KOHTAAMINEN - 80 VUOTTA - SENIORS HOUSING

Anonyymi-ap

Henkilö itse ei välttämättä ymmärtänyt että yläkerta on tässä tulossa myös hissillä kotiin. Sinänsä hurmaava kahdeksankymppinen.

Sandaalit jalassa, kuulemma menossa tupakalle kun ei enää "lääkärin mukaan voi lopettaa kahreksankymppärinä nikotiinia".

Sanoi myös, ihan itse, kaksi kuukautta on tässä sävelletty seniors housing.

Olisi periaatteessa yksi yksinkertainen kysymys television jalkapallon mm-kisojen yöllisiä lähetyksiä kohtaan.

En viitsi kysyä. Ei kiinnosta lieveilmiöt.

Mitä tästä opimme? Omaa alkoholinkäyttöä jo 1980-luvulta paheksunut nuorukainen, urheilijanuorukainen.

Television kisatapahtumat eivät todellakaan kiinnosta.

Arvoisa teidän omien sanojenne mukaan "kaksi kuukautta tässä nyt sitten" henkilö, sukunne vanhin olette kuulemma, olen valmis ystävä hyvä:

kutsun teidät ryyppäämään luvan kanssa minkä tahansa valinnaisen urheilulähetyksen luo hyvä mies.

No miten on, joko alkaa Singer-ompelukone kirjoittamaan? Vai kutsutaanko terveysviranomaiset paikalle?

Nimimerkillä lahjakas kirjoittaja ja viisi vuotta tätä gulagin työleiriä Seniors Housing

128

174

    Vastaukset 128

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Aulispoika eilen pesi pyykkiä punainen huppari naismaisesti kääntyneenä taloyhtiön pesukoneen puoleen ei ollut kovin miehekästä!

      • Anonyymi00002

        Ystävä hyvä tänään ensi kertaa nähty yhdessä, keskustelu oli mukava ja ihan tavallinen. Kutsunko teidät kylään?

      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Ystävä hyvä tänään ensi kertaa nähty yhdessä, keskustelu oli mukava ja ihan tavallinen. Kutsunko teidät kylään?

        On ollut 30 vuotta uniapnea välillä hengitys viivästyy ja otan kovalla sisäänhengityksellä happivelan takaisin.

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        On ollut 30 vuotta uniapnea välillä hengitys viivästyy ja otan kovalla sisäänhengityksellä happivelan takaisin.

        Jos siitä lähtee kuorsaus tai vaimea ynähdys kuten olen päällystölle todennut, en itse voi sille nukkujana mitään.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Jos siitä lähtee kuorsaus tai vaimea ynähdys kuten olen päällystölle todennut, en itse voi sille nukkujana mitään.

        Näillä eväillä on nukuttu viimeiset 35 vuotta tähystys Suinuu yksityinen lääkäriasema nielussa ilma ja lima ja nukkuminen valuu väärään suuntaan.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Näillä eväillä on nukuttu viimeiset 35 vuotta tähystys Suinuu yksityinen lääkäriasema nielussa ilma ja lima ja nukkuminen valuu väärään suuntaan.

        Oli silloin kallis ja itä-Suomen ainoa hengityshäiriöihin perehtynyt intialainen Suinuun yksityinen lääkäri joka tämän tähysti.

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Oli silloin kallis ja itä-Suomen ainoa hengityshäiriöihin perehtynyt intialainen Suinuun yksityinen lääkäri joka tämän tähysti.

        Hei arvoisa kahdeksankymppinen uusi alakerran mies, olit karismaattinen hyvä tyyppi tänään. Katso seuraava ystävä hyvä.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Hei arvoisa kahdeksankymppinen uusi alakerran mies, olit karismaattinen hyvä tyyppi tänään. Katso seuraava ystävä hyvä.

        Siis 1300 eläke kyllä sillä pärjää, olen samaa mieltä. Oma on 595 yleistuki eikä siihen muuta sitten tulekaan.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Siis 1300 eläke kyllä sillä pärjää, olen samaa mieltä. Oma on 595 yleistuki eikä siihen muuta sitten tulekaan.

        Meitä 595 kuukaudessa kansalaisia on ympäri Suomen runsaasti ja täysin vailla omaa syyttä ystävä hyvä.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Meitä 595 kuukaudessa kansalaisia on ympäri Suomen runsaasti ja täysin vailla omaa syyttä ystävä hyvä.

        Ensi yönnä on futiksen mm-finaali siihen ei ennätä teitä kutsua ja allekirjoittanut itse nukkuu katson Yle-areena aamulla.

        Mutta ystävä hyvä.

        Olitte täysin mukava ja karismaattinen uusi asukas mies pari tuntia sitten hissin luona. Sanon teille uudestaan tämän:

        Koska tahansa kutsuttuna tai muuten vain saatte käydä kylässä täällä yläkerrassa.

        Minä arvostan sitä että kahdeksankymppinen elämää nähnyt mies on valinnut seniors housing. Se on hyvä asia.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Sir, hyvä mies, opettakaa minut juomaan viinaa ja iskemään naisia, takaan että silloin on maassa rauha ja arvostan entistä enemmän!

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Sir, hyvä mies, opettakaa minut juomaan viinaa ja iskemään naisia, takaan että silloin on maassa rauha ja arvostan entistä enemmän!

        Siis yli 60 päivää virtasi Lieksajoessa vettä kunnes tänään sattumalta kyseinen henkilö täysin aidosti tuli hissin luona vastaan.

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Siis yli 60 päivää virtasi Lieksajoessa vettä kunnes tänään sattumalta kyseinen henkilö täysin aidosti tuli hissin luona vastaan.

        On ollut hyvä työmies, edelleen vielä tänä päivänäkin hyvä supliikkimies, arvostamme tätä hyvä mies.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        On ollut hyvä työmies, edelleen vielä tänä päivänäkin hyvä supliikkimies, arvostamme tätä hyvä mies.

        Hyvä uusi mies, täytän elokuussa 60-vuotta kutsun teidät ja kaikki teidän kaverit ja myös rautateiden hyvän uuden eläkeläisen:

        SYNTTÄRIKAHVEILLE minä lupaan ensimmäiset 36 kaveria ostan Lieksan Leipomosta kakkukahveet kaikille.

        Saa tehdä santsikierroksen.

        Kaikki on hyviä uusia tyyppejä on monta naista ja miestä kaatunut viidessä vuodessa nyt entistä suurempaan kutoistukseen.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Hyvä uusi mies, täytän elokuussa 60-vuotta kutsun teidät ja kaikki teidän kaverit ja myös rautateiden hyvän uuden eläkeläisen:

        SYNTTÄRIKAHVEILLE minä lupaan ensimmäiset 36 kaveria ostan Lieksan Leipomosta kakkukahveet kaikille.

        Saa tehdä santsikierroksen.

        Kaikki on hyviä uusia tyyppejä on monta naista ja miestä kaatunut viidessä vuodessa nyt entistä suurempaan kutoistukseen.

        Eila vielä sanoit "huono kenkä ei keitetä kerma kakkujen kahveja" olit oikeassa ystävä hyvä olen samaa mieltä lonkkaan koskee!

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Eila vielä sanoit "huono kenkä ei keitetä kerma kakkujen kahveja" olit oikeassa ystävä hyvä olen samaa mieltä lonkkaan koskee!

        Riparilla olimme samaan aikaan 50 vuotta sitten ja sillä sipuli kyllä jämpti on niin ja nyt maassa rauha.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Riparilla olimme samaan aikaan 50 vuotta sitten ja sillä sipuli kyllä jämpti on niin ja nyt maassa rauha.

        Minun luo saa tulla kylään opettamaan juomaan viinaa ja katsomaan urheilua yöllä ja iskemään naisia aamulla.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Minun luo saa tulla kylään opettamaan juomaan viinaa ja katsomaan urheilua yöllä ja iskemään naisia aamulla.

        Kiitos nyt riittää tällä erää hyvää illanjatkoa kaikki vaan.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Kiitos nyt riittää tällä erää hyvää illanjatkoa kaikki vaan.

        Jämpti niin jämpti työmies tullut kaksi kuukautta sitten eläke 1300 kyllä sillä pärjää Tampereen työttömätkin Lieksaan.

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Jämpti niin jämpti työmies tullut kaksi kuukautta sitten eläke 1300 kyllä sillä pärjää Tampereen työttömätkin Lieksaan.

        Seniors housing lämmin syli kyllä ihmisillä on kuitenkin hyvää tahtoa ja Kolmatta Naista sitä yhtyettä ysäriltä ja kahvia.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Seniors housing lämmin syli kyllä ihmisillä on kuitenkin hyvää tahtoa ja Kolmatta Naista sitä yhtyettä ysäriltä ja kahvia.

        Monta hyvää varsinkin yksi mies ja nainen vuosi sitten hävisi kun tuli sairaus mutta yhdessä rakennamme seniors housing.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Monta hyvää varsinkin yksi mies ja nainen vuosi sitten hävisi kun tuli sairaus mutta yhdessä rakennamme seniors housing.

        Jalkapallo yöllä klo 3 asti on täysin normaalia ja se siitä.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Jalkapallo yöllä klo 3 asti on täysin normaalia ja se siitä.

        Seniors, hyviä tyyppejä kaikki näin on jämpti niin ja sillä sipuli!

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Seniors, hyviä tyyppejä kaikki näin on jämpti niin ja sillä sipuli!

        Haluan oppia juomaan viinaa ja iskemään naisia, saa tulla opettamaan tarjoan ilmaisen huikan jos siitä sovitaan. Hyvää yötä.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Haluan oppia juomaan viinaa ja iskemään naisia, saa tulla opettamaan tarjoan ilmaisen huikan jos siitä sovitaan. Hyvää yötä.

        Ensimmäistä kertaa tänään nähnyt, karismaattinen arvokas uusi työvara on taloyhtiöön näin 96 asuntoa teemme tulosta.

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ensimmäistä kertaa tänään nähnyt, karismaattinen arvokas uusi työvara on taloyhtiöön näin 96 asuntoa teemme tulosta.

        Seniors!

    • Anonyymi00027

      Sanon vielä prinsessakirjailijalle ylimääräiseksi lopuksi, koiranne katosi lenkeiltä, miehenne kanssa tulitte silti tervettä toivottaen vastaan.

      • Anonyymi00028

        Omat paimenkoirien lenkit loppuivat 2014 vuonna ja sen jälkeen yli kymppi vain kävelysauvojen lenkitystä.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Omat paimenkoirien lenkit loppuivat 2014 vuonna ja sen jälkeen yli kymppi vain kävelysauvojen lenkitystä.

        Kolme paimenkoiraa kalkkiviivoille kasvattanut ja lenkittänyt groenendal pikimusta uros takajalat pettivät 13 vuoden ikäisenä.

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Kolme paimenkoiraa kalkkiviivoille kasvattanut ja lenkittänyt groenendal pikimusta uros takajalat pettivät 13 vuoden ikäisenä.

        Ennen nykyistä bio-öljy-tehdasta Kevätniemessä joka kesä ja syksy menimme ja väsymättömästi juoksi heitetyn kapulan perään.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Ennen nykyistä bio-öljy-tehdasta Kevätniemessä joka kesä ja syksy menimme ja väsymättömästi juoksi heitetyn kapulan perään.

        Kansallisen Kokoomuksen mahtivoima muutti lenkkipolut öljytehtaaksi joka "kuulemma" virtaa ties mihin asti.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Kansallisen Kokoomuksen mahtivoima muutti lenkkipolut öljytehtaaksi joka "kuulemma" virtaa ties mihin asti.

        Lieksa voitosta voittoon.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Lieksa voitosta voittoon.

        Haluan vaan oppia juomaan viinaa ja änkyräkännissä miten isketään ainakin kolme naista illassa ei mulla muuta kiitos.

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Haluan vaan oppia juomaan viinaa ja änkyräkännissä miten isketään ainakin kolme naista illassa ei mulla muuta kiitos.

        Pielisjärveläistä Heikki Turusen kirjojen meininkiä.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Pielisjärveläistä Heikki Turusen kirjojen meininkiä.

        Näin.

    • Anonyymi00036

      Ei aamulla hävetä koska tämä on kirjoitettu sydänverellä ja on tosi. Hyväksyn täysin tänään nähdyn hyvän työmiehen.

      • Anonyymi00037

        Juniorin opettatte juomaan viinaa ja iskemään edes kaksi naista illassa mutta tupakkaa en halua polttaa viina ja naiset menee.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Juniorin opettatte juomaan viinaa ja iskemään edes kaksi naista illassa mutta tupakkaa en halua polttaa viina ja naiset menee.

        Jos on hyvälaatuista alkoholia heti iskee päähän nerokkaat oivallukset mutta tupakka tulee vain tympeä olo.

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Jos on hyvälaatuista alkoholia heti iskee päähän nerokkaat oivallukset mutta tupakka tulee vain tympeä olo.

        Reino Helismaa ja Kauko Käyhkö ja kaikki, jos olisi heillä ollut mahdollisuus, juo vain viinaa, elä polta tupakkia.

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Reino Helismaa ja Kauko Käyhkö ja kaikki, jos olisi heillä ollut mahdollisuus, juo vain viinaa, elä polta tupakkia.

        Niin olisivat tangokuninkaita kaikki, suurperhe ja ainakin kaksi jalkavaimoa.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Niin olisivat tangokuninkaita kaikki, suurperhe ja ainakin kaksi jalkavaimoa.

        Oh hoh nyt lähtee laukalle?

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Oh hoh nyt lähtee laukalle?

        Lähetys päätty tähän, maksan 25 euroa kuka opettaa minut juomaan viinaa ja iskemään kolme naista illassa.

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Lähetys päätty tähän, maksan 25 euroa kuka opettaa minut juomaan viinaa ja iskemään kolme naista illassa.

        Sanoi 595 yleistuki.

      • Anonyymi00045

        Suolamuikku päivässä riittää.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Suolamuikku päivässä riittää.

        Jämpti niin.

    • Anonyymi00047

      Lobos kolme vuotta tilasin järjettömiä määriä tilausta kunnes tänä vuonna, taikina ja täytteet, ei näin pojat.

      • Anonyymi00048

        Uusi tori tulee, vanhaa ajatusmaailmaa kioskiruokaa en minä enää tilaa. Suolaa muuten yksi lätty noin kymmenen grammaa.

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Uusi tori tulee, vanhaa ajatusmaailmaa kioskiruokaa en minä enää tilaa. Suolaa muuten yksi lätty noin kymmenen grammaa.

        Wine, women and song - 1980-luvun Whitesnake bändi sitä jo paasasi. Seniors please opettakaa mut.

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Wine, women and song - 1980-luvun Whitesnake bändi sitä jo paasasi. Seniors please opettakaa mut.

        Maksan ainakin 25 euroa per kaato sanotaanko että my love is strong.

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        Maksan ainakin 25 euroa per kaato sanotaanko että my love is strong.

        Oh hoh nyt nukkumaan auervaarat oh hoh!

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Oh hoh nyt nukkumaan auervaarat oh hoh!

        Oho!

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Oho!

        Seniors likaiset limaiset nuoruutensa hukanneet ja silti sitä himoinneet.

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Seniors likaiset limaiset nuoruutensa hukanneet ja silti sitä himoinneet.

        Madrid, rinsessakirjat samaan aikaan, written by ai maybe. Kuka tietää.

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        Madrid, rinsessakirjat samaan aikaan, written by ai maybe. Kuka tietää.

        Leksassa ei tapahdu muuta kuin "Muuttomiehen" persepanot.

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Leksassa ei tapahdu muuta kuin "Muuttomiehen" persepanot.

        Pakaroitaan auliisti aukaisi helposti kirjan sisällöstä päätelty elämäkerran toinen osapuoli, tämänkin päivän "vihervassari".

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00056 kirjoitti:

        Pakaroitaan auliisti aukaisi helposti kirjan sisällöstä päätelty elämäkerran toinen osapuoli, tämänkin päivän "vihervassari".

        Muuttomies elämäkirjailija oli viisas kun totesi Lieksa-luvun osalta, "ovat liian mustasukkaisia mulkusta".

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Muuttomies elämäkirjailija oli viisas kun totesi Lieksa-luvun osalta, "ovat liian mustasukkaisia mulkusta".

        Siihen päättyi se suoraan Brahean Skriivareiden eturivin chapter Lieksa City.

      • Anonyymi00060

        Lollero lol.

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Lollero lol.

        Vaikka saisin satakahdeksankymmentätuhatta 180 000 euroa en lähtisi kirjoittamaan esikoiskirjaa Brahean Skriivareille.

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Vaikka saisin satakahdeksankymmentätuhatta 180 000 euroa en lähtisi kirjoittamaan esikoiskirjaa Brahean Skriivareille.

        Toverineuvosto sanoo et saa apurahaa sentin senttiä.

      • Anonyymi00065

        Lieksa City.

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        Lieksa City.

        Voitosta voittoon jopa ilman Simpauttajia. Ja menetetyt apurahat, ai jai.

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Voitosta voittoon jopa ilman Simpauttajia. Ja menetetyt apurahat, ai jai.

        Punkyhtye "mustikkaripuli" takavuosina enemmän johtavien tahojen jälkikasvun ainakin teoreettista kasvupohjaa.

    • Anonyymi00069

      Jos ajatellaan että "Muuttomiehen" elämäkertojen jälkeen tämä moraaliltaan löyhä ämmä on rohmunnut apurahoja Lieksaan....

      • Anonyymi00070

        Ja peukuttanut itse jokaista omaa vihervassarin kommenttiaan.

      • Anonyymi00071
        Anonyymi00070 kirjoitti:

        Ja peukuttanut itse jokaista omaa vihervassarin kommenttiaan.

        Niin aika laimeaa on. Yleensä syksyllä liikkuu kumikengissä. Perseensä on aika laiha.

      • Anonyymi00073

        Pokerinaamalla itkee ns. "kaarisillan valkohäntäoravia" tai muita mielikuvitusolentoja tämä kyseinen ämmä.

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Pokerinaamalla itkee ns. "kaarisillan valkohäntäoravia" tai muita mielikuvitusolentoja tämä kyseinen ämmä.

        Löksä menestyksestä toiseen kunnes tämä kerran viikossa "tena lady" viikkolehti lakkaa muuten alle 5 vuodessa jämpti niin.

      • Anonyymi00076

        Tomerat hanketyöntekijän toverineuvoston hankerahat koko elämän työura. Paskaa, paskaa ja paskaa.

      • Anonyymi00079

        Lieksan vassarit kuvittelee että se on meriitti johonkin.

      • Anonyymi00080
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        Lieksan vassarit kuvittelee että se on meriitti johonkin.

        NÖYP.

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        NÖYP.

        Ei ole. Kunnan vajakkipiirien vajakit entistä läpinäkyvämmäksi tekevät.

      • Anonyymi00082
        Anonyymi00081 kirjoitti:

        Ei ole. Kunnan vajakkipiirien vajakit entistä läpinäkyvämmäksi tekevät.

        Lieksa.

      • Anonyymi00084

        Kumikengät syksyllä ja hupparilook.

      • Anonyymi00094
        Anonyymi00084 kirjoitti:

        Kumikengät syksyllä ja hupparilook.

        Pakaransa avasi auliisti "Muuttomies" elämäkerta Lieksaa koskevat osat.

      • Anonyymi00095
        Anonyymi00094 kirjoitti:

        Pakaransa avasi auliisti "Muuttomies" elämäkerta Lieksaa koskevat osat.

        Edes kerran Lieksa voitti yhden kilpailun.

    • Anonyymi00086

      Muuttomiehen elämäkerta kaikki osat löytyvät jokaisesta Suomen kirjastosta. Lieksa-luku kertoo huppariämmän tarinan.

      • Anonyymi00087

        Romanssi päättyi siihen että Lieksan vihervassari oli liian mustasukkainen ja omistushaluinen mulkusta!

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Romanssi päättyi siihen että Lieksan vihervassari oli liian mustasukkainen ja omistushaluinen mulkusta!

        Kaarisilta tai mikä tahansa edesmennyt Brahean Skriivareiden monumentti, sieltä ne "one linerit löytyvät" kumppariämmän postaamana.

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Kaarisilta tai mikä tahansa edesmennyt Brahean Skriivareiden monumentti, sieltä ne "one linerit löytyvät" kumppariämmän postaamana.

        Vittu jee. Ja veronmaksajien rahoilla. Kaarisilta ajallaan olisi maksanut 3 miljoonaa vähemmän.

      • Anonyymi00091

        Veddu jee.

    • Anonyymi00099

      Onko jopa niin että yksi ja sama noin 3 ämmän kokoonpano valitti Kaarisillan purkamisesta yli 10 vuotta?

      • Anonyymi00100

        Omakustanteisesti yksi avasi väkevästi pakaransa "Muuttomiehelle".

      • Anonyymi00101
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        Omakustanteisesti yksi avasi väkevästi pakaransa "Muuttomiehelle".

        Lieksan veronmaksajille tämä huppari kumikenkä-ämmä kustannus noin 3-4 miljoonaa verrattuna uusi silta ilman viivytyksiä.

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00101 kirjoitti:

        Lieksan veronmaksajille tämä huppari kumikenkä-ämmä kustannus noin 3-4 miljoonaa verrattuna uusi silta ilman viivytyksiä.

        Taistolaiset tiedostavat piirit emme voi laskea hintaa mihinkään.

      • Anonyymi00103
        Anonyymi00102 kirjoitti:

        Taistolaiset tiedostavat piirit emme voi laskea hintaa mihinkään.

        Voi vittu jee.

      • Anonyymi00104
        Anonyymi00103 kirjoitti:

        Voi vittu jee.

        Espoo West End vuokrasopimus on jo allekirjoitettu!

      • Anonyymi00105
        Anonyymi00104 kirjoitti:

        Espoo West End vuokrasopimus on jo allekirjoitettu!

        Lieksa.

    • Anonyymi00106

      Nolo juttu noin 5-6 miljoonaa samojen ämmien valitukset. Ja vielä tänä päivänä "ilopuroiset" väärä ilmaus takoo euroja hevon vittuun.

      • Anonyymi00109

        Ratapankan viereen jokainen markka ou jee.

      • Anonyymi00112

        Veronmaksajien rahoilla, Lieksa.

      • Anonyymi00115

        Markkinatalous ei koske meitä.

      • Anonyymi00116
        Anonyymi00115 kirjoitti:

        Markkinatalous ei koske meitä.

        Hankerahaa vaan pärkele.

    • Anonyymi00117

      Jokaisesta Suomen kirjastosta löytyvä "Muuttomies elämäkerta osat 1-3" löytyy Lieksa-luku intohimoinen vihervassari ja mustasukkainen.

      • Anonyymi00118

        Kaukolainalla joutui allekirjoittanut itse häveliäästi tämän tilaamaan Lieksaan.

      • Anonyymi00119
        Anonyymi00118 kirjoitti:

        Kaukolainalla joutui allekirjoittanut itse häveliäästi tämän tilaamaan Lieksaan.

        Vuosi ja yli vuosi paljon vettä virtasi Lieksanjoessa kunnes tämä tapahtui todeksi.

      • Anonyymi00120
        Anonyymi00119 kirjoitti:

        Vuosi ja yli vuosi paljon vettä virtasi Lieksanjoessa kunnes tämä tapahtui todeksi.

        Se suppea joukko joka suoraan nimeltä luetellaan Brahean Skriivareita, ja sitten se persepanojen kumppariämmä, ei vaadi matematiikkaa.

      • Anonyymi00121
        Anonyymi00120 kirjoitti:

        Se suppea joukko joka suoraan nimeltä luetellaan Brahean Skriivareita, ja sitten se persepanojen kumppariämmä, ei vaadi matematiikkaa.

        Muuttomies litteroi häveliäästi peitellen "intohimoisen seksikumppanin" elämäkerrassaan mutta toisaalta haarukoi hänet täysin.

      • Anonyymi00122
        Anonyymi00121 kirjoitti:

        Muuttomies litteroi häveliäästi peitellen "intohimoisen seksikumppanin" elämäkerrassaan mutta toisaalta haarukoi hänet täysin.

        Tietyissä Lieksan niinsanotuissa "vasemmistolaisissa piireissä" hyväksytysti on tämä kumppariämmä tehnyt työuransa.

      • Anonyymi00123
        Anonyymi00122 kirjoitti:

        Tietyissä Lieksan niinsanotuissa "vasemmistolaisissa piireissä" hyväksytysti on tämä kumppariämmä tehnyt työuransa.

        Tänä päivänä jopa osin syöpään sairastunut miespuolinut joukko, naisten puolelta heitä on vähemmän kuin viisi.

      • Anonyymi00124
        Anonyymi00123 kirjoitti:

        Tänä päivänä jopa osin syöpään sairastunut miespuolinut joukko, naisten puolelta heitä on vähemmän kuin viisi.

        Heistä niinsanotusti "vapaana vihervassari seksinnälkäisenä agenttina persettään jakanut Lieksa" on vain yksi henkilö. Laske 1+1.

      • Anonyymi00125
        Anonyymi00124 kirjoitti:

        Heistä niinsanotusti "vapaana vihervassari seksinnälkäisenä agenttina persettään jakanut Lieksa" on vain yksi henkilö. Laske 1 1.

        Kaikki kolme osaa elämäkerrasta lukeneena, jo paikallislehden aikoinaan sordiinilla kirjoitettu vähättelevä arvostelu -

        ja sittemmin kun näkee mitä nämä ämmät tekivät Kaarisillan valituksineen.

        Yli 5 miljoonaa veronmaksajien rahoja kankkulan kaivoon. Ei tunnu missään, ei ole omatuntoa, mulkkua on saatu etelän ihmeeltä.

      • Anonyymi00126
        Anonyymi00125 kirjoitti:

        Kaikki kolme osaa elämäkerrasta lukeneena, jo paikallislehden aikoinaan sordiinilla kirjoitettu vähättelevä arvostelu -

        ja sittemmin kun näkee mitä nämä ämmät tekivät Kaarisillan valituksineen.

        Yli 5 miljoonaa veronmaksajien rahoja kankkulan kaivoon. Ei tunnu missään, ei ole omatuntoa, mulkkua on saatu etelän ihmeeltä.

        LÖKSÄ. SENSUROIMME KOLMEOSAISEN JULKISESTI JULKAISTUN ELÄMÄKERRAN JOKA TÄSMÄÄ KYSEISEN ÄMMÄN VAIHEISIIN.

      • Anonyymi00128

        Löytyy jokaisesta Suomen kirjastosta. Muuttomies, elämäkerta osat 1-2 ja eikös ollut vielä yksi lisää uudella otsikolla.

      • Anonyymi00129
        Anonyymi00128 kirjoitti:

        Löytyy jokaisesta Suomen kirjastosta. Muuttomies, elämäkerta osat 1-2 ja eikös ollut vielä yksi lisää uudella otsikolla.

        Lieksa ja itä-Suomi on kautta linjan kuitattu väheksyen alkaen Joensuun keksityistä skinhedeistä. Itse olin Computer Science samaan aikaan.

      • Anonyymi00130
        Anonyymi00129 kirjoitti:

        Lieksa ja itä-Suomi on kautta linjan kuitattu väheksyen alkaen Joensuun keksityistä skinhedeistä. Itse olin Computer Science samaan aikaan.

        Tietojenkäsittelytieteen lopputyön suorittaneena kuukausittain saman ajan opiskelijatoveri on ollut itä-Suomen" oikeusopin professorrina kommentoimassa ajankohtaisia päivän uutisia. Tommi muuten totesi jo vuonna 2003 että "siihen se Suomen it-kupla sitten puhkesi amerikan jälkeen". Olen tänä päivänä Voutilaisen kanssa samaa mieltä ja toivotan arvostetulle professorille edelleen hyvää työuraa olimme syksy 1995 vuosikurssi CS JOENSUU tietojenkäsittelytiede joista Tommi ponnisti pisimmälle. Hyvä tänäpäivänä kuulla järjen ääntä ns. hallitustelevisioon verrattuna joka on Kokoomuksen osalta ollut enemmän kuin tarkoitushakuista. Nuoret kapinalliset YSIVIIS syksyn omilla aivoilla ajattelevat ICT-maailman nuoret ihmiset, Tommi etunenässä, arvostamme sinua T.Voutilainen. Ja äitis oli muuten hyvä luennoitsija. Kiitos!

      • Anonyymi00131
        Anonyymi00130 kirjoitti:

        Lieksa kärpäsen paska lammikossa ja omien opiskeluaikojen Tommit ja muut oikeasti merkittävät asiat, kontrasti on suuri.

      • Anonyymi00132
        Anonyymi00131 kirjoitti:

        Lieksa kärpäsen paska lammikossa ja omien opiskeluaikojen Tommit ja muut oikeasti merkittävät asiat, kontrasti on suuri.

        Oulussa syntyneenä, tietojenkäsittelytieteen viimeistä kurssia myöten Joensuussa suorittaneena, arvostan oman ikäpolveni opiskelijoita.

      • Anonyymi00133
        Anonyymi00132 kirjoitti:

        Oulussa syntyneenä, tietojenkäsittelytieteen viimeistä kurssia myöten Joensuussa suorittaneena, arvostan oman ikäpolveni opiskelijoita.

        Kun Tommi aikoinaan melko tarkkaan vuonna 2003 sanoi että Nokia kupla puhkesi tähän, en sitä silloin aivan täysin ymmärtänyt.

      • Anonyymi00134
        Anonyymi00133 kirjoitti:

        Kun Tommi aikoinaan melko tarkkaan vuonna 2003 sanoi että Nokia kupla puhkesi tähän, en sitä silloin aivan täysin ymmärtänyt.

        Kun olen samoilla luennoilla nuorena parikymmppisenä istunut ja ollut, hän tänä päivänä lähes kuukausittain uutisissa, arvostan.

      • Anonyymi00135
        Anonyymi00134 kirjoitti:

        Kun olen samoilla luennoilla nuorena parikymmppisenä istunut ja ollut, hän tänä päivänä lähes kuukausittain uutisissa, arvostan.

        Tommi olet upea tinkimätön ihminen toivon teille hyvää menestystä virkauran loppuun asti. Olitte oikeassa Nokian romahduksesta 2002.

      • Anonyymi00136
        Anonyymi00135 kirjoitti:

        Tommi olet upea tinkimätön ihminen toivon teille hyvää menestystä virkauran loppuun asti. Olitte oikeassa Nokian romahduksesta 2002.

        Minun sukupolvi Lieksasta lähti tavoittelemaan tuota "kännykkäsuomen" unelmaa.

      • Anonyymi00137
        Anonyymi00136 kirjoitti:

        Minun sukupolvi Lieksasta lähti tavoittelemaan tuota "kännykkäsuomen" unelmaa.

        Joka nyt kohta 60-kymppisenä oli täyttä paskaa silloin yli 25-vuotta sitten.

      • Anonyymi00138
        Anonyymi00137 kirjoitti:

        Joka nyt kohta 60-kymppisenä oli täyttä paskaa silloin yli 25-vuotta sitten.

        Tulin omia vanhempiani auttamaan, sillä tiellä olen ja sillä tiellä pysyn.

      • Anonyymi00139
        Anonyymi00138 kirjoitti:

        Tulin omia vanhempiani auttamaan, sillä tiellä olen ja sillä tiellä pysyn.

        Lieksa muilta osin "done and dusted". Ei täällä mitään ole koulutetulle ihmiselle eikä tule ikinä olemaan.

      • Anonyymi00140
        Anonyymi00139 kirjoitti:

        Lieksa muilta osin "done and dusted". Ei täällä mitään ole koulutetulle ihmiselle eikä tule ikinä olemaan.

        Dänni comeback-show ja Kika Bäbitzin. Sekä entisiä luokkatovereita alkaen S-marketin luottamustoimista.

      • Anonyymi00141
        Anonyymi00140 kirjoitti:

        Dänni comeback-show ja Kika Bäbitzin. Sekä entisiä luokkatovereita alkaen S-marketin luottamustoimista.

        Sokkari vuosi sitten kävin viimeksi tänään yli 10% kalliimmat hinnat peruselintarvikkeissa lopulta purin kärryn ja menin Lidliin.

      • Anonyymi00142
        Anonyymi00141 kirjoitti:

        Sokkari vuosi sitten kävin viimeksi tänään yli 10% kalliimmat hinnat peruselintarvikkeissa lopulta purin kärryn ja menin Lidliin.

        S-market Lieksa pikellä tai ilman pikeä hyllyjä täyttämässä, kuin olisit toisella planeetalla. Edelleen äänestän lompakolla.

      • Anonyymi00143
        Anonyymi00142 kirjoitti:

        S-market Lieksa pikellä tai ilman pikeä hyllyjä täyttämässä, kuin olisit toisella planeetalla. Edelleen äänestän lompakolla.

        Kun aikanaan nostan kytkintä tästä kylästä en jää itkemään. Minkään perään.

      • Anonyymi00144
        Anonyymi00143 kirjoitti:

        Kun aikanaan nostan kytkintä tästä kylästä en jää itkemään. Minkään perään.

        Ilo elää Karjalassa. Ei elä. Joensuu jo aikoinaan oli opiskelijana melkoinen diskonttaus oletetuista kännykkäfirmojen lupauksista.

      • Anonyymi00145
        Anonyymi00144 kirjoitti:

        Ilo elää Karjalassa. Ei elä. Joensuu jo aikoinaan oli opiskelijana melkoinen diskonttaus oletetuista kännykkäfirmojen lupauksista.

        Kusipäiset ihmiset ja kateus. Sitä on Pohjois-Karjala. Lupaan että alle 10 vuotta kun nostan kytkintä. Sitä ennen vain vuokralla.

      • Anonyymi00146
        Anonyymi00145 kirjoitti:

        Kusipäiset ihmiset ja kateus. Sitä on Pohjois-Karjala. Lupaan että alle 10 vuotta kun nostan kytkintä. Sitä ennen vain vuokralla.

        Pielisentien omistusasunto 15 vuotta josta viimeiset 3 vuotta omistin oli -14.000 euroa siis melkein 15 k miinusta.

    • Anonyymi00148

      Vetoomus nuoret ja omillaan ajattelevat elkää jääkö kuihtuvaan Lieksaan. Ei täällä ihan oikeasti ole mitään nuoria tai perheellisiä varten.

      • Anonyymi00149

        Kauas karkaavat palvelut ja varsinkin terveyspalvelut.

      • Anonyymi00150
        Anonyymi00149 kirjoitti:

        Kauas karkaavat palvelut ja varsinkin terveyspalvelut.

        Makkarakodan rakentajia patsastelee valtuustossa ei muuta. Tämä kylä on menetetty tapaus menkää edes Kuopioon.

      • Anonyymi00151
        Anonyymi00150 kirjoitti:

        Makkarakodan rakentajia patsastelee valtuustossa ei muuta. Tämä kylä on menetetty tapaus menkää edes Kuopioon.

        Kuopio, Espoo, Tampere, sitten on monta muuta johon ei tänä päivänä kannata mennä kuten Vaasa, menetetty tapaus.

      • Anonyymi00152
        Anonyymi00151 kirjoitti:

        Kuopio, Espoo, Tampere, sitten on monta muuta johon ei tänä päivänä kannata mennä kuten Vaasa, menetetty tapaus.

        Kun uutisia lukee voi haarukoida mikä kannattaa ja mikä ei. Itä-Suomi, ei.

    • Anonyymi00153

      Onpahan seniorikodissa oltu sukupuoliyhteydessä.
      Kyllä se kikkeli kovettuu vielä vanhempanakin.

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      78
      1279
    2. 72
      1174
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      77
      1024
    4. Haluatko enää mitään?

      😜
      Ikävä
      95
      879
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      815
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      29
      729
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      683
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      669
    10. 44
      602
    Aihe