Pitkästä aikaa kuninkuusraveihin. Mulla on aika mukavat muistot edellisistä raveista.
Ei tunnettu aiemmin, mutta meillä synkkäsi heti. Siinä ravien tohinassa, oli mukavaa jutustelua , koskettelua (rohkeaa) ja mukavia katseita. Toki oli ihan kiitettävästi juotu nestepitoisia juomiakin. Nähtiin ravien lisäksi iltabileissäkin. Kadotimme kaverimme, koska meillä riitti juttua mm. opiskelusta ja siihen liittyvästä.
En tiedä osutko koskaan enään kohdalleni, mutta muistan sinut kuin eilisen päivän. Olit komea, enkä olisi sinusta uskonut ensi kohtaamisella, että tykkäät pitää hauskaa myös miesten kanssa. Olihan sinulla kavereita mukana, jotka vaikuttivat juttujen mukaan täysin heteroilta. Jännityksen värähtelyitä oli ilmassa, mutta hienosti meni. Ainakaan minun kaverit eivät puhuneet mitään. Kyselivät vaan, että oliko joku tuttu.
No, nyt Kuninkuusravit Tampereen seudulla. Vähän suuremmassa kaupungissa. Teivolla. Väkeä on varmasti paljon. Toivottavavasti sää on suosiollinen. Aurinkopaistaa ja pääsee samalla ottamaan aurinkoa siinä ravia seuraten ja virvokkeita nauttien.
Tiedä nähdäänkö, mutta toivottavasti kaltaisiasi tapaisi useammin.
Tampere tulee varmaan tutuksi pitkän viikonlopun aikana.
Niko29.
"Mitä raveissa tapahtuu, se jää raveihin".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.