Olen 29v mies jolla on pitkään ollut haaveissa päästä aisankannattajaksi. Huomasin kiihottuvani tästä jo lukion abivuonna kun erosin silloisesta tyttöystävästäni. Hän oli erittäin seksikäs pikkublondi pitkillä hiuksilla, maidonvalkealla iholla, kauniilla kasvoilla ja upealla vartalolla. Erityisesti hänen iso salipeppu oli jatkuvan palvontani kohteena.
Eron jälkeen sain tietää että exäni oli ollut hyvin antelias muillekin seurustelumme aikana. Aluksi minua raivostutti mutta pian raivo muuttui salakavalasti kiihottumiseksi. Useasti rupesin ajattelemaan häntä fantasioissani isomunaisten vieraiden miesten kanssa. Kuvittelin miten hän voihkisi kiimassa ja hänen upea peppu heiluisi. Joka kerta toivoin päästä katselemaan näitä seksiakteja.
Nykyään suuri toiveeni olisikin juuri päästä seurustelemaan samanlaisen kaunottaren kanssa joka tekisi minusta aisurin. Haluaisin päästä katselemaan naisen ja jonkun isomunaisen sonnin (tai miksei useammankin) parittelua. Olisin halukas kokeilemaan kaikkia hieman alistavampiakin leikkejä kuten minun tuoliin sitomista ja siveysvyötä. Ehtona kuitenkin on että pääsisin aina katselemaan seksishow'ta. Bi-jutut eivät kiinnosta, mutta liukkaille pääsy olisi ihanaa. Kiihottavana lisämausteena saisin harrastaa seksiä kaunottaren kanssa mutta hän aina kehuisi rakastajien taitoja omiini ja kertoisi kuinka paljon paremmalta vieraat munat tuntuvat omaani verrattuna.
Ehkä tämä on väärä paikka kysyä tätä, mutta mistä löytäisi tällaisen naisen?
Aisankannatus pitkäikäisenä haaveena
Anonyymi-ap
0
177
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511702Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551