Hallituksen toimenpiteet suomen talouden pelastamiseksi ja elvyttämiseksi alkavat tuottaa hedelmää. Uutisissa kerrottiin, että taas suomeen rakennetaan uusi datakeskus. Rakennusliike YIT saa projektista melkoisen potin. Miljoonien investoinnit virtaavat nyt suomeen kun samalla työllisyys kasvaa. Hallituksen yhteisöveron alennus on selvästi ollut viisas päätös.
Telakkateollisuuden tilauskirjat pullistelevat. Yhdysvallat joille kelpaa vain paras, on tilannut suomelta jäänmurtajia. Tässäkin asiassa hallitus on toiminut kaukonäköisesti. Fazerkin rakentaa uuden tehtaan. Sanontahan kuuluu, että pienistä puroista kasvaa suuri joki, mutta hallituksen päätökset on tuonut pienten purojen lisäksi suuria jokia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistä kaikki sähkö, jos kohta joka kunnassa on datakeskus?
Ei nämä datakeskukset ole mitään kovin hyviä verotuloja Suomelle. Päin vastoin; näistä tulee paljon maksettavaa valtiolle ja kunnille.
Datakeskukset imevät sähköt Suomalaisista voimaloista halvalla ja kansa maksaa kohta sen takia hurjia hintoja sähköstään, sellainen paska hallitus meillä on.