PRIDE-liike

Pride-liike haluaisi liputta omalla lipullaan julkisesti. Ei sitä kukaan estä että siitä vaan liputtamaan. Yleiseen lipputankoon heidän lippuaan ei saa nostaa niikuin ei mudenkaan järjestöjen lippuja. Minulle ei ole selvinnyt mitä oikeuksia ko. ihmisiltä puuttuu. Heillä on ihan samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin ihmisillä sen mukaisesti mitä suomen laki määrää. Voisivat kertoa mitkä oikeudet puuttuvat?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oikeudet on menneet jo kieroutuneelle puolelle.

Äänestä
  • Höpö höpö

    Äänestä

Koko Pride-pervoilu lähti Usan demokraattien "yliopistojen" piiristä. Humpan rahoittajia ovat suurimmat maailman omistajasorokset ym. Neokonservatiivit lähtivät innolla mukaan saadakseen vihervasemmiston puolelleen. Koko virallinen länsi ev.lut kirkkoja myöten keskittyy nyt kaiken moraalin ja terveen järjen tuhoamiseen. Venäjää vastaan käytävän sodan yksi syy on se että pervoilu ei ole Venäjän nykyhallinnon ykköstavoite . Venäjällä riittää varmaan huoria ja ateisteja, olihan moraalittomuus neuvostoajan tärkeä arvo kuten diktatuureissa lähes aina. Homoja on aina ollut. Muistan jo lapsuuteni maalaiskylältä 50-luvulta muutaman. Heitä säälittiin, koska taustat tunnettiin, mutta saivat elää rauhassa omaa elämäänsä raitarättejä heiluttelematta.

Äänestä
  • Ei koko asiassa taida olla muuta ongelmaa kuin kaltaisesi närkästyjät. Ota pää pois perseestäs, hylkää turha kiivailu ja ala elämään vähän avoimemmin ajatuksin.
    No leikki leikkinä. Ethän sinä pysty, koska mielen ahtaumia ei voi stentata. Joudut elämään niiden kanssa koko loppu elämäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei koko asiassa taida olla muuta ongelmaa kuin kaltaisesi närkästyjät. Ota pää pois perseestäs, hylkää turha kiivailu ja ala elämään vähän avoimemmin ajatuksin.
    No leikki leikkinä. Ethän sinä pysty, koska mielen ahtaumia ei voi stentata. Joudut elämään niiden kanssa koko loppu elämäsi.

    Ei siinä ole minulle mitään ongelmaa olla omaksumatta itselleni vieraita ja vastenmielisiä ajatuksia ja tapoja.
    Vai luuletko että kaikki ottaa sanomanne avosylin ja hymyillen vastaan?
    Vähintään yhtä syvällä on oma pääsi perseessäsi tuon aatemaailmasi kanssa, ei siihenkään mahdu eriäviä näkökantoja.

    Äänestä

Pridet saastuttaneet koko ihmiskunnan irstailullaan.

Äänestä

Pridetouhu sateenkaarilippuineen ruokkii vain homovastaisuutta, liika julistaminen ja näyttävä esille pyrkiminen ärsyttää ihmisiä.

Äänestä
  • Höpö höpö homofoobikot😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Höpö höpö homofoobikot😂😂😂

    Te olette pridenne kanssa ihan kuin elokapina ilmastoasian kanssa, toimitte omaa asiaanne vastaan. Molemmat tarvitsisitte suuren yleisön hyväksynnän ja suosion että asianne edistyisi, mutta nyt käytätte vääriä keinoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pride-liike haluaisi liputta omalla lipullaan julkisesti. Ei sitä kukaan estä että siitä vaan liputtamaan. Yleiseen lipputankoon heidän lippuaan ei saa nostaa niikuin ei mudenkaan järjestöjen lippuja. Minulle ei ole selvinnyt mitä oikeuksia ko. ihmisiltä puuttuu. Heillä on ihan samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin ihmisillä sen mukaisesti mitä suomen laki määrää. Voisivat kertoa mitkä oikeudet puuttuvat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu