Tuntuu tosi kurjalta kun kuukauden päästä alkaa farmasian opinnot yliopistolla, asia jota olen jo pari vuotta odottanut ja nyt unelmani toteutui. Kaikki muu onkin sitten mennyt ihan päin honkia. Kesäloma on ollut pilalla jo pitkän aikaa, ahdistaa, stressaa, kaikkea mahdollista. Tuntuu että olen masentunut vaikka pitäisi olla innoissaan... olen menettänyt ihan jokaisen ystäväni eikä minulla ole kavereita. Mieltä painaa joka sekunti huoli yksinäisyydestä (joo, tiedän että tästä on varmaan keskusteltu aikaisemminkin, muttei näin vakavissa merkeissä) ja enemmän huolestun kun tiedän ettei minun ole helppoa hankkia uusia kavereita syksylläkään vaikka kuinka haluaisin. En saa itseäni lähtemään opiskelijabileisiin (en tiedä miksi, mutta olen ihan varma ettei niissä tule käytyä), en ole keksinyt itselleni mitään harrastuksiakaan. Tuntuu että muiden luo on vaikeaa mennä puhumaankaan, itsetunto on pohjalukemissa siis :(
Tuo kaikki mitä edellä mainitsin on siis se syy miksi minua pelottaa aloittaa opiskelu yliopistolla. Pelottaa että elämä menee vieläkin huonompaan suuntaan kun muutan pois kotoa, pois kaikkien minulle rakkaiden asioiden luota. Pelkoa lisää myös se, etten tiedä millaista siellä yliopistolla oikeasti on olla. Tapaako siellä paljon ihmisiä, jääkö yksin vai loppuuko opinnot siihen paikkaan... sitä tuskin voikaan tietää etukäteen. Monet sanovat että siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa kavereita koska samanhenkisiä ihmisiä löytyy varmasti. Onko yliopistolla sitten oikeasti kypsiä ihmisiä opiskelemassa vai joudunko sielläkin kiusatuksi? Lukioaikana ja ala- ja yläasteella minua nimittäin kiusattiin aina, ehkä se on jättänyt minuun tällaiset arvet... en uskalla mennä missään juttelemaan ihmisten kanssa kun aina näyttää siltä että se toinen katsoo jotenkin pahasti. Jotenkin se on vain syöpynyt ikävästi alitajuntaan ja tuntuu kuin tämä kirous seuraisi mukanani vielä yliopistoonkin.
En tiedä miksi kirjoitin tämän tänne, varmaan vaan pakko tehdä jotain konkreettista ettei asiat jää pyörimään ihan oman pään sisään. Tietysti asialliset vastaukset ovat tervetulleita, vaikken nyt varsinaisesti mitään kysynytkään. Olisi ehkä kiva jos joku kertoisi millaisiin ihmisiin on itse törmännyt yliopistolla, millainen ilmapiiri siellä yleensäkin on yms. Ja jos joku yrittää mainostaa opiskelijabileitä kavereiden etsimistilaisuuksina, niin voin jo etukäteen sanoa ettei minusta ole bilettäjäksi. Tahtoisin löytää kaverit ja mahdolliset ystävät ihan sieltä yliopistolta tai muualta, mutten bileistä. Olen niin outo tyyppi (kaiken muun lisäksi).
Tuo kaikki mitä edellä mainitsin on siis se syy miksi minua pelottaa aloittaa opiskelu yliopistolla. Pelottaa että elämä menee vieläkin huonompaan suuntaan kun muutan pois kotoa, pois kaikkien minulle rakkaiden asioiden luota. Pelkoa lisää myös se, etten tiedä millaista siellä yliopistolla oikeasti on olla. Tapaako siellä paljon ihmisiä, jääkö yksin vai loppuuko opinnot siihen paikkaan... sitä tuskin voikaan tietää etukäteen. Monet sanovat että siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa kavereita koska samanhenkisiä ihmisiä löytyy varmasti. Onko yliopistolla sitten oikeasti kypsiä ihmisiä opiskelemassa vai joudunko sielläkin kiusatuksi? Lukioaikana ja ala- ja yläasteella minua nimittäin kiusattiin aina, ehkä se on jättänyt minuun tällaiset arvet... en uskalla mennä missään juttelemaan ihmisten kanssa kun aina näyttää siltä että se toinen katsoo jotenkin pahasti. Jotenkin se on vain syöpynyt ikävästi alitajuntaan ja tuntuu kuin tämä kirous seuraisi mukanani vielä yliopistoonkin.
En tiedä miksi kirjoitin tämän tänne, varmaan vaan pakko tehdä jotain konkreettista ettei asiat jää pyörimään ihan oman pään sisään. Tietysti asialliset vastaukset ovat tervetulleita, vaikken nyt varsinaisesti mitään kysynytkään. Olisi ehkä kiva jos joku kertoisi millaisiin ihmisiin on itse törmännyt yliopistolla, millainen ilmapiiri siellä yleensäkin on yms. Ja jos joku yrittää mainostaa opiskelijabileitä kavereiden etsimistilaisuuksina, niin voin jo etukäteen sanoa ettei minusta ole bilettäjäksi. Tahtoisin löytää kaverit ja mahdolliset ystävät ihan sieltä yliopistolta tai muualta, mutten bileistä. Olen niin outo tyyppi (kaiken muun lisäksi).
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaikka et ehkä usko, niin turhaan sinä murehdit! Vaikka muutos onkin raju, niin kaikkeen uuteen tottuu vähitellen. Ensimmäiset viikot sitä on varmasti ihan pallo hukassa, mutta sama se on kaikilla niillä jotka joutuvat muuttamaan uudelle paikkakunnalle sen lisäksi että oma vanha koulukin kaikkine tuttuine (inhottavine)tyyppeineen vaihtuu yliopistoksi. Minulle ainakin oli suureksi avuksi juuri se, että alussa kaikki tunnettiin olevamme samassa veneessä. Tutor -ohjausryhmästä löytyi ensimmäiset kaverit, joiden naaman alkoi tunnistaa ja heistä tuli ensimmäinen uusi "tukiverkko". Uskon että sinunkin alallasi joutuu/pääsee aika pian touhuamaan yhdessä muiden kanssa ryhmä- ja paritöissä, joissa tutustuu toisiin väkisin. Sinulla on edessäsi hienot ajat! Älä anna alkuhämmennyksen sekoittaa päätäsi niin että luulet että kaikki on jatkossakin koko ajan yhtä sekavaa! Leuka pystyyyn ja lykkyä pyttyyn, farmaseutti!!
Tutor-ryhmästä saat ihan varmaan kamuja ja kaikki tulee tutuksi jo viimeistään toisena tai kolmantena päivänä. Itsellä kävi niin että sain omasta tutor-ryhmästä muutaman tosi hyvä kamun joiden kanssa ollaan oltu porukassa ihan näin kesälläkin. Älä murehdi kyllä se hyvin menee.
Tässä taas nähdään, ettei keskenkasvuisten parikymppisten pitäis hakeutua vielä yliopistoon. Jos oma elämä ei ole kunnossa, niin kuinkahan meinasit pärjätä vastuullisessa työelämässä?
Ihan alkaa pelottamaan, jos tulevaisuuden päättäjät ovat kaltaisiasi.
Yliopistoihin pitäisi olla psyykkiset kokeet, ettei sinne ihan kuka tahansa hullu pääsisi sisään...
No sitä vartenhan sitä juuri opiskellaan että sitten olisi niitä valmiuksia työelämässä. Ei niitä tyhjästä ilmaannu. Näin se on kaikilla sukupolvilla mennyt ja vaikka maailma ei ole vielä valmiiksi tullutkaan niin edistytty on kuitenkin pimeimmän keskiajan vuosisadoista.
jaa-a, mutta jos teistä kahdesta (sinusta ja ketjun aloittajasta) pitäisi valita kumpaa äänestäisin tulevaisuuden päättäjäksi, niin vaaka kyllä kallistuisi aloittajan puolelle. Sinulla ainakaan ei taida olla sellaisiin hommiin halua, eikä varsinkaan kykyä!
Ihan huoletta voit opiskelut aloittaa. Ylipäätään ihmiset ovat asiallisia ja mukavia. Tuttava ja kaveripiiri alkaa muotoutua jo tutor tapaamisissa. Menet vaan rohkeasti mukaan kaikkii juttuihin, ei kaikki ole bileitä. Ehdottomasti kannattaa osallistua jos teillä järjestetään jonkunlaiset fuksiaiset uusille opsiskelijoille. Ei siellä pakko ole ryypätä, menee vaan mukaan leppoisalla asenteella.
Itselleni jäi ensimmäisestä vuodesta käteen paljon kavereita yksi erityisen hyväkin jonka kanssa on monta kertaa iltaa istuttu kesälläkin. Odotan jo syksyä innolla kun uudet opsikelijat tulevat ja näkee taas vanhoja tuttuja.
Moni muukin on varmasti ihan pihala, varsinkin sellaiset jotka tulevat muualta eivätkä ole ennen käyneetkään opiskelukaupungissa. Jos tiedeät etukäteen paikkoja niin ole avulias nille jotka harhailevat kartan kanssa ja jos et tiedä niin hakeudu jonkun itsevarman seuraan. Harvalla on ketään entuudestaan tuttua uudessa opiskelupaikassa. Erohan on siinä että toisin kuin lukioon yliopistoon valikoidutaan tiuksemmasa seulasta ja toisaalta sisäänotto tapahtuu paljon laajemmalta alueelta.Meidän vajaaseen 30 opiskelijaan mahtuu jo siihen ihmisiä joka puolelta suomea helsingistä rovaniemelle ja joensuusta vaasaan. Koska lähes kaikilla on se sama tilanne että ei tunne ketään, jokainen on varmasti erityisen iloinen jos teet jonkinlaista keskustelua avausta ja tututstut. Joku tulee myös varmasti kyselemään sinulta kuka olet. Ei kukaan halua olla uudessa paikassa yksin.
Omassa päaineen ryhmässäni oli uusia opiskelijoita vajaa 30 näistä noin 90% on nyt ihan hyviä kavereita. Yksin jäämistä ei todellakaan kannata peltä. Nyt syksyllä kun uudet opiskelijat tulevat meille, me vanhemmat opiskelijatkin olemme mukana siinä että kenenkään ei tarvitse jäädä tyhjänpäälle. Itsellänikin on kaveripiirissä hyvin tilaa.
Kannattanee käydä lääkärissä. Ahdistuksesi vaikuttaa kohtuullisen vakavalta. Oikealla lääkityksellä pääset pahimman yli ja saat uuden näkökannan. Mustien lasien läpi ei oikein näe.
Masennuksesta pääsee irti. Äläkä kuvittele, että olet hullu sen takia tms. Kuka tahansa voi vaipua syvään alakuloon.
Voimia sinne. Selvisin itse (samankaltainen tarina) ja toivottavasti sinäkin. =)