä keittoa ruokakassijakojen yhteydessä, jotta kassin sisältö säästyisi kotiin.
Kassista syöminen heti paikanpäällä on uusi ilmiö parin viime vuoden ajalta, kertoo SPR:n Tampereen toiminnanjohtaja Marjo Majlund.
SPR järjestää keittojakelun. Kaupunki maksaa kokeilun.
Tavoitteena on tehdä keittojakelusta pysyvää, koska ruoka-avun tarve kasvaa.

1Äänestä

Ruokaa jaetaan, keittoa, siksi, että voidaan vapaasti tarkkailla paikallaolioita, ns. päivän kunto on kyseessä.
Jos he olisivat oikeasti huolissaan ihmisistä, he jakaisivat vain enemmän ruokaa niihin kasseihin ja ongelma olis pois, tällä ajetaan sitä yhteisruokailua köyhille, niin kuin jenkeissä on ja monissa muissakin maissa.

Äänestä
  • keitto on ihan hyvää ja ravitsevaa, mutta eilen valitsin kuitenkin sen pizza-Rax
    paikan missä sai kyllä syödä itsensä kylläiseksi jälkkäreineen kaikkineen.
    Hyvää oli niiden jäätelökin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    keitto on ihan hyvää ja ravitsevaa, mutta eilen valitsin kuitenkin sen pizza-Rax
    paikan missä sai kyllä syödä itsensä kylläiseksi jälkkäreineen kaikkineen.
    Hyvää oli niiden jäätelökin.

    Itselläni on varaa käydä buffetissa korkeintaan pari kertaa vuodessa.

    1Äänestä

Pitäsi tarjoilla "keittoa" ei keittoa! Köyhilläkin pitää olla mahdollisuus pieniin iloihin!

2Äänestä

Niinkuin elettäisiin jotain nälänhätää on touhut sellaisia. Rahat menee tietysti päihteisiin.

1Äänestä
  • Mikäs sinäkin olet täällä huono-osaisia syyllistämässä se ei auta heidän tilannettaan lainkaan

    1Äänestä

Nälkä se on täällä maaseudullakin, miksei täällä jaeta ilmaista soppaa?

1Äänestä
  • Naapurin maaltahan voisi saada noita soppaperunoita halvalla.

    1Äänestä

Ihmiset eivät jaksa enää. On sitä nälkää ja muutakin ravinnonpuutteen aiheuttamaa. Ja, jos jonosta saa, niin sieltä otetaan, jos jaksaa tulla paikalle.
Kansankeittiötoimintaa tulisi muutenkin laajentaa, että ihmiset saisivat kaikissa tilanteissa elintarvikkeita. Kun nälänhätää käydään läpi, ei nyky-yhteiskunta enää tunnista sitä, että nälkäriutumisista toipuminen on oma prosessinsa, jossa tarvitaan ammattitaitoa,

1Äänestä

hy aaaaaaaaaaaaaaaaaa kaikki tapetaaaaaaan

1Äänestä

Nyt voivat ryypätä enemmän kun saavat ruokaa lisää.

1Äänestä

wiinaa huumeita naisia ahah asiaaaa

Äänestä

Täytyy kyllä olla moniongelmainen jos ruokansa noihin avustusten varaan jättää voi hellan lettas tentään kun syödään suoraan avustuskassista.Päihde ja mielenterveys ongelmia ja suurena syynä uusavuttomuus.

Äänestä
  • Koska olet empatiakyvytön, lapsuutesi oli kylmää ja kalseaa. Vanhempasi olivat todennäköisesti väkivaltaisia alkoholisteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Koska olet empatiakyvytön, lapsuutesi oli kylmää ja kalseaa. Vanhempasi olivat todennäköisesti väkivaltaisia alkoholisteja.

    Mitä helkkarin empatiaa päihdeongelmaiset tarvitsee huh.

    1Äänestä

Päihdeongelmaiset ja ulkomaalaiset pois jonoista ja mitä jäljelle jää on todellisuus.

Äänestä

anna satanen en osta ainakaan viinaa heti kun rahan saan

Äänestä

Otetaas keittoa hik!🥃🥃🥃🥃🥃🥃🫗🥳👍🎃

Äänestä

Kylläinen köyhä veteli tänään perusruokaa napaan ja jemmasi vielä osan
huomiseksi. Ei tarvi enää lompsia kauppaankaan kun siellä sataa taas.
Kun muutaman päivän vetelee sitä kotiruokaan niin maistuu taas döner.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ettei tartte heti avustus kassista syödä ruokia

https://yle.fi/a/74-20236254?fbclid=IwdGRjcATEgihjbGNrBMSCCWV4dG4DYWVtAjExAHNydGMGYXBwX2lkDDM1MDY4NTUzMTcyOAABHtNeGII0I5LiQBK5cDQkO023rSJVwA9XGQvel5h_ajDxBwsMEdldplKy6lIM_aem_s8VX0onTg68eipbDHuti9Q

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu