näimme sateenkaaren. Ajattelin: vain valkoista valoa heijastan, sinussa näen monet sävyt kirkkaat. Pitkä on polku - mutta ei koskaan tarpeeksi pitkä, että uskaltaisin huuliltani huokaista kuin rukouksen: olet ainutlaatuinen. Silmiisi tuskin uskallan katsoa, silloin on lämmin lampeni vesi. Linnunmaitokauhan tahtoisin sinulle ojentaa: ota minusta edes hieman sulaneita kyyneleitä.
Kerran laiturilla
Anonyymi-ap
3126
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tekoälyllä saa kyllä ihan kivoja runoja mutta niistä puuttuu sielu. Kirjoitan mieluummin itse. Harmi ettei olla nähty sateenkaarta yhdessä laiturilla vaikka moni juttu osuukin tuossa.
Se ei ainakaan osunut että kirjoittaisin juttuni tekoälyllä.
Kun kohtaamme, haluan katsoa sinua pitkään. Se voisi olla liian paljastavaa, unohtuisin läsnäolosi valloittaviin pyörteisiin. Kätken sisimmät tunteeni ja ajatukseni, niin kuin mies aarteen peltoon tuhat vuotta vanhassa tarinassa. Jokin havisee, läikkyy, väräjää kun olet siinä. Menen lukkoon, heitän lukkoni avaimen kauas. Puhun tyhjänpäiväisiä tai hiljenen kuin linnut myrskyn edellä. Se myrsky on sisälläni, kuohun ja vapisen. En tiennyt että on tällaisia voimia. Miten olisinkaan halunnut jäädä, jakaa kanssasi ajan, minuutit, vaihtaa ne tunneiksi. Olen pelkuri ja hidas, en keksinyt sopivaa tekosyytä.