Käsini osui lehtileike ja siinä Näkökulma-palstalla jo vuonna 1999 Marjut Lindbergin
kirjoitus;" Hämeenlinnan kaupungissa tehtiin tämän vuoden alussa päätös säästää vanhusten vaipoissa. Viime vuonna huonokuntoisimille avohoidon vanhuksille sallittiin viisi vaippaa vuorokaudessa, tänä vuonna enää n eljä. Jos vanhus pääseee jotenkin liikkumaan vessaan ja takaisin, saa vaippoja vain kolme, vaikka nesteenpoistolääkkeet yhdessä virtsanpidätyskyvyn häviämisen kanssa saisivat alapään jatkuvasti falskaamaan..
Päätöstä perusteltiin sillä, että vaipat on kyetty kehittämään hyvin imukykyisiksi. Monikohan päättäjistä vaihtaa kasteluikäiselle lapselleen vaipan vain kolmasti tai neljästi vuorokaudessa.
---
----
Seitsemän vuotta sitten sosiaali- ja terveysministeriössä julkaistiin "palvelurakennehanke". Se sisälsi pitkän listan toimia, joiden avulla laitospaikkoja voitaisiin vähentää, vanhukset ja mielenterveyspotilaat hoitaa kotona, saada säästöjä kunnille ja laatua ihmisten elämään.Hankkeen säästöosuus ja laitospaikkojen vähentäminen on yksi tämän vuosikymmenen menestystarinoista, mutta missä on se palvelu ja laatu?", kyselee Marjut Lindberg kolumnissaan v. 1999
ja jo kirjoituksessa esitetty 7 vuotta aikaisemmin poliittisen päättäjien pohdinnat.
---
---
"Vanhukset eivät hevin valita, vaikka luvattu kotiapu ei tulisikaan tai kaupunki säästäisi apuvälineistä ja tarvikkeista. Vanhukset muistavat pula-ajan paremmin..
kuin viimevuotiset lupaukset lisättävästä kotiavusta",
kirjoittaa Lindberg vuonna 1999
Nyt elämme ajastaikaa 2026!?
"Vanhus pärjätköön neljällä vaipalla"
11
143
Vastaukset 11
- Anonyymi00001
Eläköön Marinin hallituksen väkipakolla maaliin ajama MaakuntaSote - Uudistus.
Nyt on kaikilla mukavaa.- Anonyymi00004
Nyt Peto viili Ryytmies on soteministeri
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Nyt Peto viili Ryytmies on soteministeri
Oliko" Ryytimies" soteministerinä myös vuonna 1999?? Mitä oikein sekoilet??? Tuo aloitushan kertoo nimenomaa tuosta vuodesta.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Oliko" Ryytimies" soteministerinä myös vuonna 1999?? Mitä oikein sekoilet??? Tuo aloitushan kertoo nimenomaa tuosta vuodesta.
Peto viili on ministerinä nyt ja tilanne on vielä heikompi.
Kerro miten seksuaalirikollinen voi olla päättäjänä? - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Peto viili on ministerinä nyt ja tilanne on vielä heikompi.
Kerro miten seksuaalirikollinen voi olla päättäjänä?Nyt on myös Pyhäjärvellä tilanne heikompi ja kuitenkin Kepun ja Vasurien toimesta rakennetaan kulttuuritalo.Tuleville sukupolville lankeaa maksut.Maksuaikaa 30v.Vastuuntunnotonta porukkaa.
- Anonyymi00009
Anonyymi00007 kirjoitti:
Nyt on myös Pyhäjärvellä tilanne heikompi ja kuitenkin Kepun ja Vasurien toimesta rakennetaan kulttuuritalo.Tuleville sukupolville lankeaa maksut.Maksuaikaa 30v.Vastuuntunnotonta porukkaa.
Milloin muutat esim. Saksaan? Tosin siellä ei pelkät suunsoitatjat menesty vaan tulevat maitojunalla takaisin.
- Anonyymi00010
Anonyymi00006 kirjoitti:
Peto viili on ministerinä nyt ja tilanne on vielä heikompi.
Kerro miten seksuaalirikollinen voi olla päättäjänä?Onko hänet tuomittu? Vai valehteleeko kepuli taas muuten vain?
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Onko hänet tuomittu? Vai valehteleeko kepuli taas muuten vain?
Kansa on tuominnut seksuaalirikollisen.
- Anonyymi00002
Tarkoittaako tuo sitä että hoitajat käy työssä ilman työvelvoitetta vai onko hoidettavat jossain muualla
- Anonyymi00012
Joka laitoksessa säästetään monella tapaa, vaipan vaihto yksi säästökohde. Onhan nykyaikaiset vaipat hyviä, eivät tunnu märältä. Minun työpaikassa kiellettiin öiset vaipanvaihdot ja neljä vaippaa on kohtuuhyvä määrä.
Aamupesun jälkeen uusi vaippa, seuraava päivälevon aikaan, kolmas iltapäivällä ja yöksi imukykyisempi yövaippa. Totta kait vaippa vaihdetaan jos ulostetta tai ripulointia, mutta normipäivänä 4.- Anonyymi00013
Eikä meitä haittaa, jos kepuvasurit uivat omissa liemissään.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1651710Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1541300Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset219936- 71877
- 55776
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63737- 46735
- 89701
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt198637Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”143594