Charles Clarkella puutteelliset keinot terrorismiin

Britannian sisäministeri kirjoitti sunnuntain Hesarin yleisönosastolla terrorismintoiminnan keinoista. Kovin oli puuttellisia keinoja, ilmeisesti taustalla on jonkinlainen mustavalkoinen käsitys terrorismista, kun taistelussa terrorismia vastaan on suunnitteilla aseiden valvontaa, raaka-aineiden kaupan seuraamista, puhelin-, sähköposti- ym. tietojen tallentamista jne..

Kovin vähälle oli jäänyt itse terrorismin syntyyn vaikuttavien keinojen osuus, en löytänyt yhtään sellaist keinoa Clarken valikoimasta. Lieneekö syynä, se että hyvinvointimaat joutuisivat tinkimään omasta itsekkäästä osuudesta hyvinvoinnin kakussa, jotta vaikutettaisiin terrorismin syihin.

Niin kauan kuin meillä on kansoja joilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia saada osaansa hyvinvoinnista, niin kauan meillä tulee olemaan terroristeja.

Ongelma on siinä, että noin 20% maapallon väestöstä kuluttaa 80% luonnonvaroista, tämä on täysin kestämätön yhtälö ja takaa terrorismin kehittymisen ja lopulta rajojen sulkeutumisen.

Meidän on lopulta jaettava hyvinvointikakku toisella tavalla tasapuolisemmin, tai sitten toisena vaihtoehtona on sen hyväksyminen että toiset joutuu elämään köyhyydessä ja siten he ovat hyvää rekrytoitavaa porukkaa terroristijärjestöille.

Myös liian suuret hyvinvointierot valtioiden sisällä tulee aiheuttamaan ongelmia. Terrorisminvastainen taistelu ei tule onnistumaan missään muodossa, ellei hyvinvointikakkua saada jaettua tasaisemmin, kakkua ei voida kovinkaan merkittävästi suurentaa, koska maapallon luonnonvarat ovat rajalliset.
4114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yleensä terrorismissa on kyse siitä, että lännen ylläpitämät marionettihallitukset myyvät öljyä länsiyhtiöille jalostettavaksi eivätkä jalosta sitä kotimaassaan. Rahat päätyvät länsiyhtiöille.

Öljy tuottavien maiden kansalaiset eivät juurikaan öljystä hyödy, koska länsiaseilla varustetut epädeokraattisesti valitut diktaattorit pitävät väkivaltakoneistollaan kansan kurissa. USA sanoo kannattavansa deokratiaa, mutta USA:n valvomassa Saudi-Arabiassa ollaan kaukana demokratiasta.

Äänestä
  • Kun halutaan kerätä entistä yksityiskohtaisempia tietoja ihmisistä tietokantoihin ja valvoa ihmisten liikkumista ja toimintaa.

    Kun ihmisistä tulee terroristeja sen takia, että joku toinen käyttää heidän luonnonvarojaan hyväksi siten ettei heidän hyvinvointinsa siitä juuri kohennu, niin siihenkö auttaisivat nyt suunnitellut keinot terrorismin torjumiseksi, tuskin.

    Usa on mukana esim. bisneksen teossa Iranissa, eli kovin on erikoinen käsitys Bushilla pahuuden akselista, ilmeisesti on vain julkisuuspeliä ja taustalla sitten bisnes jyllää.

    Äänestä

..Islamilaiset jotka ovat aloittaneet territoiminnan ovat sika rikkaita, yps, anteeksi, lammas rikkaita.

Rahaa on niin paljon, että ei todellakaan tiedä mitä tekisi. He ovatkin keksineet Islamin maailman valloituksen ja levittää erilaisissa paikoissa sodilla ja tappamisella sanomaansa.

Arabeja on ollut afrikassa hävittämässä kyläkunnittain surkeita köyhiä vääräuskoisia. Samaa Afganistanissa ja muualla.

Tuomiojamainen roskan löpiseminen ei enää kiinosta edes demareita, onneksi, koska se todellakaan ei ole ongelman ydin.

Ongelmana on tietysti pohjimmiltaan tietämättömyys ja köyhyys. Mutta sinne et pääse auttamaan, olkaa hyvä, kurkkunnen on vääräuskoisena leikattu parissa päiovässä.

Pakistanissa on rahalla satavissa vaikka minkälainen apina armeija marssimaan minkä asian puolesta tahansa. Sieltä ongelman ytimet rahoittelevat uskonsotaansa, jota lännessä ei edes tajuta.

Äänestä
  • "..Islamilaiset jotka ovat aloittaneet territoiminnan ovat sika rikkaita, yps, anteeksi, lammas rikkaita."

    Eivät nämä ole merkittävin tekijä terrorismissa, vaan ne köyhät joita köyhyys ja epätoivo ajaa rekrytoitaviksi. Rahalla voi vain organisoida muut tekemään, kunhan vain riittää köyhiä rekrytoitaviksi.

    "Arabeja on ollut afrikassa hävittämässä kyläkunnittain surkeita köyhiä vääräuskoisia. Samaa Afganistanissa ja muualla."

    Ei ole mitenkään epätavallinen ilmiö maailmanhistoriassa, Afrikassa heimosotia on käyty jo ennen kuin valkoihoinen sinne astui.

    "Pakistanissa on rahalla satavissa vaikka minkälainen apina armeija marssimaan minkä asian puolesta tahansa."

    Jälleen kerran tässä voi todeta että kyse on samasta asiasta, eli siis suurista elintasoeroista ja köyhyydestä, joka luo tietynlaiselle politiikalle kannatusta.

    Nyt taitaa sinulla ihmispoloinen mennyt syyt ja seuraukset sekaisin, kun moista väännät. Pahoja ihmisiä on aina historiassa ollut, suurempien ihmisjoukkojen kurjuus ja köyhyys antaa pahoille ihmisille voimaa ja kannatusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussi kirjoitti:

Britannian sisäministeri kirjoitti sunnuntain Hesarin yleisönosastolla terrorismintoiminnan keinoista. Kovin oli puuttellisia keinoja, ilmeisesti taustalla on jonkinlainen mustavalkoinen käsitys terrorismista, kun taistelussa terrorismia vastaan on suunnitteilla aseiden valvontaa, raaka-aineiden kaupan seuraamista, puhelin-, sähköposti- ym. tietojen tallentamista jne..

Kovin vähälle oli jäänyt itse terrorismin syntyyn vaikuttavien keinojen osuus, en löytänyt yhtään sellaist keinoa Clarken valikoimasta. Lieneekö syynä, se että hyvinvointimaat joutuisivat tinkimään omasta itsekkäästä osuudesta hyvinvoinnin kakussa, jotta vaikutettaisiin terrorismin syihin.

Niin kauan kuin meillä on kansoja joilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia saada osaansa hyvinvoinnista, niin kauan meillä tulee olemaan terroristeja.

Ongelma on siinä, että noin 20% maapallon väestöstä kuluttaa 80% luonnonvaroista, tämä on täysin kestämätön yhtälö ja takaa terrorismin kehittymisen ja lopulta rajojen sulkeutumisen.

Meidän on lopulta jaettava hyvinvointikakku toisella tavalla tasapuolisemmin, tai sitten toisena vaihtoehtona on sen hyväksyminen että toiset joutuu elämään köyhyydessä ja siten he ovat hyvää rekrytoitavaa porukkaa terroristijärjestöille.

Myös liian suuret hyvinvointierot valtioiden sisällä tulee aiheuttamaan ongelmia. Terrorisminvastainen taistelu ei tule onnistumaan missään muodossa, ellei hyvinvointikakkua saada jaettua tasaisemmin, kakkua ei voida kovinkaan merkittävästi suurentaa, koska maapallon luonnonvarat ovat rajalliset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu