Työsuhteet 2000-luvulla

Ovat menneet taantumuksen tielle.
Enää ei osata neuvotella asioista, vaan selvästi kyttäillään, ettei joku toinen vain saa jotain enemmän. Mieluiten maksetaan siitä, ettei kukaan saa enempää kuin itse.
Valtakunnansovittelija katsoo, ettei työriitoja kyetä sovittelemaan
Samoin vanhoja hapatuksia pidetään arvossa myös Lohjan seurakunnassa, jossa 25:n vuoden työrupeama ja kokemus ei ollut minkään arvoinen. Kun et kuulu kirkkoon, et voi siellä työskennellä; niin, paitsi 25 vuotta.

Päätöksissä tuijotellaan vanhoja hapatuksia.
Nykyinen hallitushan on kunnostautunut muuttamalla nimenomaan työhön liittyviä asioita purkamalla erinäiset sopimukset.

EI ENÄÄ HALLITUKSEEN PORVAREITA PÄÄTTÄJIKSI

Nykyinen hallitus on saanut toimillaan vain epäsopua koko valtakuntaan.
Suomen kansalaisista suurin osa on aivan taviksia, ei mitään aatelia. Omat juurensa on syytä muistaa kun käy äänestämässä.

Jos jokainen nainen antaa äänensä naiselle, niin saadaan muutoksia, koska totuus on; naiset hoitavat suurimman osan koko maailman toiminnoista
sivistyksellisissä maissa.

Maat, joissa naisia alistetaan eivät juurikaan ole kehittyneitä muissa asioissa,kuin sotimisessa ja lasten lukumäärän kasvussa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Panipa miettimään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu