Suomen talouskasvu

taitaa jäädä tulevan halliituksen ja ehkä siis myös Kepun huoleksi, jos se huolitaan hallitukseen.

Orastavia merkkejä talouskasvu alkamisesta on ilmassa, mutta aina, kun niitä on, tulee merkittävä takaisku, joka lyttää ja lykkää kasvun vauhtiin pääsemisen. Perusongelma on viennissä. Kotimarkkinat kyllä alkavat elpyä kunhan luottamus omaan talouteen alkaa palata.

Viennin ongelmista suurimmat eivät ole nyt Suomen päässä, vaikka elinkeinorakenteemme kaipaisi monipuolistumista ja kannattavuuspainotteisuutta. Jälleen kerran suurimmaksi tulpaksi on noussut Donald Trump, tämä aikamme suurin typerys ja globaali riesa. Nyt hän aloitti uudestaan Iranin sodan ja lopetti siten öljyn, kaasun ja lannoitteiden kuljettamisen Hormuzin salmen kautta. Trumpin Iranin sota on onneksi kaikkien aikojen epäsuosituin ja turhin sota myös amerikkalaisten mielestä, joten siinä suhteessa toivo vielä elää.

Tämä yksi hölmöys ei Trumpille kuitenkaan riitä. Hän pani alulle jälleen myös uuden tullisodan 60 maata vastaan mukaan lukien koko EU. Trump perustelee tulleja sillä että EU käyttää pakkotyövoimaa. Kaja Kallas vastasi, että EUssa on taatustii vähemmän mitään pakkotyövoimaa kuin USAssa. Trump on hölmö eikä hänen mieltään käännetä faktoilla. Mutta eihän tässä tietenkään vielä kaikki, kun kyse on Trumpsista. Nyt tämä hölmö on hiiltynyt siitä, että EU asetti Googlelle miljardisakon lakien rikkomisesta. Trump uhkaa EUta suurilla lisätulleilla vielä tämänkin johdosta.

Tottakai maalman talous hyytyy näiden Trumpin aikaansaannosten myötä. Vaikutukset koskevat myös Suomen taloutta. Tämän vuoksi on suuri vaara, ettei taloutemme lähde vakaaseen nousuun ennen kuin Trumpista päästään kokonaan eroon. Umpityperä ukko ajaa vauhdilla koko maailmaa vaikeuksiin. Miten helvetissä amerikkalaiset voiivat olla niin typeriä, että he antavat hänen vapaasti tuhota koko maailman taloutta pala kerrallaan?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sua mies vaivaa?

        Siis oikeasti.
        Ikävä
        76
        1258
      2. 72
        1164
      3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        77
        1014
      4. 95
        879
      5. Jasmin vauhdissa

        Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
        Kotimaiset julkkisjuorut
        256
        815
      6. Kuinka hyvin te sopisitte

        Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
        Ikävä
        49
        757
      7. Onko kaivattusi

        seksuaalisesti vetovoimainen?
        Ikävä
        27
        705
      8. Vinkkiä miehelle

        Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
        Ikävä
        55
        673
      9. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        72
        669
      10. Joko uskallat.

        Huomenna nähdään.
        Ikävä
        40
        600
      Aihe