YLE olisi syytä tuhota peruskiviä myöten!

Tuollainen valheellisen propagandan agitointi vaatii meiltä suomalaisilta kovia päätöksiä ja kovia toimia. Valheita julkaiseva YLE on lopetettava aivan kuten Unkarissakin tehtiin. Valheet on saatava loppumaan. https://www.youtube.com/watch?v=TKuyl3XMJdw
11<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Da da da, hahaa.

Äänestä
  • YLE rahaksi muutettuna lyhentää valtionvelkaa.

    Äänestä

Katso sitten makullista mm-jalkapalloa tai sitten sitä samaa lajia jostain mainosten välistä, mitä sattuu näkymään. Sehän on miehille tärkeä harrastus.

Äänestä

Muuta Venäjälle.

Äänestä

Saksassa vallankaappausta suunnitelleet äärioikeistolaiset ovat ilmeisesti yrittäneet pitää yhteyttä Venäjän hallintoon

Poliisi pidätti 25 äärioikeistolaiseen ryhmään kuuluvaa ihmistä, joiden epäillään jo pitkään valmistelleen vallankaappausta Saksassa.

Erikoistutkija Kimmo Elon mukaan ryhmän keinot muistuttavat Yhdysvaltojen kongressitalon valtauksesta vuonna 2021.

Valmistelu on sisältänyt muun muassa varusteiden hankkimista, ampumaharjoitusten pitämistä ja uusien jäsenten värväämistä.

Euroopan äärioikeiston yhteyksistä Venäjään on uutisoitu paljon. Saksan syyttäjäviranomaisen mukaan vaikuttaa siltä, että nyt vallankaappausta valmistellut ryhmä olisi yrittänyt pitää yhteyttä Venäjän hallinnon edustajiin, Turtiainen kertoo.
9.12.2022

Äänestä

Petos Ylen henkilökunta on kaikkien vihollinen. Varastavat vain kansalaisten rahat.

1Äänestä
  • Saksassa on äärioikeistolaisia silti. Voi Yle siitä kertoa.

    Äänestä

  • Katso maksukanavia.

    Äänestä

  • Salaliittoteoreetikko vauhdissa sloganeineen.

    Äänestä

Mihin saa aloittaja sijoitetuksi vapautuvat vajaat 0,6 miljardia ?
Kaiken humpuukin tutkimuksiinkin ei määräänsä enemmää kulu.

Äänestä

Millainen sää siellä pietarissa on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuollainen valheellisen propagandan agitointi vaatii meiltä suomalaisilta kovia päätöksiä ja kovia toimia. Valheita julkaiseva YLE on lopetettava aivan kuten Unkarissakin tehtiin. Valheet on saatava loppumaan. https://www.youtube.com/watch?v=TKuyl3XMJdw

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu