Miten tottua olemaan yksin? Ihminen on kuitenkin, mun mielestä luotu olemaan kahden. Ihminen tarvitsee seuraa ja ajatuksia, juttelua, yhteistä tekemistä - jne. Yksin ei pärjää tässä.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Totta tuo. Oli se hirveää totutella olemaan yksin. Mutta ihmeesti siihen tottuu, toki on ystäviä ja menoja. Nyt on uusi etäsuhde. Jos miesystävä ehdottaisi yhteen muuttamista niin puistattaisi.
Monesti kuuntelen ystävien puheita, riitaisista suhteista, ärsyttävistä asuinkumppaneista. Kun ihmiset oppisivat sopuisiksi: ymmärrän tietysti ettei jatkuvasti voi toimia ahdistavassa, inhottavassa suhteessa. ja se suututtava kumppani viel asuu samassa asunnossa, kurjaa.
Yksin on ihana olla. Aikoinaan olin aviossa melkein kolmekymmentä vuotta, mutta emme koskaan asuneet kahden. Erosin, kun kahden jääminen tuli eteen. Ei ollut juttuni. On ihanaa olla yksin itsenäisesti.
Itsenäisyys on vaikee kun pitää miettiä kahdenvälisiä. Aina on otettava huomioon toinen, parisuhteessa. Se on symbioosi. Avioliitto on kyll melkoinen tahtomisenpaikka :)
Helpompi, kun ei tarvinnut koskaan elää perusliitossa. Aina oli enemmän porukkaa ympärillä, niin ei avioliittokaan tuntunut niin vankilalta ja sai elää itsenäisesti. Kaikki eivät vaan ole parisuhdeihmisiä.
En totu! Kymmenien vuosien kumppanini vaihdettua hiippakuntaa niin kaverin katoaminen ja korvaamattomuus ilmeni todelliseksi vaivaksi.
Jep, mä oon aina ollu parisuhde ihminen. Pienestä pitäen joutunut olemaan kuitenkin pitkiäkin yksin, yksinäinen ja seuraa kaipaava. Nyt vanhemmiten tahtois niin kovasti omannäköistä seuraa, missä viihtyy. Varmaankin miehetkin. Tää ei oo mikään sukupuolijuttu, kaikki tarvii seuraa. jossain vaiheessa, jotenkin.
Minulla on seuraa kuutena päivänä viikossa mutta kuntoilukaverini ovat vain/kuitenki n henkireikä tähän toivottomuuteen.
Tänään kävin krematorion pihan kivipaasista tarkistamassa josko sinne olisi ilmestynyt tuhkatun vaimoni muistokilpi. Oli ilmestynyt.
Pitäessäni kättä kilvellä tuli väkisinkin mieleeni korvaamaton menetykseni. Ajatuksissani kosketin vaimoni poskea. Itsekästä?
Kyllä!
Vuosikymmenten aikaisessa tuttavaperheessämme oli samanlainen tapahtuma samalla viikolla.
Ko. kaverin lapset ovat samalla paikkakunnalla ja kohtuullisen ajomatkan päässä.
Omani ovat perheineen 300km:n päässä ja toinen 250km matkassa.
Tapasin toisen, hieman aiemmin leskeytyneen kaverini. Keskustellessamme asiasta havhduimme siihen, että tuttavapiirimme, kunkin omat tutut olivat miesleskiä.
Olen ollut siinä käsityksessä, että miehet kuolevat nurempina.
Minä olen 5 vuotta vanhempi. Molempien mainitsemieni heppujen vanhuusero on 3 vuotta.
Olen asunut yksin yli 40v, eli lähes aina.
Ei tule suurempia riitoja, olen aina arvoisessani seurassa:)
Yksin olen asunut nyt yli 10v, ja se yksinäisyys tuntuu toisinaan lähes kodilta. Toisinaan en voi sietää sitä. Silloin on ystävät ja muut menot tarpeen. Toisaalta yksinäisyyttä helpottaa tämä nettikin nykypäivänä, kirjoittelut tänne. osallistuminen. Syksyllä sitten taas harrastustoimintaan.
Hyvä ystävä hiljaisuudesta...Tämä kappale kannattaa kuunnella hyvillä kuulokkeilla jotta kuulee molemmista vas/oik kuulokkeista vokalistien äänet aidosti.
Vanha kunnon mono äänitys.
Simon and Garfunkel - Sound of silence :: https://youtu.be/0jqn9SKYAgY
Kiitos linkistä, hyvä vanha klassikko. 🎶🎵🎶
Mää paan tähän sellaisen itkuvirren - yksinäisyydestä.
https://youtu.be/j_ulMK8Wook?si=hDEpyuOC5Kiq543Q
💜💟
On myös erakoksi itseään tituleeraavia jotka eivät kaipaa toisten seuraa, ahdistuvat jopa seurassa. Vetäytyvät omiin oloihinsa.
Siili25
Kyllä ... ja jossain vaiheessa "sosiaalinen erakko" - käsite yleistyi.
Ei siinä mikään ”erakko” tarvitse olla, jos ei parisuhteessa viihdy. Nykyisin aivoinfarktin jälkeen ei jaksa oikein ihmisiä muutenkaan kuunnella, kun puheet muuttuvat puuroksi. Olen aina viihtynyt ihmisten parissa ja nauttinut ihmisjoukoista, muttei vaan enää jaksa. Odottaa ihmisten tapaamisia vaikka tietääkin niiden väsyttävän. Se on tylsää, kun ei enää jaksa.
Ei tarvitsekaan mutta on myös heitä jotka parisuhteessa ollessaan vetäytyvät omaan kuplaansa ilmoittaen olevansa erakko.
Siinä pitää puoliskon vaan sitten miettiä hyväksyykö kuplaansa vetäytyvän puolison vai haluaisiko parisuhteelta kuitenkin vielä jotain panostusta yhteiseen elämään.
Siili25
Niin joo, vaikka aviossa olin melkein kolmekymmentä vuotta, niin en koskaan ollut ns. parisuhteessa. Ehkä siksi jaksoin avioliittoakin. Eikä tarvinnut parisuhteeseen panostaa.
No varmaan sitten oli jokin painava syy miksi ette eronneet?
Siis tuon kirjoitti Siili25
Laiskuus kai ja siinä se elo kulki muun elämän mukana. Ei siinä mitään sen kummempaa. Erosin, kun ajankohtaiseksi tuli.
Mitä tarkoitat?
Ehkä sitä, että aviossa elää kaksi ihmistä, jotka molemmat elävät omaa elämäänsä ottamatta osaa toisen juttuihin. Miltei samanlaisessa taisin olla itsekin yli 40 vuotta.
Kyllä, juuri niin se meni. Elämää on erilaista.
Puolison kuoltua vei vuosia tottua yksin elämiseen, uuden suhteen luominen ei luonnistunut yrityksistä huolimatta. Yksin olemiseen tottui niin ettei tässä iässä enää kaipaa hälinää ympärilleen, välillä tuntuu ompa kivaa tää yksinäisyys, toimii kun ei ole riippuvainen toisen avusta. Tiedostaa että tulee aika jolloin ongelmia yksin pärjäämisen kanssa. Toivottavasti se ei tapahdu yhtä äkkiä ettei kerkiä valmistautua, jokaisella olisi hyvä olla turvana joku lähiomainen.
juu, joskus se on yhteiskunnan apu, joskus läheisten, joskus ystävien, tai näiden yhdistelmä, mutt ehkä ei kuitenkaan yksin joudu sinne ehtoon iltaan, ainakaan toivottavasti:)
Mihin se uuden suhteen luominen tyssäsi?
Toisaalta iän karttuessa ehkä ei niin helppoakaan luoda uutta mieluisaa suhdetta ja ylipäätään liekö haluakaan.
Tuo toisen apu onkin mielenkiintoinen juttu. Ei liene niin itsestään selvää se kumppanilta saatava apu jos yhteisiä asioita ei juuri aiemminkaan ole enää ollut. Apu ja hoiva tarvinnee jonkinlaista läheisyyttä ja halua auttaa.
Siili25
Minäkin olen ollut parisuhteessa oikeastaan aina. ENsirakkauden kanssa seurusteltiin parisen vuotta ja nykyisen aviomieheni tapasin lähes heti tuon ensimmäisen eron jälkeen vasta 18-vuotiaana ja vielä olemme yhdessä ja hyvä niin
Tarvitsen kuitenkin ns. minäaikaa ja onneksi sitä myös saan ja voin ottaa silloin kun siltä tuntuu. Parin päivän ero tekee hyvää meille kummallekin, varsinkin kun olemme 24/7 yhdessä muutoin ja sosiaalinen elämämme on suht vilkasta. Lisänä vielä yhdistystoiminta, molemmilla.
Eikö joku lievästi alkoholisoitunut sinkkuäiti kelpaa?
Nuorena köyhänä opiskelijana pelkäsin silmittömästi, että joudun sellaisen kouriin ja kaikki tavoitteet urassa ja muussa kaatuvat jauhelihapohjaiseen arkeen ja perhelomiin
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/0476dcc4-63bf-4162-9e3d-6f18cbcc70eb
ei kiinnosta, olen kuin ilmaa kaikille”, 30-vuotias nainen tajusi – Yksi asia naisessa on monille miehille ongelma. Deittailu sinkkuäitinä
Nii. Ehkä sinkkuäiti kuitenki kelpaa sinkkuisälle😆. Varsinainen UUSperhe.
Siili25
Minä ymmärrän hyvin sinua ja kaikkia ihmisiä joilla tämä tilanne on. Itse sairastelen yksin ja jo pelkään tätä yksin oloa. Ihminen on luotu olemaan toisen ihmisen ja sukunsa kanssa,mutta kun kaikki katoaa se pelottaa. Toivon Voimia sinullekin. Enää en etsi muuta kuin ystävää,sillä hekin ovat huvenneet. Kaikkea hyvää.
En taida osata tätäkään käyttää jään jo tekniikassakin jälkeen mutta yksinäinenkin tarvitsee ystäviä yksin ei ole hyvä olla. Iloa ja Voimia kaikkiin elosi ja elomme päiviin.
Hyvin osasit käyttää ! Kiitos toivotuksistasi, elämä jatkuu loppuun asti ja
☀🌻🌞🌈 aurinkopaistaa aina. Toivon sinullekin iloa ja mielekkyyttä päiviisi 💚
Mummunen kuules meitä on omissa oloissa olevia myös ja osalla meistä sen selittää aspergerin syndrooma. Mä en tiiä onko mulla asperger. Ehkä on.
Tottakai voi olla kaikenlaisia syitä yksinäisyyteen. Tietenkin voi ! * itse päätettyjä ja itse aiheutettuja ja muitakin syitä!
Omasta halusta asunut yksin jo 22 vuotta kun lapseni muutti omilleen, eikä tulis pieneen mieleenkään muuttaa enää kenenkään kanssa samaan huusholliin. Mulle riittää kun lapsenlapset välillä ovat yökylässä mummon luona ja voi olla että muutaman vuoden päästä eivät enää yötä viihdy.
joo, lapsenlapset on ihania, muttei ne korvaa parisuhdetta, eikä kosketusta, eikä läheisyyttä- Mutt tietty ilmankin voi elää. *nimimerkkinä Koskematonna*
Kohta neljäkymmentä vuotta ”kosketuksesta” ja jo unohtunut koko juttu.
Etkö halaa edes lastenlapsiasi? Koskettaminen on muutakin kuin yliarvostettu yhtyminen.
Tottahan nyt lapsenlapsia mahdollisimman usein🥰
MInkäänlaista seurustelusuhdetta ei ole ollut yli 10 vuoteen, mulle riittää hyvin ne halaukset joita joskus tansseissa käydessäni saan tanssittajilta. Ei vaan ole vastaan tullut sellaista jonka kanssa haluaisin tapailla, viimeisinkin asui ihan muualla ja lähinnä viikonloppuisin tavattiin silloin kun hän töiltään ehti sen muutaman kuukauden mitä tapailtiin kunnes tiettyjen asioiden takia en enää jatkanut suhdetta.
Anonyymi00022
2026-07-31 12:50:16
Kosketus on , jota kaipaa. Huipentumana alastoman vartalon yhtyminen, toista sukupuolta olevan kanssa.
Se tuntuu ihanalta munaskuissa.
Niin, kosketus on kyll maaginen. Myös henkinen kohtaaminen.
Tapaan naapurin leskinaista "tarpeen mukaan". Sovimme, että jos jommalle kummalle tulee halipula, niin autamme toisiamme. Joskus tapaamme 3x viikossa, joskus vain kerran. Aika käytetään halimiseen ja saunomiseen.
Hyvä systeemi!
Minulla on ikiaikainen miesystävä, joka on siis nuoruudesta lähtien ollut vain ystävä; naimissa olen ollut saman miehen kanssa jo lähes 50 vuotta ja yhä olen.
Olemme sopineet tuon miesystäväni kanssa, että jos olemme vanhoina yksin rupeamma läheisiksi ystäviksi niin, ettei läheisyys lopu. Ei siis seksiä mutta kaikkea muuta.
Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.