Zelenskyiltä synkkä luku Venäjän menetyksistä - asiantuntijat samoilla linjoilla
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä on menettänyt pelkästään tämän vuoden aikana 225 000 sotilasta, Kyiv Independent uutisoi. Luvussa on mukana noin 131 000 kuollutta ja lähes 93 000 haavoittunutta.
- Merkittävä osa vammoista on vakavia, sillä etulinjan hoito Venäjällä on katastrofaalisen heikkoa.
Ukrainan viranomaiset ovat varoittaneet kesällä, että Venäjä suunnittelee uutta liikekannallepanon aaltoa paikkaamaan menetyksiä. Zelenskyin mukaan tänä vuonna Venäjä on saanut rekrytoitua 221 000 sotilasta asevoimiin eli vähemmän kuin mitä se on menettänyt.
Muun muassa Frontelligence Insightin asiantuntija, X:ssä nimeä Tatarigami_UA, sanoo, että Zelenskyin antamat luvut vastaavat Frontelligence Insightin lukuja ja ovat todennäköisesti erittäin tarkat.
Myös Carnegie Endowment -ajatushautomon vanhempi tutkija Michael Kofman pitää lukuja todenmukaisina.
On selvää että mobilisaatio tulisi nostamaan menetyksiä huomattavasti.
Venäjän sotilasmenetykset pelkästään tänä vuonna jo 225 000
73
159
Vastaukset 73
Kuinka monta sotilasta Ukraina on menettänyt?
Ymmärrän kyllä tämänkin propaganda "pläjäyksen" koska Ukraina on merisaarrossa, Kiovaakin moukaroidaan ohjuksilla koska niitä ei voi torjua, Venäjä lähestyy Kramatorskia, jne.Ukraina ei julkaise lukujaan tappioista, mutta on tietysti täysin selvää, että huomattavasti vähemmän kuin Venäjä.
moloch_horridus kirjoitti:
Ukraina ei julkaise lukujaan tappioista, mutta on tietysti täysin selvää, että huomattavasti vähemmän kuin Venäjä.
Ukraina joutuu kaappaamaan miehiä rintamalle. Kertoo aika paljon tappioista jos täytyy porukkaa kenkäistä naamaan keskellä katua ja sitten heittää pakuun mistä suoraan lihamyllyyn. Johtuu kovista tappioista sekä väestökadosta.
https://www.bbc.com/news/articles/cr7k5ngde3vo
Ukrainassa oli vuonna 2022 noin 39 miljoona asukasta, mutta tätä nykyä puhutaan noin 22- 25 miljoonasta jotka asuvat Kiovan hallinnon alla, melkoinen pudotus eikä sitä voi selittää pelkästään muuttotappiolla.
Virallisesti Ukrainan väestö on 39 miljoonaa, mutta todellisuudessa puhutaan paljon pienemmästä luvusta.
"22 - 25 perustuu siihen kuinka paljon Kiovan hallituksen alueella asuu.
"About 22–25 million people are currently living in areas controlled by Kyiv
This estimate was given by Ukraine’s Minister of Social Policy Denys Uliutin.
According to him, the country’s population was around 48 million in 1991, and about 41 million at the beginning of 2022.
After the start of the full-scale war, the situation worsened sharply due to migration, occupation of territories, and a demographic crisis.
An additional roughly 3 million people, the minister said, remain in territories seized by Russia."
https://x.com/nexta_tv/status/2053392311678062901lahtimies86 kirjoitti:

https://x.com/nexta_tv/status/2053392311678062901Ja silti Venäjä menettää selvästi enemmän miehiä rintamalla kuin Ukraina. Myös Venäjä kaappaa sotaansa miehiä kaduilta:
https://www.themoscowtimes.com/2026/06/19/penza-authorities-forcibly-mobilizing-men-into-military-reports-a93055- Anonyymi00008
lahtimies86 kirjoitti:
Ukraina joutuu kaappaamaan miehiä rintamalle. Kertoo aika paljon tappioista jos täytyy porukkaa kenkäistä naamaan keskellä katua ja sitten heittää pakuun mistä suoraan lihamyllyyn. Johtuu kovista tappioista sekä väestökadosta.
https://www.bbc.com/news/articles/cr7k5ngde3vo
Ukrainassa oli vuonna 2022 noin 39 miljoona asukasta, mutta tätä nykyä puhutaan noin 22- 25 miljoonasta jotka asuvat Kiovan hallinnon alla, melkoinen pudotus eikä sitä voi selittää pelkästään muuttotappiolla.
Virallisesti Ukrainan väestö on 39 miljoonaa, mutta todellisuudessa puhutaan paljon pienemmästä luvusta.
"22 - 25 perustuu siihen kuinka paljon Kiovan hallituksen alueella asuu.
"About 22–25 million people are currently living in areas controlled by Kyiv
This estimate was given by Ukraine’s Minister of Social Policy Denys Uliutin.
According to him, the country’s population was around 48 million in 1991, and about 41 million at the beginning of 2022.
After the start of the full-scale war, the situation worsened sharply due to migration, occupation of territories, and a demographic crisis.
An additional roughly 3 million people, the minister said, remain in territories seized by Russia."
https://x.com/nexta_tv/status/2053392311678062901ukrainan väestökato 40+% 1991 lähtien venäjän noin 4% "hyvin" näyttää pyyhkivän ukrainalla
Anonyymi00008 kirjoitti:
ukrainan väestökato 40 % 1991 lähtien venäjän noin 4% "hyvin" näyttää pyyhkivän ukrainalla
Ja edelleenkin Venäjä menettää sotilaitaan rintamalla enemmän kuin Ukraina.
- Anonyymi00013
lahtimies86 kirjoitti:
Ukraina joutuu kaappaamaan miehiä rintamalle. Kertoo aika paljon tappioista jos täytyy porukkaa kenkäistä naamaan keskellä katua ja sitten heittää pakuun mistä suoraan lihamyllyyn. Johtuu kovista tappioista sekä väestökadosta.
https://www.bbc.com/news/articles/cr7k5ngde3vo
Ukrainassa oli vuonna 2022 noin 39 miljoona asukasta, mutta tätä nykyä puhutaan noin 22- 25 miljoonasta jotka asuvat Kiovan hallinnon alla, melkoinen pudotus eikä sitä voi selittää pelkästään muuttotappiolla.
Virallisesti Ukrainan väestö on 39 miljoonaa, mutta todellisuudessa puhutaan paljon pienemmästä luvusta.
"22 - 25 perustuu siihen kuinka paljon Kiovan hallituksen alueella asuu.
"About 22–25 million people are currently living in areas controlled by Kyiv
This estimate was given by Ukraine’s Minister of Social Policy Denys Uliutin.
According to him, the country’s population was around 48 million in 1991, and about 41 million at the beginning of 2022.
After the start of the full-scale war, the situation worsened sharply due to migration, occupation of territories, and a demographic crisis.
An additional roughly 3 million people, the minister said, remain in territories seized by Russia."
https://x.com/nexta_tv/status/2053392311678062901"Ukraina joutuu kaappaamaan miehiä rintamalle."
Toki. Koska ukrainalaisilla eurooppalaisina on itsesuojeluvaisto ja elämän arvostus niin omien kuin muidenkin. Eräs tiltun tapa valehdella on selittää vastapuolen tappiot naurettavan pieniksi, jotta todellisetkin luvut menettäisivät uskottavuutensa. Juuri kuten sinä nyt teet, tiltunen.
- Anonyymi00001
Ihan hyvä lukuhan tuo jo on mutta voisi sen tuplata jos putte vain työntää massaa lihamyllyyn.
- Anonyymi00014
Lisää vain tappioiden määrää. Jos ne nyt on 40 000 kuukaudessa, mobilisaation jälkeen 80 000 - 100 000.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Lisää vain tappioiden määrää. Jos ne nyt on 40 000 kuukaudessa, mobilisaation jälkeen 80 000 - 100 000.
Varusteita meinaan entistä vähemmän ja mobilisoitujen koulutus sekä laatu huonompi.
- Anonyymi00018
Anonyymi00015 kirjoitti:
Varusteita meinaan entistä vähemmän ja mobilisoitujen koulutus sekä laatu huonompi.
Joutuvat myös marssimaan syvältä Venäjältä kun huoltamot ym. infra tuhottu ja motorisoitu kalusto tankit tyhjinä jo ennen rajaa. Aaseja ei riitä kuin komentajille.
- Anonyymi00002
Jos siitä laskee päiväsaldon niin ihan oikealta kuulostaa. Jopa hiukan pieneltäkin.
- Anonyymi00003
Jos sotilaita menee paljon per päivä NIIN SILLOIN TULEE TUHOTUKSI!
TAJuutteko?- Anonyymi00004
Joo ku niillä on niitä örkkiä lisää
- Anonyymi00005
Mobilisaatiota on ehdotettu muutaman kerran mutta Putella on pettänyt ryppynaru välittömästi.
- Anonyymi00006
Hyvä alku mutta lisää tarvitaan.
- Anonyymi00007
zelensky valehtelee enemmän kuin laki sallii. Jos kuuntelee tuon piripään juttuja niin suurin osa tuppaa olemaan valheita
Mitäs olet mieltä Putin Kalsarimyrkyttäjän puheista? Rakentaako Suomi jo rajaa Siestarjoella?
- Anonyymi00036
moloch_horridus kirjoitti:
Mitäs olet mieltä Putin Kalsarimyrkyttäjän puheista? Rakentaako Suomi jo rajaa Siestarjoella?
vähemmän valehtelee kuin zele mutta kyllä hänkin valehtelee
- Anonyymi00009
Venäjä ja Ukraina ovat vaihtaneet kaatuneita 6 kertaa tänä vuotena viimeisin 16.7 Venäjä luovutti Ukrainalle 510 kaatunutta Ukraina 31 kaikkiaan vaihdettuja vainajia 2026 on Venäjä luovuttanut 18503 Ukraina luovuttanut 569 Mistä tämä kertoo samoin tänään ilta-sanomien haastattelussa suomalaiset Ukrainassa taistelevat puhuivat Ukrainan miespulasta.
- Anonyymi00012
Ukroja kuolee enemmän kuin venäläisiä.
- Anonyymi00017
Anonyymi00012 kirjoitti:
Ukroja kuolee enemmän kuin venäläisiä.
Venäläiset raadot mädäntyneet rintamalla, hankala niitä on toimittaa.
Anonyymi00012 kirjoitti:
Ukroja kuolee enemmän kuin venäläisiä.
Edelleen venäläisiä kuolee selvästi enemmän kuin ukrainalaisia, kuten käytännössä jo yli 4 vuotta.
- Anonyymi00010
Venäjä ei piittaa kaatuneistaan. Tulee halvemmaksi antaa kaatuneiden maatua, kuin raijata Venäjälle ja maksaa korvaukset.
- Anonyymi00011
Ukrainahan näitä kaatuneita omalta puoleltaan luovuttanut paljon vähemmän kun ei ole heidän puolellaan mitä luovuttaa.
- Anonyymi00016
Mobiilisaation takia miehitettyjen alueiden sekä Belgorodin, Kurskin ym. kaikki huoltoasemat, polttoainevarastot ja -infra sekä sähköntuotanto-jakeluinfra kuin myös sillat, rautatiet, kuljetuskalusto jne. paskoiksi Venäjän Wildberries-varastojen ym. varustehuollon lisäksi, jotta mobilisoitujen varustetaso saadaan mahdollisimman alas, kuljetukset ja täydennykset sekä huolto mahdollisimman hankalaksi plus moottoroidun kaluston tankit tyhjiksi jo ennen Uktainan rajaa.
- Anonyymi00019
Muistettakoon, että Ukrainan asevoimat aloittivat hyökkäyksellisen eskalaation vuodesta 2014 jatkuneessa sisällissodassa suoralla Naton tuella, joka alkoi koko rintamalinjan mittaisella hyökkäyksellä 16.–17.2.2022. Reilu viikkoa myöhemmin alkanut sekä LPR:n että DPR;n joukkojen pääosin suorittama Venäjän asevoimien tukema vastahyökkäys johti DPR:ssä Mariupolin ja lähes koko Luganskin alueen vapauttamiseen kesällä 2022.
Muistettakoon, että nuo paikalliset maanpetturit itse aloittivat tulituksen, johon Ukraina sitten vastasi, antaakseen Venäjälle muka oikeutuksen hyökätä Donbasiin. Eräänlaiset Mainilan laukaukset siis. Tässä paikialliset asukkat kertovat, että heitä tulittivat juuri nuo maanpetturit eikä Ukrainan armeija:
https://x.com/Ihor_from_Kyiv/status/1622963372697190405- Anonyymi00032
moloch_horridus kirjoitti:
Muistettakoon, että nuo paikalliset maanpetturit itse aloittivat tulituksen, johon Ukraina sitten vastasi, antaakseen Venäjälle muka oikeutuksen hyökätä Donbasiin. Eräänlaiset Mainilan laukaukset siis. Tässä paikialliset asukkat kertovat, että heitä tulittivat juuri nuo maanpetturit eikä Ukrainan armeija:
https://x.com/Ihor_from_Kyiv/status/1622963372697190405Valehtelusi on turhaa, potkit tutkainta vastaan.
Ukrobit hyökkäsivät koko rintamalinjan leveydellä.
Sitä et pysty kumoamaan valheillasi. Anonyymi00032 kirjoitti:
Valehtelusi on turhaa, potkit tutkainta vastaan.
Ukrobit hyökkäsivät koko rintamalinjan leveydellä.
Sitä et pysty kumoamaan valheillasi.LOL. Ukrainalaiset tekivät korkeintaan vastahyökkäyksiä. Vain idiootti voisi oikeasti uskoa, että Ukraina muka hyökkäsi Donbasiin, joka muuten on Ukrainaa, samaan aikaan kun Venäjä oli koonnut Ukrainan rajoille noin 190 000 sotilasta valmiiksi hyökkäämään Ukrainaan ja länsimaiset tiedustelupalvelut kertoivat Venäjän hyökkäävän minä päivänä tahansa. Venäjä järjesti siellä version Mainilan laukaksista.
- Anonyymi00020
Selesnin mukaan....oi pyhä sylvi.
Voiko propaganda enää tulla härskimmäksi? - Anonyymi00021
Palkittu ja kiitelty dokumentti Mariupolista alkaa kivasti kun Venäjä hyökkäsi sinne kansa syöksyi kadulle Ukrainan lippujen kanssa ja levitti ne kadulle ja alkoivat pyyhkimään lippuihin jalkojaan mukana pienet lapset sen jälkeen ryöstämään kauppoja dokumentti löytyy yle areenasta.
- Anonyymi00023
Venäläiset eivät oikein ole innostuneita lähtemään sotaan joten Venäjä on hankkinut Afrikasta väkeä tuhansittain lupaamalla ummet ja lammet.
Koulutus on luokkaa kengät oikeisiin jalkoihin ja Kalasnikovin piippu eteen.
Sitten etulinjaan ja tappiot on karmeat.- Anonyymi00037
Venäläiset eivät oikein ole innostuneita lähtemään sotaan joten Venäjä on hankkinut Afrikasta väkeä tuhansittain lupaamalla ummet ja lammet.
Koulutus on luokkaa kengät oikeisiin jalkoihin ja Kalasnikovin piippu eteen.
Sitten etulinjaan ja tappiot on karmeat. 👍😂👌 xa xa xa xxaa xa aaaxxaa 🚑🐵🔫👌✨- 🤣👍✨🐵🔫👈
- Anonyymi00024
Heinäkuun 27. päivä on Donbassin sodan lapsiuhrien muistopäivä. Tänään kunnioitamme viattomasti surmattujen pienten enkelien muistoa ja rukoilemme heidän sielujensa puolesta.
Valitettavasti DPR:n alueella kirjattiin eniten AFU:n tappamia alaikäisiä. Ukrainan Donbassin siviiliväestöön kohdistuneen hyökkäyksen aikana kuoli yhteensä 257 lasta. Lisäksi 1 078 nuorta kansalaista loukkaantui eriasteisesti.
Jokainen lapsiuhri ei ole vain jonkun lyhyeen päättynyt elämä, vaan kokonainen tragedia ja sietämätön tuska perheelle, vanhemmille ja läheisille, jota ei voida sanoin kuvailla… Emme koskaan unohda emmekä anna anteeksi nuorten kansalaistemme verta ja kärsimystä. Aikanaan jokainen kärsii ansaitsemansa rangaistuksen.” – SlaviangradJokainen lapsiuhri on hyökkäjän ja sodan aloittajan Venäjän vastuulla ja noin puolet heistä suoraaan Venäjän tappamia. Nyt Venäjä on tappanut Ukrainassa jo noin 800 lasta lisää.
- Anonyymi00033
moloch_horridus kirjoitti:
Jokainen lapsiuhri on hyökkäjän ja sodan aloittajan Venäjän vastuulla ja noin puolet heistä suoraaan Venäjän tappamia. Nyt Venäjä on tappanut Ukrainassa jo noin 800 lasta lisää.
Ihme natsi, puolustaa natsien hirmutekoja, mutta että tänä päivänä palstallakin.
Eihän se mikään yllätys ole, mutta laittaa miettimään, kuka sinullekin maksaa? Anonyymi00033 kirjoitti:
Ihme natsi, puolustaa natsien hirmutekoja, mutta että tänä päivänä palstallakin.
Eihän se mikään yllätys ole, mutta laittaa miettimään, kuka sinullekin maksaa?Minä vastustan natseja, erityisesti Z-natseja, joiden rikollisen valtaussodan vuoksi nuokin lapset ovat kuolleet.
- Anonyymi00025
Ukraina tehnyt vihollisten eliminoinnista taidetta drooni osaamisellaan. Normaali hyökkäys sodassa kuolleet/haavoittuneet suhdeluku 1/3, Ukraina kääntänyt suhdeluvun toisinpäin. Eli aika tehokasta.🇺🇦
- Anonyymi00026
Jos Ukraina suostuu alueluovutuksiin niin rauha tulee. Parhaat alueet menisi.
- Anonyymi00029
moloch_horridus kirjoitti:
Ei Venäjä tyytyisi alueluovutuksiin.
Mistä sinä sen tiedät?
Anonyymi00029 kirjoitti:
Mistä sinä sen tiedät?
Olen seurannut venäläisten omia puheita ja läntisten sotilasasiantuntijoiden arvioita.
- Anonyymi00030
moloch_horridus kirjoitti:
Olen seurannut venäläisten omia puheita ja läntisten sotilasasiantuntijoiden arvioita.
Et siis hyväksy rauhaa ennen kuin Venäjä on vetäytynyt vuoden 1991 rajojen taakse.
Anonyymi00030 kirjoitti:
Et siis hyväksy rauhaa ennen kuin Venäjä on vetäytynyt vuoden 1991 rajojen taakse.
Minä hyväksyn kyllä sen rauhan, joka sopii Ukrainalle, mutta sellaistakaan ei ole tulossa ennen kuin Venäjä vetäytyy pois Ukrainasta omien kansainvälisesti tunnustettujen rajojensa taakse.
- Anonyymi00034
moloch_horridus kirjoitti:
Olen seurannut venäläisten omia puheita ja läntisten sotilasasiantuntijoiden arvioita.
Sinä seuraat kiltisti sitä propagandaa, mitä sinulle osoitetaan.
- Anonyymi00035
moloch_horridus kirjoitti:
Minä hyväksyn kyllä sen rauhan, joka sopii Ukrainalle, mutta sellaistakaan ei ole tulossa ennen kuin Venäjä vetäytyy pois Ukrainasta omien kansainvälisesti tunnustettujen rajojensa taakse.
Ensin ajetaan natsit maasta ja lakkautetaan diktatuuri.
Ei ennen. - Anonyymi00038
moloch_horridus kirjoitti:
Olen seurannut venäläisten omia puheita ja läntisten sotilasasiantuntijoiden arvioita.
Olen seurannut venäläisten omia puheita ja läntisten sotilasasiantuntijoiden arvioita.
Näinhän se on VAIN ARVIOITA- sanoi sen kuka tahansa- Ei vaikuta yhtään mihinkään lopputulokseen- Anonyymi00034 kirjoitti:
Sinä seuraat kiltisti sitä propagandaa, mitä sinulle osoitetaan.
LOL. Venäjän tiltuko on sitä mieltä? LOL.
Anonyymi00035 kirjoitti:
Ensin ajetaan natsit maasta ja lakkautetaan diktatuuri.
Ei ennen.Aivan. Ensin Z-natsit pois Ukrainasta samoin kuin heidän hirmuhallintonsa, niin rauha palaa.
Anonyymi00038 kirjoitti:
Olen seurannut venäläisten omia puheita ja läntisten sotilasasiantuntijoiden arvioita.
Näinhän se on VAIN ARVIOITA- sanoi sen kuka tahansa- Ei vaikuta yhtään mihinkään lopputulokseen-Kun Venäjä on pettänyt lukemattomia sopimuksia ja mm. yli 20 tulitaukosopimusta Ukrainan kanssa, niin vielä löytyy joitakin, joiden mielestä Venäjän kanssa kannattaa sopia, jospa se nyt ei pettäisi sopimustaan.
- Anonyymi00027
MTV uutisten mukaan kaatuneita on sodan alusta asti 230-350 000 lähteestä riippuen. Melkoiset erot lähteissä.
- Anonyymi00028
Kyllä niitä riittää ja aina on riittänyt, koska tapatus on kaikki venäläisyyttä.
- Anonyymi00031
oletkos joskus pelannut shakkia, sotilailla on vähäinen arvo, merkitystä on vain alueiden voitoilla ja sodan voitolla. Venäjä on vahvoilla, voittaa varmasti.
- Anonyymi00039
muut pelaa shakkia kiina pelaa go:ta siksi aina länsimaalaiset aina ihmeissään kiinasta kun pelit ovat erinlaisia. käytän Ai:ta koska itse en ole pelannut go:ta. Shakki ja go edustavat vastakkaisia maailmankatsomuksia: shakki on suoraviivainen ja ratkaiseva kamppailu, jossa pyritään vastustajan kuninkaan tuhoamiseen, kun taas go on orgaaninen ja harmoninen kilpailu alueiden valtaamisesta ja resurssien jakamisesta. Toinen yhteenveto : Konfliktin ja voittamisen luonne : Shakki (taistelukenttä): Kuvastaa feodaaliajan avointa sotaa. Voitto saavutetaan suoralla yhteenotolla, harkituilla uhrauksilla sekä kukistamalla lopullisesti tietty hierarkkinen hahmo (kuningas) – joko surmaamalla tai vangitsemalla hänet. Go : Go (Maailma/Sivilisaatio): Kuvaa kahta kolonisoivaa voimaa, jotka jakavat tyhjää maailmaa. Voittoa ei mitata tuholla tai tappamisella, vaan jaetun alueen rauhanomaisella ja tehokkaalla laajentamisella ja kasvattamisella. Mielestäni kiinan
filosofia parempi kuin lännen - Anonyymi00041
oletkos joskus pelannut shakkia, sotilailla on vähäinen arvo, merkitystä on vain alueiden voitoilla ja sodan voitolla. Venäjä on vahvoilla, voittaa varmasti.=Moskova TV-
Alueiden voitto ei ole sodan voitto- Venäjä on vahvoilla mitähän tämä tarkoittaa? Ihan taida vahvoilla olla- - Anonyymi00042
Anonyymi00041 kirjoitti:
oletkos joskus pelannut shakkia, sotilailla on vähäinen arvo, merkitystä on vain alueiden voitoilla ja sodan voitolla. Venäjä on vahvoilla, voittaa varmasti.=Moskova TV-
Alueiden voitto ei ole sodan voitto- Venäjä on vahvoilla mitähän tämä tarkoittaa? Ihan taida vahvoilla olla-Olen pelannut shakkia, itse vain yritin painostaa miten kiinan filosofia on parempi kuin lännen, aiheen vierestä oleva kommentti jossa vertasin shakkia ja go:ta joka verrastaa erinkaltaisia mentaliteetteja. Toinen vertaus : lännessä lohikäärme aina tapettiin, kiinassa lohikäärme on kunnioitettu ja pyhä
- Anonyymi00046
Anonyymi00042 kirjoitti:
Olen pelannut shakkia, itse vain yritin painostaa miten kiinan filosofia on parempi kuin lännen, aiheen vierestä oleva kommentti jossa vertasin shakkia ja go:ta joka verrastaa erinkaltaisia mentaliteetteja. Toinen vertaus : lännessä lohikäärme aina tapettiin, kiinassa lohikäärme on kunnioitettu ja pyhä
Lohikäärme on eri asia Kiinassa kuin länsimaissa, ja sitäpaitsi lohikäärmeitä ei ole, vaan se on taruolento.
- Anonyymi00040
Venäjän harjoitushävittäjä tippui, alkaa niiltäkin lentotunnit olla ylitetty. Dronejahti päivittäin ja huolto joskus....kun ehtii tai saa osia...
Russian L-39 Aircraft Crashed in Krasnodar Krai
https://militarnyi.com/en/news/russian-l-39-aircraft-crash-krasnodar-krai/ - Anonyymi00043
Trump aikoo kysyä Putnikilta antaako Venäjä satelliittitiedusteluapua Iranille. Mitäköhän kuvittelee vastauksen valaisevan asiaa?
- Anonyymi00044
Mitä sellaista kyselemään.
- Anonyymi00045
Tähän mennessä Venäjän sotilasmenetykset ovat menneet paremmin kuin suunnitelmien mukaan.
Reippaasti on lyöty kaikki tavoitteet ja homma jatkuu. - Anonyymi00047
Tappion karvas kalkki VARJOSTAA nyt jo ZelensKYYn sotapropagandaakin.
Ja edelleenkin Venäjä menettää sotilaitaan rintamalla enemmän kuin Ukraina.
Joulupukki kertoi.
😊😊😊😊😊🎅- Anonyymi00049
PasiToivonen5
2026-07-28 16:03:05
UUSI
Ja edelleenkin Venäjä menettää sotilaitaan rintamalla enemmän kuin Ukraina.
PasiToivonen/Viktor Ataman molemmat Venäjän kansa pettureita-valehtelee nälissään
Venäjän kansa haluaa hirttää Putinin
Паси Тойвонен/Виктор Атаман — оба русские предатели, лгущие в голоде.
Русские хотят повесить Путина.
- Anonyymi00048
Miksiköhän Putin nosti armeijan juuri äsken 2,4miljoonaan?
Ja se ei ollut Pasin joulupukki....- Anonyymi00050
Miksiköhän Putin nosti armeijan juuri äsken 2,4miljoonaan?
Oli pakko sinun valehdella kun muuhun pysty- ei saa kasaan edes mitä kuukauden tappiot hä hä hhäää Onhan Venäjä täysin kusessa - Anonyymi00051
Anonyymi00050 kirjoitti:
Miksiköhän Putin nosti armeijan juuri äsken 2,4miljoonaan?
Oli pakko sinun valehdella kun muuhun pysty- ei saa kasaan edes mitä kuukauden tappiot hä hä hhäää Onhan Venäjä täysin kusessa39 000 tuhatta Venäläistä Kesäkuussa-
Slava Ukraina!
Venäjä taas vapautti Ukrainaa 30 km2.
https://www.youtube.com/watch?v=aJpzW-cAZ4U
Slava Russia !
Z
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1241543
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2031006Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.148629Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.224523- 187499
- 30482
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut11444- 182433
- 41416
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18393