puolue pyrkii pitämään maahanmuuton määrän korkeana

Demarit kalastelevat kannatusta maahanmuuttajista

SDP on rakentanut politiikkaa, jonka tavoitteena on kasvattaa puolueen kannatusta maahanmuuton kautta. Puolue houkuttelee maahanmuuttajia tuekseen linjauksilla, joissa korostuvat väljempi maahanmuuttopolitiikka ja laaja sosiaaliturva.

SDP on eduskunnassa toistuvasti asettunut vastustamaan maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä. Siten puolue pyrkii pitämään maahanmuuton määrän korkeana ja kytkemään sen omaan kannatuspohjaansa.

Vieraskieliset äänestäjät ovat keskeisessä roolissa myös ensi kevään eduskuntavaalikampanjassa. Helsingin SDP on nimennyt ensimmäiset ehdokkaansa ja viestinyt valinnoista arabiaksi sosiaalisessa mediassa. Kampanjointi kohdistuu erityisesti Suomen kansalaisuuden saaneisiin arabiankielisiin äänestäjiin, mutta sen nähdään rakentavan kannatusta myös pidemmällä aikavälillä.
Purra arvostelee demareiden toimintaa

kertoo suomen uutiset
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomi on demokratia,

Äänestä

Toivon, että Helsinki täyttyy pian muslimimaahanmuuttajista!

Äänestä
  • turku jo on täynnä
    kävin

    en toiste

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Demarit kalastelevat kannatusta maahanmuuttajista

SDP on rakentanut politiikkaa, jonka tavoitteena on kasvattaa puolueen kannatusta maahanmuuton kautta. Puolue houkuttelee maahanmuuttajia tuekseen linjauksilla, joissa korostuvat väljempi maahanmuuttopolitiikka ja laaja sosiaaliturva.

SDP on eduskunnassa toistuvasti asettunut vastustamaan maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä. Siten puolue pyrkii pitämään maahanmuuton määrän korkeana ja kytkemään sen omaan kannatuspohjaansa.

Vieraskieliset äänestäjät ovat keskeisessä roolissa myös ensi kevään eduskuntavaalikampanjassa. Helsingin SDP on nimennyt ensimmäiset ehdokkaansa ja viestinyt valinnoista arabiaksi sosiaalisessa mediassa. Kampanjointi kohdistuu erityisesti Suomen kansalaisuuden saaneisiin arabiankielisiin äänestäjiin, mutta sen nähdään rakentavan kannatusta myös pidemmällä aikavälillä.
Purra arvostelee demareiden toimintaa

kertoo suomen uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu